Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä vaivaa ihmistä, joka puhuu vain, kun kysytään jotain?
14.02.2017 |
Olen toisaalta jo vuosien myötä tottunut, että tuollaista se on. Mutta silti tuo kysymys nousee aina pintaan. Mikä vaivaa ihmistä, joka ei juttele oma-aloitteisesti, joka ei ikinä laajenna tai jatka keskustelua, joka vastaa vain siihen mitä kysytään ja joka puhuu vain silloin, kun häneltä kysytään jotain?
Eikä ole sellainen vain minun seurassani, vaan muut sanovat samaa. Ja mitä häntä näen muiden seurassa, niin sellaista se on. Niin kauan voidaan jutella, kun minä keksin kysyttävää. Kun minulta jossain vaiheessa lopulta väkisinkin kysymykset loppuvat, niin se on sitten siinä. Sama tekstiviesteissä. Jos kerron jotain, niin ei vastaa mitään. Jos kysyn jotain, niin siihen vastaa vastauksen yhdellä sanalla.
Mikä tuota vaivaa?
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samaa. En uskalla tuoda omia mielipiteitäni kovinkaan julki, koska veljeni kiusasi koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Lyttäsi kaikki sanomiseni ja oli kaikella tavalla inhottava.
Aina puhutaan vain vanhempien vaikutuksesta, mutta kyllä niillä sisaruksillakin on vaikutusta.
Tykkäisin ottaa osaa keskusteluun enemmänkin kuin vain kysyttäessä, mutta en vain uskalla. Ikääkin jo 30, mutta niin vaan ne lapsuuden jutut vaikuttaa läpi elämän...
Hyvä huomio. Tuolla aiemmin mietin äidin mahdollista vaikutusta. Mutta sisaruksistaan en tiedä yhtään mitään. Ei ole läheinen heidän kanssaan, mutta on tekemisissä kuitenkin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistin kyllä tyypin heti, sellaisia on ollut meilläkin sekä kotona kylässä että työpaikan kahvihuoneessa. Minusta kyllä välillä tuntuu, että joku tunne-elämän häiriö on kyseessä. Niukkuusongelma. Ei halua antaa itsestään mitään. Antaa toisen tehdä työt. Kiva istua ja kuunnella.
Tyypillinen itsekeskeinen ja empatiakyvytön ekstrovertti. "Kun minä nyt pyytämättä ja puoliväkisin tuputin sinulle tämän puolen tunnin monologin omista asioistani, niin sinä olet minulle velkaa!"
Rasittava ihmistyyppi.
Näille monologin tyrkyttäjille suosittelen sitä Hale&Pace-sketsiä.
Minä olen sellainen ihminen, joka puhuu vain kysyttäessä. En keksi mitä pitäisi sanoa ja en uskalla puhua. Häpeän puhumisessa kaikkea, äänensävyä, käytänkö oikeita sanoja ja sitä kuulostaako juttuni tyhmältä. Mieheni kanssa ongelmia ei ole yhtä paljon, vähän kuitenkin jännittää joistain asioista puhuminen. Minulla on diagnosoitu valikoiva puhumattomuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samaa. En uskalla tuoda omia mielipiteitäni kovinkaan julki, koska veljeni kiusasi koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Lyttäsi kaikki sanomiseni ja oli kaikella tavalla inhottava.
Aina puhutaan vain vanhempien vaikutuksesta, mutta kyllä niillä sisaruksillakin on vaikutusta.
Tykkäisin ottaa osaa keskusteluun enemmänkin kuin vain kysyttäessä, mutta en vain uskalla. Ikääkin jo 30, mutta niin vaan ne lapsuuden jutut vaikuttaa läpi elämän...Hyvä huomio. Tuolla aiemmin mietin äidin mahdollista vaikutusta. Mutta sisaruksistaan en tiedä yhtään mitään. Ei ole läheinen heidän kanssaan, mutta on tekemisissä kuitenkin.
Ap
Ja sinulla taisi olla syntyessä kohtalokas hapenpuute.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistin kyllä tyypin heti, sellaisia on ollut meilläkin sekä kotona kylässä että työpaikan kahvihuoneessa. Minusta kyllä välillä tuntuu, että joku tunne-elämän häiriö on kyseessä. Niukkuusongelma. Ei halua antaa itsestään mitään. Antaa toisen tehdä työt. Kiva istua ja kuunnella.
Tyypillinen itsekeskeinen ja empatiakyvytön ekstrovertti. "Kun minä nyt pyytämättä ja puoliväkisin tuputin sinulle tämän puolen tunnin monologin omista asioistani, niin sinä olet minulle velkaa!"
Rasittava ihmistyyppi.
Työkaverini on puhuu yleensä vain kysyttäessä. Viiden vuoden aikana on sanonut minulle oma-aloitteisesti jotakin työhön liittymätöntä ehkä kerran tai kaksi.
Hän pyytää kuitenkin minua toisinaan mukaansa työmaaruokalaan. Jos hänestä olisi kiinni, niin emme puhuisi koko aikana mitään, lappaisimme vain ruokaa kitusiimme.
En ole itsekään kovin puhelias, joten koen tuon hiljaisuuden ja yksipuolisuuden todella työläänä.
Miksi minun pitäisi viihdyttää häntä?
Onko teille hiljaisille riittävää, että istutaan vaan hiljaa ja syödään, jos on menty yhdessä syömään?
Vai odotatteko, että se vähän sosiaalisempi introvertti viihdyttää teitä jutuillaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vaikeaa keskustella luontevasti sellaisten ihmisten kanssa joita ei tunne kunnolla ja joiden kanssa ei ole muuta yhteistä kuin esim. työpaikka. Itsellä vaikuttaa vireystila myös paljon, väsyneenä olen enimmäkseen hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sellainen ihminen, joka puhuu vain kysyttäessä. En keksi mitä pitäisi sanoa ja en uskalla puhua. Häpeän puhumisessa kaikkea, äänensävyä, käytänkö oikeita sanoja ja sitä kuulostaako juttuni tyhmältä. Mieheni kanssa ongelmia ei ole yhtä paljon, vähän kuitenkin jännittää joistain asioista puhuminen. Minulla on diagnosoitu valikoiva puhumattomuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko.
Niinpä niin. Valikoiva puhumattomuus olikin vielä mainitsematta. Ja kyllä vain - siihenkin aiheeseen olen tutustunut lukemalla, sillä ei sitäkään vaihtoehtoa ole voinut ohittaa.
Oikeasti on hyvä kuulla, että jotain tuollaista voi olla taustalla. Sillä kyse ei nyt ole mistään vähän hiljaisemmasta tyypistä vaan se puhumattomuus on ajoittain täysin totaalista. Useimmiten sentään yksisanaiset vastaukset onnistuvat.
Kiitos sinulle ja monelle muulle, jotka olette jakaneet omakohtaista kokemustanne aiheesta. Saatatte näillä kokemuksillanne auttaa jotain toista enemmän kuin arvaattekaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, minä olin koulukiusattu. Opin jo aikaisin, etten kuulu porukkaan. Nykyisin pelkkä itseni esittely saa kädet hikoamaan ja sydämen tykyttämään. Ei ole kauheasti intoa tai kiinnostusta jutella, eipä ole toisaalta mitään sanottavaakaan. Pidän asiani omana tietonani. Onko muuta kysyttävää sulla?
No jos haluat vastata, niin mielelläni kysyisin, että kaipaatko muita ihmisiä ympärillesi? Että saisit sellaisen ihmissuhteen, jossa pystyisit luottamaan niin paljon, että pystyisit puhumaan?
Ap
Olisihan sellainen mukavaa. En usko että ihmistä on tarkoitettu olemaan täysin yksin. En nyt kuitenkaan kauheasti usko että tulee tapahtumaan enää tässä elämässä. Sen toisen pitäisi olla sinnikäs, ja nähdä ihmissuhde jonain muunakin kuin sellaisena missä "tehdään työtä" ja sitten saadaan jotain hyötyä siitä. Mitä olen tarkkaillut ihmisiä, useimmat haluaa hyötyä ihmissuhteistaan. Eikä minulla ole mitään annettavaa. 14
Mulle on tehty kotona ja kaveriporukoissa harvinaisen selväksi että mun mielipiteitä ei tarvita. Aina kun avasin suuni, joku muu alkoi puhumaan päälle. Tai jos mulla oli joku juttu kesken, piti alkaa puhumaan jotain omaa tarinaa siihen päälle. Aika nopeaa sitä oppii pitämään turpansa kiinni. Nykyään oikeasti järkytyn jos huomaan että joku kuuntelee mitä mä sanon. Ajattelen että kellään ei kiinnosta, ja jos kiinnostaa niin se puhuu mulle ensin. Mä en halua olla vaivaksi tai häiritä muita. Pelkkä moikkaaminenkin tuntuu ylivoimaiselta kun kuvittelen että se häiritsisi toista. Ensimmäinen ajatus uudesta ihmisestä aina on, että se vihaa mua. Ja mä tiedän ettei se ole niin, mutta tästä on vaan niin vaikea päästä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en juuri tarvitse puhetta puheen vuoksi. Katselen, havainnoin, ajattelen ja olen hyvin asiakeskeinen. Jos toiset juttelevat vaikka ruokaohjeista, muista ihmisistä, ostoksista jne. en lähtökohtaisesti keskity, koska aivoni sivuuttavat tuollaisen ei-tärkeänä. Voi olla, että vaikutan hajamieliseltä ja tylyltä, koska elän suurimman osan ajasta päässäni ideoita pyöritellen. Ihan ystävällinen ja ihmisistä pitävä kuitenkin olen, vaikka minua merkillisenä pidetäänkin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistin kyllä tyypin heti, sellaisia on ollut meilläkin sekä kotona kylässä että työpaikan kahvihuoneessa. Minusta kyllä välillä tuntuu, että joku tunne-elämän häiriö on kyseessä. Niukkuusongelma. Ei halua antaa itsestään mitään. Antaa toisen tehdä työt. Kiva istua ja kuunnella.
Tyypillinen itsekeskeinen ja empatiakyvytön ekstrovertti. "Kun minä nyt pyytämättä ja puoliväkisin tuputin sinulle tämän puolen tunnin monologin omista asioistani, niin sinä olet minulle velkaa!"
Rasittava ihmistyyppi.
Työkaverini on puhuu yleensä vain kysyttäessä. Viiden vuoden aikana on sanonut minulle oma-aloitteisesti jotakin työhön liittymätöntä ehkä kerran tai kaksi.
Hän pyytää kuitenkin minua toisinaan mukaansa työmaaruokalaan. Jos hänestä olisi kiinni, niin emme puhuisi koko aikana mitään, lappaisimme vain ruokaa kitusiimme.
En ole itsekään kovin puhelias, joten koen tuon hiljaisuuden ja yksipuolisuuden todella työläänä.
Miksi minun pitäisi viihdyttää häntä?
Onko teille hiljaisille riittävää, että istutaan vaan hiljaa ja syödään, jos on menty yhdessä syömään?
Vai odotatteko, että se vähän sosiaalisempi introvertti viihdyttää teitä jutuillaan?
Olen yksi noista hiljaisista (en kuitenkaan niin puhumaton kuin ap:n työkaveri, mutta melkein, vaikka kuinka yrittäisin osallistua kysymällä jotainihan vaan kohteliaisuudesta).
En todellakaan odota, että se puheliaampi viihdyttää minua, mielestäni se hiljaisuudessa istuminen on paljon mukavampaa kuin se, että molemmat tai tässä tapauksessa vain se toinen ihminen koittaa väkisin keksiä jotain sanottavaa. En ikinä oikeastaan koe hiljaisuutta seurassa vaivaannuttavana, paitsi jos se puhelias osapuoli tekee siitä vaivaannuttavan tekemällä selväksi, että hänellä on epämukava olo esim. päästelemällä kaikenlaisia "Noh..." äännähdyksiä kymmenen sekunnin välein. Joskus tosiaankin voi vaan istua hiljaa ja syödä yhdessä, ei siinä ole mielestäni mitään pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos minä en puhu mitään, niin se tarkoittaa sitä, ettei mulla yksinkertaisesti ole mitään sanottavaa tai ei vain kiinnosta. Siinä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite en oo puhujatyyppiä. Tykkään tarkkailla ympäristöäni ja nautiskella olemisesta. Myös oon kokenut elämässäni sen kun ei ikinä oikein saa puheenvuoroa ja joku puhuu aina päälle. Ei kiinnosta siksikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistin kyllä tyypin heti, sellaisia on ollut meilläkin sekä kotona kylässä että työpaikan kahvihuoneessa. Minusta kyllä välillä tuntuu, että joku tunne-elämän häiriö on kyseessä. Niukkuusongelma. Ei halua antaa itsestään mitään. Antaa toisen tehdä työt. Kiva istua ja kuunnella.
Tyypillinen itsekeskeinen ja empatiakyvytön ekstrovertti. "Kun minä nyt pyytämättä ja puoliväkisin tuputin sinulle tämän puolen tunnin monologin omista asioistani, niin sinä olet minulle velkaa!"
Rasittava ihmistyyppi.
Työkaverini on puhuu yleensä vain kysyttäessä. Viiden vuoden aikana on sanonut minulle oma-aloitteisesti jotakin työhön liittymätöntä ehkä kerran tai kaksi.
Hän pyytää kuitenkin minua toisinaan mukaansa työmaaruokalaan. Jos hänestä olisi kiinni, niin emme puhuisi koko aikana mitään, lappaisimme vain ruokaa kitusiimme.
En ole itsekään kovin puhelias, joten koen tuon hiljaisuuden ja yksipuolisuuden todella työläänä.
Miksi minun pitäisi viihdyttää häntä?
Onko teille hiljaisille riittävää, että istutaan vaan hiljaa ja syödään, jos on menty yhdessä syömään?
Vai odotatteko, että se vähän sosiaalisempi introvertti viihdyttää teitä jutuillaan?
Olen yksi noista hiljaisista (en kuitenkaan niin puhumaton kuin ap:n työkaveri, mutta melkein, vaikka kuinka yrittäisin osallistua kysymällä jotainihan vaan kohteliaisuudesta).
En todellakaan odota, että se puheliaampi viihdyttää minua, mielestäni se hiljaisuudessa istuminen on paljon mukavampaa kuin se, että molemmat tai tässä tapauksessa vain se toinen ihminen koittaa väkisin keksiä jotain sanottavaa. En ikinä oikeastaan koe hiljaisuutta seurassa vaivaannuttavana, paitsi jos se puhelias osapuoli tekee siitä vaivaannuttavan tekemällä selväksi, että hänellä on epämukava olo esim. päästelemällä kaikenlaisia "Noh..." äännähdyksiä kymmenen sekunnin välein. Joskus tosiaankin voi vaan istua hiljaa ja syödä yhdessä, ei siinä ole mielestäni mitään pahaa.
Kiitos kun vastasit.
En tosin ymmärrä miksi pyytää jotakuta mukaansa, jos ei halua puhua. Minun mielestäni kutsu tarkoittaa kutsua sosiaaliseen vuorovaikutukseen, mikä tietää puhumista.
Jos haluaa vain istua hiljaa, niin eikö silloin kannata olla yksikseen?
Eli jatkokysymys, mitä te hiljaiset saatte tällaisesta vuorovaikutuksesta, missä ei puhuta mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistin kyllä tyypin heti, sellaisia on ollut meilläkin sekä kotona kylässä että työpaikan kahvihuoneessa. Minusta kyllä välillä tuntuu, että joku tunne-elämän häiriö on kyseessä. Niukkuusongelma. Ei halua antaa itsestään mitään. Antaa toisen tehdä työt. Kiva istua ja kuunnella.
Tyypillinen itsekeskeinen ja empatiakyvytön ekstrovertti. "Kun minä nyt pyytämättä ja puoliväkisin tuputin sinulle tämän puolen tunnin monologin omista asioistani, niin sinä olet minulle velkaa!"
Rasittava ihmistyyppi.
Työkaverini on puhuu yleensä vain kysyttäessä. Viiden vuoden aikana on sanonut minulle oma-aloitteisesti jotakin työhön liittymätöntä ehkä kerran tai kaksi.
Hän pyytää kuitenkin minua toisinaan mukaansa työmaaruokalaan. Jos hänestä olisi kiinni, niin emme puhuisi koko aikana mitään, lappaisimme vain ruokaa kitusiimme.
En ole itsekään kovin puhelias, joten koen tuon hiljaisuuden ja yksipuolisuuden todella työläänä.
Miksi minun pitäisi viihdyttää häntä?
Onko teille hiljaisille riittävää, että istutaan vaan hiljaa ja syödään, jos on menty yhdessä syömään?
Vai odotatteko, että se vähän sosiaalisempi introvertti viihdyttää teitä jutuillaan?
Olen yksi noista hiljaisista (en kuitenkaan niin puhumaton kuin ap:n työkaveri, mutta melkein, vaikka kuinka yrittäisin osallistua kysymällä jotainihan vaan kohteliaisuudesta).
En todellakaan odota, että se puheliaampi viihdyttää minua, mielestäni se hiljaisuudessa istuminen on paljon mukavampaa kuin se, että molemmat tai tässä tapauksessa vain se toinen ihminen koittaa väkisin keksiä jotain sanottavaa. En ikinä oikeastaan koe hiljaisuutta seurassa vaivaannuttavana, paitsi jos se puhelias osapuoli tekee siitä vaivaannuttavan tekemällä selväksi, että hänellä on epämukava olo esim. päästelemällä kaikenlaisia "Noh..." äännähdyksiä kymmenen sekunnin välein. Joskus tosiaankin voi vaan istua hiljaa ja syödä yhdessä, ei siinä ole mielestäni mitään pahaa.
Kiitos kun vastasit.
En tosin ymmärrä miksi pyytää jotakuta mukaansa, jos ei halua puhua. Minun mielestäni kutsu tarkoittaa kutsua sosiaaliseen vuorovaikutukseen, mikä tietää puhumista.
Jos haluaa vain istua hiljaa, niin eikö silloin kannata olla yksikseen?
Eli jatkokysymys, mitä te hiljaiset saatte tällaisesta vuorovaikutuksesta, missä ei puhuta mitään?
Minusta kuulostaa aika pinnalliselta ja ontolta typistää sosiaalinen vuorovaikutus pelkästään puhumiseen.
Minä käyn lapsuudenystäväni kanssa muutaman kerran kesässä kalassa, eikä niillä reissuilla välttämättä montaakaan kokonaista lausetta puhuta, jos ei ole asiaa. On siinä silti jokin sellainen yhdessä tekemisen meininki, että näitä reissuja ja kaverin näkemistä aina odottaa vaikka käyn kalassa paljon yksinkin. Sen olen kyllä huomannut, että monelle tuollainen ei passaa vaan tekstiä tulee epätoivon vimmalla taukoamatta, vaikkei olisi mitään sanottavaakaan.
Tunnistan tyypin jota haet.
En osaa sanoa että mistä johtuu.
Eivät tajua puhua mitään. Kai se on joku sosiaalinen osaamattomuus.
Minulla on todella negatiiviset kokemukset puhumisesta ihmisille. Olen kovaääninen mutta puhun epäselvästi ja nopeasti. Puhun välillä myös vahingossa jotain mitä "sylki suuhun tuo" eli jotain mikä saattaa aiheuttaa vastapuolessa ihmettelyä. En siis mitään haukkuja heittele vaan jotenkin tyhmiä sammakoita toisella tavalla. Monesti minulla ei myöskään ole mitään faktatietoa joten nolaan itseni kun puhunkin puuta heinää. Mieluummin olen hiljaa kuin nolaan itseni.
Alue: Aihe vapaa
Oletko nähnyt Hale&Pace-hauskat pojat-sarjan sketsin "parhaista ystävistä"? Te olette varmaan samanlaisia,mahtaa olla kaverisi uuvuksissa.