Mitkä on vanhemman oikeudet, jos lapsi halutaan siirtää pienryhmään, mutta vanhemmat eivät sitä halua?

Noilla tiedoilla en suostuisi siirtoon. Avustaja luokassa voisi olla avuksi. Ymmärrän hyvin kantasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On koulun velvollisuus tarjota lapselle tukea.

http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/oppimisen_ja_koulun…

Lapsen kannalta olisi parasta, että aikuiset vetävät yhtä köyttä, eivätkä saman köyden eri päistä. Millaiset asiat sinua nyt painavat? Miksi pienryhmään siirtäminen ei tunnu hyvältä? Mitä mieltä lapsi on? Miten kouluvuosi on sujunut tähän asti? Keiden kanssa olet keskustellut lapsen koulunkäynnin sujuvuudesta? Kaipaatko lisää tietoa jostain?

Suomessa on oppivelvollisuus, joten vanhempana sinun on esim. mahdollista toteuttaa opetus kotona. Mikäli koulussa katsotaan että lapsi tarvitsee tukea, on tosiaan koulun velvollisuus järjestää sitä. Tukea ei voida jättää sikseen vain siksi että vanhempi ei sitä halua.

Vastaan tähän myös, koska tämä on asiallinen viesti.

Eli mulla painaa tässä nyt seuraavat asiat: 

Lääkitys. En tahdo sitä, koska lapsellani on hyvä itsetunto, ja hän tykkää itsestään juuri sellaisena kuin on. Hänellä ei siis ole ADHD-lapsille tyypillistä oloa siitä, että on tyhmä, osaamaton, kukaan ei tykkää jne. Hänellä on paljon kavereita, hän on empaattinen, tulee loistavasti muiden kanssa toimeen, ja suoriutuu koulusta ikätasoisesti. On aina hyvällä tuulella. Nämä ovat myös opettajan näkemyksiä. 

Olen itse myös käyttänyt ADHD-lääkitystä, ja tiedän miten rankkoja sivuvaikutuksia sillä usein on. En haluaisi, että lapseni joutuisi kokemaan esim. niitä selittämättömiä masennuksen ja ahdistuksen tunteita, joita lääkkeen vaikutuksen loppuessa itselleni tuli. Minusta ne ovat aivan liian rankkoja pienelle lapselle käsitellä.  Ja kun ne lääkkeet ei ole mitään taikanappeja, jotka vaan tuosta vaan auttavat, vaan lääkityksen säätäminen on usein hidasta ja hankalaa.  Koen että olisi väärin alkaa lääkitä lastani ympäristön takia, varsinkin kun noihin lääkkeisiin kuuluu sellaisiakin sivuvaikutuksia kuin kasvun pysähtyminen, kooma, äkkikuolema jne. Ja ymmärrän oikein hyvin, että monelle nuo lääkkeet ovat siunaus ja suuri apu, mutta me emme ole siinä tilanteessa.

Lapselle "sopiva" pienryhmä olisi toisessa koulussa. Tosin jännittää millaisia tyyppejä sillä luokalla olisi, koska se olisi käytöshäiriöisten ryhmä. Kuten sanottu, oma lapseni ei käyttäydy aggressiivisesti tms. vaan hänen on vaikea pysyä paikallaan ja vaikea olla puhumatta, vaikea malttaa viitata jne. Eli käytös on impulsiivista  koheltamista usein. Lapsi on kuitenkin sydämellinen ja mielikuvitusrikas ja monin tavoin ihana tyyppi, joten kavereita riittää.

Lapselle koulun vaihto olisi järkytys ja aivan varmasti isku itsetunnolle. Samoin lääkitys, häntä pelottaa että lääkkeet muuttaisivat häntä erilaiseksi ihmiseksi ( vaikka toki olen selittänyt että näin ei ole), ja hän yksinkertaisesti tykkää omien sanojen mukaan itsestään juuri sellaisena kuin on.

Koulu sujuu oppimisen puolesta ihan hyvin. Lapsi toki vaatii opettajalta ekstrahuomiota, koska hänen on vaikea lopettaa aloittamaansa toimintoa, esim. puhumista yhdellä pyynnöllä, vaan vaatii selkeämpää kontaktia. Kotona meillä ei ole  mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Olen puhunut opettajan ja erityisopettajan kanssa. Kumpikaan ei pidä pienryhmää lapselle parhaana vaihtoehtona, vaan painostavat ( koen sen sellaiseksi) aloittamaan lääkekokeilun. Se vaan tuntuu ihan hemmetin väärältä. Puhuvat toisaalta alisuoriutumisesta, mutta toisaalta että on taitava ja hommat sujuu. Eli paremmalla keskittymisellä sujuisi vielä paremmin, mutta lapsi esim.  tuo keskimäärin 80-100% oikein menneitä testejä kotiin.

Niin, mikä tässä sitten on oikein ja mikä väärin? On aina niin helppoa olla siirtämässä toisen lasta pois koulusta tai syöttämässä lääkkeitä, mutta käsi sydämellä: jos tämä olisi sinun lapsesi, kuinka itse toimisit?

 

Ei mitään mielipiteitä? Sinänsä mulle toki riittää että lasta ei voida ilman meidän suostumusta siirtää mihinkään, mutta kun niin moni oli sitä mieltä että vanhempi on aina hullu sokea idiootti, jos ei halua laittaa lastaan pienryhmään, niin vieläkö olette sitä mieltä?

ADHD on vahvasti perinnöllinen ja jos ap:lla se on, on varmaankin tuo lapsen diagnoosi jo varma. Muista nyt, että lapsellasi voi olla oma yksilöllinen vaste lääkkeisiin, sinun kokemasi ei välttämättä ole lapsen kokemus jos lääkkeet aloitatte. Opettajalla hyvä syy ehdottaa joko pienryhmää tai lääkkeitä, sinä haluat jättää molemmat kortit katsomatta? Oman poikani luokalla oli ADHD pari vuotta ennen kuin siirrettiin pienluokalle. Sekä tuo poika, että koko luokka kärsivät tilanteesta: poika häiriintyi hyvin helposti muista ja häiritsi keskittymisensä herpaannuttua koko muuta porukkaa. Yksillä synttäreillä huomasin kuinka tuo poika kärsi ympäristön hälinästä vaikka oli itse se pahin hälisijä: kesken villien synttäreiden hävisi ja löysin piilosta sohvan alta, halusi rauhoittaa päätään. Onko lapsellasi mahdollisuus koulun aikana rauhoittaa päätään, onnistuisiko se aremmin pienluokassa? ja se toinen puoli asiaa: luokassa opettajan huomio meni täysin noihin ylivilkkaisiin, oma poikani, haaveilija, jäi täysin huomiotta. Älykkäänä taaplasi eteenpäin ilman erityisapuja, vasta yläasteella huomattiin tuon haaveilun ongelmallisuus ja neuropsykologisissa testeissä todettiin ADD. Suuressa luokassa opettajalla hankaluuksia huomioida kaikkia oppilaita ja heidän erityispiirteitään ja jokainen lapsesi kaltainen vie sen vähänkin huomion mitä nuo ADD haaveilijat tarvitsisivat. ADD ja ADHD ovat samojen geenien aiheuttamia, joten joku lapsistasi voi olla ADD:kin, kannattaa pohtia noin omakohtaisesti jos muiden lasten koulu tuntuu liian kaukaiselta.

Mä pyysin, että lapseni pääsisi pienryhmään. Hänkin suoriutuu hyvin erityisesti matematiikasta (kokeista 28-30/30) ihan aina, mutta työskentely isossa ryhmässä ei vaan sujunut. Poika on rauhallinen, eikä häiriköi mitenkään, ongelma on siinä, että hän pystyy uppoamaan omiin ajatuksiinsa tai luokkakavereiden touhuihin niin, ettei saa omia tehtäviään tehdyksi. Opettaja yritti patistella yms, mutta siinä kärsi muun luokan opetus. Mutta oli aikamoinen työ saada opettaja hyväksymään se, että oman toiminnan ohjauksessa voi olla ongelma, vaikkei lapsi olekaan häirikkö ja lapsi tarvii enemmän tukea. Jos lapseni olisi häirinnyt, hän olisi saanut apua paljon helpommin, kun tilanteeseen olisi pitänyt saada ratkaisu toistenkin vuoksi.

Ehkä pienryhmään siirto tuntuu hankalalta, mutta väittäisin, että siellä pystytään ohjaamaan nimen omaan käytöstä niin, että hänellä on myöhemmin mahdollisuus selvitä normaaliopetuksen ryhmässä. Lapsikaan ei välttämättä tiedosta, että pienryhmässä saadaan ärsykkeiden määrää vähennettyä ja se helpottaa monia asioita.

Lapsen haasteet ei myöskään poistu sillä, että ne koitetaan peittää hyvien puolien alle. Kun aloin vaatia toimenpiteitä lapseni opetuksen suhteen, sain päälleni vyöryn kaikkea positiivista lapsestani. Totesin, että tiedän, että lapseni on kiltti ja sosiaalisesti taitava, iloinen, motivoitunut jne, mutta se ei poista sitä tosi asiaa, että hänellä on ongelma, joka vaatii toimenpiteitä.

Lääkityksen kohdalla ymmärrän jos sitä et halua aloittaa lapsella. Mutta pienryhmä todellakin olisi lapsen etu! Ja kai se nyt kotona onkin erilaista Kun ei ole muita luokkalaisia siellä vaan saa helpommin aikuisen huomion. Nytkin valoja päälle ap! Älä pilaa lapsesi tulevaisuutta. Nyt kun ajoissa ennaltaehkäistään isommat ongelmat niin sitä parempi ja lupaavampi tulevaisuus lapsella. Lapsen parhaaksi olisi ehdottomasti! Ja olen itsekin ollut töissä pienryhmässä, ja aivan ihana kokemus jäi. Mun silmissä tavallisia lapsia, aivan ihania! Oppivat joskus jopa paremmin kun normiluokalla isoissa ryhmissä. Ja kavereita riitti, ei todellakaan näkynyt käytöshäiriöitä juuri ollenkaan Vaikka odotin paljon haastavampaa käytöstä, mutta sitä se pienryhmä ja oikeanlainen ohjaus teettää. Aivan ihana ilmapiiri, lasta kunnioittavaa ja ihan eri tavalla ehtiikö tutustua lapseen ja vahvistamaan parhaita puolia ja vahvuuksia. Pienryhmä ei ole mikään kirosana vaan näinä aikoina melkein lottovoitto jos saa lapsen sinne! Olen myöhemmin myös nähnyt entisiä oppilaita ja niillä menee nykyään hyvin ja ovat normaaleilla luokilla jo. Jos rakastat lastasi niin kannattaa todellakin ottaa kaikki tarjottu apu vastaan. Lapsen parhaaksi.