Paikka josta olet kirjaimellisesti karannut:)?
Kommentit (32)
Koulusta. Opettaja halusi puhua loppuun hänen jumppatunnin mutta päätin lähteä pari minuuttia aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan karannut vankilasta?
Eksä karkasi. Ja oikeesti silleen elokuvatähtion. Lakana löysin, kuski valmiina jne. Tuomiojan sit piteni (tapasin hänet vasta, kun oli vapaa). Nyt on kuollut, joten haukut menee sinällään hukkaan.
Mielisairaalasta. Melkein tapoin naapurini paon aikana
Päiväkodista lapsena ollessani noin 4-vuotias (en muista aivan tarkkaan, että kuinka vanha olin). Elin lapsuuteni kadulla etsien roskiksista ruokaa ja vaatteita ja asuin eräällä sivukadulla seinän ja yhden ison, hylätyn roskiksen välissä, jossa minulla oli maassa pehmikkeenä pahvia, roskiksesta löytynyt patja ja sen päällä vanha, rikkinäinen makuupussi, jossa nukuin ja joka oli myös löytynyt sieltä roskiksesta. Söin aina milloin mitäkin, esimerkiksi kerran söin hiiren poikaset kun hiiri teki patjaani pesän. Ei lapsuus kovin helppoa aina ollut, mutta tavallaan se kuitenkin oli ihana, kun olin vapaa kaikesta vastuusta. Ei tarvinnut käydä koulua, ei ollut kotiintuloaikoja eikä tarvinnut tehdä kotitöitä. Asun yhä tavallaan kodittomana, mutta nyt asun eräässä hylätyssä, vanhassa talossa, joka on määrätty purettavaksi jo ajat sitten, mutta jota tuskin kuitenkaan koskaan puretaan koska kenelläkään ei ole siihen aikaa. Olen kalustanut sen kaatopaikalta löytämilläni huonekaluilla. Siellä ei ole sähköä, juoksevaa vettä ja se olisi jo varmasti romahtanut, ellei mieheni olisi remontoinut sitä. Niin, minulla on nyt mies ja tämän kanssa 7 lasta. Sen lisäksi täällä asuu 3 muutakin pariskuntaa ja näiden 38 lasta. Meillä on täällä ihana, kodikas yhteisö joka aina päivisin etsii ruokaa, vaatteita ja sellaista roskiksista ja kerääntyy illalla jakamaan keskenään päivän saaliin ja kertomaan yhdessä tarinoita. Nytkin tuolla 6v tyttäreni kertoo hurjaa tarinaa siitä, että kuinka hän joutui juoksemaan poliiseja karkuun läpi kylän varastettuaan pikkusiskolleen nuken kaupasta syntymäpäivälahjaksi.
päivystys, parikymppisenä. oli paha silmätulehdus mutta viiden tunnin istumisen jälkeen riitti! klo oli jotain 22.0 kun sanoin mielessäni "paskat tästä" ja pyöräilin kotiin. oli viikonloppu, ma pääsin terveyskeskukseen ja silmä oli tässä vaiheessa kuin ydinpommin jäljeltä..
Koulusta ja kotoa kesälomalla juopottelemaan kavereiden kanssa.
Nuorena karkasin mm. kotoa, psykiatriselta osastolta pari kertaa ja kerran nuorisokodista. Sittemmin olen parantanut tapani.
Päivittäisestä vauva keskustelujen sinulla ei ole oikeutta sivulle välilehdistä olen paennut.
If this aint place. Please baby let me place my place.
Suljetulta osastolta karkasin, kun jättivät mut yksin päivystykseen tikattavaksi. Lähdin vaan kävelemään. Poliisit löysivät parin tunnin päästä baarista ja toivat takaisin.
Kotoa, piti päästä poikakaverin luokse uudestaan, vaikka äiti oli mut jo sinä iltana kotiin hakenut. Oi niitä aikoja :)