Nuori suljetulla osastolla, kokemuksia?

Taustoja tietämättä, noin nuorella on edessä vielä ja vaikka mitä. Voimia ja paljon hyviä tulevia päiviä koko perheelle <3

Voimia <3 kyllä varmasti noustaan, ottakaa kaikki apu nyt vaan vastaan.

Varmasti teillä pian joku palaveri missä kerrotaan mitä tapahtuu ja miten lasta hoidetaan siellä. Ilmeisesti oli kiireellinen hoitoonpääsy, kun et tiedä mitä tapahtuu?

Tottakai nuorella on toivoa. Millaisista syistä hän päätyi osastolke? Onko syömishäiriötä, itsetuhoisuutta tai psykoottisuutta? Olen pitkään ollut töissä psykiatriassa ja nähnyt monen toipuvan hyvin, kun ovat saaneet hoitoa.

Kiitos teille, ihanat. Ja juu, äkillisesti mentiin, hoitopalaveri kai jo loppuviikosta. Hirveä huoli pikkuisesta.

Paljon tsemppiä koko teidän perheelle!

Olisipa minullakin ollut tuollainen ihana äiti tai isä silloin, kun jouduin 14-vuotiaana psykiatriseen sairaalaan syömishäiriön aikana.

Siskoni oli kaksi kertaa suljetulla teininä psykoosin vuoksi.

Ensin 2,5 kk toisella kerralla 2 viikkoa vain.

Nyt tuosta on aikaa toistakymmentä vuotta ja viimeisimmän jälkeen on voinut hyvin. Tsemppiä perheellenne, me puhuimme asiasta paljon ääneen, se auttoi. Ei henkinen sairastuminen ole nolompaa kuin fyysinen.

Minä olin 15-vuotiaana osastolla, ja nyt 30-vuotiaana olen aika normaali ja onnellinen perheenäiti. Aallonpohjia on jokaisella jossain vaiheessa, jos ei tällaisia niin toisenlaisia, ei se ole loppuelämän tuomio.

Voi nousta, jos tytärtäsi ei lyödä lääkkeillä turraksi (ylilääkitä), jää riippuvaiseksi jo nuorena psyykenmömmöihin (niistä voi olla hankala vieroittautua) eikä saa mistään lääkkeestä huonoa reaktiota. Jos alkaa 14-vuotiaana, kun aivot on vielä kehittymässä jollekin neuroleptikuurille, niin kovin on huonot lähtökohdat elämälle.

Itse jouduin suljetulle osastolle juuri 14-vuotiaana. En osaa noususta sanoa, en ole mielestäni koskaan mihinkään laskeutunutkaan. Epänormaali ihminen olin silloin, vähintään yhtä epänormaali olen nykyäänkin.

Itsekin olin aikoinaan 15-vuotiaana osastolla. Se oli mulle ehdottomasti hyvä paikka siinä tilanteessa :) Sairastin vakavaa masennusta ja olin aivan ylistressaantunut koulusta. Olin aivan loppuunpalanut mutta koin että koulussa on pakko käydä ja saada hyviä arvosanoja niin lopulta sit ajauduin siihen pisteeseen et otin yliannostuksen ennen jotain koetta (tai parikin kertaa mut mua ei heti laitettu osastolle). Osastolla sain rauhassa levätä ja katkaistua pahimman kierteen. Oon masennuksen kanssa kamppaillut sen jälkeenkin mutta opiskelen ja käyn töissä joten en oo mitenkään syrjäytynyt. Jouduin olemaan koulusta pois useamman kuukauden osastolla olon takia mutta valmistuin silti yläasteelta ajallaan ja pääsin juuri siihen lukioon johon halusinkin.

Tiedän että monilla on huonoja kokemuksia psyk. osastoista mut mä oon ite todella kiitollinen et aikoinaan pääsin sinne. Ei kaikki ollu täydellistä siellä tietenkään mutta kyllä siellä olo autto.

Kysy vaan mikä siinä arveluttaa? Todellakin sieltä on mahdollista selviytyä. Isolti riippuu miksi osastolle meni? Ei se ole sen kummempi kuin mennä lastentautien osastolle keuhkokuumeen takia. Ei psyykkiset ongelmat ole sen nolompia. Sitä paitsi meillä ainakin on paljon adhd-nuoria, lääkitys päälle ja kuntoon niin elämä helpottuu. Ei kaikki osastolle tule että ovat oikeesti "hulluja". Se on pieni osa ketkä ovat oikeesti psyykkisesti todella kipeitä ja nimenomaan niissä pelotelluissa lepareissa jne.

T.sairaanhoitaja nuorisopsykiatrian osastolta

Vierailija kirjoitti:

Minä olin 15-vuotiaana osastolla, ja nyt 30-vuotiaana olen aika normaali ja onnellinen perheenäiti. Aallonpohjia on jokaisella jossain vaiheessa, jos ei tällaisia niin toisenlaisia, ei se ole loppuelämän tuomio.

Näin ja puhun myös omasta kokemuksestani koska olin teininä kaksi kertaa suljetulla osastolla (masennus, itsetuhoisuus, itsemurhayritykset).

Ei suljettu osasto ole mikään rankaisukeino vaan siellä yritetään saada elämä kuntoon.

Soita osastolle ja keskustele hoitajien kanssa tilanteesta. Siellä pääsee myös vierailemaan, mikäli vointi ja tilanne antaa myöten. Hoidoista lääkärit ovat yhteydessä, nuorilla annokset lähtevät pienistä määristä ja sopiva määrä löytyy hoidon aikana.

Oma lapseni on osastohoidossa, parempaan päin menee mutta paljon on vielä edessä.

Ylös

suomi on niin sairas maa että kohta kaikki suomalaiset joutuu suljetulle

Riipuu saako itselleen sopivaa hoitoa vai ei. Saatat olla viisaampi kuin lääkäri lapsesi asioissa, joten ole tarvittaessa varuillasi.

Taistele hänen puolestaan jos ei itse kykene. Esim. lääkkeet voivat viedä häneltä kyvyn puolustautua ja olla oma itsensä.

Älä odota ihmeitä vaan muista, että kuka tahansa työntekijä voi tehdä työnsä huonosti. Eivät hoitajat tai lääkärit ole mitään muuta kuin työntekijöitä siinä missä Prisman kassakin.

Olin itse 15-vuotiaana. Osasto oli paikka missä sai rauhoittua. Toisten nuorten kanssa tultiin toimeen. Monilla oli jo se paras kaveri osastolla, siinä tapauksessa voi jäädä hieman ulkopuolelle, kuten missä tahansa paikassa. Mulle kävi niin, että mun jälkeen tuli uusi tyttö huonekaveriksi ja meistä tuli ystävät osastoajaksi. Muidenkin kanssa oltiin. Vapaa-aikaa oli paljon ja se oli tiiviisti muiden osastolaisten ja hoitajien kanssa, koska ulos ei päässyt. Siellä on toimintaa, voi päästä uimaan jos sellainen sairaala missä uima-allas, musiikkirerapiaa jos tykkää soittaa tai laulaa tai levyraateja missä kuunnellaan lempikappaleita yhdessä. Eri osastoilla on varmaankin eri toimintoja.

Hoidon vaikuttavuus oli toinen asia. Sain siellä rauhallisemman ja seesteisemmän olon. Syvempiä ongelmia ei hoidettu, mutta siitä on jo yli 15v. aikaa, ehkä nykyään on erilaista, mutta nykyään on kai ruuhkaisempaa. Se oli silti hyvää aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin 15-vuotiaana osastolla, ja nyt 30-vuotiaana olen aika normaali ja onnellinen perheenäiti. Aallonpohjia on jokaisella jossain vaiheessa, jos ei tällaisia niin toisenlaisia, ei se ole loppuelämän tuomio.

Näin ja puhun myös omasta kokemuksestani koska olin teininä kaksi kertaa suljetulla osastolla (masennus, itsetuhoisuus, itsemurhayritykset).

Ei suljettu osasto ole mikään rankaisukeino vaan siellä yritetään saada elämä kuntoon.

Juuri painosta tulleessa, romantisoidussa oppikirjassa ehkä näin. Todellisuudessa työntekijät saattavat purkaa omia negatiivisia tunteitaan työnsä kohteisiin. Tai ihan vain tehdä työnsä huonosti. Eivät he tee sitä vapaaehtoisesti vaan ihan normaalia palkkaa vastaan. Voi käydä huonosti jos uskoo noin lapsenomaisesti että sairaalassa halutaan vain hyvää.

Monet nuoret naiset ovat joutuneet suljetulle osastolle, kun setämiehet ovat hyväksikäyttäneet. Tunnen parikin tällaista tapausta. Ja jotkut miehet hekumoi tällä palstalla jopa 12-vuotiaista ellei vielä nuoremmista. Nämä tytöt ja naiset ovat saattaneet joutua useammankin kerran osastolle.

En väitä, että ap:n tilanteessa kyse on tästä. Kaikki mahdollisuudet hyvään elämään ovat edelleen olemassa.

Hyvä että on päässyt hoitoon, noista paikoista on todella kova pula.

Et ole tehnyt mitään väärin. Onko suvussa millaisina mielisairauksia, ne periytyy?

Nykyään on mahdollista hoitaa näitä sairauksia. Mitä aikaisemmin saa hoitoa, terapiaa ja lääkityksen, sen parempi.