Lue keskustelun säännöt.
"Minulle ura ei ole niin tärkeä etteikö lastenhankinta menisi sen edelle"
05.02.2017 |
No ei varmaan, jos koulua on käyty korkeintaan sinne 18-vuotiaaksi juuri ja juuri rimaa hipoen. Itse opiskelin itselleni hyvän keskiarvon yläasteella, jotta pystyin hakemaan toisella paikkakunnalla olleeseen "eliittilukioon". Tein illat töitä, että pystyin maksamaan kirjat jne. (vanhemmilla ei ollut rahaa). Taso oli kova, ja tein paljon töitä.
Tämän jälkeen lähdin vuodeksi ulkomaille kielitaitoa kerryttämään ja tekemään hanttihommia. Luin samalla yliopiston pääsykokeisiin. Alalle, jonne on erittäin vaikea päästä. En päässyt ensi yrittämällä, mutta seuraavalla kyllä.
Opiskelin 6 vuotta, yksi vaihto-oppilasvuosi välissä. Olen tehnyt samalla töitä, ja en koe, että minulla olisi ollut mitään varsinaista vapaa-aikaa sitten 20v synttäreiden. Nyt olen "päässyt työelämään", eli kilpailen alipalkatuista ylivaativista pätkätöistä.
Jos ylläoleva tarina saisi jonkun ymmärtämään, miksi monelle se ura on aika tärkeä; sen eteen on pahimmallaan tehty rankasti hommia toista vuosikymmentä. Mielummin jätän lapsen tekemättä, kuin teen sen tilanteessa, joka todennäköisesti heittäisi tähänastisen elämäni rännistä alas. Jos saan vakipaikan, teen vähintään 3 vuotta töitä ennen mitään lapsisuunnitelmia, koska muuten en saa kerrytettyä mitään tietoa työpaikasta, johon pitäisi palata, eikä se ole työnantajallekaan reilua pamahtaa paksuksi heti.
Ja ne, joilla on sama tarina mutta silti pitää uraansa yhdentekevänä niin ihmettelen kyllä että menit ja tuhlasit veronmaksajien rahoja korkeakoulutukseen satoja tuhansia euroja jäädäksesi kotiin. Mikä se koulutus sinulle oikein oli, egotrippi?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
No ei varmaan, jos koulua on käyty korkeintaan sinne 18-vuotiaaksi juuri ja juuri rimaa hipoen. Itse opiskelin itselleni hyvän keskiarvon yläasteella, jotta pystyin hakemaan toisella paikkakunnalla olleeseen "eliittilukioon". Tein illat töitä, että pystyin maksamaan kirjat jne. (vanhemmilla ei ollut rahaa). Taso oli kova, ja tein paljon töitä.
Tämän jälkeen lähdin vuodeksi ulkomaille kielitaitoa kerryttämään ja tekemään hanttihommia. Luin samalla yliopiston pääsykokeisiin. Alalle, jonne on erittäin vaikea päästä. En päässyt ensi yrittämällä, mutta seuraavalla kyllä.
Opiskelin 6 vuotta, yksi vaihto-oppilasvuosi välissä. Olen tehnyt samalla töitä, ja en koe, että minulla olisi ollut mitään varsinaista vapaa-aikaa sitten 20v synttäreiden. Nyt olen "päässyt työelämään", eli kilpailen alipalkatuista ylivaativista pätkätöistä.Jos ylläoleva tarina saisi jonkun ymmärtämään, miksi monelle se ura on aika tärkeä; sen eteen on pahimmallaan tehty rankasti hommia toista vuosikymmentä. Mielummin jätän lapsen tekemättä, kuin teen sen tilanteessa, joka todennäköisesti heittäisi tähänastisen elämäni rännistä alas. Jos saan vakipaikan, teen vähintään 3 vuotta töitä ennen mitään lapsisuunnitelmia, koska muuten en saa kerrytettyä mitään tietoa työpaikasta, johon pitäisi palata, eikä se ole työnantajallekaan reilua pamahtaa paksuksi heti.
Ja ne, joilla on sama tarina mutta silti pitää uraansa yhdentekevänä niin ihmettelen kyllä että menit ja tuhlasit veronmaksajien rahoja korkeakoulutukseen satoja tuhansia euroja jäädäksesi kotiin. Mikä se koulutus sinulle oikein oli, egotrippi?
No sinulle selvästi tuo tavoittelemasi työ on erittäin tärkeä. Minä en voi kuvitella mitään tavoitetta elämääni jonka takia minulla "ei olisi ollut vapaata 20v-synttäreiden jälkeen". Mikään ei ole minulle noin tärkeää. Minulla on yliopistokoulutus ihan säädylliseen ja puoliarvostettuun ammattiin mutta minun ainoa "uratavoitteeni" on saada koulutustani vastaava työ. En ole valmis myymään sieluani yhteiskunnalle jossa 16-vuotiaana on aloitettava hampaat irvessä kiipeäminen jota ei voi hellittää hetkeksikään ennen kuin eläkkeellä. Jos se on ainoa vaihtoehto, maailmassa on virhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap itse ärsyyntyy siitä, että joillekin ura ei ole niin tärkeä kuin lapset ja vieläpä niin, että sanojalla on molemmat. Rauhaa vaan maahan ja enemmän ymmärrystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoituksesi sisältää niin paljon virheoletuksia, ettei niitä ehdi edes yhdessä vastauksessa kaikkia edes mainita. Mihin perustat olettamuksen, että lapsen hankinta tarkoittaa sitä, ettei ura kiinnosta?
Luulen, että todellisuus avaa sinunkin silmäsi vielä. Jos sinnittelet vuosia alipalkattuna määräaikaisissa työsuhteissa, ei se edes kuulosta kovin kummoiselta uralta muutenkaan. Vakituisesta työstäkin voi saada kenkää koska tahansa, joten ei se taivaspaikka aukea siitäkään. Ura ei pysähdy lasten saamiseen.
Suurimmalla osalla korkeasti koulutetuista naisista on lapsia ja myös koulutusta vastaava työ. Miten sen selität?
En oikein ymmärrä miten henkilökohtainen tarina voi sisältää virheoletuksia. Ei tämä ollut mikään yhteiskuntatieteellinen yleistys.
Perustan olettamuksen siihen, jos joku niin sanoo. Juuri sellaiselle ihmiselle tämä on suunnattu. Ei kaikille. Luetko nyt uudestaan, sisäistät premissit ja kommentoi sitten.
Avauksesi vaikutti pitävän sisällään oletuksen, että lähes kaikki lapsia hankkivat ovat koulupudokkaita/hanttihommissa, tai ainakin ne, jotka sanovat, että ura ei mene lapsen edelle.
Itselläni on tohtorin koulutus ja varsin hyvin sujuva tutkijan ura, ja 2 lasta, ja allekirjoitan tuon lauseen ihan 100%. Se tarkoittaa mm sitä, etten olisi töissä menestymisen takia laittanut lapsia alle 2v päiväkotiin, en olisi työn takia iltoja poissa, en tekisi yli 40h viikkoa, en matkustelisi joka kuukausi tai edes joka toinen töiden takia kun lapset pieniä. Se ei tarkoita sitä, että lopettaisin työnteon tai kunnianhimoisen työnteon lasten myötä. Mutta kun tein lapset, tein myös valinnan, etten voi paahtaa yhtä paljon artikkeleita ulos kuin vastaavan tasoinen lapseton tutkija. Työkaverini (joukossa todella lahjakkaita, menestyneitä tutkijoita) ovat kaikki täysin samalla asenteella perheen perustaneet.(Mieheni on siis hoitanut lapsia myös täysin tasapuolisesti, kirjoitin nyt vain omasta osuudestani.)
Jo vanhempana naisena en ihan ole samaa mieltä kanssanne. Ilamn muuta vuorokaudessa on vain rajattu määrä tunteja, mutta ei ura ja lapset ole toisiaan poissulkevia. Minulla on kaksi lasta, nyt jo aikuisia. Lapset syntyivät väittelyni jälkeen. Vanhempaislomat osittain jaettiin, lapset menivät hoitoon vuoden vanhoina. Tein uraa ja menestyin tutkijana samoin kuin lapsettomat kollegani. Ei lapset ole estäneet monia muitakaan, tuon voi todeta esim. professorikatalogista (suurimmalla osalla naisprofessoreista lapsia) tai tutkimalla Suomen Akatemian tutkijoiden ja tutkimusprofessorien henkilötietoja. Tehokas täytyy olla, mutta silti voi olla ihan hyvä äiti ja hyv tutkija. Oma äitini vietti aikoinaan äitiyslomaa kanssani vain 2 kk, tuohon aikaan normaalia, siksi en osaa pitää ongelmana jos omat lapseni vietiin perhepäivähoitoon vuoden vanhoina.
Yllättävää että 8 000 euron kuukausituloilla ja vakipaikalla uskaltaa hankkia lapsen (voi luoja....)
Ja kukaan ei ole sanonut, etteikö uraa ja lapsia voi yhdistää. Haluaisinkin! Annatko minulle vakipaikan niin sitten voin lähteä yrittämään sitä lasta.
Ettekö te nyt tuolla koulutuksella osaa sisäistää lukemaanne?
Mistä lähtien väitteleminen on tarkoittanut 8000 euron tuloja??? Ap nyt sekoittaa asioita pahan kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei varmaan, jos koulua on käyty korkeintaan sinne 18-vuotiaaksi juuri ja juuri rimaa hipoen. Itse opiskelin itselleni hyvän keskiarvon yläasteella, jotta pystyin hakemaan toisella paikkakunnalla olleeseen "eliittilukioon". Tein illat töitä, että pystyin maksamaan kirjat jne. (vanhemmilla ei ollut rahaa). Taso oli kova, ja tein paljon töitä.
Tämän jälkeen lähdin vuodeksi ulkomaille kielitaitoa kerryttämään ja tekemään hanttihommia. Luin samalla yliopiston pääsykokeisiin. Alalle, jonne on erittäin vaikea päästä. En päässyt ensi yrittämällä, mutta seuraavalla kyllä.
Opiskelin 6 vuotta, yksi vaihto-oppilasvuosi välissä. Olen tehnyt samalla töitä, ja en koe, että minulla olisi ollut mitään varsinaista vapaa-aikaa sitten 20v synttäreiden. Nyt olen "päässyt työelämään", eli kilpailen alipalkatuista ylivaativista pätkätöistä.Jos ylläoleva tarina saisi jonkun ymmärtämään, miksi monelle se ura on aika tärkeä; sen eteen on pahimmallaan tehty rankasti hommia toista vuosikymmentä. Mielummin jätän lapsen tekemättä, kuin teen sen tilanteessa, joka todennäköisesti heittäisi tähänastisen elämäni rännistä alas. Jos saan vakipaikan, teen vähintään 3 vuotta töitä ennen mitään lapsisuunnitelmia, koska muuten en saa kerrytettyä mitään tietoa työpaikasta, johon pitäisi palata, eikä se ole työnantajallekaan reilua pamahtaa paksuksi heti.
Ja ne, joilla on sama tarina mutta silti pitää uraansa yhdentekevänä niin ihmettelen kyllä että menit ja tuhlasit veronmaksajien rahoja korkeakoulutukseen satoja tuhansia euroja jäädäksesi kotiin. Mikä se koulutus sinulle oikein oli, egotrippi?
No sinulle selvästi tuo tavoittelemasi työ on erittäin tärkeä. Minä en voi kuvitella mitään tavoitetta elämääni jonka takia minulla "ei olisi ollut vapaata 20v-synttäreiden jälkeen". Mikään ei ole minulle noin tärkeää. Minulla on yliopistokoulutus ihan säädylliseen ja puoliarvostettuun ammattiin mutta minun ainoa "uratavoitteeni" on saada koulutustani vastaava työ. En ole valmis myymään sieluani yhteiskunnalle jossa 16-vuotiaana on aloitettava hampaat irvessä kiipeäminen jota ei voi hellittää hetkeksikään ennen kuin eläkkeellä. Jos se on ainoa vaihtoehto, maailmassa on virhe.
No sama tavoite se on minullakin. Itselläni vapaa-ajattomuus liittyi hanttihommien tekoon, kun ei ollut mitään turvaverkkoja tai rahaa vanhemmilta ollut koskaan.
Kai ymmärsit, että minulla ei ole sitä koulutusta vastaavaa työtä? Ja siksi en ole uskaltanut harkita lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpön pöpön, ap. Mulla ihan sama tarina; köyhästä perheestä, kävin eliittilukion, keskiarvo aina reilusti yli ysin. Lukion jälkeen välivuosi, sitten opiskelemaan haluamani alalle ensi yrittämällä.
Silti tein lapset kesken opintojen. Koska uran voi aivan hyvin aloittaa sitten, kun lapset menee tarhaan. Moni työnantajakin tykkää, ettei tarvitse pelätä työntekijän jäävän heti äitiyslomalle. Totta, työt joutuu silloin aloittamaan "nollasta" eli täysin vailla työkokemusta, mutta niinhän ihan jokainen ekassa työpaikassaan joutuu!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoituksesi sisältää niin paljon virheoletuksia, ettei niitä ehdi edes yhdessä vastauksessa kaikkia edes mainita. Mihin perustat olettamuksen, että lapsen hankinta tarkoittaa sitä, ettei ura kiinnosta?
Luulen, että todellisuus avaa sinunkin silmäsi vielä. Jos sinnittelet vuosia alipalkattuna määräaikaisissa työsuhteissa, ei se edes kuulosta kovin kummoiselta uralta muutenkaan. Vakituisesta työstäkin voi saada kenkää koska tahansa, joten ei se taivaspaikka aukea siitäkään. Ura ei pysähdy lasten saamiseen.
Suurimmalla osalla korkeasti koulutetuista naisista on lapsia ja myös koulutusta vastaava työ. Miten sen selität?
En oikein ymmärrä miten henkilökohtainen tarina voi sisältää virheoletuksia. Ei tämä ollut mikään yhteiskuntatieteellinen yleistys.
Perustan olettamuksen siihen, jos joku niin sanoo. Juuri sellaiselle ihmiselle tämä on suunnattu. Ei kaikille. Luetko nyt uudestaan, sisäistät premissit ja kommentoi sitten.
Avauksesi vaikutti pitävän sisällään oletuksen, että lähes kaikki lapsia hankkivat ovat koulupudokkaita/hanttihommissa, tai ainakin ne, jotka sanovat, että ura ei mene lapsen edelle.
Itselläni on tohtorin koulutus ja varsin hyvin sujuva tutkijan ura, ja 2 lasta, ja allekirjoitan tuon lauseen ihan 100%. Se tarkoittaa mm sitä, etten olisi töissä menestymisen takia laittanut lapsia alle 2v päiväkotiin, en olisi työn takia iltoja poissa, en tekisi yli 40h viikkoa, en matkustelisi joka kuukausi tai edes joka toinen töiden takia kun lapset pieniä. Se ei tarkoita sitä, että lopettaisin työnteon tai kunnianhimoisen työnteon lasten myötä. Mutta kun tein lapset, tein myös valinnan, etten voi paahtaa yhtä paljon artikkeleita ulos kuin vastaavan tasoinen lapseton tutkija. Työkaverini (joukossa todella lahjakkaita, menestyneitä tutkijoita) ovat kaikki täysin samalla asenteella perheen perustaneet.(Mieheni on siis hoitanut lapsia myös täysin tasapuolisesti, kirjoitin nyt vain omasta osuudestani.)
Jo vanhempana naisena en ihan ole samaa mieltä kanssanne. Ilamn muuta vuorokaudessa on vain rajattu määrä tunteja, mutta ei ura ja lapset ole toisiaan poissulkevia. Minulla on kaksi lasta, nyt jo aikuisia. Lapset syntyivät väittelyni jälkeen. Vanhempaislomat osittain jaettiin, lapset menivät hoitoon vuoden vanhoina. Tein uraa ja menestyin tutkijana samoin kuin lapsettomat kollegani. Ei lapset ole estäneet monia muitakaan, tuon voi todeta esim. professorikatalogista (suurimmalla osalla naisprofessoreista lapsia) tai tutkimalla Suomen Akatemian tutkijoiden ja tutkimusprofessorien henkilötietoja. Tehokas täytyy olla, mutta silti voi olla ihan hyvä äiti ja hyv tutkija. Oma äitini vietti aikoinaan äitiyslomaa kanssani vain 2 kk, tuohon aikaan normaalia, siksi en osaa pitää ongelmana jos omat lapseni vietiin perhepäivähoitoon vuoden vanhoina.
Yllättävää että 8 000 euron kuukausituloilla ja vakipaikalla uskaltaa hankkia lapsen (voi luoja....)
Ja kukaan ei ole sanonut, etteikö uraa ja lapsia voi yhdistää. Haluaisinkin! Annatko minulle vakipaikan niin sitten voin lähteä yrittämään sitä lasta.
Ettekö te nyt tuolla koulutuksella osaa sisäistää lukemaanne?
Suurin osa on hankkinut sen vakipaikan ja 8000 t kuukausipalkan vasta lasten hankkimisen jälkeen. Itsekin olin tuolloin määräaikaisissa työsuhteissa. Ilman muuta riski, mutta oma päätös eikä mahdoton nykyäänkään suurimmalle osalle naisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien väitteleminen on tarkoittanut 8000 euron tuloja??? Ap nyt sekoittaa asioita pahan kerran.
Mikä vtun väitteleminen? PROFESSUURI pässi.
Ei ne proffat ole olleet proffia juuri väitelleinä tohtoreina ja pienten lasten äiteinä. Sillon ollaan vasta uran alussa epävarmoissa ja lyhyissä pätkätöissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän aiempi kirjoittaja kai ollut professori pienten lasten äitinä vaan myöhemmin. Professorit ovat tehneet pitkän akateemisen uran monenlaisissa töissä ja/tai pienillä apurahoilla.
Urajankkaaja vauhdissa jälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi AP:ta vituttaa että joku tekee erilaisia elämänvalintoja ja priorisoi asiat eritavalla kuin hän?
juu. jengi kertoo et sun syyt olla hankkimata muksui ei oo oikeita, koska hekin teki eri tavalla
Täälä tämmöset taustaselvitykset asioihin on tuulee pieremkstä, ku heti saapuu lauma maakuntayliopistojen humanistimammoja kertomaan, et sun syyt on vääriä.
Näin tää maailma tosiaan meene eteenpäi. Ei missään nimessä hyväksytä toisten ongelmia, varsinkaan äideiltä semmone empatia ois iha ennenkuulumatonta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sain esikoiseni 19-vuotiaana. Kun lapsi täytti vuoden, menin yliopistoon. Valmistuin viidessä vuodessa eli ihan ajallaan, 25-vuotiaana. Sain melko pian hyvän vakituisen työn kun harjoittelupaikoista sai paljon hyvää palautetta mukaan. Olin onnekas. Jotenkin en hetkeksikään hylännyt toivoa siitä etteikö hieno ja hyväpalkkainen ura olisi mahdollinen, vaikka minulla lapsi olikin. Kun mietin asiaa nyt, katson hyvällä sitä että sain lapsen ennen kouluttautumista ja työelämään kiinnipääsyä. Ei tarvinnut pähkäillä sitä, vaikuttaa mahdollinen lapsen hankkiminen työllistymiseeni, koska lapsi oli jo sen verran iso kun työelämään siirryin.
Vierailija kirjoitti:
Minä sain esikoiseni 19-vuotiaana. Kun lapsi täytti vuoden, menin yliopistoon. Valmistuin viidessä vuodessa eli ihan ajallaan, 25-vuotiaana. Sain melko pian hyvän vakituisen työn kun harjoittelupaikoista sai paljon hyvää palautetta mukaan. Olin onnekas. Jotenkin en hetkeksikään hylännyt toivoa siitä etteikö hieno ja hyväpalkkainen ura olisi mahdollinen, vaikka minulla lapsi olikin. Kun mietin asiaa nyt, katson hyvällä sitä että sain lapsen ennen kouluttautumista ja työelämään kiinnipääsyä. Ei tarvinnut pähkäillä sitä, vaikuttaa mahdollinen lapsen hankkiminen työllistymiseeni, koska lapsi oli jo sen verran iso kun työelämään siirryin.
Lisään vielä, että kuitenkin jos minun täytyisi priorisoida nämä kaksi asiaa, lapsi ja perhe menisi työn edelle. Henkilökohtaisesti koen saavani lapsestani ja perheestä niin paljon enemmän irti elämääni kuin työstä, vaikka se nautinnollista onkin ja olen sen eteen tehnyt hommia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. On helppo todeta, että ura ei ole tärkeä, jos sellaista ei joko ole, tai sitten se on niin turvattu, että lapset siihen sopii. Varsinkin kolmikymppisten taloustilanne on ihan huolestuttavan huono. Se, että tämä mitätöidään sillä, että itsellä on/on ollut asiat hyvin, ei kyllä auta ketään.
Mut jotain perin juurin suomalaista tässä on. Ollaan kateellisia sille ojassakin makaavalle, jos se saa jotain apua päästäkseen sieltä ylös. "Minäkään en koskaan oo ojaan joutunu ni et sä siellä voi olla! Tai ainakaan en haluu että sua autetaan vaikka se veis meiät loputkin ojaan! Koska minä. Ja minä. Ja minäminäminä!!!"
Keskusteluun ei ole tullut muuta kuin typerää mammaulinaa tämän kiteytyksen jälkeen.
Kuka uraa vaatii? Vastaus: se on ulkopuolelta asetettu ihanne, johon ihmiset alistuvat, koska ihmiset eivät ymmärrä, että vaatija on oma ego.
Vierailija kirjoitti:
Kuka uraa vaatii? Vastaus: se on ulkopuolelta asetettu ihanne, johon ihmiset alistuvat, koska ihmiset eivät ymmärrä, että vaatija on oma ego.
Eihän lapsenhankinta tästä poikkea.
AP,
haluaisitko muuten kertoa mitä hyötyä "eliittilukiosta" oli sinulle? :D Koska suurin osa ehkä tiedostaa sen että aivan helvetin sama mistä lukiosta valmistut :D (Ei, en ole katkera pukki lukiosta jonne pääsee 5 keskiarvolla, olin itse aikanani lukiossa jonne keskiarvo oli 8.7 eli melko hyvä, totesin vain että sillä hienolla lukiolla ei mitään väliä ollut opinnoissa)
Jo vanhempana naisena en ihan ole samaa mieltä kanssanne. Ilamn muuta vuorokaudessa on vain rajattu määrä tunteja, mutta ei ura ja lapset ole toisiaan poissulkevia. Minulla on kaksi lasta, nyt jo aikuisia. Lapset syntyivät väittelyni jälkeen. Vanhempaislomat osittain jaettiin, lapset menivät hoitoon vuoden vanhoina. Tein uraa ja menestyin tutkijana samoin kuin lapsettomat kollegani. Ei lapset ole estäneet monia muitakaan, tuon voi todeta esim. professorikatalogista (suurimmalla osalla naisprofessoreista lapsia) tai tutkimalla Suomen Akatemian tutkijoiden ja tutkimusprofessorien henkilötietoja. Tehokas täytyy olla, mutta silti voi olla ihan hyvä äiti ja hyv tutkija. Oma äitini vietti aikoinaan äitiyslomaa kanssani vain 2 kk, tuohon aikaan normaalia, siksi en osaa pitää ongelmana jos omat lapseni vietiin perhepäivähoitoon vuoden vanhoina.