Aloiteellisuuden hyödyt NAISEN näkökulmasta
Olen itse tehnyt *aina* aloitteita, olen nyt 40+ -vuotias. Tässä huomaamiani hyviä puolia:
- Saan itse valita seurani.
- Miehet ovat olleet miellyttävämpiä kuin minua lähestyneet (ujot ovat monesti myös empaattisempia oman kokemuksen mukaan).
- Miehet ovat yleensä otettuja huomiosta ja lähtökohtaisesti suhtautuvat positiivisesti, vaikka tulisikin pakit.
- Oma nahka paksuuntuu, koska pakkeja tulee. Suhde deittailuun on itselläni aika rento, koska tiedän, miten sattumanvaraista onnenkauppaa oikeanlaisen ihmisen lähestyminen on (puolin toisin).
Muita etuja, varmaankaan en ole ainoa laatuani? Omassa kaveripiirissäni tämä on kyllä harvinaisempaa näin päin.
Kommentit (100)
En todellakaan jää odottelemaan miesten tekevän aloitteita tai pelkää vaikuttavani oudolta, jos olen tulisesti ihastunut tai kiinnostunut. Miksi pitäisi? Tuleeko suhteesta sitten parempi, kun mies saa saalistaa minut? Jos minä oikeasti haluan kyseisen miehen, niin teen asialle jotakin. Mutta jos ehdottomasti tykkää odotella, niin siitä vain.
En olisi koskaan päätynyt suhteeseen aviomieheni kanssa, jos olisin jäänyt huoneen nurkkaan killittämään ja metsästänyt katsetta. Sosiaalisista ongelmista huolimatta mieheni on sydämellisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Tämä on ollut itselleni se suurin hyöty aloitteellisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen pakotetaan tekemään aloite niin mistä sitä tietää että mies suostuessaan on kiinnostunut naisesta itsestään, siis erityisellä tavalla kiinnostunut eikä niin että mies lähtisi kenen tahansa matkaan?
Onko jotenkin parempi että mies yrittää sataa naista ennen kuin tekee aloitteen sinulle?
Minulle konkreettisin hyöty oli se, että sain sillä mieheni. :) tapasimme nimittäin aluksi silloin kun mies oli töissä ja minä vapaalla, eikä mies olisi voinut pyytää minua ulos koska olin "asiakas." Minäkin kyllä mietin jonkin aikaa, sillä en halunnut vaikuttaa häiriköltä. Kysyin vasta sitten, kun oli oikeastaan aika selvää, että mies oli kiinnostunut. Hän tervehti minua aina todella paljon iloisemmin ja henkilökohtaisemmin kuin muita asiakkaita, kyseli kuulumisia, kyseli ns. turhiin työjuttuihin minulta "apua", kuten osaisinko kääntää jonkin pikkujutun englannista suomeksi tai mitä mieltä olin jonkun julisteen väreistä.
Vierailija kirjoitti:
Jaa a, olen nuorempana pari kertaa tehnyt aloitteen ja aina sitä on pidetty merkkinä "varmasta pillusta" ja minua helppona. Enää en tee ja saan paljon tasokkaampaa ja vakavissaan olevaa seuraa :)
Miehen tekemä aloite ei tee miehestä yhtään enempää vakavissaan olevaa.Se voi tehdä aloitteita jokaiselle naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Miehet hoi, kertokaa nyt, onko teillä joku teoria tuosta: miksi osa naisista saa osakseen "varma pillu" -kohtelua ja toiset päätyvät treffeille, jos kumpikin tekee aloitteen? Teorioita? Kokemuksia?
Naisetkin saavat toki vastata, mutta miehet tietävät omat motiivinsa, jotka voi anonyymisti tunnustaa jos haluaa.
Naisen ulkonäkö on tärkein aloitteen tekijästä riippumatta.Miehille tämä vain on fyysisempää kuin naisille t.mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa a, olen nuorempana pari kertaa tehnyt aloitteen ja aina sitä on pidetty merkkinä "varmasta pillusta" ja minua helppona. Enää en tee ja saan paljon tasokkaampaa ja vakavissaan olevaa seuraa :)
Miehen tekemä aloite ei tee miehestä yhtään enempää vakavissaan olevaa.Se voi tehdä aloitteita jokaiselle naiselle.
Ei voi, kyllä sen aika helposti huomaa jos mies tekee aloitteen oikeasti jokaiselle paikalla olevalle naiselle.
Toki osa miehistä on sellaisia, jotka tekevät tarkoituksella aloitteita naisille joita eivät huolisi parisuhteeseen, koska haluavat helppoa seksiä. Kuitenkin paljon suurempi osa on sellaisia, jotka tarttuvat tällaiseen tilaisuuteen sen pudotessa eteen kuin manulle illallinen.
Kyllä siihen ihan syyt on, miksi se aloitteen tekeminen on yleensä miehen homma.
Näin miesnäkökulmasta katsottuna naisen aloitteellisuus kyllä saattaa hyvinkin kannattaa. Teen myös itse paljon aloitteita, mutta välillä käy niin että joku, joka ei ensisilmäyksellä kiinnosta niin paljon, tuleekin itse jutulle ja paljastuu todelliseksi helmeksi.
Samoin jos vaikka pöydässä istuu kolme tuntematonta naista, joista jokainen yksinään olisi kiinnostava niin usein mies tekee aloitteen sille mielestään kauneimmalle (koska ei vielä tiedä näistä naisista mitään muuta kuin ulkonäön). Jos jompikumpi näistä kahdesta muusta avaa pelin ensin niin tilanne on ihan toinen.
Ja tietysti jos realiteetit on ne, että ulkonäkö nyt vain ei ole se vahvin valttikortti omassa kädessä niin on suorastaan tyhmää jäädä seinäruusuksi kun nätimmät viedään viereltä, koska sitten ei saa edes tilaisuutta näyttää muita puolia itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa a, olen nuorempana pari kertaa tehnyt aloitteen ja aina sitä on pidetty merkkinä "varmasta pillusta" ja minua helppona. Enää en tee ja saan paljon tasokkaampaa ja vakavissaan olevaa seuraa :)
Miehen tekemä aloite ei tee miehestä yhtään enempää vakavissaan olevaa.Se voi tehdä aloitteita jokaiselle naiselle.
Totta kai voi, toisaalta itse en kiinnostu naistennaurattajista eli tällaiset lähestyjät saa minulta pakit. Ja juuri tästä syystä olen itse tehnyt aloitteita ainoastaan tavismiehille ja omakohtainen kokemukseni on että tällöin mies ei jotenkin "osaa" kunnioittaa naista. Olisin oikeasti kiinnostunut tietämään mikä tämän aiheuttaa kun mies toisensa jälkeen suhtautuu näin ja sitten taas kun tapailu/suhde alkaa miehen aloitteesta niin moista ongelmaa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse miehenä rakastan aloitteellisia naisia joten aloittajalle iso peukku.
Koko tyrkky-käsitettä ei ole edes olemassa, se on vain yksi naisten monista tekosyistä olla tekemättä aloitetta koska pelkäätte pakkeja.
Kyllä se valitettavasti on olemassa. Baarissa aloitteita miehille tekevä nainen on helppo / tyrkky. Miehet näkevät hänessä helpon seksin. Kiva kuulla etteivät kaikki, mutta 90%. Ja ei ole linkkiä tähän, ihan omia kokemuksia.
Niitä aloitteitakin voi tehdä niin monella tavalla. Jos sinut nähdään aina tyrkkynä niin kannattaa vähän tarkistaa omaa lähestymistapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse tehnyt *aina* aloitteita, olen nyt 40+ -vuotias. Tässä huomaamiani hyviä puolia:
- Saan itse valita seurani.
- Miehet ovat olleet miellyttävämpiä kuin minua lähestyneet (ujot ovat monesti myös empaattisempia oman kokemuksen mukaan).
- Miehet ovat yleensä otettuja huomiosta ja lähtökohtaisesti suhtautuvat positiivisesti, vaikka tulisikin pakit.
- Oma nahka paksuuntuu, koska pakkeja tulee. Suhde deittailuun on itselläni aika rento, koska tiedän, miten sattumanvaraista onnenkauppaa oikeanlaisen ihmisen lähestyminen on (puolin toisin).Muita etuja, varmaankaan en ole ainoa laatuani? Omassa kaveripiirissäni tämä on kyllä harvinaisempaa näin päin.
Olen aina saanut itse valita seurani, vaikken olisikaan aloitteellinen. En todellakaan koe olevani velvollinen viettämään seuraa miesten kanssa, jotka eivät kiinnosta minua. Ne, joita minun seurani ei kiinnosta, eivät puolestaan sitä tarjoa vaikka tekisinkin aloitteen.
En itse pidä miehistä, jotka ovat ujoja tai epäaloitteellisia, joten en joka tapauksessa lähestyisi heitä.
Ja lopuksi: en näe aloitetta jonakin mustavalkoisena asiana, jonka jompikumpi tekisi yksipuolisesti vaan onnistuneessa tapauksessa siihen tarvitaan molempia. Ensin syntyy katsekontakti ja viriää sanaton viestintä ja sen jälkeen on ihan sama, kumpi konkreettisesti tulee toisen luo ja aloittaa juttelun. En ikinä menisi juttelemaan miehelle, joka ei jo valmiiksi katsele minua "sillä silmällä" ja jos mies katselee minua sillä silmällä niin yleensä hän kyllä tulee myös jutulle.
Ai sanaton viestintä? Josta naiset kuorossa huutavat että peruskohteliaisuus ei tarkoita naisen kiinnostusta...
Nojautuvatko peruskohteliaat naiset sinua kohti, katselevat tiiviisti kasvojasi, ehkä jopa hipaisevat käsivarttasi? He taitavat kuule olla kiinnostuneita sinusta!
Ihan oikeasti. Minkälainen puusilmä täytyy olla, ettei ymmärrä onko joku kohtelias vai siinä mielessä kiinnostunut?
Ne merkit ovat selviä vain naisten pään sisällä.Pitää kai ottaa mittanauha mukaan että tietää miltä etäisyydeltä hymyily on flirttiä ja miltä peruskohteliaisuutta.
Olen kyllä periaatteessa samaa mieltä. Mutta toisaalta siinä on se riski, että saa vaivoikseen "tahdottoman" miehen, joka lähtee suhteeseen vain paremman puutteessa.
Tuntuu että Suomessa on kuitenkin suhteellisen yleistä, että mies tulee melkein kuin puoliväkisin hivutetuksi seurustelusuhteeseen ja jopa avioliittoon, sillä sekin on monelle miehelle kai parempi kuin yksin jääminen. Sitten muutaman vuoden päästä, pahimmassa tapauksessa siinä vaiheessa kun on jo lapsiakin, mies toteaa, ettei nainen koskaan oikein kunnolla napannut. Ja löytää sitten vihdoin sen oikean jostakin muualta.
Eihän se onneksi aina noin mene, mutta omalla kohdallani hieman pelottaa, että mies ei välttämättä olekaan itse erityisen rakastunut, jos minä olen se joka teen aloitteen niin tapailuun kuin seurusteluunkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa a, olen nuorempana pari kertaa tehnyt aloitteen ja aina sitä on pidetty merkkinä "varmasta pillusta" ja minua helppona. Enää en tee ja saan paljon tasokkaampaa ja vakavissaan olevaa seuraa :)
Miehen tekemä aloite ei tee miehestä yhtään enempää vakavissaan olevaa.Se voi tehdä aloitteita jokaiselle naiselle.
Totta kai voi, toisaalta itse en kiinnostu naistennaurattajista eli tällaiset lähestyjät saa minulta pakit. Ja juuri tästä syystä olen itse tehnyt aloitteita ainoastaan tavismiehille ja omakohtainen kokemukseni on että tällöin mies ei jotenkin "osaa" kunnioittaa naista. Olisin oikeasti kiinnostunut tietämään mikä tämän aiheuttaa kun mies toisensa jälkeen suhtautuu näin ja sitten taas kun tapailu/suhde alkaa miehen aloitteesta niin moista ongelmaa ei ole.
Joillekin jahti on tärkeämpi tai vähintään yhtä tärkeä kuin saalis. Mietipä itse, jos vaikka treenaisit pienen ikäsi Olympialaisiin ja lopulta kun sinne pääsisit niin todettaisiin vain, että kisat on peruttu, tuossa mitali. Mitä virkaa sellaisella mitalilla on, vaikka kuinka olisi kultaa?
Eri asia sitten, että haluatko sellaisen miehen, joka pitää sinua palkintona. Tai voitko luottaa siihen, ettei hänellä jonkun ajan päästä ala veri vetää taas metsälle.
Aloitteellisuudesta ei ole muuta kuin harmia. Tai toimiihan se tietysti siinä tapauksessa että hakee ainoastaan kertapanoa/seksisuhdetta mutta kunnon parisuhdetta ei naisen aloitteesta synny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa a, olen nuorempana pari kertaa tehnyt aloitteen ja aina sitä on pidetty merkkinä "varmasta pillusta" ja minua helppona. Enää en tee ja saan paljon tasokkaampaa ja vakavissaan olevaa seuraa :)
Mulla sama. Lähes heti tulee seksin ehdotusta. Etoo sekin et se mies luulee olevansa tosi kuuma sexypakkaus kun lähestyit. En tee enää. Sen verran pitää olla miehessä miestä et lähestyy.
Juu ja sitten kun sanot että no en minä mitään yhdenillanjuttua hae "no vittuako tulit sit hinkkaamaan!" vaikka olisin siis mennyt vain juttelemaan. Ei enää ikinä.
Eikö sussa ole naista sanomaan tuollaisen puhujalle takaisin, että "Eikö susta ole kun yhden illan juttuihin? Harmi - pahoittelut kun vaivasin". Sanavalmiisti takaisin, mutta visusti peruskohteliaisuuden säilyttäen, niin ettei suotta aiheuta primitiivireaktiota toisessa.
Toiseksi, sen verran pitäisi voisi oppia noista kokemuksista, että minkä tyyppiset miehet niitä sinulle töksäyttelevät ja välttämään sellaisia ihmistyyppejä. Ihmisen ulkoinen olemus ja käytös kun häntä hetken seuraa kertoo hyvin paljon jo ennakolta miten hän reagoi muihin ihmisiin ja arvostaako hän heitä ihmisinä vai on vain ensisijaisesti hakemassa itselleen jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa a, olen nuorempana pari kertaa tehnyt aloitteen ja aina sitä on pidetty merkkinä "varmasta pillusta" ja minua helppona. Enää en tee ja saan paljon tasokkaampaa ja vakavissaan olevaa seuraa :)
Miehen tekemä aloite ei tee miehestä yhtään enempää vakavissaan olevaa.Se voi tehdä aloitteita jokaiselle naiselle.
Voi toki, mutta tarkoitan että jos minä teen aloitteen niin puolen tunnin sisään alkaa vihjailu että koska sitä seksiä oikein saa. Jos mies tekee, niin pyytävät illan päätteeksi puhelinnumeron tai jatkoille. Eivät oleta automaattisesti saavansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse miehenä rakastan aloitteellisia naisia joten aloittajalle iso peukku.
Koko tyrkky-käsitettä ei ole edes olemassa, se on vain yksi naisten monista tekosyistä olla tekemättä aloitetta koska pelkäätte pakkeja.
Kyllä se valitettavasti on olemassa. Baarissa aloitteita miehille tekevä nainen on helppo / tyrkky. Miehet näkevät hänessä helpon seksin. Kiva kuulla etteivät kaikki, mutta 90%. Ja ei ole linkkiä tähän, ihan omia kokemuksia.
Niitä aloitteitakin voi tehdä niin monella tavalla. Jos sinut nähdään aina tyrkkynä niin kannattaa vähän tarkistaa omaa lähestymistapaa.
Niin, em tiedä mitenvähemmän tyrkysti voin sitä enää tehdä kuin mennä vaan juttelemaan esim baaritiskillä "huh onpa täynnä tää paikka tänään! Ootteko kavereiden kanssa täällä? Joo niin mekin, tuollako istutte, voidaanko tulla sinne myös, ollaan ihan kahdestaan ton Irmelin kanssa?" jos toi on tyrkkyä niin.. En tiedä mikä sitten ei ole mutta olisi aloite :D
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä periaatteessa samaa mieltä. Mutta toisaalta siinä on se riski, että saa vaivoikseen "tahdottoman" miehen, joka lähtee suhteeseen vain paremman puutteessa.
Tuntuu että Suomessa on kuitenkin suhteellisen yleistä, että mies tulee melkein kuin puoliväkisin hivutetuksi seurustelusuhteeseen ja jopa avioliittoon, sillä sekin on monelle miehelle kai parempi kuin yksin jääminen. Sitten muutaman vuoden päästä, pahimmassa tapauksessa siinä vaiheessa kun on jo lapsiakin, mies toteaa, ettei nainen koskaan oikein kunnolla napannut. Ja löytää sitten vihdoin sen oikean jostakin muualta.
Eihän se onneksi aina noin mene, mutta omalla kohdallani hieman pelottaa, että mies ei välttämättä olekaan itse erityisen rakastunut, jos minä olen se joka teen aloitteen niin tapailuun kuin seurusteluunkin.
Mies tyytyy vähempään myös aloitteen tehdessään.Suurin osa miehistä ei edes yritä upeimpia naisia kun ei usko mahdollisuuksiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa a, olen nuorempana pari kertaa tehnyt aloitteen ja aina sitä on pidetty merkkinä "varmasta pillusta" ja minua helppona. Enää en tee ja saan paljon tasokkaampaa ja vakavissaan olevaa seuraa :)
Miehen tekemä aloite ei tee miehestä yhtään enempää vakavissaan olevaa.Se voi tehdä aloitteita jokaiselle naiselle.
Voi toki, mutta tarkoitan että jos minä teen aloitteen niin puolen tunnin sisään alkaa vihjailu että koska sitä seksiä oikein saa. Jos mies tekee, niin pyytävät illan päätteeksi puhelinnumeron tai jatkoille. Eivät oleta automaattisesti saavansa.
Kuulostaa siltä että miehet eivät ole olleet erityisen kiinnostuneita sinusta. Joten suoraan asiaan jos vaikka kumminkin lohkeaisi, eikä väliä vaikka vaikuttavat törpöiltä, koska eivät sinua toiste halua nähdä kuitenkaan.

Voi olla tietysti näin. Siksipä en enää aloitteita tee jos aina onnistun valitsemaan ne jotka eivät olekkaan minusta kiinnostuneita, paree antaa kiinnostuneiden miesten vaan lähestyä :)
Pakkien saaminen on psyykkisesti raskasta,tämä ei tullut mieleen.Sitten naiset ihmettelevät miksei työkaveri-mies tee aloitetta.