Menehtyneen vauvan muistokoru, miehellekkin haluaisin ostaa jonkunlaisen muiston, mutta millaisen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En edes meinannut kehdata alapeukuttaa. Pahoittelut, jos totean jotain äkkiväärää. Mitä mieltä miehesi on, että kyselet näin henkilökohtaista asiaa jollain keskustepalstalla? Missä on kunnioituksesi häntä kohtaan? Hankit jotain jota joku ventovieras ehdottaa sen sijaan, että siinä olisi jotain henkilökohtaista teidän elämästä?

Miksi ei saisi kysyä? Mies tuskin pyörii täällä ja nimettömänä kirjoittanut. 

Kysytty ei ole antajan ja saajan näköinen.

Vierailija kirjoitti:

Voimia! Mulla on meidän kuolleiden vauvojen muistoksi muutamia esineitä kotona. Korua en haluaisi mukana kantaa, koska haluan kuitenkin vähitellen unohtaa ja mennä elämässä eteenpäin. Mutta jokainen tyylillään. Ehkä sormus olisi miehelle kiva, siihen vielä jokin kaiverrus.

Monta vauvaa teiltä on oikein kuollut...?

Kysy mieheltäsi haluaako myiston kullakin on oma tapa käsitellä menetystään ja kaikki tavat on yhtä oikeita,jos hän pitää riipuksista suosittelisin kalevalan elämänroihu riipusta,korussa lukee live your dreams,ja on myös miehekkään näköinen,itse ostin joululahjaksi 2 pojalleni ja miehelleni jotka pitivät kovasti niistä ja toteuttivat myös kaiverrukset tosi elämässä,vanhin poika pääsi opiskelemaan unelma-ammattiinsa ja hänestä tulee isu,toisen poikani valmistuu toukokuussa omaan unelma-ammattiinsa ja pääsee heti töihin,mieheni osti yritykselleen uutta kalustoa ja palkkasi 2 työntekijää lisää että perheelle jää aikaa illat ja viikonloput olla yhdessä.lämmin osanotto vauvastanne.puhukaa paljon,en voi edes kuvitella menetyksemn tunnetta.

Älkää ripustautuko vainajaan, vaan antakaa hänen levätä rauhassa. Te olette elossa ja jatkatte elämäänne. Ei se vauva unohdu, vaikka ei mitään muistoesineitä palvottavaksi hankkisikaan. Olen tämän ajatuksen kirjoittanut tänne ennenkin. Opin sen vanhalta viisaalta naiselta: älä riipu kiinni vainajassa, vaan päästä irti hänestä, että hän pääsee lepoon. Tätä neuvoa olen pyrkinyt noudattamaan parhaani mukaan, kun taas kerran joku läheinen on siirtynyt tuonilmaisiin.

Kts. Juntuskoru netistä! Kivoja, yksilöllisiä juttuja!

Anna miehen surra omalla tavallaan. Hänhän tulee kuitenkin näkemään sen enkeliriipuksen kaulassasi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kyseessä keskenmeno vai elävänä syntynyt vauva? Miehelle ei ensin mainittu ole ollut niin konkreettinen, ei välttämättä halua muistoa. Juttele miehellesi.

Keskenmeno ei ole mikään kuollut vauva.

Raskaana olleen mielestä se on kuollut vauva.

Mätsäävät tatuoinnit lapaan tietysti molemmille. Vauvan pää, enkelinsiivet ja kiemurakirjaimin in memoriam nimi1 nimi2 nimi3 tuloaika menoaika ja Forevah in our hearts-teksti

Oonko ainoa jonka mielestä kirjoittajan 28 teksti on jotenkin ivallinen. Mun mielestä ihan sama jos joku ottaa muistoksi tatuoinnin, miksi se ketään haittaisi?

Vierailija kirjoitti:

Mätsäävät tatuoinnit lapaan tietysti molemmille. Vauvan pää, enkelinsiivet ja kiemurakirjaimin in memoriam nimi1 nimi2 nimi3 tuloaika menoaika ja Forevah in our hearts-teksti

Vauvanpää-siipi-yhdistelmällä on nimi: kerubi.

Vierailija kirjoitti:

Oonko ainoa jonka mielestä kirjoittajan 28 teksti on jotenkin ivallinen. Mun mielestä ihan sama jos joku ottaa muistoksi tatuoinnin, miksi se ketään haittaisi?

Onhan siinä ympätty kaikki muistotatuointikliseet yhteen. Taattua av-laatua. Nauratti, vaikka aihe itsessään ei naurattava olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on niin henkilökohtainen asia, että kannattaa ihan keskustelle miehen kanssa.

Eikö olisi kuitenkin parempi laittaa äänestys av-palstalle ja antaa enemmistön päättää?

Keskenmeno ei ole niin rankka, sillä vauva on vasta niin alkuvaiheessa. Kohtukuolema on sitä että vauva kuolee myöhäisillä viikoilla ja se on jo kuin menettäisi vastasyntyneen.. Jne. Ärsyttää kun joku sanoo että vauva kuoli 7 viikolla. Itse kokenut keskenmenon ja vaikka vauvaa kuinka halusin niin on se nyt herran isä eri asia kun on juuri huomannut että on raskaana ja tulee normaali keskenmeno, kuin se että olet 8 kuukautta hehkuttanut ja hommannut kaiken valmiiksi ja muutenkin "kärsinyt" raskaudesta jo pitkään ja kaikki nimet ja muut valmiina ja juuri valmiina synnyttämään ja sitten vauva kuoleekin. Kun sen vauvan joutuu vielä oikeasti synnyttämään ja näkemään lähes jopa valmiina..

Mutta ihmeellistä että joku kysyy täällä että minkä härpäkkeen ostaa muistoksi ja muiden mielipiteitä ja ehdotuksia? Eikö se tule luonnostaan että jos tulee kuolema, niin tavallaan jos surevan sisällä tulee tunne että haluaa vaikka enkelikynttilän tai muuta vastaavaa, niin sitten hankkii sellaisen ja rauhassa suree siinä sitä. Mutta miksi ihmeessä pitäisi olla juuri joku tietty materia jonka ostaa, jotta muka sen avulla surra? En ymmärrä tätä laumasieluisuutta, ellei tämä ole joku trolli. Tai sitten ihminen on vaan niin tyhmä.. Itsekin olen ihmisiä menettänyt elämässäni eikä kävisi mielessäkään kysyä että "mitä krääsää ostan että muut näkevät että suren kuolemaa?"

miksi sitä kuollutta kakaraa pitäisi muistaa??  kannattaisikohan keskittyä eläviin....t. mies

Vierailija kirjoitti:

Voimia! Mulla on meidän kuolleiden vauvojen muistoksi muutamia esineitä kotona. Korua en haluaisi mukana kantaa, koska haluan kuitenkin vähitellen unohtaa ja mennä elämässä eteenpäin. Mutta jokainen tyylillään. Ehkä sormus olisi miehelle kiva, siihen vielä jokin kaiverrus.

KUOLLEIDEN VAUVOJENNE? Tapatteko niitä työksenne vai mitä hittoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kyseessä keskenmeno vai elävänä syntynyt vauva? Miehelle ei ensin mainittu ole ollut niin konkreettinen, ei välttämättä halua muistoa. Juttele miehellesi.

Keskenmeno ei ole mikään kuollut vauva.

Raskaana olleen mielestä se on kuollut vauva.

Ei se ole elävä vauva koskaan ollutkaan. Sehän on naisen sisällä oleva loinen niinkauan kun se pusketaan ulos ja se alkaa elää itse.

Huhhuh, mikä keskustelun taso! Ja kyllä, meitä äitejä on monenlaisia. Itsekin olen menettänyt monta vauvaa. Ihan oikeita vauvoja, ei mitään alkuraskauden keskenmenoja. Sellaista tapahtuu ja sen kokeneelle suru on murskaava koko loppuelämän. Mutta eläkää te kuplassanne ja tuomitkaa armotta muut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia! Mulla on meidän kuolleiden vauvojen muistoksi muutamia esineitä kotona. Korua en haluaisi mukana kantaa, koska haluan kuitenkin vähitellen unohtaa ja mennä elämässä eteenpäin. Mutta jokainen tyylillään. Ehkä sormus olisi miehelle kiva, siihen vielä jokin kaiverrus.

KUOLLEIDEN VAUVOJENNE? Tapatteko niitä työksenne vai mitä hittoa?

Joskus kannattais olla hiljaa.

Hmm, ihmiset osaa olla törkeitä. Kysy puolisoltasi, haluaako muiston.

Minä menetin toisen kaksosen. Virallisesti keskenmeno, koska vauva kuoli viikolla 20. Kuitenkin kannoin sisälläni kuollutta ja elävää loppuajan raskaudesta. Sektiossa syntyi ensin elävä ja sitten kuollut. Kaksi lasta..

Vierailija kirjoitti:

Keskenmeno ei ole niin rankka, sillä vauva on vasta niin alkuvaiheessa. Kohtukuolema on sitä että vauva kuolee myöhäisillä viikoilla ja se on jo kuin menettäisi vastasyntyneen.. Jne. Ärsyttää kun joku sanoo että vauva kuoli 7 viikolla. Itse kokenut keskenmenon ja vaikka vauvaa kuinka halusin niin on se nyt herran isä eri asia kun on juuri huomannut että on raskaana ja tulee normaali keskenmeno, kuin se että olet 8 kuukautta hehkuttanut ja hommannut kaiken valmiiksi ja muutenkin "kärsinyt" raskaudesta jo pitkään ja kaikki nimet ja muut valmiina ja juuri valmiina synnyttämään ja sitten vauva kuoleekin. Kun sen vauvan joutuu vielä oikeasti synnyttämään ja näkemään lähes jopa valmiina..

Mutta ihmeellistä että joku kysyy täällä että minkä härpäkkeen ostaa muistoksi ja muiden mielipiteitä ja ehdotuksia? Eikö se tule luonnostaan että jos tulee kuolema, niin tavallaan jos surevan sisällä tulee tunne että haluaa vaikka enkelikynttilän tai muuta vastaavaa, niin sitten hankkii sellaisen ja rauhassa suree siinä sitä. Mutta miksi ihmeessä pitäisi olla juuri joku tietty materia jonka ostaa, jotta muka sen avulla surra? En ymmärrä tätä laumasieluisuutta, ellei tämä ole joku trolli. Tai sitten ihminen on vaan niin tyhmä.. Itsekin olen ihmisiä menettänyt elämässäni eikä kävisi mielessäkään kysyä että "mitä krääsää ostan että muut näkevät että suren kuolemaa?"

Olet tainnut menettää niitä läheisiä jo likaakin, kun kirjoitat noin karskisti.

Jokaisella on oma tapansa surra.

Vaikka myönnän, että minulle tuli mieleen lähinnä makaabereja ajatuksia ap:n kysymyksestä.

Keskenmenokin voi olla henkisesti rankka juttu, jos on pitkään toivonut ja yrittänyt lasta. Kun lopulta tärppää, se on iso juttu, ja aletaan jo miettiä nimiä ja ostella tavaroita. Sitten meneekin kesken. Ja seuraavan raskauden aikana sitä on ihan ylivarovainen, koska pelkää taas käyvän niin. Sitä ekaa alkiotaan vielä itkee parina vuotena aina keskenmenon vuosipäivän aikaan.