Luin tyttären päiväkirjaa ja

Nyt varmaan jatkossa uskoutuu sulle vielä hanakammin.

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Koita jutella tytöllesi koulusta, kysy selkeitä kysymyksiä, esim: "Kenen kanssa vietät välituntisisi?" "Millaista ryhmätyönteko on?" jne. Juttele sen jälkeen myös opettajien kanssa. Ja älä nyt missään nimessä paljasta tytölle että olet lukenut päiväkirjaansa. 

Miksi luet tyttäresi päiväkirjaa?! Hänellä on oikeus yksityisyyteen, ja sinä kuitenkin levittelet täällä hänen yksityisiä ajatuksiaan. Olet hirveä äiti, jännä juttu ettei hän ole kertonut sinulle mitään. Ei tuolla tavalla rakenneta luottamussuhdetta äidin ja tyttären välille

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Miten se auttaa tytärtäsi, että rikot luottamuksen lukemalla henkilökohtaista päiväkirjaa? Tärkeämpää on olla herkin korvin kuulolla ja kysellä kuulumisia yms. En ikinä menis lukemaan lapseni henkilökohtaista päiväkirjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Miten se auttaa tytärtäsi, että rikot luottamuksen lukemalla henkilökohtaista päiväkirjaa? Tärkeämpää on olla herkin korvin kuulolla ja kysellä kuulumisia yms. En ikinä menis lukemaan lapseni henkilökohtaista päiväkirjaa.

Sain tietää tästä kiusaamisongelmasta lukemalla päiväkirjaa enkä muuten olisi varmasti tästä saanut tietää. En tietenkään sano tyttärelleni tästä mitään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Miten se auttaa tytärtäsi, että rikot luottamuksen lukemalla henkilökohtaista päiväkirjaa? Tärkeämpää on olla herkin korvin kuulolla ja kysellä kuulumisia yms. En ikinä menis lukemaan lapseni henkilökohtaista päiväkirjaa.

Sain tietää tästä kiusaamisongelmasta lukemalla päiväkirjaa enkä muuten olisi varmasti tästä saanut tietää. En tietenkään sano tyttärelleni tästä mitään.

Ap

Syystä tai toisesta hän EI ole halunnut puhua asiasta sinulle - ehkä välimme sinun mielestäsi ovat luottamuksellisemmat kuin hänen? Tai ehkä hän on oppinut, ettei siitä ole mitään hyötyä, tai teet asiasta liian ison numeron ja tilanne vain pahenee, tai vähättelet hänen asioitaan kun hän on yrittänyt puhua - olitko aidosti siinä käsityksessä (tähän luvattomaan lukemiseen asti) että teidän välillä ei ole salaisuuksia?

Btw, unohdit kertoa minkä ikäinen hän on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Jos kunnioittaisit häntä, teillä olis ehkä luottamuksellinen suhde ja tietäisit mitä hänelle kuuluu. Tulee mieleen oma äitini. Näin useamman kerran kun hän uteliaisuuttaan penkoi siskoni laatikoita ja lukipäiväkirjoja. En tänäkään päivänä kunnioita häntä yhtään. Enkä luota. Minuakin kiusattiin koulussa mutta rajojamme rikkova äiti oli viimeinen johon olisin turvautunut. Ja myös osasyyllinen huonoon itsetuntooni, josta syystä minua kiusattiin. Meneppä peilin eteen ja mieti, oleko oikeasti edes tyttäresi luottamuksen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Miten se auttaa tytärtäsi, että rikot luottamuksen lukemalla henkilökohtaista päiväkirjaa? Tärkeämpää on olla herkin korvin kuulolla ja kysellä kuulumisia yms. En ikinä menis lukemaan lapseni henkilökohtaista päiväkirjaa.

Sain tietää tästä kiusaamisongelmasta lukemalla päiväkirjaa enkä muuten olisi varmasti tästä saanut tietää. En tietenkään sano tyttärelleni tästä mitään.

Hän on 13-vuotias, aloitti 7. luokan syksyllä

Ap

Syystä tai toisesta hän EI ole halunnut puhua asiasta sinulle - ehkä välimme sinun mielestäsi ovat luottamuksellisemmat kuin hänen? Tai ehkä hän on oppinut, ettei siitä ole mitään hyötyä, tai teet asiasta liian ison numeron ja tilanne vain pahenee, tai vähättelet hänen asioitaan kun hän on yrittänyt puhua - olitko aidosti siinä käsityksessä (tähän luvattomaan lukemiseen asti) että teidän välillä ei ole salaisuuksia?

Btw, unohdit kertoa minkä ikäinen hän on?

13-v, aloitti 7. luokan syksyllä.

Ap

Syy miksi lopetin aikoinaan päiväkirjaan kirjoittamisen oli, kun huomasin, että äitini tiesi asioita joita en hälle ollut kertonut. Äidillä kuulemma oli oikeus lukea mun päiväkirjaa. Meni luottamus enkä enää uskaltanut kirjoittaa, kun kirjoittamisen jälkeen kuka vaan olisi saanut ajatukseni selville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Miten se auttaa tytärtäsi, että rikot luottamuksen lukemalla henkilökohtaista päiväkirjaa? Tärkeämpää on olla herkin korvin kuulolla ja kysellä kuulumisia yms. En ikinä menis lukemaan lapseni henkilökohtaista päiväkirjaa.

Sain tietää tästä kiusaamisongelmasta lukemalla päiväkirjaa enkä muuten olisi varmasti tästä saanut tietää. En tietenkään sano tyttärelleni tästä mitään.

Hän on 13-vuotias, aloitti 7. luokan syksyllä

Ap

Syystä tai toisesta hän EI ole halunnut puhua asiasta sinulle - ehkä välimme sinun mielestäsi ovat luottamuksellisemmat kuin hänen? Tai ehkä hän on oppinut, ettei siitä ole mitään hyötyä, tai teet asiasta liian ison numeron ja tilanne vain pahenee, tai vähättelet hänen asioitaan kun hän on yrittänyt puhua - olitko aidosti siinä käsityksessä (tähän luvattomaan lukemiseen asti) että teidän välillä ei ole salaisuuksia?

Btw, unohdit kertoa minkä ikäinen hän on?

13-v, aloitti 7. luokan syksyllä.

Ap

Jos nyt lähdet kyselemään yhtäkkiä koulun välitunneista ja ryhmätöistä tajuaa teini aika nopeasti että olet hänen päiväkirjaansa lukenut.

Älä enää lue sitä, pliis. Äläkä puhu mitään noista asioista. Hän ansaitsee omaa tilaa omille ajatuksilleen.

Sen sijaan, vietä leppoisaa aikaa hänen kanssaan - ei mitään suorittamista, eikä 'nyt jutellaan' tuokioita vaan jotain sellaista mitä tiedät että hän voisi tykätä tehdä - voit vaikka kysyä että millaista siellä koulun kotsantunneilla on ollut ja mitä hän on jo oppinut ja patistaa häntä leipomaan vaikka laskiaispullia kanssasi - siinä sivussa hän voi yllättäen kertoakin, että siellä kotsassa on aika tylsää kun ei siellä oikein oo ketään hänen kavereita ja sitä kautta voit sitten päästä lähemmäs hänen todellisuuttaan. Mutta kunnioita hänen yksityisyyttään - kun sinä jaksat olla läsnä ja kuunnella, uskaltaa hänkin tarvittaessa puhua jostain asiasta sinulle. Ihan kaikki 7-luokkalaisen murheet eivät kuitenkaan enää vaadi vanhemman väliintuloa!

Äitini luki kirjeitäni ja päiväkirjaani. Kerran oli lukemassa päiväkirjaani vieressäni aamulla kun heräsin. Alkoi saarnaamaan että poika josta kirjoittelin, olisi voinut joutua vuokseni ongelmiin jos joku olisi saattanut nähdä mitä olin kirjoittanut. Painotti miten en saa antaa kenenkään nähdä kirjoituksiani (siitä olin kyllä samaa mieltä).

Kerran äitini lainasi minulle vihkoaan ja huomasin sen välissä kirjeen. Ajattelin, että kai tämän nyt saa lukea kun ei minunkaan yksityisyyttä kunnioiteta. Äiti suuttui että enkö tiennyt ettei toisten kirjeitä saa lukea, heh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Miten se auttaa tytärtäsi, että rikot luottamuksen lukemalla henkilökohtaista päiväkirjaa? Tärkeämpää on olla herkin korvin kuulolla ja kysellä kuulumisia yms. En ikinä menis lukemaan lapseni henkilökohtaista päiväkirjaa.

Sain tietää tästä kiusaamisongelmasta lukemalla päiväkirjaa enkä muuten olisi varmasti tästä saanut tietää. En tietenkään sano tyttärelleni tästä mitään.

Hän on 13-vuotias, aloitti 7. luokan syksyllä

Ap

Syystä tai toisesta hän EI ole halunnut puhua asiasta sinulle - ehkä välimme sinun mielestäsi ovat luottamuksellisemmat kuin hänen? Tai ehkä hän on oppinut, ettei siitä ole mitään hyötyä, tai teet asiasta liian ison numeron ja tilanne vain pahenee, tai vähättelet hänen asioitaan kun hän on yrittänyt puhua - olitko aidosti siinä käsityksessä (tähän luvattomaan lukemiseen asti) että teidän välillä ei ole salaisuuksia?

Btw, unohdit kertoa minkä ikäinen hän on?

13-v, aloitti 7. luokan syksyllä.

Ap

Jos nyt lähdet kyselemään yhtäkkiä koulun välitunneista ja ryhmätöistä tajuaa teini aika nopeasti että olet hänen päiväkirjaansa lukenut.

Älä enää lue sitä, pliis. Äläkä puhu mitään noista asioista. Hän ansaitsee omaa tilaa omille ajatuksilleen.

Sen sijaan, vietä leppoisaa aikaa hänen kanssaan - ei mitään suorittamista, eikä 'nyt jutellaan' tuokioita vaan jotain sellaista mitä tiedät että hän voisi tykätä tehdä - voit vaikka kysyä että millaista siellä koulun kotsantunneilla on ollut ja mitä hän on jo oppinut ja patistaa häntä leipomaan vaikka laskiaispullia kanssasi - siinä sivussa hän voi yllättäen kertoakin, että siellä kotsassa on aika tylsää kun ei siellä oikein oo ketään hänen kavereita ja sitä kautta voit sitten päästä lähemmäs hänen todellisuuttaan. Mutta kunnioita hänen yksityisyyttään - kun sinä jaksat olla läsnä ja kuunnella, uskaltaa hänkin tarvittaessa puhua jostain asiasta sinulle. Ihan kaikki 7-luokkalaisen murheet eivät kuitenkaan enää vaadi vanhemman väliintuloa!

En vain voi katsoa sivusta, jos tytärtäni kiusataan koulussa. Minun on oltava kouluun ja kiusaajien vanhempiin yhteydessä, sillä en voi antaa anteeksi itselleni, jos tyttäreni saa kiukukiusaamisesta elinikäiset arvet.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Vanhemman velvollisuus on luoda jo taapero iästä lähtien keskusteluyhteys lapseensa, niin ettei tällaista tilannetta edes pääse syntymään.

Mikäli tämä ap on tosielämän henkilö ja tosissaan, niin sanon vain tämän:

Lapsen näkökulmasta ei ole mitään kuvottavampaa ja haavoittavampaa rikosta kuin se, että sinun kaikkein syvimpiin yksityisiin ajatuksiisi tunkeudutaan ilman lupaa. Se päiväkirja on luultavasti ainoa paikka, johon tyttäresi on kertonut aidot tunteensa ja sinä tunkeudut niihin ikäänkuin olisi itsestäänselvyys että saat lukea hänen ajatuksensa, koska olet pusertanut hänet ulos alapäästäsi. Häpeä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm... etkö koe tehneesi mitään väärää tunkeutuessasi tyttäresi erittäin henkilökohtaiselle alueelle?

Mielestäni velvollisuuteni on olla selvillä tyttären asioista, sillä muuten en voi auttaa häntä. Vanhemmalla on kuitenkin tietyt oikeudet ja velvollisuudet.

Ap

Miten se auttaa tytärtäsi, että rikot luottamuksen lukemalla henkilökohtaista päiväkirjaa? Tärkeämpää on olla herkin korvin kuulolla ja kysellä kuulumisia yms. En ikinä menis lukemaan lapseni henkilökohtaista päiväkirjaa.

Sain tietää tästä kiusaamisongelmasta lukemalla päiväkirjaa enkä muuten olisi varmasti tästä saanut tietää. En tietenkään sano tyttärelleni tästä mitään.

Hän on 13-vuotias, aloitti 7. luokan syksyllä

Ap

Syystä tai toisesta hän EI ole halunnut puhua asiasta sinulle - ehkä välimme sinun mielestäsi ovat luottamuksellisemmat kuin hänen? Tai ehkä hän on oppinut, ettei siitä ole mitään hyötyä, tai teet asiasta liian ison numeron ja tilanne vain pahenee, tai vähättelet hänen asioitaan kun hän on yrittänyt puhua - olitko aidosti siinä käsityksessä (tähän luvattomaan lukemiseen asti) että teidän välillä ei ole salaisuuksia?

Btw, unohdit kertoa minkä ikäinen hän on?

13-v, aloitti 7. luokan syksyllä.

Ap

Jos nyt lähdet kyselemään yhtäkkiä koulun välitunneista ja ryhmätöistä tajuaa teini aika nopeasti että olet hänen päiväkirjaansa lukenut.

Älä enää lue sitä, pliis. Äläkä puhu mitään noista asioista. Hän ansaitsee omaa tilaa omille ajatuksilleen.

Sen sijaan, vietä leppoisaa aikaa hänen kanssaan - ei mitään suorittamista, eikä 'nyt jutellaan' tuokioita vaan jotain sellaista mitä tiedät että hän voisi tykätä tehdä - voit vaikka kysyä että millaista siellä koulun kotsantunneilla on ollut ja mitä hän on jo oppinut ja patistaa häntä leipomaan vaikka laskiaispullia kanssasi - siinä sivussa hän voi yllättäen kertoakin, että siellä kotsassa on aika tylsää kun ei siellä oikein oo ketään hänen kavereita ja sitä kautta voit sitten päästä lähemmäs hänen todellisuuttaan. Mutta kunnioita hänen yksityisyyttään - kun sinä jaksat olla läsnä ja kuunnella, uskaltaa hänkin tarvittaessa puhua jostain asiasta sinulle. Ihan kaikki 7-luokkalaisen murheet eivät kuitenkaan enää vaadi vanhemman väliintuloa!

En vain voi katsoa sivusta, jos tytärtäni kiusataan koulussa. Minun on oltava kouluun ja kiusaajien vanhempiin yhteydessä, sillä en voi antaa anteeksi itselleni, jos tyttäreni saa kiukukiusaamisesta elinikäiset arvet.

Ap

Eihän nuo neuvot tarkoita että 'älä välitä' vaan että älä rymistelee niinkuin norsu posliinikaupassa!

Btw. Minusta toisen päiväkirjan lukeminen on myös koulukiusaamista!

Äiti luki myös meidän kahden tyttärensä päiväkirjoja. Se pelasti siskoni hengen.

Hänellä oli ulkoapäin kaikki hyvin. Oli reipas ja upea, kaunis ja suosittu. Hyvä koulussa, kavereita oli. Harrastus oli, mistä tykkäs ja pärjäs. Kotona ei meillä kummosia oltu. Siis aivan tavallinen 2+2 duunari perhe ja koira. Ei vanhemmilla ollut riitoja, päihteitä, reissattiin pari kertaa vuodessa ulkomaille ja pari kotimaille. Mä koin, että kaikki oli hyvin, mutta..

Sisko viilteli itseään. Ajoissa sai äiti kiinni, oli muutamia kertoja tehnyt, mutta kuitenkin. Siitä sitten koko perhe terapiaan.

Mulle asia silloin selitettiin, että teini-iässä arkisetkin asiat voi olla hankalia ymmärtää. Painetta ja vaatimuksia. En tiedä asiasta vieläkään enempää, josko siellä edes oli.

Itsetunnon tukeminen on paras suoja kiusaajia vastaan. Tosin se työ pitäisi aloittaa jo taaperosta, ja yleensä se on isän homma. Homma, jota ei huomaa, ennen kuin se jää tekemättä. 

Nämä ovat niin ikäviä juttuja, kun niihin ei ole kovinkaan paljon lääkkeitä. Ja turha edes luulla, että näihin olisi joku nopea korjaus. 

MiäsHenkilö kirjoitti:

Itsetunnon tukeminen on paras suoja kiusaajia vastaan. Tosin se työ pitäisi aloittaa jo taaperosta, ja yleensä se on isän homma. Homma, jota ei huomaa, ennen kuin se jää tekemättä. 

Nämä ovat niin ikäviä juttuja, kun niihin ei ole kovinkaan paljon lääkkeitä. Ja turha edes luulla, että näihin olisi joku nopea korjaus. 

Se on molempien vanhempien tehtävä, ei vain isän.