Lue keskustelun säännöt.
Kun mies ei hoida vauvaa
15.02.2017 |
Oikeesti, oon tosi väsynyt. Mies ei tätä ymmärrä vaikka olen sanonut. Jos vauva itkee, mies vaan laittaa tuttia suuhun ja antaa itkeä, ei esim. ota syliin tai lohduta. Sitten menee hermo että miksi se vaan itkee koko ajan. Mies ei tee MITÄÄN oma-aloitteisesti, esim. yösyötöt joutuisin aina hoitamaan minä jos en sille sano ennen nukkumaanmenoa kumpi hoitaa. Kääntää vaan kylkeä kun vauva herää. Ylipäätänsä ei ala syöttämään tai vaihtamaan vaippaa vaan olettaa että minä teen kaiken. Kaikesta joutuu aina sanomaan. Itse lähden välillä kyläilemään vauvan kanssa ja mies jää kotiin, mies ei tee tätä koskaan että saisin vähän aikaa levätä ja vaikka katsoa elokuvaa rauhassa ja viettää omaa aikaa. Mulla ei oo ollut tällaista hetkeä yli puoleen vuoteen. Ja näistä asioista olen kyllä sanonut mutta mitään ei tapahdu.
Mies ei edes mitenkään leiki vauvan kanssa, on muka sen kanssa lattialla mutta on itse aina puhelin kourassa. Oon todellä pettynyt. Niin ja annan miehelle aikaa levähtää kun tulee töistä, mutta pyydän illasta jos hän vaihtaisi vaipan ja syöttäisi että saisin tehtyä omat iltatoimet, niin tähän hän sanoo etten anna hänen koskaan levähtää. Siis mitä ihmettä?? Annan hänen olla rauhassa kun tulee töistä, kyläilen itsekin, ja jos herra joutuu kerran päivässä vaihtamaan vaipan ja syöttämään niin en kuulema anna hänen levähtää. Joskus saattaa mennä monta päivää ettei tee näitä asioita. Jos vauvalla tulee nälkä, miehellä tulee kummasti aina vessahätä.
Mua alkaa niin ärsyttämään tuollainen vetelys. Mulla on hyvä mieli kun oon lapsen kanssa kotona päivän, mutta stressaannun heti kun mies tulee kotiin. Onko tällainen ihan yleistä??
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Jep... Mies tosin ilmoitti jo lasta suunnitellessa, että vauva on sitten minun oma "projektini". Hänellä on lapsia edellisestä liitosta, joten hänellä ei ollut tarvetta ruveta perustamaan perhettä. On tosin helpompaa suhtautua miehen haluttomuuteen hoitaa vauvaa, kun olen jo alusta asti asennoitunut siihen, että tulen tekemään kaiken yksin.
Ja sinä päätit tehdä vielä lapsen miehelle joka ei tahdo olla isä lapselleen? Onpa kiva elämä lapselle tiedossa. Hyi hitto että ihmiset on tyhmiä! Oisit sinäki ottanu miehen joka sen perheen tahtoo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama. Muistan sen äärimmäisen pettymyksen tunteen. Sitten päätin että ok, minähän kyllä hoidan ja selviän, jos mies on niin pösilö ettei tajua mitä menettää. Helppoa ei ole ollut, ja voin sanoa että suhde on aikalailla kuollut. Melkein olisi varmaan helpompi olla yksin. Lapsiluku jäi siihen yhteen, en missään tapauksessa halua miehen kanssa toista. Ap kehoitan sua puhumaan miehelle syyttämättä ja sitten että se ymmärtäisi että lapsi on myös sen. Ja että tajuaisi että mitä iloa siitä lapsesta on hänellekin kun tutustuu. Sillä eihän se edes voi huomata vauvan tarpeita, kun ei ole sen kanssa koskaan todella läsnä. Jos miehelläsi on vähääkään älliä päässä, niin muuttaa asennettaan. Mun miehen kanssa on /oli turha puhua, lapsikin on jo alaluokalla. Ja niin se vain on, että minä olen lapsen kanssa paljon läheisempi. Toki mieskin jotain touhuaa lapsen kanssa, mutta ei ikinä mitään lapsen lähtökohdista käsin. Lähinnä se on sitä, että mies ottaa lapsen silloin tällöin mukaansa omaan harrastukseensa. Ja jos joku luulee että tehtiin lapsi vastoin miehen tahtoa tai liian aikaisin tai väärän miehen kanssa, niin voin kertoa että olimme yhdessä kymmenen vuotta ennen lasta. Luulin tuntevani miehen. Enkä mitenkään "kinunnut" lasta, oli ihan yhteinen päätös. Tai ainakin hän antoi kovasti ymmärtää että hänkin haluaa lapsen, tiedä sitten mitä todellisuudessa ajatteli. Lapsi on ihana, ja ajattelen niin, ettei minulla olisi juuri tätä ihanaa lasta ilman tätä miestä. Että siitä olen kiitollinen hänelle. Mutta muuten tunnen itseni kyllä pahemman kerran petetyksi. Yritä ap puhua, ettette päädy samaan jamaan kuin me.
Kiitos viestistäsi :) Pettymys on kyllä todellakin suuri. Mekin ollaan seurusteltu vuosia ja luulin tuntevani miehen. Välillä tuntuu että olisi helpompi asua yksin, mutta sitten lapsen olisi vaikeampi tutustua isäänsä.. Mulla olisi vaikka mitä lisättävää, mutta en jaksa kirjoittaa koska väsyttää ja ajatus ei kulje
Tutulta kuulostaa, mutta koska meillä on vain yksi lapsi eli tämä vauva, joka sattuu olemaan suht helppohoitoinen, niin kyllä mä pärjään hänen "yh:na". Mutta sääli tuota olematonta isäsuhdetta. Milloin tuo aikoo olla meidän tyttärellemme isä?Tajuaako hän olenkaan mitä hän menettää kun ei käytännössä osallistu lainkaan hänen hoitoonsa? Aika ihmeellistä, kun hän nimenomaan oli se, joka halusi tätä lasta. Me ollaan oltu pitkään yhdessä ja mäkin jotenkin erehdyin luukemaan, että hänestä tulisi hyvä isä. No, ei näköjään ole kovinkaan kummoinen isä, ainakaan vielä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En ainakaan vielä mitään eroa suunnittele, muutenhan tuo on ihan hyvä mies. Isänä vaan aika pettymys.
Halusiko mies todella lapsen ja lupasiko hän hoitaa sitä? Vai teitkö lapsen, kun mies ei kovin vastustanutkaan?
En ymmärrä ajatusta, että jos äiti on kotona lapsen ollessa pieni, ei isän tarvitsisi osallistua lapsensa hoitoon. eihän kyseessä ole vain tasa-arvo äidin ja isän välillä (että äiti saa omaa aikaa), vaan myös lapsella on oikeus viettää aikaa isänsä kanssa.
Ap:n pitää selvittää milloin anoppi on matkalla tai ulkona, ja sitten vaatia, että mies ottaa vauvan koko viikonlopuksi. Ap lähtee sitten omille retkilleen.
Jos mies ei kykene hoitamaan omaa lastaan edes pakon edessä, niin sitten kannattaa ehdottomasti lähteä perheterapiaan.
Järkyttävää, että vielä nykyaikana jotkut miehet ovat noin itsekeskeisiä ja epätasa-arvoisia. Eikö kouluissa ole nykyään mitään parisuhdekasvatusta, talouden- ja lastenhoitoa? Se olisi erittäin hyödyllinen aine kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Halusiko mies todella lapsen ja lupasiko hän hoitaa sitä? Vai teitkö lapsen, kun mies ei kovin vastustanutkaan?
Mies on aina halunnut lapsia, minulle se ei ole ollut mikään suuri haave. Se tässä ihmetyttääkin. Jospa "todellisuus" iski päin naamaa? Minulla taas on tullut äitiys todella luonnostaan, vaikka olen aatellut että jään ehkä lapsettomaksi enkä sen suuremmin ole välittäny lapsista. En kadu lasta, rakastan kovasti. Ap
Ei meilläkään mies kauheasti vauvaa hoitanut silloin kun oli se vauva-aika. Minä kuitenkin imetin ja yösyötöt oli sen puolesta minun heiniä. Tein homman itselleni sillä tavalla helpoksi, että vauva nukkui vieressä joten ei tarvinnut yöllä sentään sängystä nousta. Mutta olihan niissä yösyötöissä oma vaivansa. Tosin kyllä sitten aamulla nukuin vauvan kanssa tasan niin pitkään kun nukutti. Yksi yö kun meni kokonaan valvoessa (erehdyin syömään tuoretta ruisleipää oikein urakalla) niin sitten lopulta kun aamulla vauva nukkui, niin nukuin vauvan kanssa ihan estoitta pitkälle iltapäivän puolelle.
Meillä mies kyllä oli sentään vauvasta kiinnostunut, mutta hoitaminen jäi enempi minulle. Kävelylenkeillä mies kyllä halusi välillä kantaa vauvaa ja sitten kun oltiin jo taaperovaiheessa, mies usein kokkasi taapero kantoliinassa lonkan päällä.
Isä on helposti niin paljon poissa vauvan luota, että vauva jää vähän vieraaksi. Ja onhan siinä alussa ihan luonnollinen symbioosivaihe äidin ja vauvan välillä, joten senkin puolesta mies voi jäädä vähän paitsioon. Itse en ensimmäisen 8kk aikana ollut vauvasta kertaakaan erossa enkä olisi halunnutkaan. Tuon jälkeen alkoi pikku hiljaa tulla itsellekin sellainen olo, että voisi vaikka käydä kampaajalla tai kaupassa yksin.
Katsele ap rauhassa kehittyykö siitä miehestä ajan kanssa kunnollinen isä. Meillä mies alkoi olla lapsen kanssa enemmän vasta joskus kun lapsi oli 2-3-vuotias. Sen neuvon antaisin, että älä suin surminkaan mene tekemään toista lasta ennen kuin näet, onko miehestä isäksi vai jääkö lapsi kokonaan sinun vastuulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ajatusta, että jos äiti on kotona lapsen ollessa pieni, ei isän tarvitsisi osallistua lapsensa hoitoon. eihän kyseessä ole vain tasa-arvo äidin ja isän välillä (että äiti saa omaa aikaa), vaan myös lapsella on oikeus viettää aikaa isänsä kanssa.
Ap:n pitää selvittää milloin anoppi on matkalla tai ulkona, ja sitten vaatia, että mies ottaa vauvan koko viikonlopuksi. Ap lähtee sitten omille retkilleen.
Jos mies ei kykene hoitamaan omaa lastaan edes pakon edessä, niin sitten kannattaa ehdottomasti lähteä perheterapiaan.
Järkyttävää, että vielä nykyaikana jotkut miehet ovat noin itsekeskeisiä ja epätasa-arvoisia. Eikö kouluissa ole nykyään mitään parisuhdekasvatusta, talouden- ja lastenhoitoa? Se olisi erittäin hyödyllinen aine kaikille.
Sanos muuta. Mutta sen tiedän etten todellakaan pääsisi mihinkään viikonloppureissulle, eikä mies suostu mihinkään terapiaistuntoihin. 😓 Tuntuu kuin olisi jumissa tai loukussa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään mies kauheasti vauvaa hoitanut silloin kun oli se vauva-aika. Minä kuitenkin imetin ja yösyötöt oli sen puolesta minun heiniä. Tein homman itselleni sillä tavalla helpoksi, että vauva nukkui vieressä joten ei tarvinnut yöllä sentään sängystä nousta. Mutta olihan niissä yösyötöissä oma vaivansa. Tosin kyllä sitten aamulla nukuin vauvan kanssa tasan niin pitkään kun nukutti. Yksi yö kun meni kokonaan valvoessa (erehdyin syömään tuoretta ruisleipää oikein urakalla) niin sitten lopulta kun aamulla vauva nukkui, niin nukuin vauvan kanssa ihan estoitta pitkälle iltapäivän puolelle.
Meillä mies kyllä oli sentään vauvasta kiinnostunut, mutta hoitaminen jäi enempi minulle. Kävelylenkeillä mies kyllä halusi välillä kantaa vauvaa ja sitten kun oltiin jo taaperovaiheessa, mies usein kokkasi taapero kantoliinassa lonkan päällä.
Isä on helposti niin paljon poissa vauvan luota, että vauva jää vähän vieraaksi. Ja onhan siinä alussa ihan luonnollinen symbioosivaihe äidin ja vauvan välillä, joten senkin puolesta mies voi jäädä vähän paitsioon. Itse en ensimmäisen 8kk aikana ollut vauvasta kertaakaan erossa enkä olisi halunnutkaan. Tuon jälkeen alkoi pikku hiljaa tulla itsellekin sellainen olo, että voisi vaikka käydä kampaajalla tai kaupassa yksin.
Katsele ap rauhassa kehittyykö siitä miehestä ajan kanssa kunnollinen isä. Meillä mies alkoi olla lapsen kanssa enemmän vasta joskus kun lapsi oli 2-3-vuotias. Sen neuvon antaisin, että älä suin surminkaan mene tekemään toista lasta ennen kuin näet, onko miehestä isäksi vai jääkö lapsi kokonaan sinun vastuulle.
Joo, mies on jo puhunut toisesta lapsesta! Pitäisi olla kuulemma pieni ikäero. Olen sanonut että en toista lasta hanki jos tämä jatkuu tällaisena. Ikäeroa saa olla sen 3-4 vuotta, ja tämän ajan seuraan miehen käytöstä. Jos mitään ei tapahdu.. en tiedä mitä teen. En haluaisi että lapsi jää yksin ilman sisarusta, jos teen toisen lapsen miehen kanssa niin olisin itse onneton. Jos siis hänen käytös ei muutu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järjestät tilanteita, että isä jää vauvan kanssa kaksin. Oma mies heräsi vauvan hoitoon sitä mukaan kun oli pakko, eli kun oli lapsen kanssa kahdestaan. Joka kerta se jaksoi päivitellä, miten ei oo ehtinu tehdä mitään muuta, kun on vaan huolehtinut vauvan uni- ja ruokarytmistä. No ai jaa!!! Ei ne miehet vaan tajua mitä pitää tehdä, ennen kuin ovat itse kokeneet. Olet vaan reippaasti pois niin pitkiä aikoja, kuin vauvan ikätasolle on nyt sopivaa.
Mä olen kohta kaksi vuotta ihmetellyt aivan samanlaista käytöstä omalta mieheltä. Yhden kerran on lapsen ottanut mukaansa kauppareissulle, olivat alle 10min poissa. Omat vanhempani ovat lapsemme kanssa viettäneet moninverroin enemmän aikaa, kuin tämä lapsen isä. Vauvavuoden aikana ei hoitanut yhtäkään yötä, ei päivää. Yhtäkään pidempää aamua tai aikaisempia yöunia en ole saanut. Vauva on alusta asti ollut huonosti nukkuva, enkä kertaakaan ehtinyt itse nukahtamaan 30min päikkäreiden aikana. Univelka on massiivinen (edelleenkään en ole nukkunut yhtäkään yötä heräilemättä) ja miehen mielestä väsymykseni johtuu vain huonosta ruokavaliosta (miten mulla muka voisi olla univelkaa, kun mies nukkuu kuin tukki).
Asiasta olen yrittänyt keskustella, olen raivonnut, itkenyt väsymyksestä ja torkahdellut kesken leikkien lattialle ja nyt pari viikkoa sitten sain vihdoin viimein miehestä kiskottua jotain selitystä käytökselleen. Vauvan/taaperon kanssa on vain niin tylsää! Ei kuulemma kukaan terve ihminen nauti vauvan/taaperon kanssa olemisesta, leikkimisestä, ulkoilusta jne. Ei halua viettää lapsensa kanssa yhtään enempää aikaa, kuin esimerkiksi lääkärikäyntieni ajan olisi pakko. Olin lentää perseelleni tämän kuullessani! Ilmankos en ole saanut sovittua hänen kanssaan milloin pääsisin parturiin tai sopivan kokoisia vaatteita ostelemaan (olen laihtunut raskauskilojen lisäksi -20kg). Miehellä on kuitenkin toiveena saada iso perhe, lisää lapsia ainakin vielä kolme... Ja hänen mielestään olisi kiva, jos joskus pukeutuisin nätisti!
Kauanko sitä isäksi heräämistä pitäisi odotella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli alkuun tosi samanlaista. Varsinkin ihan pikkuvauva-aikana, kun vauva oli pahalla tuulella kaikki illat eli aina sen ajan, kun mies oli töiden jälkeen kotona. Jälkeenpäin olen miettinyt että varmaan miehestä oli turhauttavaa nähdä vauva aina vain itkuisena, ja vielä kun rauhottui paljon helpommin mun sylissäni/rinnalla. Tuttipulloa ei huolinut jne.
Sitten pikkuhiljaa helpottui paljon, kun vauva vähän kasvoi eikä enää ollut niin reppana eikä niin mussa kiinni. Mies alkoi saada ihan eri lailla kontaktia vauvaan ja vauvanhoito alkoi kiinnostaa ihan itsestään.
Kyllä se varmaan siitä lähtee sujumaan, tsemppiä <3
1. Teette kirjallisen aikataulun johon on kummallekin kirjattu mitä kukakin tekee ja milloin ja sinulle selkeä aika kun saat tehdä omia juttuja. Vaikka viikonlopuksi kylpylään yksin tai mikä sinua nyt rentouttaakaan. Tämä vahvistaa isän ja lapsen suhdetta ja pakottaa ottamaan vastuuta. Puhut myös ennen lähtöä anopin kanssa ja sanot ettei ota poikaa lapsen kanssa kylään.
2. Eroatte. Paremmin jaksat yh:na kun kahden lapsen kanssa
3. Jätät kaikki kotityöt jne hoitamatta ja hoidat lapsen tarpeet ensin ja sitten teet vaan ne välttämättömät työt. Laitat myös miehen esim pesemään omat pyykkinsä jne. Ja jos valittaa sanot että kun ei ota lapsesta vastuuta niin voi sitten ottaa vastuuta edes omasta elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusiko mies todella lapsen ja lupasiko hän hoitaa sitä? Vai teitkö lapsen, kun mies ei kovin vastustanutkaan?
Mies on aina halunnut lapsia, minulle se ei ole ollut mikään suuri haave. Se tässä ihmetyttääkin. Jospa "todellisuus" iski päin naamaa? Minulla taas on tullut äitiys todella luonnostaan, vaikka olen aatellut että jään ehkä lapsettomaksi enkä sen suuremmin ole välittäny lapsista. En kadu lasta, rakastan kovasti. Ap
Sitten sympaniani on puolellasi. Ikävä homma, jos mies ei kanna vastuutaan.
Meillä mies halusi lapsen, minä olisin mieluummin ollut ilman.
Kun vauva sitten syntyi niin pyysin useasti miestä hoitamaan että saan syötyä / käytyä suihkussa jne. Jäi mielellään hoitamaan, mutta todellisuus oli että oli hetken vauvan kanssa ja sitten oli känny esillä tai mies koneella. Ja melkein heti vauva sitten "kutsui" minut paikalle.
Lopulta turhauduin ja vedin kilarit. Kysyin miksi ei voi olla sen vauvan kanssa edes sitä kymmentä minuuttia että saisin jotain tehtyä. Selvisi että mies oli omasta mielestään ollut sen vauvan kanssa. Ei vain osannut ja ajatteli että ei se huomaa jos hän on koneella tai selaa kännyä.
Tämän jälkeen käytiin keskustelu siitä miten sen vauvan kanssa ollaan ja mitä sen kanssa tehdään. Sen jälkeen on mennyt todella hyvin. On todella paljon ollut vauvan ja nyt taaperon kanssa.
Aika kumma. Minä joka en ole ikinä ollut lasten kanssa tekemisissä enkä edes pidä lapsista. Ja mulle tämä on ollut todella helppoa ja luonnollista. Ja sitten mies joka ehdottomasti halusi lapsen ei sitten osannut olla sen kanssa. Myönsi myös että kun ajatteli haluavansa lapsen ajatteli jotain 10v tenavaa jonka kanssa voi tehdä jotain. Ei varmaan ole mitenkään harvinainen tapaus mieheksi tämä oma.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kohta kaksi vuotta ihmetellyt aivan samanlaista käytöstä omalta mieheltä. Yhden kerran on lapsen ottanut mukaansa kauppareissulle, olivat alle 10min poissa. Omat vanhempani ovat lapsemme kanssa viettäneet moninverroin enemmän aikaa, kuin tämä lapsen isä. Vauvavuoden aikana ei hoitanut yhtäkään yötä, ei päivää. Yhtäkään pidempää aamua tai aikaisempia yöunia en ole saanut. Vauva on alusta asti ollut huonosti nukkuva, enkä kertaakaan ehtinyt itse nukahtamaan 30min päikkäreiden aikana. Univelka on massiivinen (edelleenkään en ole nukkunut yhtäkään yötä heräilemättä) ja miehen mielestä väsymykseni johtuu vain huonosta ruokavaliosta (miten mulla muka voisi olla univelkaa, kun mies nukkuu kuin tukki).
Asiasta olen yrittänyt keskustella, olen raivonnut, itkenyt väsymyksestä ja torkahdellut kesken leikkien lattialle ja nyt pari viikkoa sitten sain vihdoin viimein miehestä kiskottua jotain selitystä käytökselleen. Vauvan/taaperon kanssa on vain niin tylsää! Ei kuulemma kukaan terve ihminen nauti vauvan/taaperon kanssa olemisesta, leikkimisestä, ulkoilusta jne. Ei halua viettää lapsensa kanssa yhtään enempää aikaa, kuin esimerkiksi lääkärikäyntieni ajan olisi pakko. Olin lentää perseelleni tämän kuullessani! Ilmankos en ole saanut sovittua hänen kanssaan milloin pääsisin parturiin tai sopivan kokoisia vaatteita ostelemaan (olen laihtunut raskauskilojen lisäksi -20kg). Miehellä on kuitenkin toiveena saada iso perhe, lisää lapsia ainakin vielä kolme... Ja hänen mielestään olisi kiva, jos joskus pukeutuisin nätisti!
Kauanko sitä isäksi heräämistä pitäisi odotella?
Miehesi on persläpi.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kohta kaksi vuotta ihmetellyt aivan samanlaista käytöstä omalta mieheltä. Yhden kerran on lapsen ottanut mukaansa kauppareissulle, olivat alle 10min poissa. Omat vanhempani ovat lapsemme kanssa viettäneet moninverroin enemmän aikaa, kuin tämä lapsen isä. Vauvavuoden aikana ei hoitanut yhtäkään yötä, ei päivää. Yhtäkään pidempää aamua tai aikaisempia yöunia en ole saanut. Vauva on alusta asti ollut huonosti nukkuva, enkä kertaakaan ehtinyt itse nukahtamaan 30min päikkäreiden aikana. Univelka on massiivinen (edelleenkään en ole nukkunut yhtäkään yötä heräilemättä) ja miehen mielestä väsymykseni johtuu vain huonosta ruokavaliosta (miten mulla muka voisi olla univelkaa, kun mies nukkuu kuin tukki).
Asiasta olen yrittänyt keskustella, olen raivonnut, itkenyt väsymyksestä ja torkahdellut kesken leikkien lattialle ja nyt pari viikkoa sitten sain vihdoin viimein miehestä kiskottua jotain selitystä käytökselleen. Vauvan/taaperon kanssa on vain niin tylsää! Ei kuulemma kukaan terve ihminen nauti vauvan/taaperon kanssa olemisesta, leikkimisestä, ulkoilusta jne. Ei halua viettää lapsensa kanssa yhtään enempää aikaa, kuin esimerkiksi lääkärikäyntieni ajan olisi pakko. Olin lentää perseelleni tämän kuullessani! Ilmankos en ole saanut sovittua hänen kanssaan milloin pääsisin parturiin tai sopivan kokoisia vaatteita ostelemaan (olen laihtunut raskauskilojen lisäksi -20kg). Miehellä on kuitenkin toiveena saada iso perhe, lisää lapsia ainakin vielä kolme... Ja hänen mielestään olisi kiva, jos joskus pukeutuisin nätisti!
Kauanko sitä isäksi heräämistä pitäisi odotella?[/
Huhheijjaa :( jaksamista
Ohho, näköjään aika paljon tälläsiä miehiä, ei asnsaitsisi isäksi edes kutsua. Mokomat ryökäleet!
OT-VAROITUS:
Okei, tajuan että tässä ketjussa puhutaan oikeista, vakavista asioista, sellaisista joilla on merkitystä. Vauvoista, vastuusta, aikuisuudesta ja sen sellaisesta tärkeästä.
Silti mun on pakko sanoa tämä: Mun kommentti on saanut 60 yläpeukkua puolessa tunnissa. Jumankaut!! Sallikaa minun tehdä pieni mutta villi ilon tanssi tämän johdosta! Näin ei ole koskaan mulle käynyt. Älkää mammat suuttuko että tää on musta juhlavaa! Jiihaa!
t. se joka sanoi että "tällaista on lisääntyminen: tee yksi vauva, saat kaksi."
Ap, haluat "omaa aikaa" Sulla on nyt lapsi ja se on sun omaa aikaa kun olet lapsen kanssa. Luulitko ihan oikeesti ennen vauvan syntymistä, että voit elää kuin ennen??