Luin tyttären päiväkirjaa ja

Raippoja sietäisi tuollainen äiti joka lukee tyttärensä päiväkirjaa. Miten totaalisen empatiakyvytön ihmisen täytyy olla ettei ymmärrä miten hirvittävä yksityisyyden loukkaus on kyseessä?

Toisen ihmisen kirjeen lukeminen on merkittävästi vähäisempi synti. Kirje kun on aika kirjoitettu jonkun luettavaksi. Mutta päiväkirja, se on vain itselle ja siihen kirjoitetaan salaisimmat asiat. Se ei kuulu kenellekään.

Ei ihme, että tytär ei kerro kiusaamisesta äidilleen. Ei tuollaiselle äidille kukaan mitään haluakaan kertoa. Äiti on täydellisesti feilannut luottamuksen rakentamisen tyttäreensä, koska on selvästikin ihminen johon EI voi luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen oma äitini. Hänelle ei koskaan voinut puhua mistään, joten en sitten puhunut. Kuukautiseni alkoivat niinkin ikävän aikaisin kuin 8-vuotiaana, ja kun äidille ei voinut puhua ja kouluterveydenhoitaja tuhahti, että "älä valehtele, haluat vain huomiota", niin tungin sitten vain vessapaperia alapäähäni ja opettelin hyväksymään tulevan kuolemani (koska luulin olevani sairas). Viidenellä luokalla koulussa kerrottiin, että joillakin tytöillä voi piakkoin jo alkaa tulemaan "veripisara" pikkuhousuihin. En vielä silloinkaan tajunnut, että minulla oli kyse samasta asiasta, koska housuissani ei todellakaan ollut mikään pikku "pisara" verta, ja sitäpaitsi minulla oli alkanut jo paljon aikaisemmin kuin he sanoivat olevan mahdollista.

Näiden vuosien aikana tulin menettäneeksi kaikki pikkuhousuni. En koskaan osannut odottaa kuukautisten alkua (en tiennyt, että ne tapahtuvat säännöllisin väliajoin), joten pikkuhousuni menivät yksi toisensa jälkeen käyttökelvottoman sotkuisiksi. Yritin joskus salaa pyykätä niitä, mutta eihän siitä tullut mitään, kun ei minulle ollut opetettu pyykkikoneen käyttöä. Piilotin likaiset housuni sitten pienessä pahvilaatikossa vaatekaappiini, täydellisen näkymättömiin. Vaatekaappi oli tumman värinen ja alahylly oli lattiantasalla. Laitoin pikkuhousupahvilaatikon alahyllyn perälle, ja sen eteen laitoin tumman villapaidan, jota ei hyllyn varjoisuuden vuoksi kyennyt erottamaan sieltä. Sen eteen laitoin vielä sukkakorini, johon ladoin sukkani niin ilmavasti, ettei sukkien taakse ollut näkyvyyttä.

Sitten eräänä päivänä äitini tuli pitämään minulle "hei nyt puhutaan reilusti ja taputellaan selkään" - hetken. "Kuule, minä en mitenkään ollut penkomassa sinun vaatekaappiasi, koska vaatekaappi on jokaisen yksityinen tila, yksityiset asiasi ovat yksityisiä ja minä olen sellainen hyvä äiti, joka kunnioittaa lastensa yksityisyyttä. Mutta huomasin, että sinulla on vaatekaapissasi kasa likaisia pikkuhousuja."

Voi keppana. Mitä ihmettä se nainen sitten muka oli tekemässä minun vaatekaapissani, jos ei penkomassa? Laatikko oli PIILOSSA ja SULJETTU.

Ap, sinun tietysti kannattaa pyrkiä auttamaan lastasi. Joku kehotti sinua kertomaan, että jonkun luokkakaverin vanhempi olisi ottanut sinuun yhteyttä ja kertonut kiusaamisesta, ja vaikka yleensä vastustankin kaikkea valehtelua, niin tämä on minusta hyvä idea. Viimeinen asia, mitä tyttäresi nyt kaipaa, on saada tietää, että hänen oma äitinsä - aikuinen, johon hänen kuuluisi voida luottaa - urkkii hänen yksityisiä asioitaan näin törkeällä, loukkaavalla ja nöyryyttävällä tavalla. Älä painosta lastasi, vaan yritä keskustella näistä asioista niin, että hän voisi itse kertoa sitten, kun on siihen valmis. Ole myös yhteydessä kouluun. JA SAI JUMALAUTA OLLA VIIMEINEN KERTA, KUN LUET LAPSESI PÄIVÄKIRJAA. Olet aikuinen, yritä käyttäytyä sen mukaisesti.

OMG! Kiitos tästä kirjoituksesta. You nailed it! 😂 (Ja olen pahoillani kaikesta siitä kuolemanpelosta mitä 8- x vuotiaana koit)

Luo tyttäreesi avoin ja hyvä keskusteluyhteys, kuuntele herkällä korvalla, rakasta aidosti, välitä, kunnioita, anna tilaa...

Tehkää yhdessä erilaisia asioita :)

Valitettavasti tyttäresi ei ole luottanut sinuun jostain syystä, kun ei ole kertonut sinulle miten koulussa menee. Tai sinulla ei ole ollut aikaa ja halua kuunnella.

Tai sitten ongelma on niin kipeä, että tytär vaikenee siitä.

Toisen päiväkirjan ja henkilökohtaisten asioiden ja tavaroiden penkominen on väärin. Ole luottamuksen ja kunnioituksen arvoinen ja

lopeta yksityisyyteen kajoaminen.

Luo hyvä keskusteluyhteys, niin ei tarvitse luvatta lukea toisen päiväkirjaa.

Olen surullinen tyttäresi puolesta, mitä kaikkea kirjoitit.

Tästä eteenpäin suunta ylöspäin :)

Älä lue lapsesi päiväkirjaa missään tilanteessa. Äitini luki päiväkirjani kun olin 14-vuotias, en ole sen jälkeen voinut luottaa häneen, vaikka tapauksesta on 7 vuotta. 

Idiootti. Miksi luet lapsesi päiväkirjaa. Muakin kiusattiin mutta enemmän ois vituttanut jos mun mutsi ois tuolloin lukenut päikkäriä. En tiedä vaikka lukikin. Ton ikäsen päiväkirjat on tosi tärkeitä ja salaisia. Oot kyllä inhottava..

Vierailija kirjoitti:

Sanot aloittaja tytöllesi että jonkun oppilaan äiti otti sinuun yhteyttä ja kertoi että sinua syrjitään ja pyydät tyttöäsi kertomaan itse etkä puhu muuta kuin siitä mitä tyttösi kertoo.

Hyvä tavaton mitå porukkaa täällä on. Aikuisten mielestä lapsen pitää kärsiä kiusaamisesta ja äiti on isoin rikollinen vaikka ne ovat ne kiusaajat!

Minä myös ihmettelen tekopyhää porukkaa täällä, koulukiusaamisesta viis kunhan päiväkirjat ovat salaiset.

Minä en pitänyt päiväkirjaa, mutta varmasti sitä olisi luettu. Myös tavaroitani ja jopa roskistani tutkittiin. Olihan se järkyttävää löytää sieltä käytettyjä kuukautissuojia kun olin noin 16 ja äitini kyllä tiesi, että minulla oli kuukautiset. Tuota järkyttävämpää roskistani ei löytynyt. Yritin puhua äidilleni asioista luottamuksella, mutta äitinipä kertoi asioistani isälleni, joka käytti tietoja minua vastaan. En olisi kuulemma saanut rasittaa äitiäni asioillani.En edes ollut mikään ongelmanuori tai kapinoinut teininä, mutta silti minua kasvatettiin todella ankarasti ja kaikki oli kiellettyä. Sitten kun olisin oikeasti tarvinnut apua en sitä saanut ja opin hoitamaan asiani itse. Tuo asioistani kertominen eteenpäin oli äidiltäni ihme teko myös siksi äitini oli töissä lastenkodissa, jossa varmasti törmäsi luottamuksellisiin asioihin. Vasta nyt aikuisena olen ymmärtänyt äitini olleen täysin väärässä työssä ja kohdelleen minua yhtenä lastenkotilapsena paitsi, että välitti lastenkotilapsista minua enemmän. Äitini kuoli 10 vuotta sitten, eikä me koskaan oikein puhuttu asioita selväksi kun kulissien ylläpito oli äidilleni niin tärkeää.

Kun minä olin lapsi/ teini, äiti kävi tutkimassa säännöllisesti kaikki tavarani ja luki aina käsiin saadessaan päiväkirjaani. Hänellä oli kuulemma siihen velvollisuus ja teki sitä minun takiani. Tämä "velvollisuus" laajeni koskemaan kirjeitä joita lähetin ystävilleni sekä kirjeitä jota minulle tuli. Tietty puhelut kuunneltiin luonnollisesti myös. Voitte uskoa että kaverit loittoni hyvin nopeasti..

Kyse ei ollut äidin huolesta minua kohtaan vaan epäluulosta että teen jotain kiellettyä. Olin oikeasti todella kiltti nuori, kunnes äiti ajoi omalla jatkuvalla kyttäämisellä ja epäilyllä minut kokeilemaan asioita joista minua syytti kun en niitä tehnyt. Ajattelin että mitä vittua, mutsi kerran syyttää mua jo näistä ja etsii hysteerisesti todisteita esim. päiväkirjasta, voin hyvin niitä kokeillakin.

Oli sanoinkuvailemattoman ahdistavaa elää niin että ei voinut lopulta kirjoittaa päiväkirjaa, kavereille kirjeitä eikä oikeastaan puhua mistään normaaleista teinille kuuluivista tunteista, koska äiti vei mahdollisuudet kaikkeen yksityisyyteen. Lähdin kotoa heti kun sain ekan tilaisuuden, enkä ole antanut äidilleni mm. edellämainittuja tekoja koskaan anteeksi. Olen nyt 35-vuotias.

Sinun tekosi tytärtäsi kohtaan sai vanhat muistot pintaan, ja todella toivon että tyttäresi oppii paremmin piilottamaan päiväkirjansa uteliaan äitinsä jäljiltä. Ainiin, sinullakin oli vain "aito huoli" tyttärestäsi. IHAN SAMA, Teit anteeksiantamattoman teon rikkoessasi tyttäresi yksityisyyttä etkä ansaitse todellakaan lapsesi luottamusta. Näköjään syystäkin ei kerro sinulle asioita.

Mulla äiti luki päiväkirjaa mun veljen kanssa. Olin todella järkyttynyt kun menin huoneeseen ja siellä he lukivat yhdessä mun päiväkirjaa, ja NAUROIVAT, sen jälkeen äiti alkoi syyllistämään. Sen jälkeen mun päiväkirjaa on luettu 2 kertaa, toisesta niistä murrettiin lukko.. ja pitkään tämän jälkeen äiti vittuili minulle sen kirjan teksteistä. 

Olin nuorempana kova tarinankirjoittaja, mutta noitten jälkeen lopetin kirjoittamisen kokonaan. En uskalla näyttää kokeita enkä esitelmiä kotona, koska pelkään että niistä nauretaan. Ja esitelmät tuntuu muutenkin henkilökohtaisilta. Joudun jatkuvasti piilottelemaan normaaleja tavaroita, kun mainoslehteä tai ruokaa tai meikkejä, sillä niistä tulee kauheat kyselyt ja huudot. Äiti löysi maanantaina patjan alta mainoslehden, ja sain siitä huudot. En uskalla sanoa, jos on esim. virtsatulehdus, ja kerran multa meni peukalo auki ja vuosi monta tuntia kunnolla verta, mutta pelkäsin sanoa, joten piilottelin sitten. Mulla oli virtsatulehdus joskus 10v ja olin tosi nolona, joten kirjoitin lapulle. Sain kuulla tuta miten kelvoton olen, ja syyllistettiin kokoajan, muutenkin ädilläni on kauhean aggressiivinen käytös jolla yrittää saaha kiiltokuvaperheen kasvot yllä, vaikkei juuri kukaan meitä edes tunne. 

Joten kyllä, päiväkirjan luku johtaa luottamuksen puutteseen kaikkialla, eikä tyttös varmaan muutenkaan luota tuon perusteella suhun :) Ehkä olisi hyvä jos vain kertoisit, että luit päiväkirjan, että tyttösi tietää minkälainen akka oikein olet?

Minun äitini luki myös päiväkirjaani kun asuin kotona. Hän oli kotiäiti, joka kävi koulupäiväni aikana läpi kaikki pöydänlaatikot sun muut paikat huoneessani ja luki aivan varmasti päiväkirjojani ja kirjeitäni. Kuulemma olin niin epäjärjestelmällinen ja sotkuinen (en edes ole) että hänen oli PAKKO käydä siivoamassa huoneessani. Yksityisyyden ja luottamuksen puute johti siihen, että en enää uskaltanut pitää mitään henkilökohtaisia tavaroita huoneessani. Kotona oleminen oli yhtä helvettiä muutenkin, mutta tuo oli vain piste i:n päälle. Muutin pois kotoa heti kun se oli mahdollista, 16-vuotiaana.

Ja tiedoksesi: minulla ei ole kovinkaan läheinen suhde äitiini. En luota häneen vieläkään, vaikka olen yli kolmekymppinen. Mutta sen tiedän, että samalla tavalla en kohtele omia lapsiani.

Älä tee tuota enää ikinä. Jos haluat parantaa suhdettasi lapseesi niin älä ainakaan kerro, että teit jotain noin typerää.

Koeta saada tyttö muuten puhumaan asiasta. Tehkää jotain yhdessä ja kysele siinä sivussa miten koulussa menee. Tyttö voi pelätä kertomista. Mulla oli just samanlaista yläasteella, en uskaltanut kenellekään puhua. Vasta teillä helpotti. Vihasin jokaista koulupäivää ja just ryhmätyöt oli kamalampia. Ehkä se päiväkirja on tytöllesi keino purkaa asioita.

Toisten päiväkirjoja, kalentereita tai kirjeita ei lueta! Se nyt vaan on näin! Oma äitini luki minun salaisuuteni päiväkirjastani ja vieläkin suututtaa kun asia palaa mieleen. Ja tästä on sentään jo lähes 40 vuotta.

Tuon vuoksi en kirjoittanut päiväkirjaan koskaan mitään kriittistä ja tuhosin edelliset säännöllisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Miten se auttaa tytärtäsi, että rikot luottamuksen lukemalla henkilökohtaista päiväkirjaa? Tärkeämpää on olla herkin korvin kuulolla ja kysellä kuulumisia yms. En ikinä menis lukemaan lapseni henkilökohtaista päiväkirjaa.

Sain tietää tästä kiusaamisongelmasta lukemalla päiväkirjaa enkä muuten olisi varmasti tästä saanut tietää. En tietenkään sano tyttärelleni tästä mitään.

Hän on 13-vuotias, aloitti 7. luokan syksyllä

Ap

Syystä tai toisesta hän EI ole halunnut puhua asiasta sinulle - ehkä välimme sinun mielestäsi ovat luottamuksellisemmat kuin hänen? Tai ehkä hän on oppinut, ettei siitä ole mitään hyötyä, tai teet asiasta liian ison numeron ja tilanne vain pahenee, tai vähättelet hänen asioitaan kun hän on yrittänyt puhua - olitko aidosti siinä käsityksessä (tähän luvattomaan lukemiseen asti) että teidän välillä ei ole salaisuuksia?

Btw, unohdit kertoa minkä ikäinen hän on?

13-v, aloitti 7. luokan syksyllä.

Ap

Aivan käsittämätöntä toimintaa. Kyseessä on jo yläasteikäinen teini, eikä mikään 8v pikkutyttö, joka kirjoittaa päiväkirjaan lähinnä kenestä luokan pojista tykkää eniten, mutta sinun tyttäresi on jo sen verran vanha ja fiksu, että kirjoittaa päiväkirjaan syvällisiä asoita. Päiväkirjan idea on juuri sinne, että siihen pystyy "purkamaan" elämää ilman, että joku saa tietä.

Mielenkiintoista miten aiot toimia. Oletko rehellinen ja kerrot tyttärellesi, että olet lukenut hänen päiväkirjaansa ja avannut hänestä keskustelupalstan nettiin vai oletko tekemättä mitään (valehtelet). Kummassakin seuraus tulee olemaan huono. Jos kerrot totuuden tyttäresi suuttuu todenteolla, voi jopa katkaista välit sinuun. Jos et puhu asiasta hänen kiusaamisensa jatkuu todennäköisemmin kuin jos et puutu asiaan.

Eli omapa on valintasi. Kumpi on tärkeämpää, hyvät välit tyttäreesi vai kiusaamisen lopettaminen? Molempia et voi saada.

Sinusta saa myös hieman tunkeilevan kuvan. Sinun kaltaisillesi ihmisillä on tapana puuttua lasten elämään vaikka olisivat jo kolmekymppisiä. Mietippä vaan mitä tapahtuu jos jäät tyttäresi päiväkirjan lukemisesta kiinni kun hän on 18 vuotias...

Ymmärrän AP:tä. Minä luin päiväkirjaa, kun huomasin, ettei kaikki ole hyvin. Vaikka tein kaikkeni, että kaikki olisi ollut hyvin. Masennukseen voi kuitenkin sairastua siitä huolimatta.

Ikinä en tyttärelleni kertonut enkä millään usko, että nyt jo aikuinen tyttäreni sitä tietäisi. Tänä päivänä en kadu tekemääni, sillä se avasi tien asioiden ratkaisuun ja saattamiseen oikealle tolalle ja masennuksen hoitoon ja toipumiseen.

Vanhemman pitäisi olla kuulolla ja saatavilla jo paljon paljon aiemmin. Onko sinulla ollut tapana jutella hänen kotiin tultua, että miten päivä meni, kenen kanssa hän oli välitunnilla, jne? Kyllä minä tiedän lapseni kaverit nimeltä päiväkodista saakka. Etkö ole kiinnittänyt huomiota että hän ei puhu kavereista tai hänen whatsup ei pimputa iltaisin kuten muilla nuorilla?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän AP:tä. Minä luin päiväkirjaa, kun huomasin, ettei kaikki ole hyvin. Vaikka tein kaikkeni, että kaikki olisi ollut hyvin. Masennukseen voi kuitenkin sairastua siitä huolimatta.

Ikinä en tyttärelleni kertonut enkä millään usko, että nyt jo aikuinen tyttäreni sitä tietäisi. Tänä päivänä en kadu tekemääni, sillä se avasi tien asioiden ratkaisuun ja saattamiseen oikealle tolalle ja masennuksen hoitoon ja toipumiseen.

Kerrotko lisää, mitä pystyit tekemään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot aloittaja tytöllesi että jonkun oppilaan äiti otti sinuun yhteyttä ja kertoi että sinua syrjitään ja pyydät tyttöäsi kertomaan itse etkä puhu muuta kuin siitä mitä tyttösi kertoo.

Hyvä tavaton mitå porukkaa täällä on. Aikuisten mielestä lapsen pitää kärsiä kiusaamisesta ja äiti on isoin rikollinen vaikka ne ovat ne kiusaajat!

Minä myös ihmettelen tekopyhää porukkaa täällä, koulukiusaamisesta viis kunhan päiväkirjat ovat salaiset.

Täytyy olla tavattoman poissaoleva vanhempi jos ei saa tietää koulukiusaamista muuten kuin lukemalla toisen päiväkirjaa! Miksi tytär ei kerro äidilleen avoimesti? No siksi tietysti, että tietää äitinsä olevan epäluotettava ja asioihin väärin sekaantuva ääliö.

Ja vaikkei kertoisikaan, luulisi äidin jotain huomaavan esim. siitä, miten tytär puhuu koulusta ja kavereistaan. Jos kuuntelee lastaan, tietysti.

Minä olen entinen koulukiusattu. Äitini pyöri niin oman napansa ympärillä ettei ikinä havahtunut ihmettelemään miksei minulla ole kavereita. Silti se on merkittävästi pienempi synti kuin se, että hän olisi lukenut päiväkirjaani ja sillä olisi sitten kiusaaminen EHKÄ saatu loppumaan. Yleensähän sitä ei noin vaan lopeteta, varsinkaan tyttöjen harrastamaa hienovaraista et vain kuulu joukkoon -kiusaamista.

Poikaystävänsä kanssa oli harrastanut seksiä ja tutknut sen kortsun sisältöä

Ap

Jos tiesit että kyseessä on päiväkirja, on sen lukeminen käsittääkseni rikos. Luetko hänen postinsa myös?

Loukkaat toisen ihmisen yksityisyyttä.

Oma äitini teki samaa ja hänen ajatusmaailmansa on hyvin samankaltainen kanssasi. Etenkin tuo "vanhemmalla on tietyt oikeudet ja velvollisuudet"-juttu. Niin, mutta et sinä itse niitä oikeuksia saa tyhjästä keksiä oman mielesi mukaan. Hän ei ole omaisuuttasi, vaikka kuinka olisi lapsesi, yksityisyyteen on jokaisella oikeus.

Synnytit ihmisen, et esinettä.

Lopeta hyvän sään aikana, minä en näe äitiäni enää juuri siksi että hän on kuten sinä, mutta pahempi. Älä sinäkään pahene tuosta enää! Tunnusta tyttärellesi, pyydä anteeksi ja hyvitä tekosi. Saatat menettää hänet jos jatkat tuolla tiellä, et varmasti halua opettaa tyttärellesi että olet turvaton aikuinen johon hän ei voi luottaa! Juuri tuollaisen käytöksen takia tyttösi todennäköisesti alunperin jätti kertomatta!

Mutta kyllä se siitä! Nyt mars olemaan äiti ja nainen, vastuuntuntoinen ja luotettava aikuinen joka erottaa oikean väärästä! :)