Lue keskustelun säännöt.
Oletteko te muut työttömät ikinä ajatelleet heittää pyyhettä kehään?
01.02.2017 |
Kuinka pitkään olette olleet työttömänä? Elääkö yhteiskunnan rahoilla? Välitättekö sosiaalisesta häpeästä ja epäonnistumisesta? Vastauksia sellaisilta jotka iän puolesta voisivat tehdä töitä vielä yli 10 vuotta. Pitäisikö vaan muuttaa jonnekin pohjoiseen ja erakoitua?
Kommentit (43)
Kiitos kysymästä, olen ajatellut, vaikka en ihan kohderyhmääsi kuulu. Olen vielä hetken työelämässä, mutta kohta työtön. Töitä olen etsinyt lähemmäs vuoden (aavistaessani mitä tuleman pitää) ja jos en kelpaa siinä vaiheessa kun minulla ei vielä edes ole työttömän leimaa, niin miten kelpaisin jatkossakaan? Edellisen kerran hain töitä kolme vuotta.
Mitään häpeää en tunne, enkä ajattele kenestäkään työttömästä pahaa. En ole koskaan ollut uraorientoitunut, enkä pidä työn tekemistä ihmisyyden mittarina.
Voisin muuttaa jonnekin kauas täältä Helsingistä, mutta toisaalta ihan Uudellamaallakin on pieniä ja halpoja asuinalueita. Houkuttaa aika lailla ajatus vetäytyä omiin oloihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yli vuoden työttömyys takana ja kyllä, olen luovuttanut työnhaun suhteen. En usko niitä enää saavani, eipä sillä että olisi paikkojakaan mitä hakea. En kuitenkaan häpeä tai koe olevani millään tasolla huono ihminen, yhtä arvokas olen kuin työssäkäyvätkin. En minä ole epäonnistunut eikä se ole minun syyni, ettei kaikille tällä hetkellä riitä töitä. Aion vaihtaa alaa ja lähteä opiskelemaan.
Minä en luovuta koskaan. Ei ole minun vikani että yhteiskunta on tällainen kuin on.
Tekisi mieli luovuttaa. Olen ollut käytännössä 1,5 vuotta työttömänä ja epätoivo alkaa iskeä. Olen jo puolittain luovuttanut, haen vaan satunnaisesti töitä. Lisäksi aloitin kotikutsumyyntihomman. Näennäisesti teen sitä työkseni, vaikka todellisuudessa homma on kannattavuudesta lähellä nollaa.
Harmittaa oikeastaan, että olen tuhlannut niin pitkän aikaa yrittäen. Olisin voinut tehdä jotain kivempaa, olla lasten kanssa ja harrastaa, enkä vaan epätoivoisesti tuijotella konetta ja tuskalla.
Minulla on vakityöpaikka, mutta olen vuoden ajan etsinyt hyvin aktiivisesti uutta työpaikkaa. Koulutusta on paljonkin ja työkokemusta myös. Olen lähettänyt yli sata hakemusta (kaikki kohdennettu haettavaan paikkaan ja hiottu kuntoon muutenkin). Yhtään haastattelukutsuakaan en ole saanut. Tekee mieli heittää pyyhe kehään. En edes uskalla kuvitella miten saisin työtä työttömänä, kun ei näinkään tärppää. Jokaiseen hakemaani paikkaan on ollut yli 200 hakijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ajatellut. Vaatteet olen kyllä heittänyt sohvalle nukkumaanmennessä.
6: En ole hakenut ihan noin moneen paikkaan, mutta kuten kirjoitin, niin kokemusta on siitä, ettei haastattelukutsuja tule, vaikka mitä tekisi ja vaikka kuulemma "työssäkäyvän on niin paljon helpompaa löytää töitä kuin työttömän". Ärsyttää tuo fraasi.
(2)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hävetä, en koe suorittamista kovin tärkeänä, enkä pidä lähipiirissäni tuomitsevia suorittajia. Toivon pääseväni opiskelemaan.
Reilu puoli vuotta työttömänä. Turhauttaahan tämä mutten ole vielä luovuttanut. Haen jatkuvasti töitä ja yritän myös uutta opiskelupaikkaa nyt tulevassa yhteishaussa. Jos sitä sitten opiskellessa voisi tuntea itsensä vähän vähemmän hyödyttömäksi, edes sen muutaman vuoden kunnes palaan luultavasti takaisin työttömäksi.
Onhan se nöyryyttävää tunnustaa elävänsä yhteiskunnan rahoilla mutta en muutakaan voi kun jossain pitää asua ja jotain olisi hyvä syödäkin. En aio vielä luovuttaa, on mulla unelmia eikä niitä tällä elämäntilanteella saavuteta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Olen ollut kohta vuoden työtön, tai oikeastaan sairauslomalla. Vihaan kaikkea ja kaikkia, ihmiset vituttaa ja elämä ahdistaa. Minäkö töihin? Kai se pakko on, ettei naapurit katso oudosti. Im alright, right?
Joo, pyyhe on kehässä ja hanskat naulassa.
Mä vaan pankolla pötköttelen ja heitän läppää someen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sivukysymyksenä moni kokee ettei ole omaa vikaa mikä on tietysti ainakin puoliksi totta. Oletteko miettineet miksi kuitenkaan juuri te ette pääse töihin? Jotkuthan luovat onnistuneesti nousujohteisen uran, joillekin töitä on tarjolla liikaakiin, joitakin headhuntataan jatkuvasti työpaikoistaan. Onnella on osuutensa mutta eihän se nyt yksin siitä ole kiinni.
Työttömänä olen ollu lastenteon jälkeen. Ikää 41 ja nuorimmainen ykkösellä.
Töitä ei vain saa. Ei se nyt paljon kirpase, töitä on kotona kädet täynnä.
Miehen palkalla eletään, mitään tukia ei saada paitsi työttömyystuki. Mies palkkatöissä ja asunto ehdittiin maksaa velattomaksi ennen lapsia (tein paljon töitä ennen lapsia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ajatellut. Minusta vika on tosin yhteiskuntarakenteessa, että tietynlaista yhteisöllisyyttä ei ole ja työstä pitää kilpailla. Mutta silti hävettää tunnustaa kenellekään, että olen työtön.
Mahdollista olisi ehkä yrittää työllistää itsensä, mutta elämänhallintani on vähän päässyt käsistä.
En koe, että olen epäonnistunut. Saisin varmasti töitä jos niitä haluaisin. En ole saanut niitä töitä, joita olen hakenut, enkä suoraan sanottuna edes olisi noista työpaikoista halunnut juuri yhtään, mutta hain, jotta vaikuttaisin aktiiviselta. Haluan mennä töihin vasta kun saan sellaisen työn, jota oikeasti haluan tehdä. Nyt osaamiseni on jo heikentynyt niin paljon, että en edes kehtaa hakea paikkoja, enkä erityisemmin ole kiinnostunut kehittämään osaamistani.
Tällä hetkellä on ajatuksena vaihtaa kokonaan alaa ja lähteä uudestaan opiskelemaan. Uskon, että tuolta alalta löytyy enemmän minua miellyttäviä työpaikkoja.
Pyyhkeen heitin kehään työn hakemisen suhteen reilu puoli vuotta sitten ja aloin miettimään, että mitä aidosti haluan tehdä. Ajattelin aluksi, että lähden tekemään töitä alalle, johon ei välttämättä vaadita koulutusta ja tuo olisi voinut olla minua kiinnostavaa työtä. Päädyinkin lopulta siihen, että lähden uudestaan opiskelemaan, koska kouluun kannattaa mennä mahdollisimman nuorena, jotta sopeutuu vielä porukkaan jotenkin.
Minä olen tehnyt elämässäni valintoja, jotka vaikuttivat tuolloin hyviltä, enkä minä niitä kadu. Olisin voinut valita alan paremminkin, mutta toisaalta minulla oli hauskaa ja sehän on tärkeintä. Minulla ei ole kiire töihin, eikä minulla ole koskaan ollut. Minun haaveeni eivät ole työelämässä, perheen perustamisessa, omakotitalossa, kesämökissä tai muussa vastaavassa, vaan asioissa, jotka eivät ole riippuvaisia rahasta ja asemasta.
Vierailija kirjoitti:
Sivukysymyksenä moni kokee ettei ole omaa vikaa mikä on tietysti ainakin puoliksi totta. Oletteko miettineet miksi kuitenkaan juuri te ette pääse töihin? Jotkuthan luovat onnistuneesti nousujohteisen uran, joillekin töitä on tarjolla liikaakiin, joitakin headhuntataan jatkuvasti työpaikoistaan. Onnella on osuutensa mutta eihän se nyt yksin siitä ole kiinni.
Enkä siis pyri syyllistämään ketään työtöntä. En myöskään menestyneillä tarkoita niitä pankin pomojen muksuja joilla on pikkupomon paikka jo valmiiksi pedattuna heti koulusta päästyään.
2v työttömänä ja aika luovuttanut olo alkaa olla. Enää en hae mihinkään mihin vähänkin vaaditaan jotain kunnon osaamista vaan haen lähinnä vain sellaisia töitä, jota lähes kuka vaan voisi tehdä. Niin paljon olen hakenut oman alani töitä, mutta kokemuksen puutteen takia en mitään ole saanut. Joten en jaksa enää vaivautua hakemaan mitään vähänkin "parempaa" paikkaa.
Olen ajatellut, useinkin. Kova on ahdistus siitä, mitä elämälläni tekisin. Olen 39 v., ollut yli vuoden työttömänä. Alkuun hain kaikkia mahdollisia paikkoja mutta minua ei koskaan kutsuttu edes haastatteluun. Nyt kun työttömyys on pitkittynyt, olen luultavasti vielä vähemmän kiinnostava. Epäkelpo.
.