Lue keskustelun säännöt.
Oletteko te muut työttömät ikinä ajatelleet heittää pyyhettä kehään?
01.02.2017 |
Kuinka pitkään olette olleet työttömänä? Elääkö yhteiskunnan rahoilla? Välitättekö sosiaalisesta häpeästä ja epäonnistumisesta? Vastauksia sellaisilta jotka iän puolesta voisivat tehdä töitä vielä yli 10 vuotta. Pitäisikö vaan muuttaa jonnekin pohjoiseen ja erakoitua?
Kommentit (43)
Ei tee mieli heittää lusikkaa nurkkaan,vaikkei elämä helppoa olekaan. Miehen "liian isojen" tulojen takia saan ainoastaan peruspäivärahaa,eli asumistukea tai toimeentulotukea en voi saada. Käytännössä siis minun tuloni ovat 520€/kk. Inhottaa,kun mies joutuu kantamaan päävastuun meidän toimeentulosta.
Ja töitä,niitä haen koko ajan,kohta vuoden olen ollut työttömänä.
Välillä mietityttää,mitä järkeä tällaisessa elämässä on.
Olen oppinut tinkimään kaikesta,mm. vaatteista (en ole koskaan niistä piitannut,mutta välillä hävettää kulkea vanhoissa rytkyissä). Ystäviäkään ei tule tavattua, kun aina pitäisi olla menossa kahvilaan/syömään/yksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sivukysymyksenä moni kokee ettei ole omaa vikaa mikä on tietysti ainakin puoliksi totta. Oletteko miettineet miksi kuitenkaan juuri te ette pääse töihin? Jotkuthan luovat onnistuneesti nousujohteisen uran, joillekin töitä on tarjolla liikaakiin, joitakin headhuntataan jatkuvasti työpaikoistaan. Onnella on osuutensa mutta eihän se nyt yksin siitä ole kiinni.
Niin, kai ne on sitten niin lahjakkaita paskanpuhujia. Meinaan että sellaisia keskinkertaisuuksia työelämässä tullut vastaan, joilla kuitenkin ns. nousujohteinen ura, että pistää miettimään millähän kompetenssilla he oikein etenevätkään. Maailma on ihmeellinen.
Vierailija kirjoitti:
Sivukysymyksenä moni kokee ettei ole omaa vikaa mikä on tietysti ainakin puoliksi totta. Oletteko miettineet miksi kuitenkaan juuri te ette pääse töihin? Jotkuthan luovat onnistuneesti nousujohteisen uran, joillekin töitä on tarjolla liikaakiin, joitakin headhuntataan jatkuvasti työpaikoistaan. Onnella on osuutensa mutta eihän se nyt yksin siitä ole kiinni.
Opiskelin alalle, jonka työllisyysnäkymät ovat huonot. En siis ole voinut juurikaan hakea oman alan töitä mihin olisi ammattitaitoa, vaan olen hakenut kaikkea mahdollista. Kotipaikkakunnallani on huono työllisyystilanne, työttömiä on paljon ja muutto ei ole tällä hetkellä mahdollinen. Hakemiini työpaikkoihin on ollut vähintään kymmeniä, useimmiten satoja ja tuhansia muita hakijoita. On selvää, että jos sitä duunia hakee 300 ihmistä ja 1 saa paikan, suurinosa jää ilman. En näe mitään järkeä itseni syyllistämisessä tässä asiassa. Olen hyödyntänyt ammattiapua ja läheisten apua cv.n ja hakemusten teossa, eivätkä ne mielestäni ole huonoja. Haastatteluihin olenkin päässyt, mutta tippunut viimeistään viimeisellä valintakierroksella pois. Aina löytyy joku, jolla on enemmän työkokemusta juuri siitä työstä ja mieluumminhan sitä otetaan joku töissäoleva suosituksineen, kuin työtön untuvikko.
Menkää vuokratyöfirman listoille. Sieltä saa aina työtä ja keikkaa kunhan ei liikaa nirsoile.
Mä lähdin yt:ssä ihan vapaaehtoisesti, oon ansiosidonnaisella eikä todellakaan hävetä olla nyt viiskymppisenä ekaa kertaa saamapuolella. Aiemmin en ole saanut sentin hyrrää mitään "tukiaisia" ja iästä (=pitkään ollut työelämässä) johtuen veroja on tullut maksettua sen verran ihan tuloveroina, auto-bensa- ja perintöveroina esimerkiksi että kattavat moninkertaisesti 500pv ansiosidonnaisen. Yhtään työhakemusta en ole lähettänyt enkä aio enää töihin mennä, elän sitten säästöilläni kun 500pv täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten niin ajatelleet?
Olen muutaman vuoden yli kolmenkymmenen ja työuraa takana alle pari vuotta. On ollut jo pidemmän aikaa selvää, että tilanne ei tästä tule muuttumaan. Otan toki työn vastaan, jos se on edes hieman järkevää. Omaehtoista työnhakua tai itseni kehittämistä en ole tehnyt enää vuosiin. Olen myös eristänyt itseni ihmisistä ja ulkomaailmasta, koska en halua selittää tilannettani muille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Menkää vuokratyöfirman listoille. Sieltä saa aina työtä ja keikkaa kunhan ei liikaa nirsoile.
Ihme viesti tämäkin... olen ilmoittautunut kaikille vuokrafirmoille, mitä täällä toimii enkä ole saanut yhtä ainutta yhteydenottoa tai tarjousta heiltä. T: 20
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sivukysymyksenä moni kokee ettei ole omaa vikaa mikä on tietysti ainakin puoliksi totta. Oletteko miettineet miksi kuitenkaan juuri te ette pääse töihin? Jotkuthan luovat onnistuneesti nousujohteisen uran, joillekin töitä on tarjolla liikaakiin, joitakin headhuntataan jatkuvasti työpaikoistaan. Onnella on osuutensa mutta eihän se nyt yksin siitä ole kiinni.
Olen miettinyt paljonkin mikä vika minussa on kun en saa periaatteesa hyviin työhakemuksiini edes haastattelukutsua. Olen se joka tuolla ylempänä kirjoitti että on vakityössä mutta ei edes sadalla hakemuksella ole saanut uutta työtä. Koska en pääse edes haastatteluun, niin vika ei voi olla olemuksessani, persoonassani tai äänessäni tms. Teen hakemukset oikeasti huolella ja niissä ei ole kirjoitusvirheitä, joten vika ei ole siinäkään. Korostan niissä aina motivaatiotani juuri kyseiseen paikkaan ja olen tehnyt taustatyöni firman tietoja selvitellessä, mikä näkyy myös hakemuksessani. Työurallani ei ole yhtään aukkoa tai muutakaan outoa, pitkiä työsuhteita takana. En tiedä mitä vikaa minussa voisi paperilla olla. Ehkä väärän alan maisteritutkinto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää vuokratyöfirman listoille. Sieltä saa aina työtä ja keikkaa kunhan ei liikaa nirsoile.
Ihme viesti tämäkin... olen ilmoittautunut kaikille vuokrafirmoille, mitä täällä toimii enkä ole saanut yhtä ainutta yhteydenottoa tai tarjousta heiltä. T: 20
Sama. Minäkin olen ollut vuoden ajan useamman vuokrafirman listoilla ja kirjoitellut niille vaikka mitä hakemuksia ja soitellut myös. Mitään ei tipu. Johtunee siitä että olen "ylikoulutettu".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tehnyt varmaan keskimäärin enemmän töitä kuin moni ikäiseni 39 v yliopistokoulutettu äiti. En ole varsinaisesti hakenut töitä vielä. Olin shokissa koska työttömyys iski puun takaa. Mua on ymmärretty, eikä työttömyys ole kestänyt kauaa. Haen töitä täysillä kun olen siinä 100 % mukana ja pystyn antamaan itsestäni kaikkeni.
Ikää 52, pakko heittää pyyhe kehään. Tosi turhauttavaa työnhaku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivukysymyksenä moni kokee ettei ole omaa vikaa mikä on tietysti ainakin puoliksi totta. Oletteko miettineet miksi kuitenkaan juuri te ette pääse töihin? Jotkuthan luovat onnistuneesti nousujohteisen uran, joillekin töitä on tarjolla liikaakiin, joitakin headhuntataan jatkuvasti työpaikoistaan. Onnella on osuutensa mutta eihän se nyt yksin siitä ole kiinni.
Enkä siis pyri syyllistämään ketään työtöntä. En myöskään menestyneillä tarkoita niitä pankin pomojen muksuja joilla on pikkupomon paikka jo valmiiksi pedattuna heti koulusta päästyään.
En ole työtön, enkä erityisen menestynytkään, muta kyllä osin koen aikuisikäni työuran olevan vain sen ansiosta, että satuin saamaan tietyn kesätyön opiskeluaikanani. Sen pikkufirman pomo on tunnettu henkilö alallani ja auttaa paljon, kun on hänen suosituksensa. Sillä varmaan nykyisenkin paikan sain. Ja välissä olin töissä tämän pikkufirman toisen työntekijän kanssa muissa hommissa.
Monta kertaa olen kiitellyt tuuriani, että satuin näkemäänsen kesätyöilmoituksen koulun seinällä ja satuin valitsemaan sanani niin, että pomo oli jo ensimmäisen lauseen jälkeen varma että olen oikea henkilö remmiin.
Mulla on osa-aikainen pätkätyö, tai näitä pätkiä on ollut jo 4. Joka kerta saanut jännittää, että jatkuuko vai ei. Nyt taas sama edessä keväällä, että saako niitä kesätöitä vai ei... Mulla ei ole oikein muuta kokemusta kuin tämä työ, opinnotkin on vielä kesken. No tänään intouduin lähettämään 4 työhakemusta.
Ennen tätä olin siivoojana kesän. Sitä ennen hain epäsäännöllisesti töitä (lähinnä kesäisin) 3 vuoden ajan. Ei ainuttakaan edes haastattelua. Ei vaan pääse mihinkään, kun ei ole kunnon kokemusta. Tää nykyinen työpaikka on kuin taivaan lahja, ahdistaa vaan tämä jatkuva epävarmuus. Jos mut potkitaan täältä ulos, niin joudunko taas hakemaan monta vuotta työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulutus Ktm, työuraa 15 vuotta takana. Aikaisemmin head hunterit soittelivat, nykyään ei kukaan, ei koskaan.
Edes vuokrafirmoista ei soita ketään, vaikka hakemuksia olen laittanut usein.
Jäljelle jää yrittäjyys, tilitoimisto varmaan pakko pykäistä pystyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivukysymyksenä moni kokee ettei ole omaa vikaa mikä on tietysti ainakin puoliksi totta. Oletteko miettineet miksi kuitenkaan juuri te ette pääse töihin? Jotkuthan luovat onnistuneesti nousujohteisen uran, joillekin töitä on tarjolla liikaakiin, joitakin headhuntataan jatkuvasti työpaikoistaan. Onnella on osuutensa mutta eihän se nyt yksin siitä ole kiinni.
Enkä siis pyri syyllistämään ketään työtöntä. En myöskään menestyneillä tarkoita niitä pankin pomojen muksuja joilla on pikkupomon paikka jo valmiiksi pedattuna heti koulusta päästyään.
En ole työtön, enkä erityisen menestynytkään, muta kyllä osin koen aikuisikäni työuran olevan vain sen ansiosta, että satuin saamaan tietyn kesätyön opiskeluaikanani. Sen pikkufirman pomo on tunnettu henkilö alallani ja auttaa paljon, kun on hänen suosituksensa. Sillä varmaan nykyisenkin paikan sain. Ja välissä olin töissä tämän pikkufirman toisen työntekijän kanssa muissa hommissa.
Monta kertaa olen kiitellyt tuuriani, että satuin näkemäänsen kesätyöilmoituksen koulun seinällä ja satuin valitsemaan sanani niin, että pomo oli jo ensimmäisen lauseen jälkeen varma että olen oikea henkilö remmiin.
Mulla on vähän sama, pääsin alaan kiinni jo kouluaikana ja sattumoisin kesätyön kautta sain vakipaikan isosta firmasta. Siellä olin melkein 15 vuotta ja ajattelin, että työttömyys ei koske koskaan minua, olinhan pätevä ja pidetty työntekijä. Minua jopa välillä kyseltiin muualle töihin. Sitten vaan yhdessä rysäyksessä taloustilanne muuttui, ala supistui voimakkaasti ja firmasta potkittuun puolet ulos. Nyt minun pitkä työkokemukseni on erikoisalalta, missä ei ole paikkoja auki koska ala ei vedä. Täälläpä sitten kotona ihmettelen, mitä elämälläni tekisin. T: nro 20
Minulla on 1,5 maisteritutkintoa, jotain muita lyhyitä lisäkoulutuksia ja paljon oman alan työkokemusta. En kuitenkaan saa töitä millään, en edes niitä haastattelukutsuja. Alan olla todella epätoivoinen, masentaa ja surettaa ja ihmettelen päivät että mitä järkeä että osaamiseni menee ihan hukkaan odotellessa.. Mietin että pitäisikö uskaltaa tehdä lapsi jotta elämä menisi edes jotenkin eteenpäin, mutta pelottaa taloudellinen tilanne (mieskin työtön määräaikaisuuden päätyttyä).
Kannattaa alkaa vain harrastelemaan sellaisia juttuja joista saa mielihyvää.
Vaikka maalaamaan kiviin hymynaamoja. Siis ihan mitä tahansa. Eikä sen tarvitse olla kallista, ihan vaan jotain millä saa aikansa kulumaan miellyttävällä tavalla.
Mikään ei ole niin kamalaa kuin se, että kaikki aika menee työnhaun pohtimiseen, miettimiseen, hakemuksiin, työnäytteisiin, ja jatkuviin pettymisiin kun taaskaan valinta ei osunut omalle kohdalle.
Todennäköisesti se työpaikkakin on lopulta helpompi löytää kun ei ole niin hirveässä stressissä koko ajan.
Itse olen ollut muutaman kerran työttömänä elämäni aikana. Ja käyttänyt kaiken mahdollisen ajan töiden hakemiseen. Joka kerta on kuitenkin käynyt niin, että edellisestä työpaikasta on soitettu ja pyydetty takaisin töihin. Ja aina on jälkeenpäin harmittanut se, että olen tuhlannut kaiken ajan töiden hakemiseen, vaika olisin voinut tehdä jotakin omaa juttua, oppia jotain uutta ja kehittää itseäni.
Nyt olen taas jäänyt työttömäksi, ja nyt aion lähinnä keskittyä harrastuksiini. Työhakemuksia lähetän silloin kun hoksaan sopivia paikkoja, mutta muuten keskityn itseeni. En aio tällä kertaa stressata työnhaun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä olen ollu lastenteon jälkeen. Ikää 41 ja nuorimmainen ykkösellä.
Töitä ei vain saa. Ei se nyt paljon kirpase, töitä on kotona kädet täynnä.
Miehen palkalla eletään, mitään tukia ei saada paitsi työttömyystuki. Mies palkkatöissä ja asunto ehdittiin maksaa velattomaksi ennen lapsia (tein paljon töitä ennen lapsia).
Minä olen jo reippaasti yli viisikymppinen nainen , mutta tilanteeni oli myös tuo aikoinaan, että töitä tein pätkissä eri pituisissa sijaisuuksissa jne. ennen lastemme syntymisiä ja kotihoidon aikoja, mutta minä tein kylläkin vielä pätkätöitä lastemme kasvettua yli kotihoitotuki-iän ylitse, mutta sitten loppui totaalisesti työn hakuintoni, kun 90-luvun loppupuolen maamme "valopää-hallitus" keksikin mukamas kannustavan ja tietenkin säästösyistä lain: Tarveharkintainen työmarkkinatuki-laki.
Sen lain puitteissa minulta vietiinkin sittemin puolisoni ja yhteisten lastemme isän tulojen vuoksi kokonaan oikeus työmarkkinatukeeni, eli en saanut Kelan laskukaavion mukaan senttiäkään työttömyyspäivärahaa välillä työttömänä ollessani, jolla olisin voinut rahoittaa esim. työnhakemistani, joka ei toki ole ilmaista touhua, kuten moni niin kuvittelee, ja etenkin siihen aikaan, kun puhelimitse tiedusteltiin paikkoja, ja eikä se hakemustenkaan lähettäminen ilmaista siihen maailman aikaan ollut. Ammattitaitoni huomioiden alkoi jo 90-luvulla olla vaikeuksia saada vakituista työpaikkaa tai ainakin hakijoita alaani liittyviin työpaikkoihin oli satoja.
Elämä kuitenkin eteni, vaikkakin työttömyysaikoina ilman omaa henkilökohtaista työttömyysturvarahaa ja puolisoni maksellessa kaiken aivan kaiken. Asunnonkin hän sai omakseen maksettua yhden miehen palkalla, ja lapset elätettyä minun ohella. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että elimme omillamme, emmekä toimeentulotuen avittamana, kuten niin monet työttömät jo silloin aikoinaan, kun vielä itse olin nuori ja tervekin. Niin sitä kitkutelimme, ja selvisimme ihme kylläkin. Työvoimaviranomaiset olivat jossakin määrin epäasiallisiakin ja töpeksivät kohtelussani saadakseni näitä pitkäaikaistyöttömille tarkoitettuja työpestejäkin. Hakeuduin kuitenkin muutamalle työllisyyskurssille aivan oma-aloitteisesti, koska terveydessäni tapahtui sellainen muutos, että se alkoi vaikeuttamaan varsinaiseen ammattiini ja työkokemukseeni viittaaviin töihin sijoittumista asiakaspalveluineen jne., mutta kaikeksi onnekseni edes tuo typerä tarveharkinnaisuus työmarkkinatukeeni vaikuttava lakimuutos tuli voimaan noin nelisen vuotta sitten, mutta terveysongelmia on tullut sittemin lisää, ja tässä sitä nyt ollaan pienellä tukirahalla, ja en häpeä vastaanottaa tuota pikkukorvausta työttömyyteni vuoksi vastaan, vaikka tuskin enää ikääntyneenä ja ramuuntuneena enää työllistyn tässä elämässäni, ja eläkkeelle pääseminen on tehty todellakin vaikeaksi ja tuntuu, että meille työttömille se on tehty satakertaa vaikeammaksi kuin töissä oleville ramuuntuneille!
Onnekseni puoliso on vielä työelämässä, vaikkakin saisi jo ikänsä puolesta olla virallisella eläkkeellä, mutta näin on ihan hyvä ja tässä tilanteessamme, että hän vielä jaksaa painaa pitkää päivää, ja tahkota samalla tälle konkurssi-valtiollemme veroja palkastaan!!
En voine kiistää, ettenkö olisi jotenkin katkera ja pettynyt, mutta niin kauan kun olen hengissä ja elän, niin antaa mennä miten menee, aivan sama mulle enää! Hauta se odottaa meitä kaikkia loppuen lopulta kuitenkin, teki sitä uraansa tai sitten ei!
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa alkaa vain harrastelemaan sellaisia juttuja joista saa mielihyvää.
Vaikka maalaamaan kiviin hymynaamoja. Siis ihan mitä tahansa. Eikä sen tarvitse olla kallista, ihan vaan jotain millä saa aikansa kulumaan miellyttävällä tavalla.
Mikään ei ole niin kamalaa kuin se, että kaikki aika menee työnhaun pohtimiseen, miettimiseen, hakemuksiin, työnäytteisiin, ja jatkuviin pettymisiin kun taaskaan valinta ei osunut omalle kohdalle.
Todennäköisesti se työpaikkakin on lopulta helpompi löytää kun ei ole niin hirveässä stressissä koko ajan.
Itse olen ollut muutaman kerran työttömänä elämäni aikana. Ja käyttänyt kaiken mahdollisen ajan töiden hakemiseen. Joka kerta on kuitenkin käynyt niin, että edellisestä työpaikasta on soitettu ja pyydetty takaisin töihin. Ja aina on jälkeenpäin harmittanut se, että olen tuhlannut kaiken ajan töiden hakemiseen, vaika olisin voinut tehdä jotakin omaa juttua, oppia jotain uutta ja kehittää itseäni.
Nyt olen taas jäänyt työttömäksi, ja nyt aion lähinnä keskittyä harrastuksiini. Työhakemuksia lähetän silloin kun hoksaan sopivia paikkoja, mutta muuten keskityn itseeni. En aio tällä kertaa stressata työnhaun kanssa.
Mullakin entinen esimiehen esimies pyytää kahville. En tiedä onko siinä huonoa omaatuntoa vai ovatko oikeasti tajunneet miten hyvä mä olin.
Tekisi mieli luovuttaa, kun tietää että paikat menevät jo sisällä oleville määräaikaisille. Kuusi kuukautta työttömyyttä takana ja masennus ja ahdistus on jo koettu :/, mutta eipä auta kuin hakea ja hakea. Lisäopiskelu tavallaan houkuttaisi, mutta olen jo opiskellut kaksi AMK-tutkintoa ja valmistumisesta ei ole montaa vuotta, niin tavallaan on väsymys että minä en ilmeisesti ole työpaikan arvoinen.