Mikä vaivaa ihmistä, joka puhuu vain, kun kysytään jotain?
Olen toisaalta jo vuosien myötä tottunut, että tuollaista se on. Mutta silti tuo kysymys nousee aina pintaan. Mikä vaivaa ihmistä, joka ei juttele oma-aloitteisesti, joka ei ikinä laajenna tai jatka keskustelua, joka vastaa vain siihen mitä kysytään ja joka puhuu vain silloin, kun häneltä kysytään jotain?
Eikä ole sellainen vain minun seurassani, vaan muut sanovat samaa. Ja mitä häntä näen muiden seurassa, niin sellaista se on. Niin kauan voidaan jutella, kun minä keksin kysyttävää. Kun minulta jossain vaiheessa lopulta väkisinkin kysymykset loppuvat, niin se on sitten siinä. Sama tekstiviesteissä. Jos kerron jotain, niin ei vastaa mitään. Jos kysyn jotain, niin siihen vastaa vastauksen yhdellä sanalla.
Mikä tuota vaivaa?
Aika monta tuli noitakin kokemuksia, joissa menneisyyden vuorovaikutuskokemukset ovat olleet niin tyrmääviä, ettei enää halua oikein edes yrittää puhua. Mitenköhän tuollaisia lannistettuja voi rohkaista puhumaan? Varmaan ainakin tärkeää on se tilan antaminen toiselle.
Ap