Tunteeko muut huonoa omaatuntoa jos ette jaksa harrastaa vauvan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tulee osaksi arkea. Passiiviset äidit jotka viihtyvät kotona ovat lastensa kanssa kotona, aktiiviset äidit kaipaavat muutakin eikä lapset tuosta kärsi, todennäköisemmin nauttivat jos vanhempansa geenit ovat saaneet. Itse aloin hoitaa kuntoani ja mikä sen mukavampaa kun vaunulenkkien lisäksi mentiin yhdessä äiti-vauvajumppaan. Vauva kikatti jumpatessa, tuijotteli kiinnostuneena muita osallistujia ja äidin vatsalihakset voimistuivat temppuillessa.  Esikoinen nautti vauvamuskarin lauluista, tansseista ja rytmeistä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ei varmasti pakollista lapsen kehityksen kannalta, mutta meille oli mukavaa yhdessäoloa ja lisävirikettä. Nyt tuo 18 v vauvajumppari kulkee itse salilla ja laulaa aina yksin ollessaan, on sosiaalinen ja tasapainoinen tapaus. Eli ei tannut ainakaan kärsiä noista harrasteista kuten ei äitikään josta pelkkä kotonaoleminen ilman muita ihmiskontakteja kuin vauva olisi ollut aika lamaavaa.  Yhteinen harraste ei varmasti vähennä sitä äidin ja vauvan vuorovaikutusta, siinähän keskitytään toisiinsa, kotona äidin aika voi keskittyä vauvan sijaan kodinhoitoon, puhelimeen tai tietokoneeseen, ei välttämättä takaa lapselle tarpeellista huomiota ja sylittelyä.

Ei kukaan ole mielestäni väittänyt että harrastuksista olisi vauvalle mitään haittaa, vaan että jos ap ei viihdy harrastuksissa vaan kotona niin siitäkään ei ole vauvalle mitään haittaa (huom ap käy vaunulenkeillä ja aikoo viedä lasta puistoon myöhemmin mutta kyse oli alle puolivuotiaasta!).

Hyvä pointti tuo, että jos on aina kotona koska ihmiskontaktit ahdistaa tai pelottaa niin on hyvä hakea apua ja ehkä yrittää pakottaa itsensä jonnekin ihmisten ilmoille aina välillä. Mutta jos ei vaan viihdy vauvaharrastuksissa niin se ei ole minkäänlainen ongelma.

Sosiaalisesti ahdistuneiden äitien lapset helposti omaksuvat saman käyttäytymistyylin, monesti näkee näitä sulkeutuneita äitejä joiden lapset tuhertavat itkua kiinni äidissä kun johonkin julkiseen tilaisuuteen joutuvat. Sen oman mallinsa helposti siirtää lapsilleen niin hyvässä kuin huonossa.

Taidat sotkea lapsen kehitykseen liittyvän normaalin vierastuskauden johonkin ihan muuhun. Vierastamisella ei varsinaisesti ole mitään tekemistä äidin sosiaalisuuden kanssa.

No tämä tutuin tapaus on pelokas äiti jolla 5- ja 8-vuotiaat lapset ovat kauhuissaan sukujuhlissa, onko nuo niitä normaaleja vierastuskausia? Kylläpä se äiti taitaa lorujen lisäksi opettaa lapsilleen myös muunlaisia taitoja tai taitamattomuuksia.

No okei, myönnetään ettei tuo ehkä ole ihan normaalia. Luulin, että kyse oli pienemmistä lapsista.

Vähän kyllä joo, siitä kun ei harrasteta. En vaan jaksa, inhoan ryhmätunteja joissa on tuntemattomia ihmisiä. Nähdään kuitenkin viikottain äitiporukan kanssa ja lapsi näkee saman ikäisiä kavereitaan, kun minä pääsen jauhamaan äitien juttuja ystävien kanssa. Ajattelin aloittaa jotain, kun lapsi oppii kunnolla kävelemään. Jotain jumppaa tai taaperosirkusta tai muuta. Nyt vauvavuotena se on tuntunut jotenkin turhalta, silti samaan aikaan vähän kaduttaa, kun ei mitään tehty, vaikka ihmiset niin hehkuttaa miten kivaa se vauvauinti on.

Vierailija kirjoitti:

Vähän kyllä joo, siitä kun ei harrasteta. En vaan jaksa, inhoan ryhmätunteja joissa on tuntemattomia ihmisiä. Nähdään kuitenkin viikottain äitiporukan kanssa ja lapsi näkee saman ikäisiä kavereitaan, kun minä pääsen jauhamaan äitien juttuja ystävien kanssa. Ajattelin aloittaa jotain, kun lapsi oppii kunnolla kävelemään. Jotain jumppaa tai taaperosirkusta tai muuta. Nyt vauvavuotena se on tuntunut jotenkin turhalta, silti samaan aikaan vähän kaduttaa, kun ei mitään tehty, vaikka ihmiset niin hehkuttaa miten kivaa se vauvauinti on.

No mua ei ois ainakan huvittanut vauvauinti sunnuntaisin klo 8.30. En olisi hehkuttanut, vaan lähinnä olisi stressannut ja vituttanut. Olen kyllä saanut hehkuttaa rantalotraamista lasten kanssa enemmän kuin tarpeeksi, enkä edelleenkään koe että vauvauinti olisi ollut jotain maagista ja ihmeellistä. Onhan sinullakin oma hehkutettava juttu, tuo viikottainen äitiporukan tapaaminen. Siitä on ihan yhtä "oikein" repiä iloa kuin siitä taskulämpimässä vauvauintialtaassa lillumisesta. :) Tuntuu että somen myötä on yleistynyt jokin kumma joukkohysteria vauvan ja/tai pienten lasten kanssa harrastamisen suhteen. Ei ole mikään pakko mennä väriuintiaskartelujoogapallomerikerhoon, jos se ei vain kerta kaikkiaan tunnu omalta jutulta. Minä EN ENEN ENENENENEN EN tule ikinä olemaan "jalkapallomutsi", koska minä EN halua seistä kentän laidalla ja myydä mokkapaloja. En vain kerta kaikkiaan. Jos jollain lapsella on hirveästi lahjoja sen suhteen, niin lähipiiristä löytynee joku jalkapallovastuun kantaja. Sen sijaan sirkusleirille, teatteriharrastukseen ja kirjaston koluamiseen osallistun enemmän kuin mielelläni. Eikä se vauvauintialtaassa lilluminen olisi edelleenkään tehnyt minusta yhtään tämän parempaa vanhempaa. :)

Neuvolantäti sanoi jo vuonna 2004 viisaasti, että harrastukset ovat äitiä varten vauva ei niitä tarvitse :)

Vierailija kirjoitti:

Äitiyden "suorittaminen" on mielisairasta. Minä jätin kaikki vauvalehdet yms. lukematta ja menin fiiliksen mukaan. Lapselle riittää läsnäolo, vauvan kanssa ei  tarvitse harrastaa. Se on   kaikki äitien omaa pätemistä, vauvan hyvän olon kanssa sillä ei ole mtn tekemistä.

No ei kai nyt sentään pätemistä jos äiti haluaa vaikka kerran viikossa jumppaan ja ottaa vauvan mukaan, ihan virkistyksen vuoksi. Mutta ei se tosiaan vauvalle mitenkään merkityksellistä ole, äidille voi olla tärkeääkin. Ei muiden silmissä pätemiseksi vaan oman fiiliksen takia.

Mistä ihmeestä te kasaatte noita paineita itsellenne? Iltalehdestäkö? Pakko kysyä, oletteko kovinkin nuoria?

Äitiyden suorittaminen jonkin kuvitteellisen muotin mukaan on täysin kipeää touhua. Loistava äiti voi olla niin monella eri tapaa, kannattaa valita omansa ja nauttia ajasta.

Meillä ei harrastettu vauvavuonna mitään, eikä minulla köynyt mielessäkään että siitä olisi pitänyt tuntea huonoa omatuntoa.

Me käytiin paljon metsässä ja kahviloissa, se sopi meidän perheelle. Ehdottomasti eniten kuitenkin otettiin rennosti, pötköteltiin sängyssä ja puuhasteltiin kotihommia. Ihanaa aikaa.