Luin tyttären päiväkirjaa ja

WraithTodd kirjoitti:

MiäsHenkilö kirjoitti:

Itsetunnon tukeminen on paras suoja kiusaajia vastaan. Tosin se työ pitäisi aloittaa jo taaperosta, ja yleensä se on isän homma. Homma, jota ei huomaa, ennen kuin se jää tekemättä. 

Nämä ovat niin ikäviä juttuja, kun niihin ei ole kovinkaan paljon lääkkeitä. Ja turha edes luulla, että näihin olisi joku nopea korjaus. 

Se on molempien vanhempien tehtävä, ei vain isän. 

Tottakai, mutta puhuin siitä miten se yleensä toimii. Äiti on yleensä se, joka lohduttaa kun epäonnistuu, isä on se joka yllyttää onnistumaan (ja epäonnistumaan). Eli siis ne miesten typerät leikit, joissa sitten tulee pipi ja itku. Se on sitä, juuri sitä. Se kaikki typeryys on tärkeää. 

Pahin tilanne on silloin, kun on vanhempi joka ei kannusta ja toisaalta ei myöskään lohduta. Lopputulos, lapsi joka ei uskalla tehdä mitään, ja jota ihan taatusti tullaan kiusaamaan.

Kaikki me ollaan luettu sun tyttäres päiväkirjaa, ootko vähän tyhmä?

-IISAK SONNI

MiäsHenkilö kirjoitti:

WraithTodd kirjoitti:

MiäsHenkilö kirjoitti:

Itsetunnon tukeminen on paras suoja kiusaajia vastaan. Tosin se työ pitäisi aloittaa jo taaperosta, ja yleensä se on isän homma. Homma, jota ei huomaa, ennen kuin se jää tekemättä. 

Nämä ovat niin ikäviä juttuja, kun niihin ei ole kovinkaan paljon lääkkeitä. Ja turha edes luulla, että näihin olisi joku nopea korjaus. 

Se on molempien vanhempien tehtävä, ei vain isän. 

Tottakai, mutta puhuin siitä miten se yleensä toimii. Äiti on yleensä se, joka lohduttaa kun epäonnistuu, isä on se joka yllyttää onnistumaan (ja epäonnistumaan). Eli siis ne miesten typerät leikit, joissa sitten tulee pipi ja itku. Se on sitä, juuri sitä. Se kaikki typeryys on tärkeää. 

Pahin tilanne on silloin, kun on vanhempi joka ei kannusta ja toisaalta ei myöskään lohduta. Lopputulos, lapsi joka ei uskalla tehdä mitään, ja jota ihan taatusti tullaan kiusaamaan.

Ei typeryys vaan että edes yrittää ja vaikka lapsi epäonnistuisi, siitä löydetään positiivisia puolia ja ne kerrotaan lapselle. 

Ylipäänsä itsetuntoa vahvistaa pienet(kin) asiat jokapäiväisessä elämässä. Kehuminen, läsnä oleminen ja tukeminen. Lapsen vahvimpien puolien huomioiminen, sillä niistä hän saa onnistumisen tunteita ja se antaa kipinää yrittää myös niissä heikommissa puolissa.

WraithTodd kirjoitti:

Ei typeryys vaan että edes yrittää ja vaikka lapsi epäonnistuisi, siitä löydetään positiivisia puolia ja ne kerrotaan lapselle. 

Ylipäänsä itsetuntoa vahvistaa pienet(kin) asiat jokapäiväisessä elämässä. Kehuminen, läsnä oleminen ja tukeminen. Lapsen vahvimpien puolien huomioiminen, sillä niistä hän saa onnistumisen tunteita ja se antaa kipinää yrittää myös niissä heikommissa puolissa.

Eivät ne oikeasti typeryyttä olekaan, vaan rajojen hakemista. Rajojen löytäminen kasvattaa itsetuntoa, ja niiden siirtäminen vielä sitäkin enemmän.

Mutta toki myös kaikki mitä luettelit, ja noi onkin sellaisia johon molempien on helppo osallistua.

Haluan kuitenkin tuoda tätä isän erityistä puolta esille, koska nykyaikana halutaan sanoa, että isyydellä ei ole lapselle mitään merkitystä, ja se ei ole totta.  Isän tärkeys kasvaa iän myötä, kun taas pienokaisina äiti on tärkein. 

MiäsHenkilö kirjoitti:

WraithTodd kirjoitti:

Ei typeryys vaan että edes yrittää ja vaikka lapsi epäonnistuisi, siitä löydetään positiivisia puolia ja ne kerrotaan lapselle. 

Ylipäänsä itsetuntoa vahvistaa pienet(kin) asiat jokapäiväisessä elämässä. Kehuminen, läsnä oleminen ja tukeminen. Lapsen vahvimpien puolien huomioiminen, sillä niistä hän saa onnistumisen tunteita ja se antaa kipinää yrittää myös niissä heikommissa puolissa.

Eivät ne oikeasti typeryyttä olekaan, vaan rajojen hakemista. Rajojen löytäminen kasvattaa itsetuntoa, ja niiden siirtäminen vielä sitäkin enemmän.

Mutta toki myös kaikki mitä luettelit, ja noi onkin sellaisia johon molempien on helppo osallistua.

Haluan kuitenkin tuoda tätä isän erityistä puolta esille, koska nykyaikana halutaan sanoa, että isyydellä ei ole lapselle mitään merkitystä, ja se ei ole totta.  Isän tärkeys kasvaa iän myötä, kun taas pienokaisina äiti on tärkein. 

Minusta taasen nykypäivänä on nimenomaan ruvettu kiinnittämään huomiota myös isän rooliin perheessä ja lasten kasvatuksessa. Siitä puhutaan, tehdään artikkeleita jne. Mutta siinä olet kyllä oikeassa oikeassa, että isän merkitys kasvaa iän myötä kun taas pienille äiti on se tärkein (oletuksena on siis se, että äiti on ollut se pääsääntöinen hoivaaja). Mutta miesten (isien) kannattaa muistaa, että sitä suhdetta aletaan rakentamaan jo heti vastasyntyneestä lähtien. Vaipan vaihto, hassuttelu, hieronta tms. vahvistavat isän ja lapsen suhdetta.  Tai vaikka vain makoilu vierekkäin sängyssä rankan työpäivän jälkeen (miehestäni tämä oli kuulemma ihan parasta "aktiviteettiä" työpäivän jälkeen). Ei tarvitse odottaa siihen asti että lapsesta saa sen kaverin jalkapallokentälle tms.

WraithTodd kirjoitti:

Minusta taasen nykypäivänä on nimenomaan ruvettu kiinnittämään huomiota myös isän rooliin perheessä ja lasten kasvatuksessa. Siitä puhutaan, tehdään artikkeleita jne. Mutta siinä olet kyllä oikeassa oikeassa, että isän merkitys kasvaa iän myötä kun taas pienille äiti on se tärkein (oletuksena on siis se, että äiti on ollut se pääsääntöinen hoivaaja). Mutta miesten (isien) kannattaa muistaa, että sitä suhdetta aletaan rakentamaan jo heti vastasyntyneestä lähtien. Vaipan vaihto, hassuttelu, hieronta tms. vahvistavat isän ja lapsen suhdetta.  Tai vaikka vain makoilu vierekkäin sängyssä rankan työpäivän jälkeen (miehestäni tämä oli kuulemma ihan parasta "aktiviteettiä" työpäivän jälkeen). Ei tarvitse odottaa siihen asti että lapsesta saa sen kaverin jalkapallokentälle tms.

On joo, mutta nyt isästä on alettu tekemään toista äitiä, tavallaan sellainen äidin aikuinen apulainen.  Voin olla hieman outo, mutta olen sitä mieltä, että perheeseen kuuluu kaksi itsenäistä kapteenia, joiden ajattelu voi poiketa toisistaan melkoisesti. Lapsi kykenee valitsemaan kumman ohjausta hän on vailla eri elämän vaiheissa. Lapsi saa elämään kaksi näkökulmaa ja tietää, että elämä ei ole yksioikoista, vaan että joskus on konflikteja. Hän oppii ymmärtämään, että hänellä on kaksi aikuista ihmistä oppaanaan, mutta joista kumpikaan ei ole täydellinen. Hän oppii, että molemmat sukupuolet ovat ihmisiä kaikkine puolineen.

Ei sinänsä. Olisin itse varmaan aika paska isä. Kyllä minä nuo vaipanvaihdot ynnä muut hoitaisin, mutta juuri se kohta, missä pitäisi alkaa sitä itsetuntoa rakentamaan, niin se ei varsinaisesti tulisi selkärangasta. 

MiäsHenkilö kirjoitti:

WraithTodd kirjoitti:

Minusta taasen nykypäivänä on nimenomaan ruvettu kiinnittämään huomiota myös isän rooliin perheessä ja lasten kasvatuksessa. Siitä puhutaan, tehdään artikkeleita jne. Mutta siinä olet kyllä oikeassa oikeassa, että isän merkitys kasvaa iän myötä kun taas pienille äiti on se tärkein (oletuksena on siis se, että äiti on ollut se pääsääntöinen hoivaaja). Mutta miesten (isien) kannattaa muistaa, että sitä suhdetta aletaan rakentamaan jo heti vastasyntyneestä lähtien. Vaipan vaihto, hassuttelu, hieronta tms. vahvistavat isän ja lapsen suhdetta.  Tai vaikka vain makoilu vierekkäin sängyssä rankan työpäivän jälkeen (miehestäni tämä oli kuulemma ihan parasta "aktiviteettiä" työpäivän jälkeen). Ei tarvitse odottaa siihen asti että lapsesta saa sen kaverin jalkapallokentälle tms.

On joo, mutta nyt isästä on alettu tekemään toista äitiä, tavallaan sellainen äidin aikuinen apulainen.  Voin olla hieman outo, mutta olen sitä mieltä, että perheeseen kuuluu kaksi itsenäistä kapteenia, joiden ajattelu voi poiketa toisistaan melkoisesti. Lapsi kykenee valitsemaan kumman ohjausta hän on vailla eri elämän vaiheissa. Lapsi saa elämään kaksi näkökulmaa ja tietää, että elämä ei ole yksioikoista, vaan että joskus on konflikteja. Hän oppii ymmärtämään, että hänellä on kaksi aikuista ihmistä oppaanaan, mutta joista kumpikaan ei ole täydellinen. Hän oppii, että molemmat sukupuolet ovat ihmisiä kaikkine puolineen.

Olen taas eri mieltä kanssasi. Nimenomaan yritetään päästä eroon tuosta ajattelusta että isä olisi vain se apuri. Isä onkin ihan tasa-arvoinen kumppani.  Tälläkin sivustolla on useita artikkeleita asiasta. Yksikin käsitteli juuri miehen ja naisen erilaista tapaa leikkiä ja touhuta lapsen kanssa (tyyliin isä heittää vauvaa ilmaan mikä äidistä näyttää kauhistuttavalta vaikka sillä kyllä on oma tehtävänsä lapsen kehityksessä. Yritin etsiä artikkelia mutta en valitettavasti löytänyt). Toinen artikkeli taisi mennä otsikolla "isä, ota paikkasi vanhempana" tai jotain sinne päin. Koko ajan yritetään saada isiä ottamaan vastuuta enemmän. 

Minua suorastaan kauhistuttaa kun tälläkin palstalla tulee vastaan viestejä joissa sanotaan että mies auttaa lastenhoidossa, auttaa kodinhoidossa. Ei, miehen ei tule auttaa vaan tehdä oman osuutensa.  Tänä päivänä kun ei riitä se että käy töissä ja leikittää lapsia silloin tällöin koska myös naiset käyvät töissä. Ja silti suurimmaksi osaksi naisen vastuulle jää neuvolat, vasut, hammaslääkärit, vanhempainillat, harrastusjutut yms.

Juuri olin vanhempainyhdistyksen kokouksessa. Yhtäkään miestä ei nytkään näkynyt. Kyllä, täysin vapaaehtoista touhua mutta mekin olemme siellä koska yritämme saada lapsillemme järjestettyä jotakin extraa koulussa. Viime vuonna saimme ostettua mm. myyjäisistä saaduilla rahoilla uudet sählymailat kouluun.

Isät, jos te oikeasti haluatte olla muutakin kuin statisteja, ottakaa osaa siihen lapsen elämään. menkää vanhempainiltaan, hoitakaa niitä neuvolakäynnejä jne. Mikään ei muutu jos te ette aloita tätä muutosta.

Tyttäresi vaikuttaa luuserilta. Ei kavereita saa jos o nurkas hampaat kaliste ku joku ujopiimä. aika säälittävä tapaus todella.  Ja jos kiusataa ni sit pitäs ostata puollustee ittee, ite ku mua joskus vanhoina aikoina kiusattii koulus annoi kiussajalle mojova alakouku ni sit loppu kiussamine siihe paekkoo ja meni kiusaaja taju kankaalle. vieressä olevassa tiellä oli myös koiranpaskaa johon upotin kiusaajan naaman.

Isäni luki päiväkirjaani ollessani lapsi. Myönsi vielä tekonsa. En enää sen jälkeen uskaltanut kirjoittaa totta päiväkirjaan. Ja todellakaan en kertonut enää sitä vähääkään hänelle. En kerro edelleenkään :(

Vierailija kirjoitti:

Nyt varmaan jatkossa uskoutuu sulle vielä hanakammin.

Melko usein lapset laittavat päiväkirjansa löydettäviksi. Kun ei muuten jaksa puhua ja niin meilläkin minä tajusin tyttären pahan olon. Apua haettiin ja keskenämme ymmärsimme toisiamme paremmin.

Ei kannata pitää yksityisyyttä parhaana mahdollisena tilanteena.

Minun äitini luki myös ylä-asteella päiväkirjaani ja siellä oli todella henkilökohtaisia asioita. Olin silloin todella vihainen ja lopetin kirjoittamisen siihen. Nykyään meillä on kuitenkin mitä parhaimmat välit.

Älä kerro lukeneesi päiväkirjaa vaan koita tehdä vaikka niitä mukavia asioita yhdessä, jonka lomassa tyttäresi voi avautua sinulle jos tahtoo. Jos kerrot niin hän luultavasti ei enää ikinä kirjoita eikä saa sillä tavalla purettua tunteitaan. Kerro opettajalle, että olet huolissasi tytöstä, niin hän voi tarkkailla tillannetta tarkemmin. Siitä on sitten helpompi edetä, kun opettajakin huomaa jotain ja voitte sen avulla ottaa asian puheeksi.

Ap, sun taitaa olla aika lukea tämä ketju, jotta ymmärrät.

http://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_aid…

Äitini luki päiväkirjaani useamman kerran ollessani teini. Kuulemma hän ei muuten tiennyt, missä mennään. Olisi ehkä tiennyt, jos hänelle olisi uskaltanut puhua... Mutta siinähän puhut, jos toinen ei muuta osaa kuin suuttua ja arvostella. Olisin kaivannut vain keskusteluyhteyttä, siis sellaista rauhallista ja molemmin puolin kunnioittavaa keskustelua.

Päiväkirja oli väylä purkaa ajatuksia ja pahaa oloa. Kun siihen kajottiin, rakkauteni kirjoittamiseen katosi vuosiksi. Itse asiassa en varmaan edelleenkään pystyisi kirjoittamaan aivan avoimesti.

Sanot aloittaja tytöllesi että jonkun oppilaan äiti otti sinuun yhteyttä ja kertoi että sinua syrjitään ja pyydät tyttöäsi kertomaan itse etkä puhu muuta kuin siitä mitä tyttösi kertoo.

Hyvä tavaton mitå porukkaa täällä on. Aikuisten mielestä lapsen pitää kärsiä kiusaamisesta ja äiti on isoin rikollinen vaikka ne ovat ne kiusaajat!

En ikinä ole valehdellut tyttärelleni enkä koskaan kaivellut sen kamoja. Paitsi joulupukista on ehkä vähän narrattu. Tyttö on sanonut että tulee kurja olo jos valehtelee. Ja mulla on ihan sama.

Sen takia luulen että aika pitkälle murkkuikään päästään niin että luottamus säilyy. Joskus voi tulla asioita joista ei puhuta.

Tytöllä no on kyllä sama kuin sinunkin tyttärelläsi: joskus välitunnilla yksin, ei kuulu porukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja selvisi, että tytärtäni kiusataan koulussa. Muut tytöt eivät ota häntä ryhmään mukaan ja häntä ei ole päästetty mukaan luokan whatsap ryhmään. Tyttäreni myös viettää välitunnit yksin eikä kukaan pyydä häntä ryhmätöihin. Eikä ole minulle puhunut tästä mitään!

Joo. Ottamatta nyt sen enempää kantaa tekosi oikeukseen haluan vain kertoa että aikoinaan itse päiväkirjaa pitäessäni en suinkaan kirjoittanut siihen päivän todellisia tapahtumia, vaan aika paksua fantasiaa liittyen milloin mihinkin. Luulen että jos äitini olisi päiväkirjaa lueskellut olisin päätynyt vähintään psykoosilääkitykselle. Hyvä ettei lukenut.

Sen verran vielä utelisin - kirjoittiko hän yksinäisyydestään vaiko 'olen koulukiusattu'? Tarkoitan vaan sitä, koulukiusaajia puolustelematta, että tuossa aloituksessasi kerroit mm 'kukaan ei ole pyytänyt häntä mukaan ryhmätöihin' - onko osa ongelmaa se, ettei hän itsekään osaa mennä mukaan? Kenen olisi hänet pitänyt pyytää? Onko hän sanonut muille että liittäkääpäs minit myös siihen Wappiryhmään vai odottaako hän vain kiltisti, että joku hoksaa että hän puuttuu siitä tai uudella luokalla rupeaa erikseen kyselemään hänen puhelinnumeroaan?

Siis, voisiko hänen kokemaansa yksinäisyyteen auttaa se, että häntä kannustettaisiin myös olemaan sosiaalinen -' pyydä vailla joku kaveri tänne lauantai-iltana' tmstms. Ennen kuin koko muuta luokkaa tuomitsee koulukiusaajiksi, kannattaa ehkä myös hahmottaa vähän sitä kokonaisuutta. Meidän tytön luokalla esim oli yksi tyttö, josta joku toimen vanhempi vanh.illassa otti sen puheeksi, että kun se tuntuu olevan aina yksin ja opettajakin sanoi siihen, että sillä on kaikki Ok 'se taitaa vaan viihtyä itsekseen' - en vieläkään tiedä todellista tilannetta (kokiko tyttö että häntä syrjitään) mutta meidän tytön mukaan hän 'jättäytyi pois' kaikista ryhmätyöryhmistä tai nököttää ihan hiljaa jossain tuolin reunalla jne joten ei häntä sitten enää jaksanut 'raahata' mukana. :(

Niin, välillä meidän suomalaisten hienotunteisuus muistuttaa jo omalla tapaa välinpitämättömyyttä. Itse en ole luonteeltani omien asioideni tyrkyttäjä kun pääsääntöisesti ajattelen ettei muita kiinnosta. Jos perheeni ei erikseen uskaltaudu kysymään ja huomaamaan olotilojani, he jäävät ulos paljosta mitä sisäiseen maailmaani kuuluu.

Nyt kun olet kerran sitä päiväkirjaa lukenut ja jos et edes myönnä sitä lapsellesi/jää kiinni että luit, niin seuraavalla kerralla luet sitä vielä helpommin, milloin mistäkin syystä.

Miten edes päädyit päiväkirjaa lukemaan?

Anteeksi nyt vaan, mutta on aika surkea lapsuus lapsellasi, kun kiusataan koulussa JA kotona, ei saa edes päiväkirjaan kirjoittaa salaisimpia ajatuksia ilman että on vanhempi niitä lukemassa. Hyi saatana, häpeä!

Tulee mieleen oma äitini. Hänelle ei koskaan voinut puhua mistään, joten en sitten puhunut. Kuukautiseni alkoivat niinkin ikävän aikaisin kuin 8-vuotiaana, ja kun äidille ei voinut puhua ja kouluterveydenhoitaja tuhahti, että "älä valehtele, haluat vain huomiota", niin tungin sitten vain vessapaperia alapäähäni ja opettelin hyväksymään tulevan kuolemani (koska luulin olevani sairas). Viidenellä luokalla koulussa kerrottiin, että joillakin tytöillä voi piakkoin jo alkaa tulemaan "veripisara" pikkuhousuihin. En vielä silloinkaan tajunnut, että minulla oli kyse samasta asiasta, koska housuissani ei todellakaan ollut mikään pikku "pisara" verta, ja sitäpaitsi minulla oli alkanut jo paljon aikaisemmin kuin he sanoivat olevan mahdollista.

Näiden vuosien aikana tulin menettäneeksi kaikki pikkuhousuni. En koskaan osannut odottaa kuukautisten alkua (en tiennyt, että ne tapahtuvat säännöllisin väliajoin), joten pikkuhousuni menivät yksi toisensa jälkeen käyttökelvottoman sotkuisiksi. Yritin joskus salaa pyykätä niitä, mutta eihän siitä tullut mitään, kun ei minulle ollut opetettu pyykkikoneen käyttöä. Piilotin likaiset housuni sitten pienessä pahvilaatikossa vaatekaappiini, täydellisen näkymättömiin. Vaatekaappi oli tumman värinen ja alahylly oli lattiantasalla. Laitoin pikkuhousupahvilaatikon alahyllyn perälle, ja sen eteen laitoin tumman villapaidan, jota ei hyllyn varjoisuuden vuoksi kyennyt erottamaan sieltä. Sen eteen laitoin vielä sukkakorini, johon ladoin sukkani niin ilmavasti, ettei sukkien taakse ollut näkyvyyttä.

Sitten eräänä päivänä äitini tuli pitämään minulle "hei nyt puhutaan reilusti ja taputellaan selkään" - hetken. "Kuule, minä en mitenkään ollut penkomassa sinun vaatekaappiasi, koska vaatekaappi on jokaisen yksityinen tila, yksityiset asiasi ovat yksityisiä ja minä olen sellainen hyvä äiti, joka kunnioittaa lastensa yksityisyyttä. Mutta huomasin, että sinulla on vaatekaapissasi kasa likaisia pikkuhousuja."

Voi keppana. Mitä ihmettä se nainen sitten muka oli tekemässä minun vaatekaapissani, jos ei penkomassa? Laatikko oli PIILOSSA ja SULJETTU.

Ap, sinun tietysti kannattaa pyrkiä auttamaan lastasi. Joku kehotti sinua kertomaan, että jonkun luokkakaverin vanhempi olisi ottanut sinuun yhteyttä ja kertonut kiusaamisesta, ja vaikka yleensä vastustankin kaikkea valehtelua, niin tämä on minusta hyvä idea. Viimeinen asia, mitä tyttäresi nyt kaipaa, on saada tietää, että hänen oma äitinsä - aikuinen, johon hänen kuuluisi voida luottaa - urkkii hänen yksityisiä asioitaan näin törkeällä, loukkaavalla ja nöyryyttävällä tavalla. Älä painosta lastasi, vaan yritä keskustella näistä asioista niin, että hän voisi itse kertoa sitten, kun on siihen valmis. Ole myös yhteydessä kouluun. JA SAI JUMALAUTA OLLA VIIMEINEN KERTA, KUN LUET LAPSESI PÄIVÄKIRJAA. Olet aikuinen, yritä käyttäytyä sen mukaisesti.