Raskaudenkeskeytys vastoin miehen toivetta, kokemuksia?

Tiedän, että aloitus tästä aiheesta saattaa olla ihan hemmetin huono idea, mutta koska asia kuitenkin pyörii jatkuvasti mielessä, niin miksipä ei. Kuten otsikosta siis voi päätellä, sain vastikään tietää olevani raskaana (ehkäisystä huolimatta, kun joku kuitenkin kysyy). Olemme yli vuosikymmenen (pääosin) onnellisesti yhdessä elänyt pariskunta ja meillä on jo lapsia (yhteisiä kaikki, jos sillä jotain merkitystä on). Silti, ihan perustelluista syistä, en ole valmis synnyttämään vielä yhtä lisää. Mies on ihana, kuten aina, ymmärtää, on monista pointeista kanssani samaa mieltä, eikä selvästikään halua painostaa. Hän ei silti haluaisi keskeytystä ja on sen yrittänyt kaikin tavoin satuttamatta sanoa. Pieni "taisteluvalmiuskin" oli selvästi päällä kysyessään, mitä sanoisin jos hän olisi ehdottomasti päinvastaisella kannalla, selvästi tunnusteli olenko oikeasti päättämässä hänen kannastaan välittämättä.

Tiedän piinallisen hyvin, että kyse on omasta kehostani ja loppupeleissä omasta päätöksestäni. Olen kuitenkin täysin sitä mieltä, että yhtä lailla lapsen vanhempana isän mielipiteen tulee olla merkittävä. Mies on loistava isä ja hoitanut ehdottoman esimerkillisesti oman osansa, hänellä on siis siltäkin osin "varaa sanoa". On silti väistämätön fakta, että raskauden jatkuessa minä joutuisin uhraamaan paljon ja ottamaan riskejä. Eikä hän lasta yksin haluaisi, vaan minun kanssani. Huolettaa kovasti, mitä päätös suuntaan tai toiseen tekee parisuhteellemme(kin). Pystyn kuvittelemaan, että minun päätöksestäni tehty kipeä ratkaisu voisi jäädä kaihertamaan miehen mieltä. Tiedän, että yhden lapsen jälkeen olisi täynnä miehen "haaveiden lapsiluku". Yhtä lailla voin kuvitella itse kokevani katkeruutta raskailla hetkillä, joita väistämättä olisi edessä, jos talouteen tulisi vielä yksi lapsi. Itse olen ehkä hiukan jo joustanut lapsiluvun suhteen, vaikka yhteisestä päätöksestä lapset onkin saatu.

Asiaa mutkistaa hiukan vielä sekin, että siitä olemme samaa mieltä, että se on nyt tai ei koskaan. Se ei meistä kummastakaan ole ok, että nyt ei sovi, mutta myöhemmin ehkä. Ikäkin alkaa tulla vastaan, joten jatkoa ajatellen edessä on raskauden suhteen tehdystä päätöksestä huolimatta sterilisaatio, sillä se on meidän kohdallamme ainoa mahdollinen keino yrittää riittävällä todennäköisyydellä varmistaa, ettei tilanne toistu.

Löytyykö ketään, joka olisi ollut siltä osin samassa tilanteessa, että juuri mies haluaisi raskauden jatkuvan? (Päinvastainen tilanne selvästi on hyvinkin yleinen, kokemukset siitä eivät juuri auta). Mihin ratkaisuun päädyit(te)? Miten (teidän) kävi?

En usko jumalaan, eivätkä minua varsinaisesti kiinnosta mielipiteet abortin etiikasta yleensä. Koska jokunen varmasti aikoo jakaa siitä huolimatta, niin eipä siinä, go ahead.