Tunteeko muut huonoa omaatuntoa jos ette jaksa harrastaa vauvan kanssa?

Harrastukset on ajankulua äitejä varten, ei vauvoja. Vauva tarvitsee vain maitoa, lämpöä ja äidin läsnäoloa ja se onnistuu parhaiten kotona. Jos viihdyt vauvan kanssa kaksistaan, niin ole siitä ylpeä ja onnellinen!

Toinen juttu on sitten se, että ainakin itselläni meinasi alkaa seinät kaatua päälle, jos en päässyt käymään missään. Ihan oman järjissä pysymisen takia kävin säännöllisesti leikkipuiston kerhossa ja muskarissa. Sen takia, että itse saisin jutella muutaman kerran viikossa aikuisten kanssa. Ja päivissäkin pysyi paremmin rytmi, kun oli joskus jotain menoja. Ainakin minulla alkaa nimittäin tulla masennusoireita: mielialan laskua ja aloitekyvyttömyyttä, jos olen pitkään vain kotona itsekseni.

Tunnet itse itsesi parhaiten: tee sitä, mikä sopii sinun vauvallesi ja mikä piristää sinua. Jotain piristystä äidillekin kuuluu olla, toki vauvan ehdoilla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkuvauva ei tarvii mitään muuta kuin maitoa ja turvaa.

Ei niin, mutta masentunut äiti tarvitsee

Äiti voi pikkuvauva-ajan keskittyä vauvaan eikä itseensä ja omaan viihdyttämiseen.

Noi ei poissulje toisiaan. 

Oman kunnon kohoittaminen voi olla parasta äidille. Oma viihdyttäminen kuuluu jokaisen oikeuksiin, oli se mitä tahansa mistä pitää tai missä viihtyy. Terveellinen elämä tarkoittaa terveellistä ihmistä, joka johtaa siihen hyvään elämään ja viihtymiseen. Jaksamiseen. 

Jos lapsen kanssa hautautuu kotiin 24/7 kasvaa lopulta kynnys lähteä kotoa. Ei ole sitäkään rohkeutta olla se itsensä ja tehdä tahtomiaan asioita. 

Pieni erokin lapsesta on tervettä, molemmille. Vaikka ollaan kotona eikä siihen ole "tarvetta". Mutta siiä se pommi piileekin: sä olet oma yksikkö vaikka olet lapsen saanut. Ja lapsi oma itsensä. On hyvä että lapsi näkee paljon muita ihmisiä ja osaa luottaa siihen että äidin poistuminen vessaan on ok. 

Jos eristyy kotiin, saattaa helpottaa näennäisesti omaa tilannettaan mutta opettaa kokoajan lapselle että elämä on neljä seinää. Kyllä vaan jokainen 3- vuotias nauttii uimahallista, jos sinne ei mennä ekaan 3- vuoteen ja annat lapsen jonkun vieraamman mukaan 3- vuotiaana halliin niin voi olla kurja reissu. Ei lapsia saa erakoittaa, vaan hoitaa oma terveys ja nähdä lapsen oikeus kokea elämää. 

Onneksi olkoon te jotka jaksatte lorutella sen 8 tuntia päivässä.  Omalle lapselleni ei todellakaan riittänyt mikään sylissä pötköttely (paitsi tietysti ihan vastasyntyneenä, mutta heti kun hän kiinnostui maailmasta, niin ohjelmaa piti olla). Niinä päivinä, kun oltiin vaan kotona olin illalla aina ihan poikki siitä jatkuvasta lelujen heiluttelusta. Paljon mieluummin lähdin jonnekin, missä oli muitakin ihmisiä ja vauva viihtyi mainiosti kun sai ihmetellä muiden lasten touhuja (istui kyllä sylissä, eikä halunnut mennä itse mukaan, mutta mun ei myöskään tarvinnut tehdä mitään). Esim. vauvamuskarikeikkaan meni matkoineen (vaunuilla) kolme tuntia kuin humpsis vaan ja se sama aika kotona oli iäisyys. 

Ei noin pientä tarvitse viedä harrastuksiin. Kesällä kun on vuoden voitte puistoilla (toki voit nytkin puistoilla, mutta kesällä se on mukavampaa ja silloin lapsella ikääkin enemmän osaa kävellä jne).Jos asutte kaupungissa, lähiössä tms missä on ohjattua puistotoimintaa ja muita lapsia se riittänee hyvin virikkeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Kai te sentään syytikkää käytätte?

Mikä on syytikkä?

Kiitos teille jotka kirjoititte. Tosin muutamalle sekin on paha että viihdyn kotona. Vauva ei vielä ole leikkipuistoikäinen. Toki me mennään leikkipuistoon kun lapsi kasvaa ja vaunutellaan paljon. Kyse on tuollaisista uimahalleista ja muskareista joista en tykkää. Terapiat sun muut maksaa.

Ap

Suunnittelin vauvauintiin menemistä, mitään äiti-lapsi -jumpparyhmiä tai muita vauvaharrastuksia täälläpäin ei olekaan. Mutta sitten vauva sairastui nelikuisena, tuli lääkitys, joka käytännössä sitoi meidät kotikaranteeniin moneksi kuukaudeksi, kehitysviivästymiä jne. Kyllähän me tavallaan harrastetaan, mutta yhteiskunta kutsuu niitä fysio-, allas- ja musiikkiterapiaksi.

Tuntuu kyllä tosi pahalta, jos sinusta tuntuu että äitiyttä pitää "suorittaa". Mistä olet saanut käsityksen siitä millaista äitiyden "pitää" olla? Jos luet somea ja vauvablogeja, niin lopeta niiden lukeminen heti (tai lue korkeintaan ProjectMama-tyyppisiä oikeasta elämästä kertovia juttuja, lue vaikka vauva-ajan juttuja: http://www.projectmama.info/). Somessa ja blogeissa sitä vasta suoritetaankin. Tässä pari pointtia:

1) Sinä saat olla juuri sellainen äiti kuin hyvältä tuntuu. Jos viihdyt kotona vauvan kanssa ja mielialasi pysyy sen avulla hyvänä, niin kellikää kotosalla. Jos taas haluat olla kotona sen takia että koet muualla käymisen raskaana tai kotona voit vain käpertyä itseesi, niin sitten kannattaa ottaa viikko-ohjelmaan rutiinina jotain "ihmisten ilmoilla" käymistä, vaikka perhekahvilassa, ja lisäksi pyytää juttelukäynti neuvolan psykologille tms. Osalle on todella tärkeää, että pääsee juttelemaan muille aikuisille, eikä kaupan kassan tai postinjakajan näkeminen täytä tätä tarvetta. Näille vanhemmille perhekahvilat jne. voivat olla todellinen henkireikä. Toisia tällainen sosiaalisuus kauhistuttaa. Molemmat ovat ok. Tärkeintä on siis se, että sinusta tuntuu hyvältä olla äiti. Jos ei tunnu, niin kannattaa miettiä mikä kaikki siihen vaikuttaa.

2) Lapsesi kasvaa. 0-6 -kuinen vauva ei paljon muuta tarvitse kuin syliä, ruokaa ja nukkumista. Kun vauva alkaa liikkua ja kiinnostua ympäristöstään enemmän, voi pelkkä kotona jumittaminen käydä tylsäksi. Myös vaunulenkit muuttuvat, sillä siinä missä vauva aikaisemmin viihtyi vaunussa köllien ja nukkuen, alkaa liikkuvainen lapsi helposti kypsyä kärryjen kyydissä olemiseen ja viihtyy paremmin jos rattaita käytetään lähinnä siihen että mennään sellaiseen paikkaan missä lapsi pääsee liikkumaan. Eli 6-8 kk:n iästä lähtien voi varautua siihen, että vaunut alkavat muuttua kulkuvälineeksi ja pitää miettiä mihin niillä vaunuilla ollaan menossa. Tässä iässä perhekahvilat jne. alkavat olla kullanarvoisia monille, koska tarjolla on turvallinen leikkiympäristö lapselle ja mammalle kahvia. :) Päivä sujuu paljon vikkelämmin jos käy aamupäivällä jossain: kirjastossa, leikkipuistossa, perhekahvilassa, muskarissa, vauvajumpassa. Vauvakin voi jo saada näistä elämyksiä, vaikka toki samankaltaisia elämyksiä saa kotonakin.

3) Perhe-elämään ja äitiyteen kuuluvat kuolatut vaatteet, kaurapuuro lattialla, pyykkivuori, lelut lattialla, jatkuva ruuanlaitto-siivous-kauppa -rumba, pissa-kakka-haalari -show ja katkeilevat yöunet. Perhe-elämään ja äitiyteen kuuluvat myös ylpeyden tunne, ilon läikähdykset, haikeuden hetket, pohjaton epätoivo, ilon kirkkaus ja ties mitä muuta. Jos näitä tunteita ei löydy tai jos joku tunteista on niin vahva, että se haittaa arkea, niin on syytä hakeutua vaikka psykologin juttusille.

4) Hyvin sä vedät. :)

Omaa vanhemmuutta on oikein hyvä pohtia. Siihen kun liittyy kaikki se mitä on itse kokenut lapsena, mitä toivoisi omalle perheelleen ja mitä näkee ympärillään. MLL:n nettisivuilla on todella paljon hyvää materiaalia vanhemmuudesta ja lapsen kasvusta. Sinulle voisin erityisesti suositella tätä Vanhemman työkirjaa (ei tarvitse tulostaa ja täyttää, riittää että selailee ja miettii niitä kohtia jotka herättävät ajatuksia): http://mll-fi-bin.directo.fi/@Bin/bfaa99ad6646baefa977d7dbfd3a1f12/1486…

Voisit myös miettiä MLL:n perhekummia: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/perhekummit/

Mitenhän ne äidit ennen pärjäsivät, kun ei ollut kasvatusoppaita, vauvalehtiä,keskustelupalstoja, uimakouluja tai kerhoja? Lasta ei revitty minnekään, vaan se sai kasvaa omaan tahtiinsa kotona. Kerhoonkin mentiin sitten, kun omat kintut katoivat. Ja kuitenkin - ihmisiä niistä ilman oppaitakin kasvaneista tuli.

28 jatkaa, että pulloruokinta EI tee sinusta mitään huonoa äitiä. Imetyksestä puhutaan paljon ja se on kiistatta lapsen kannalta terveellinen vaihtoehto, mutta mikäli imetys ei syystä tai toisesta ole toimiva vaihtoehto, on Suomessa onneksi puhdasta ja terveellistä ruokaa pikkuvauvoille. Minulla on kolme lasta, joista kaksi ensimmäistä oli ns. epäonnistuneesti imetettyjä (1-2 kk osittaisimetystä, sitten pelkkä korvike) ja kolmannen kohdalla otin maidonnousua estävän lääkityksen ja mentiin heti alusta pullolla. Se oli yksi elämäni parhaita ratkaisuja. Toimiva imetys ei automaattisesti tee kenestäkään hyvää äitiä.

Minä olen tykännyt käydä leikkipuistojen vauvaryhmissä, joissa on paljon samanikäisten lasten vanhempia. Jo 5-6 vanhemman otannasta huomaa miten erilaisia tilanteita perheillä on ja samassa tilanteessa olevat löytävät hengenheimolaisia. Noissa ryhmissä on miltei aina saanut tukea muilta, jos on kertonut jostain itseään mietityttävästä asiasta.Minä olen tsempannut pulloruokkijia ja on myös ollut mukavaa kuulla tarinoita onnistuneesta imetyksestä (jota en itse ole kokenut) ja iloita toisen puolesta. Olen saanut purkaa omaa väsymystä sairaan lapsen herätellessä öisin ja olen osannut tukea toisia uniasioiden kanssa pähkäileviä vanhempia. Leikki-ikäisten kesken huumoripitoinen vertaistuki vasta onkin tarpeen, kun on viettänyt hauskan hetken raaputtaen kuivunutta kaurapuuroa ja banaania irti lattiasta vain huomatakseen, että sillä aikaa taapero on läärinyt kokonaisen rasvatuubin sisällön telkkarin ruutuun. Jos löydät mukavan ryhmän, niin siellä kannattaa käydä säännöllisesti, sillä sitä kautta saa kiinni toisten arjesta. Oli hirmu mukava mennä väsyneenä ryhmään, kun vastassa oli joku joka tiesi heti kysellä että miten on nukuttu ja otatko kahvia.

Lapsi tulee osaksi arkea. Passiiviset äidit jotka viihtyvät kotona ovat lastensa kanssa kotona, aktiiviset äidit kaipaavat muutakin eikä lapset tuosta kärsi, todennäköisemmin nauttivat jos vanhempansa geenit ovat saaneet. Itse aloin hoitaa kuntoani ja mikä sen mukavampaa kun vaunulenkkien lisäksi mentiin yhdessä äiti-vauvajumppaan. Vauva kikatti jumpatessa, tuijotteli kiinnostuneena muita osallistujia ja äidin vatsalihakset voimistuivat temppuillessa.  Esikoinen nautti vauvamuskarin lauluista, tansseista ja rytmeistä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ei varmasti pakollista lapsen kehityksen kannalta, mutta meille oli mukavaa yhdessäoloa ja lisävirikettä. Nyt tuo 18 v vauvajumppari kulkee itse salilla ja laulaa aina yksin ollessaan, on sosiaalinen ja tasapainoinen tapaus. Eli ei tannut ainakaan kärsiä noista harrasteista kuten ei äitikään josta pelkkä kotonaoleminen ilman muita ihmiskontakteja kuin vauva olisi ollut aika lamaavaa.  Yhteinen harraste ei varmasti vähennä sitä äidin ja vauvan vuorovaikutusta, siinähän keskitytään toisiinsa, kotona äidin aika voi keskittyä vauvan sijaan kodinhoitoon, puhelimeen tai tietokoneeseen, ei välttämättä takaa lapselle tarpeellista huomiota ja sylittelyä.

up

Tsemppiä! Itsekään en ole ikinä vauvojeni kanssa mitään harrastanut, ja kyllä välillä meinasi esikoisen kanssa huono äiti -fiilis tulla kun esim. anopin mielestä vauvaa kuuluu muskariin ja vauvauintiin viedä. Mutta oikeastihan nuo on tarkoitettu äideille ja tekevät (joidenkin) äitien jaksamiselle hyvää, vauvat ei noista juuri mitään irti saa.

Älä siis koe huonoa omatuntoa, vaunuilut ja kotona oleminen on kaikki mitä vauvasi tarvitsee. Olet varmasti hyvä äiti!

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tulee osaksi arkea. Passiiviset äidit jotka viihtyvät kotona ovat lastensa kanssa kotona, aktiiviset äidit kaipaavat muutakin eikä lapset tuosta kärsi, todennäköisemmin nauttivat jos vanhempansa geenit ovat saaneet. Itse aloin hoitaa kuntoani ja mikä sen mukavampaa kun vaunulenkkien lisäksi mentiin yhdessä äiti-vauvajumppaan. Vauva kikatti jumpatessa, tuijotteli kiinnostuneena muita osallistujia ja äidin vatsalihakset voimistuivat temppuillessa.  Esikoinen nautti vauvamuskarin lauluista, tansseista ja rytmeistä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ei varmasti pakollista lapsen kehityksen kannalta, mutta meille oli mukavaa yhdessäoloa ja lisävirikettä. Nyt tuo 18 v vauvajumppari kulkee itse salilla ja laulaa aina yksin ollessaan, on sosiaalinen ja tasapainoinen tapaus. Eli ei tannut ainakaan kärsiä noista harrasteista kuten ei äitikään josta pelkkä kotonaoleminen ilman muita ihmiskontakteja kuin vauva olisi ollut aika lamaavaa.  Yhteinen harraste ei varmasti vähennä sitä äidin ja vauvan vuorovaikutusta, siinähän keskitytään toisiinsa, kotona äidin aika voi keskittyä vauvan sijaan kodinhoitoon, puhelimeen tai tietokoneeseen, ei välttämättä takaa lapselle tarpeellista huomiota ja sylittelyä.

Ei kukaan ole mielestäni väittänyt että harrastuksista olisi vauvalle mitään haittaa, vaan että jos ap ei viihdy harrastuksissa vaan kotona niin siitäkään ei ole vauvalle mitään haittaa (huom ap käy vaunulenkeillä ja aikoo viedä lasta puistoon myöhemmin mutta kyse oli alle puolivuotiaasta!).

Hyvä pointti tuo, että jos on aina kotona koska ihmiskontaktit ahdistaa tai pelottaa niin on hyvä hakea apua ja ehkä yrittää pakottaa itsensä jonnekin ihmisten ilmoille aina välillä. Mutta jos ei vaan viihdy vauvaharrastuksissa niin se ei ole minkäänlainen ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tulee osaksi arkea. Passiiviset äidit jotka viihtyvät kotona ovat lastensa kanssa kotona, aktiiviset äidit kaipaavat muutakin eikä lapset tuosta kärsi, todennäköisemmin nauttivat jos vanhempansa geenit ovat saaneet. Itse aloin hoitaa kuntoani ja mikä sen mukavampaa kun vaunulenkkien lisäksi mentiin yhdessä äiti-vauvajumppaan. Vauva kikatti jumpatessa, tuijotteli kiinnostuneena muita osallistujia ja äidin vatsalihakset voimistuivat temppuillessa.  Esikoinen nautti vauvamuskarin lauluista, tansseista ja rytmeistä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ei varmasti pakollista lapsen kehityksen kannalta, mutta meille oli mukavaa yhdessäoloa ja lisävirikettä. Nyt tuo 18 v vauvajumppari kulkee itse salilla ja laulaa aina yksin ollessaan, on sosiaalinen ja tasapainoinen tapaus. Eli ei tannut ainakaan kärsiä noista harrasteista kuten ei äitikään josta pelkkä kotonaoleminen ilman muita ihmiskontakteja kuin vauva olisi ollut aika lamaavaa.  Yhteinen harraste ei varmasti vähennä sitä äidin ja vauvan vuorovaikutusta, siinähän keskitytään toisiinsa, kotona äidin aika voi keskittyä vauvan sijaan kodinhoitoon, puhelimeen tai tietokoneeseen, ei välttämättä takaa lapselle tarpeellista huomiota ja sylittelyä.

Ei kukaan ole mielestäni väittänyt että harrastuksista olisi vauvalle mitään haittaa, vaan että jos ap ei viihdy harrastuksissa vaan kotona niin siitäkään ei ole vauvalle mitään haittaa (huom ap käy vaunulenkeillä ja aikoo viedä lasta puistoon myöhemmin mutta kyse oli alle puolivuotiaasta!).

Hyvä pointti tuo, että jos on aina kotona koska ihmiskontaktit ahdistaa tai pelottaa niin on hyvä hakea apua ja ehkä yrittää pakottaa itsensä jonnekin ihmisten ilmoille aina välillä. Mutta jos ei vaan viihdy vauvaharrastuksissa niin se ei ole minkäänlainen ongelma.

Sosiaalisesti ahdistuneiden äitien lapset helposti omaksuvat saman käyttäytymistyylin, monesti näkee näitä sulkeutuneita äitejä joiden lapset tuhertavat itkua kiinni äidissä kun johonkin julkiseen tilaisuuteen joutuvat. Sen oman mallinsa helposti siirtää lapsilleen niin hyvässä kuin huonossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tulee osaksi arkea. Passiiviset äidit jotka viihtyvät kotona ovat lastensa kanssa kotona, aktiiviset äidit kaipaavat muutakin eikä lapset tuosta kärsi, todennäköisemmin nauttivat jos vanhempansa geenit ovat saaneet. Itse aloin hoitaa kuntoani ja mikä sen mukavampaa kun vaunulenkkien lisäksi mentiin yhdessä äiti-vauvajumppaan. Vauva kikatti jumpatessa, tuijotteli kiinnostuneena muita osallistujia ja äidin vatsalihakset voimistuivat temppuillessa.  Esikoinen nautti vauvamuskarin lauluista, tansseista ja rytmeistä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ei varmasti pakollista lapsen kehityksen kannalta, mutta meille oli mukavaa yhdessäoloa ja lisävirikettä. Nyt tuo 18 v vauvajumppari kulkee itse salilla ja laulaa aina yksin ollessaan, on sosiaalinen ja tasapainoinen tapaus. Eli ei tannut ainakaan kärsiä noista harrasteista kuten ei äitikään josta pelkkä kotonaoleminen ilman muita ihmiskontakteja kuin vauva olisi ollut aika lamaavaa.  Yhteinen harraste ei varmasti vähennä sitä äidin ja vauvan vuorovaikutusta, siinähän keskitytään toisiinsa, kotona äidin aika voi keskittyä vauvan sijaan kodinhoitoon, puhelimeen tai tietokoneeseen, ei välttämättä takaa lapselle tarpeellista huomiota ja sylittelyä.

Ei kukaan ole mielestäni väittänyt että harrastuksista olisi vauvalle mitään haittaa, vaan että jos ap ei viihdy harrastuksissa vaan kotona niin siitäkään ei ole vauvalle mitään haittaa (huom ap käy vaunulenkeillä ja aikoo viedä lasta puistoon myöhemmin mutta kyse oli alle puolivuotiaasta!).

Hyvä pointti tuo, että jos on aina kotona koska ihmiskontaktit ahdistaa tai pelottaa niin on hyvä hakea apua ja ehkä yrittää pakottaa itsensä jonnekin ihmisten ilmoille aina välillä. Mutta jos ei vaan viihdy vauvaharrastuksissa niin se ei ole minkäänlainen ongelma.

Sosiaalisesti ahdistuneiden äitien lapset helposti omaksuvat saman käyttäytymistyylin, monesti näkee näitä sulkeutuneita äitejä joiden lapset tuhertavat itkua kiinni äidissä kun johonkin julkiseen tilaisuuteen joutuvat. Sen oman mallinsa helposti siirtää lapsilleen niin hyvässä kuin huonossa.

Miten tämä liittyy minun vastaukseeni yllä?

ap?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tulee osaksi arkea. Passiiviset äidit jotka viihtyvät kotona ovat lastensa kanssa kotona, aktiiviset äidit kaipaavat muutakin eikä lapset tuosta kärsi, todennäköisemmin nauttivat jos vanhempansa geenit ovat saaneet. Itse aloin hoitaa kuntoani ja mikä sen mukavampaa kun vaunulenkkien lisäksi mentiin yhdessä äiti-vauvajumppaan. Vauva kikatti jumpatessa, tuijotteli kiinnostuneena muita osallistujia ja äidin vatsalihakset voimistuivat temppuillessa.  Esikoinen nautti vauvamuskarin lauluista, tansseista ja rytmeistä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ei varmasti pakollista lapsen kehityksen kannalta, mutta meille oli mukavaa yhdessäoloa ja lisävirikettä. Nyt tuo 18 v vauvajumppari kulkee itse salilla ja laulaa aina yksin ollessaan, on sosiaalinen ja tasapainoinen tapaus. Eli ei tannut ainakaan kärsiä noista harrasteista kuten ei äitikään josta pelkkä kotonaoleminen ilman muita ihmiskontakteja kuin vauva olisi ollut aika lamaavaa.  Yhteinen harraste ei varmasti vähennä sitä äidin ja vauvan vuorovaikutusta, siinähän keskitytään toisiinsa, kotona äidin aika voi keskittyä vauvan sijaan kodinhoitoon, puhelimeen tai tietokoneeseen, ei välttämättä takaa lapselle tarpeellista huomiota ja sylittelyä.

Ei kukaan ole mielestäni väittänyt että harrastuksista olisi vauvalle mitään haittaa, vaan että jos ap ei viihdy harrastuksissa vaan kotona niin siitäkään ei ole vauvalle mitään haittaa (huom ap käy vaunulenkeillä ja aikoo viedä lasta puistoon myöhemmin mutta kyse oli alle puolivuotiaasta!).

Hyvä pointti tuo, että jos on aina kotona koska ihmiskontaktit ahdistaa tai pelottaa niin on hyvä hakea apua ja ehkä yrittää pakottaa itsensä jonnekin ihmisten ilmoille aina välillä. Mutta jos ei vaan viihdy vauvaharrastuksissa niin se ei ole minkäänlainen ongelma.

Sosiaalisesti ahdistuneiden äitien lapset helposti omaksuvat saman käyttäytymistyylin, monesti näkee näitä sulkeutuneita äitejä joiden lapset tuhertavat itkua kiinni äidissä kun johonkin julkiseen tilaisuuteen joutuvat. Sen oman mallinsa helposti siirtää lapsilleen niin hyvässä kuin huonossa.

Taidat sotkea lapsen kehitykseen liittyvän normaalin vierastuskauden johonkin ihan muuhun. Vierastamisella ei varsinaisesti ole mitään tekemistä äidin sosiaalisuuden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tulee osaksi arkea. Passiiviset äidit jotka viihtyvät kotona ovat lastensa kanssa kotona, aktiiviset äidit kaipaavat muutakin eikä lapset tuosta kärsi, todennäköisemmin nauttivat jos vanhempansa geenit ovat saaneet. Itse aloin hoitaa kuntoani ja mikä sen mukavampaa kun vaunulenkkien lisäksi mentiin yhdessä äiti-vauvajumppaan. Vauva kikatti jumpatessa, tuijotteli kiinnostuneena muita osallistujia ja äidin vatsalihakset voimistuivat temppuillessa.  Esikoinen nautti vauvamuskarin lauluista, tansseista ja rytmeistä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ei varmasti pakollista lapsen kehityksen kannalta, mutta meille oli mukavaa yhdessäoloa ja lisävirikettä. Nyt tuo 18 v vauvajumppari kulkee itse salilla ja laulaa aina yksin ollessaan, on sosiaalinen ja tasapainoinen tapaus. Eli ei tannut ainakaan kärsiä noista harrasteista kuten ei äitikään josta pelkkä kotonaoleminen ilman muita ihmiskontakteja kuin vauva olisi ollut aika lamaavaa.  Yhteinen harraste ei varmasti vähennä sitä äidin ja vauvan vuorovaikutusta, siinähän keskitytään toisiinsa, kotona äidin aika voi keskittyä vauvan sijaan kodinhoitoon, puhelimeen tai tietokoneeseen, ei välttämättä takaa lapselle tarpeellista huomiota ja sylittelyä.

Ei kukaan ole mielestäni väittänyt että harrastuksista olisi vauvalle mitään haittaa, vaan että jos ap ei viihdy harrastuksissa vaan kotona niin siitäkään ei ole vauvalle mitään haittaa (huom ap käy vaunulenkeillä ja aikoo viedä lasta puistoon myöhemmin mutta kyse oli alle puolivuotiaasta!).

Hyvä pointti tuo, että jos on aina kotona koska ihmiskontaktit ahdistaa tai pelottaa niin on hyvä hakea apua ja ehkä yrittää pakottaa itsensä jonnekin ihmisten ilmoille aina välillä. Mutta jos ei vaan viihdy vauvaharrastuksissa niin se ei ole minkäänlainen ongelma.

Sosiaalisesti ahdistuneiden äitien lapset helposti omaksuvat saman käyttäytymistyylin, monesti näkee näitä sulkeutuneita äitejä joiden lapset tuhertavat itkua kiinni äidissä kun johonkin julkiseen tilaisuuteen joutuvat. Sen oman mallinsa helposti siirtää lapsilleen niin hyvässä kuin huonossa.

Taidat sotkea lapsen kehitykseen liittyvän normaalin vierastuskauden johonkin ihan muuhun. Vierastamisella ei varsinaisesti ole mitään tekemistä äidin sosiaalisuuden kanssa.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta tunnistan kyllä myös ne vanhemmat, jotka jännittävät hirveästi ja koittavat suojella lastaan sosiaalisissa tilanteissa. Lopputulos on se, että mamma on ihan ankkajäykkä ja lapsi roikkuu lahkeessa ja itkee. Pahimmillaan äiti sitten "rauhoittelee" lasta niin, että lapsi viimeistään ymmärtää että tilanne on outo ja vaikea ja kammottava ja hirveä ja kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tulee osaksi arkea. Passiiviset äidit jotka viihtyvät kotona ovat lastensa kanssa kotona, aktiiviset äidit kaipaavat muutakin eikä lapset tuosta kärsi, todennäköisemmin nauttivat jos vanhempansa geenit ovat saaneet. Itse aloin hoitaa kuntoani ja mikä sen mukavampaa kun vaunulenkkien lisäksi mentiin yhdessä äiti-vauvajumppaan. Vauva kikatti jumpatessa, tuijotteli kiinnostuneena muita osallistujia ja äidin vatsalihakset voimistuivat temppuillessa.  Esikoinen nautti vauvamuskarin lauluista, tansseista ja rytmeistä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Ei varmasti pakollista lapsen kehityksen kannalta, mutta meille oli mukavaa yhdessäoloa ja lisävirikettä. Nyt tuo 18 v vauvajumppari kulkee itse salilla ja laulaa aina yksin ollessaan, on sosiaalinen ja tasapainoinen tapaus. Eli ei tannut ainakaan kärsiä noista harrasteista kuten ei äitikään josta pelkkä kotonaoleminen ilman muita ihmiskontakteja kuin vauva olisi ollut aika lamaavaa.  Yhteinen harraste ei varmasti vähennä sitä äidin ja vauvan vuorovaikutusta, siinähän keskitytään toisiinsa, kotona äidin aika voi keskittyä vauvan sijaan kodinhoitoon, puhelimeen tai tietokoneeseen, ei välttämättä takaa lapselle tarpeellista huomiota ja sylittelyä.

Ei kukaan ole mielestäni väittänyt että harrastuksista olisi vauvalle mitään haittaa, vaan että jos ap ei viihdy harrastuksissa vaan kotona niin siitäkään ei ole vauvalle mitään haittaa (huom ap käy vaunulenkeillä ja aikoo viedä lasta puistoon myöhemmin mutta kyse oli alle puolivuotiaasta!).

Hyvä pointti tuo, että jos on aina kotona koska ihmiskontaktit ahdistaa tai pelottaa niin on hyvä hakea apua ja ehkä yrittää pakottaa itsensä jonnekin ihmisten ilmoille aina välillä. Mutta jos ei vaan viihdy vauvaharrastuksissa niin se ei ole minkäänlainen ongelma.

Sosiaalisesti ahdistuneiden äitien lapset helposti omaksuvat saman käyttäytymistyylin, monesti näkee näitä sulkeutuneita äitejä joiden lapset tuhertavat itkua kiinni äidissä kun johonkin julkiseen tilaisuuteen joutuvat. Sen oman mallinsa helposti siirtää lapsilleen niin hyvässä kuin huonossa.

Taidat sotkea lapsen kehitykseen liittyvän normaalin vierastuskauden johonkin ihan muuhun. Vierastamisella ei varsinaisesti ole mitään tekemistä äidin sosiaalisuuden kanssa.

No tämä tutuin tapaus on pelokas äiti jolla 5- ja 8-vuotiaat lapset ovat kauhuissaan sukujuhlissa, onko nuo niitä normaaleja vierastuskausia? Kylläpä se äiti taitaa lorujen lisäksi opettaa lapsilleen myös muunlaisia taitoja tai taitamattomuuksia.