Miksi äidit kasvattavat pojistaan naissuhteissa pärjäämättömiä kilttimiehiä?
En tajua tätä. Torpedoidaan vääränlaisella kasvatuksella sen oman pojan mahdollisuudet pärjätä naisten kanssa. Vai onko syynä omistushaluisuus? Nähdään se pikkumussukka ikuisesti oman egon jatkeena ja ajatellaan "mikään ei ole tarpeeksi hyvää meidän Teppomatti-Jarkolle"?
Ja naissuhteissa pärjäämättömyydellä tarkoitan siis sitä, ettei äitinsä käskyn alaisena oleva, tottelevainen ja toiset huomioiva, kohtelias "unelmapoju" oikeasti saa niitä naisia. Naiset haluavat parisuhteeseen aivan toisen tyyppisiä miehiä.
Kommentit (62)
Mies ei tarvitse naisia, vaan yhden ainoan naisen, jonka kanssa se voi alkaa elämään ja perustaa perheen. Riittää siis, että yksi nainen kiinnostuu. Se on tavoite. Ei tarvitse yrittää miellyttää kuin vain yhtä naista. Ei ole liian vaikeaa.
Jos vaan miehellä itsellään on siisteys ja hygienia kunnossa, käytöstavat ja elintavat, sekä mielellään hyvä koulutus ja työpaikka, niin ei ole mitään syytä, etteikö löytyisi yksi kiinnostunut nainen.
Kun isä hylkää äidin (löytää toisen, viina tai työ kiinnostaa enemmän kuin koti tms) niin äiti usein katkeroituu, koska hänelle jää yksin kannettavaksi vastuu kotitöistä ja lasten kasvatuksesta. Pojan kasvattaa tämä katkeroitunut äiti. Poika alkaa näkemään naisen (äidin) kummassa valossa, koska tämä naisen malli on katkeroitunut nainen. Katkeroituneen naisen kasvatus saa aikaan pojassaan piilotettua naisvihaa -> tuloksena "kilttimies" (siis se av:n kilttimies, ei kiltti mies).
En tiedä ajattelevatko äidit lapsiaan sillä tavalla että pääsisi tuokin pukille.
Juu kyl poika isältään vaikutteita ja käyttäytymismalleja saa. Isien olisi hyvä tehdä poikiensa kanssa jotain "miesten juttuja" ja vähän vaikka avata sitä "karumpaakin" puolta.
Naiset eivät ole miehiä eivätkä siis tiedä miten miehet yleensä asiat kokee ja näkee. Tai millaisia haasteita miehet kohtaavat erilaisissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kiltti mies on haluttava, kun on selvä että mies on kiltti ihan aidosti omasta tahdostaan, eikä siksi ettei pysty olemaan jännä, paha, dominoiva tai muuta mitä ehkä oikeasti haluaisi olla.
Mutta tämä asiahan ei selviä kuin tutustumalla paremmin ihmiseen ja se ei tule toteutumaan kilttimiehen kohdalla oikein koskaan.
Hyvin on oma pikkumussukkani pärjännyt niin työ- ja opiskeluelämässä kuin naisten parissakin. Lähti toiseen kaupunkiin opiskelemaan 18-vuotiaana, sieltä ulkomaiden kautta takaisin pääkaupunkiseudulle, nyt onnelliselta vaikuttavassa avoliitossa älykkään ja kauniin naisen kanssa jo ties kuinka monetta vuotta. Avokki on tietääkseni toinen pitkäaikainen suhde hänen elämässään, lisäksi kotona ehti näyttäytyä pari lyhytaikaisempaa tyttöystävää.
Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että oli eroperheen lapsi, minä olin virallisesti yksinhuoltaja (mutta isä lapsen elämässä mukana) ja olen korkeasti koulutettu feministi.
Eli enpä usko, että selitys kilttimiesten syrjäytymiseen löytyy äidistä. Eiköhän se löydy netistä ja peleistä. Välillisesti myös vanhemmista, jotka antavat esiteinin sulkeutua huoneeseensa netin ja pelien pariin ja pysyä siellä kaikki ne ratkaisevat vuodet, kun pitäisi opetella suhteita vastakkaiseen (tai omaan) sukupuoleen, solmia muutenkin sosiaalisia suhteita ja harjoitella vuorovaikutustaitoja.
Off topic: minä olen ollut kahdesti naimisissa, siis olen vieläkin. Kaverini sanovat, että molemmat miehet ovat hyvin maskuliinisia. He ovat alfoja.
Osaan kuitenkin osoittaa, mikä oli the juttu, jolla molemmat tekivät minuun vaikutuksen ensi treffeillä. Se on kohteliaisuus. Molemmat olivat poikkeuksellisen kohteliaita. Molemmilla oli jokin kohokohta siinä hyvässä käytöksessä.
Vierailija kirjoitti:
Koko av:n "kilttimiehille" tiedoksi. Te ette saa naisia, koska te ette edes pidä naisista (muuna kuin seksuaalisten tarpeiden tyydyttäjänä ja kodinhoitajana).
Menkää itseenne ja alkakaa pitämään naisia tasavertaisina ihmisinä miesten kanssa, ja ehkä huomaatte jonain päivänä naisten pitävän seurastanne ja jonkun jopa ihastuvan teihin.
Jos joku katkera nainen haukkuisi kaikki miehet typeriksi kakkosluokan kansalaisiksi, niin olisiko ihme, ettei ko. nainen löytäisi itselleen miestä?
Tästä just huomaa, että kilttimiehiä ei arvosteta.
Vierailija kirjoitti:
Kun isä hylkää äidin (löytää toisen, viina tai työ kiinnostaa enemmän kuin koti tms) niin äiti usein katkeroituu, koska hänelle jää yksin kannettavaksi vastuu kotitöistä ja lasten kasvatuksesta. Pojan kasvattaa tämä katkeroitunut äiti. Poika alkaa näkemään naisen (äidin) kummassa valossa, koska tämä naisen malli on katkeroitunut nainen. Katkeroituneen naisen kasvatus saa aikaan pojassaan piilotettua naisvihaa -> tuloksena "kilttimies" (siis se av:n kilttimies, ei kiltti mies).
Tuosta olen samaa mieltä. Aivan liian moni nainen jatkaa parisuhdetta viinan kanssa läträävän miehen kanssa, joka ei pistä tikkua ristiin perheen tai lasten hyväksi. Jatketaan, vaikka on ehditty jo katkeroituakin. Paljon järkevämpää on laittaa ukko ulkoruokintaan ennenkuin nainen ehtii katkeroitua.
Ja sitten toisessa päässä huudetaan:JSSAP!!!
Kun mies ei taivu, eikä mukamas kunnioita tarpeeksi, ei ole yllätyksellinen alfa.
Koittakaa jo päättää! Tai sitten ei tartte: ottakaa te kilttimiehiä halveksuvat ne kaikki iki-ihanat narsistit ja Wagner-kopiot ja ne ketkä ei heitä jaksa kääntyköön kilttimiesten puoleen. Näin voittaa kaikki ja kaikki saavat mitä tahtovat! :) Vai saavatko? :)
Eiköhän se ole hyväkin, että miehiä ja meitä naisia on erilaisia jolloin jokaiselle löytyy vastakappale jostain. On eri asia löytääkö sitä ja sopiiko se yhteen.
Toisaalta...elämässä, kuten parisuhteidenkin muodostamisessa ja niiden kestossa on niin monesta muustakin seikasta onnistuminen kiinni.
Vaikuttaahan ympäristötekijät meihin suurelta osin, aikuisenakin. Elämän itsestä riippumattomat traumat ja vastoinkäymiset sekä onnenpotkut. Joku voittaa lotossa ja joku sairastuu pahasti. Siinä ollaan sitten jännän äärellä, että mikä loppupeleissä voittaa: rakkaus vai joku muu.
Ja niille ketkä eivät ymmärtäneet, yksi käytännön esimerkki: Haluat kiltin ja ihanan miehen. On muuten sanonta: mies kohtelee puolisoaan kuten äitiään, joten siihen kannattaa kiinnittää huomio kun tutustuu miten se kumppani äitiään kohtelee. Jos halveksuu eikä kunnioita niin tuskin sinäkään tuket sellaista saamaan perheenä. Ja esimerkkiin takaisin: tuo mies on kaikin puolin sellainen mitä toivot, mutta seksi ei luista. Se ei vaan luista eikä se kaikille ole ok elää ilman seksiä eikä siitä aina saa keskustellen tyydyttävää. Nurkan takana on mies kuka hurmaa mennen tullen ja seksikin osuu nappiin, keskusteluja ei tarvita, vain katse riittää. Tosin se mies ei ole kilttimies vaan todellinen wagner, pienellä ripauksella narsistisuutta. Mitä valitset?
Elämä on...valintoja. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ongelma on se että on niin paljon eroperheitä ja pojat jäävät pelkkien äitien kasvatettavaksi. Isän tapaamisviikonloput ei riitä.. Äiti ei tahallaan kasvata pojastaan kilttimiestä vaan puuttuva isä johtaa tuohon... äidin ja pojan suhde vääristyy kun perheessä ei ole (omaa) isää tasapainottamassa dynamiikkaa.
No eihän sitä ole perheessä, kun on erottu. Olen sitä mieltä, että monet isät ottaisi lapsensa useamminkin luokseen, jos se vaan äitille kävisi. Lisäksi isyyttä ei yhteiskunta tue yhtä hyvin niinkun äitiyttä.
Voi kuule, oma isäni on tällainen "yhteiskunta aina alistaa isiä plaaplaa" tyyppinen henkilö, joka todellisuudessa on raivohullu juoppo joka haukkunut lapsiaan alusta asti. Valitettavasti vanhempani eivät ole eronneet, joten joudun tätä miesasiamiestä vieläkin tapaamaan.
Ja itse kannatan ehdottomasti isien oikeuksia tasavertaisina äitien kanssa, mutta pelkkä biologinen isyys ei kenestäkään hyvää vanhempaa tee. Jos lapsesi vihaavat sinua, niin kannattaisi katsoa peiliin.
Ja oma mieheni on hyvä isä lapsillemme, lempeä, huolehtiva ja raitis.
Kun isäsi on raivohullu juoppo, niin muutkin on? Jos sulla on iso pää, ni kannattaa ostaa isompi pipo, ni ei ahdista niin paljoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko av:n "kilttimiehille" tiedoksi. Te ette saa naisia, koska te ette edes pidä naisista (muuna kuin seksuaalisten tarpeiden tyydyttäjänä ja kodinhoitajana).
Menkää itseenne ja alkakaa pitämään naisia tasavertaisina ihmisinä miesten kanssa, ja ehkä huomaatte jonain päivänä naisten pitävän seurastanne ja jonkun jopa ihastuvan teihin.
Jos joku katkera nainen haukkuisi kaikki miehet typeriksi kakkosluokan kansalaisiksi, niin olisiko ihme, ettei ko. nainen löytäisi itselleen miestä?
Tästä just huomaa, että kilttimiehiä ei arvosteta.
Nyt on varmaan kommentoijalla väärä käsitys kilttimiehestä. Se on eri asia kun kiltti mies.
Vierailija kirjoitti:
Off topic: minä olen ollut kahdesti naimisissa, siis olen vieläkin. Kaverini sanovat, että molemmat miehet ovat hyvin maskuliinisia. He ovat alfoja.
Osaan kuitenkin osoittaa, mikä oli the juttu, jolla molemmat tekivät minuun vaikutuksen ensi treffeillä. Se on kohteliaisuus. Molemmat olivat poikkeuksellisen kohteliaita. Molemmilla oli jokin kohokohta siinä hyvässä käytöksessä.
Minä ihastuin miesystävääni hänen huolehtivaisuutensa takia. Ensimmäisillä treffeillämme tapahtui episodi, jossa oli loukkaantumisen riski ihan ulkopuolisella, meille ventovieraalla ihmisellä. Miesystäväni huomasi asian ja huolehti, ettei mitään päässyt sattumaan. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Hän jos kuka on muutenkin maailman kiltein, huomaavaisin, avuliain ja kohteliain mies. Ihan oikea kiltti mies. Ja siitä huolimatta mies, joka kelpaisi monelle muullekin naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko av:n "kilttimiehille" tiedoksi. Te ette saa naisia, koska te ette edes pidä naisista (muuna kuin seksuaalisten tarpeiden tyydyttäjänä ja kodinhoitajana).
Menkää itseenne ja alkakaa pitämään naisia tasavertaisina ihmisinä miesten kanssa, ja ehkä huomaatte jonain päivänä naisten pitävän seurastanne ja jonkun jopa ihastuvan teihin.
Jos joku katkera nainen haukkuisi kaikki miehet typeriksi kakkosluokan kansalaisiksi, niin olisiko ihme, ettei ko. nainen löytäisi itselleen miestä?
Tästä just huomaa, että kilttimiehiä ei arvosteta.
Nyt on varmaan kommentoijalla väärä käsitys kilttimiehestä. Se on eri asia kun kiltti mies. <3
Tottakai on. Kilttimieshän on kaappi-jännämies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ongelma on se että on niin paljon eroperheitä ja pojat jäävät pelkkien äitien kasvatettavaksi. Isän tapaamisviikonloput ei riitä.. Äiti ei tahallaan kasvata pojastaan kilttimiestä vaan puuttuva isä johtaa tuohon... äidin ja pojan suhde vääristyy kun perheessä ei ole (omaa) isää tasapainottamassa dynamiikkaa.
No eihän sitä ole perheessä, kun on erottu. Olen sitä mieltä, että monet isät ottaisi lapsensa useamminkin luokseen, jos se vaan äitille kävisi. Lisäksi isyyttä ei yhteiskunta tue yhtä hyvin niinkun äitiyttä.
Voi kuule, oma isäni on tällainen "yhteiskunta aina alistaa isiä plaaplaa" tyyppinen henkilö, joka todellisuudessa on raivohullu juoppo joka haukkunut lapsiaan alusta asti. Valitettavasti vanhempani eivät ole eronneet, joten joudun tätä miesasiamiestä vieläkin tapaamaan.
Ja itse kannatan ehdottomasti isien oikeuksia tasavertaisina äitien kanssa, mutta pelkkä biologinen isyys ei kenestäkään hyvää vanhempaa tee. Jos lapsesi vihaavat sinua, niin kannattaisi katsoa peiliin.
Ja oma mieheni on hyvä isä lapsillemme, lempeä, huolehtiva ja raitis.
Kun isäsi on raivohullu juoppo, niin muutkin on? Jos sulla on iso pää, ni kannattaa ostaa isompi pipo, ni ei ahdista niin paljoa.
Todellisuudessa aika harvoin äiti kieltää isää tapaamasta lapsiaan. Ainakaan huvikseen.
Se on legenda mikä elää vahvasti, mutta yhtäkään naista en ole vielä tavannut kuka olisi kieltänyt lasten tapaamisen isältään, ainakaan aiheetta.
Kyllä kuule äiti lepoa ja virkistys-aikaa kaipaa siinä missä kuka tahansa toinenkin ihminen.
Ollapa se isä lapsilla kuka hakisi edes jokatoinen viikonloppu lapsiaan mukisematta ja hoitaisi kunnialla. Myöskään tapailut eivät katkeaisi tai päättyisi kuukausien tai vuosien ajaksi kun isäihminen löytää uuden naisen eikä siihen suhteen alkuhuumaan ne lapset mahdu. Kun pitäisi tajuta, että ne lapset on osa elämää aina, ihan aina. Ei se äitikään yleensä valitse, että noniin, nyt on vaikeeta tai nyt olen uuden miehen kanssa niin juu, etpäs tuokaan lapsia takaisin puoleen vuoteen.
Todellisuudessa taitaa olla melko vähän niitä tilanteita joissa isä aktiivisesti ja omasta halustaan haluaa tavata lapsiaan, mutta siitä huolimatta, että on hyvä isä ja kunnollinen ihminen, ei äiti lapsia anna tavata eikä oma aika kelpaa lainkaan!
Valitettavasti ne on usein näitä joissa suunnilleen pakotat, että lapsiaan tapaa eikä homma maistu. Joskus jopa uusi nainen kuvioissa aiheuttaa esittämisen tarvetta ja ollaan niin kun aina haettas lapsia ja kun se ei sitten ihan tuosta vaan sovi kahden vuoden tauon jälkeen niin nostetaan meteli missä uusi nainen tukee poloista, kunnollista miestä saamaan oikeuksia lapsiinsa.
Sitten on näitä ketkä kyselee ja utelee lasten kuulumisia ja ikävöi, mutta syystä tai toisesta eivät saa aikaiseksi hakea lapsiaan ja olla osana heidän elämää. Tapaamissopimuksen tekeminen ei maistu, mutta kuinka ollakaan kun et vastaa niihin viesteihin niin heti tulee käräjiltä kirje, että äiti ei ole antanut lapsia tavata! Yhden yhtä kertaa ei ole isä ollut tulossa hakemaan edes lapsia ja unohtaa ettei äidin tarvitse sen lisäksi, että hän huolehtii lapsista aina yksin, vielä kirjoitella kivoja kirjeitä ja soitella kuinka lapsilla menee. On vaan kiva pitää talutushihnassa sitä entistä kumppania ja udella hänen elämästään eikä tarkoituksena ole tavata lapsia missään yhteydessä. Sitten jos saa tavattua pienen aikaa niin viime tipassa perutaan kun on niiin väsy. Ei haittaa, vaikka äiti olisi ostanut liput konserttiin ja järjestänyt itselleen menoa, sitten oletetaan, että se korvausmahdollisuus eli hakea lapset seuraavalla viikolla olisi jotenkin äitiä velvoittavaa. Ei ymmärretä, että jos äiti lapsineen on varannut onalle viikonlopulleen loman jonnekin niin kauniisti kun tästä sanoo ja joutuu kieltämään ettei onnistu lapsia hakea niin taas juostaan käräjille. Ja asianajaja-naiset itkee miesten kanssa kuinka kamalia ne jotkut naiset on.
Ugh! Olen puhunut!
Äidillä on oikeasti tosi suuri rooli siinä, millaiseksi mieheksi poika kasvaa.
Ihan selvästi exässäni oli nähtävillä työssä käyvän itsenäisen äidin roolimalli, joka kuitenkin antoi kaikkensa perheelleen, mutta vaati myös kunnioitusta itseään kohtaan. Hyvällä itsetunnolla varustettu nainen ja exäkin osasi kohdella naisia tasavertaisesti.
Nykyisen miehen äidin malli on alistettu nössykkä joka käy pienipalkkaisessa työssä matalasti koulutettuna ja on elänyt nyrkin ja hellan välissä miehensä armoilla ikänsä, miehet ovat vaihtuneet. Samalla on ripustautunut poikaansa joka on joutunut omaksumaan hoivaajan ja miehen mallin saamatta itse kokea huolenpitoa.
Mieheltä puuttuu kyky empatiaan ja velvollisuudentuntoisena makselee äitinsä laskuja ja toteuttaa samaa roolia missä oli lapsena, eli on vastuussa äidistään. Vastenmielistä on seurata sivusta miten äiti osaa vedota poikansa velvollisuuden tuntoon ja tietää millä äänellä pitää maukua, että saa tahtonsa läpi.
On hämmentävää, miksi edelleen löytyy äidin roolimallin vähättelijöitä. Kyllä omista kavereista jo nyt huomaa millaisia poikia siellä kasvatetaan.
Yksi kaverini on nk.kiva jätkä-äiti, joka hassuttelee ja nolaa poikaansa somessa ja laittelee tästä typeriä kuvia nettiin, mm.jalkapalloharjoituksista jossa poika on kampattu, irvailee kuvissa. Hassulla jätkä-äidillä on päässä naamari ja kieli ulkona yms. Tällaisen äidin pojasta kasvaa varmaankin mies joka ei ikinä oikein osaa ottaa vakavasti naista ja sitten ihmettelee, miksi naiset vaatii kauheasti kasvamaan mieheksi. Jätkä-äidin mies komentaa, kun äiti ja poika sottaavat yhdessä vesiväreillä, äiti on itsekin lapsi.
Toinen kaveri taas laittaa poikansa kotitöihin palkkiota vastaan, lapsi siivoaa itse oman huoneensa ja poika on tehnyt aamiaisen itselleen jo tokasta luokasta lähtien. Kaverini käy itse töissä ja on yksinhuoltaja ja pojasta kasvaa varmasti vastuuntuntoinen ja pärjäävä aikuinen, kun äiti ei ole passannut pilalle. Toisaalta poika on saanut olla lapsi eikä hänen tarvitse huolehtia äidistä, vaan ainoastaan itsestään kasvaessaan.
Harhaluulo on myös se, että hellimällä lasta hellii sen pilalle. Nykyinen mieheni on joutunut itsenäistymään varhain eikä äiti ole ollut stabiili kasvattaja, ei ole ollut aina edes ruokaan rahaa ja mies on oppinut huolehtimaan vain itsestään ja äidistään kasvaessaan aikuiseksi. Sen vuoksi hän ei kykene tekemään palveluksia esim. minulle, koska hänelle esimerkiksi ruuanlaittotaito on vieras, eikä siten ymmärrä että ateriallakin voi osoittaa rakkautta. Mies ei siis auta kotitöissä, koska häntäkään ei ole autettu.
Ex miehen äiti puolestaan passasi lapsiaan paljon ja helli, ja ex osasi myös yllättää hyvällä ruualla ja saattoi tuoda aamupalan sänkyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ongelma on se että on niin paljon eroperheitä ja pojat jäävät pelkkien äitien kasvatettavaksi. Isän tapaamisviikonloput ei riitä.. Äiti ei tahallaan kasvata pojastaan kilttimiestä vaan puuttuva isä johtaa tuohon... äidin ja pojan suhde vääristyy kun perheessä ei ole (omaa) isää tasapainottamassa dynamiikkaa.
No eihän sitä ole perheessä, kun on erottu. Olen sitä mieltä, että monet isät ottaisi lapsensa useamminkin luokseen, jos se vaan äitille kävisi. Lisäksi isyyttä ei yhteiskunta tue yhtä hyvin niinkun äitiyttä.
Voi kuule, oma isäni on tällainen "yhteiskunta aina alistaa isiä plaaplaa" tyyppinen henkilö, joka todellisuudessa on raivohullu juoppo joka haukkunut lapsiaan alusta asti. Valitettavasti vanhempani eivät ole eronneet, joten joudun tätä miesasiamiestä vieläkin tapaamaan.
Ja itse kannatan ehdottomasti isien oikeuksia tasavertaisina äitien kanssa, mutta pelkkä biologinen isyys ei kenestäkään hyvää vanhempaa tee. Jos lapsesi vihaavat sinua, niin kannattaisi katsoa peiliin.
Ja oma mieheni on hyvä isä lapsillemme, lempeä, huolehtiva ja raitis.
Kun isäsi on raivohullu juoppo, niin muutkin on? Jos sulla on iso pää, ni kannattaa ostaa isompi pipo, ni ei ahdista niin paljoa.
Todellisuudessa aika harvoin äiti kieltää isää tapaamasta lapsiaan. Ainakaan huvikseen.
Se on legenda mikä elää vahvasti, mutta yhtäkään naista en ole vielä tavannut kuka olisi kieltänyt lasten tapaamisen isältään, ainakaan aiheetta.
Kyllä kuule äiti lepoa ja virkistys-aikaa kaipaa siinä missä kuka tahansa toinenkin ihminen.
Ollapa se isä lapsilla kuka hakisi edes jokatoinen viikonloppu lapsiaan mukisematta ja hoitaisi kunnialla. Myöskään tapailut eivät katkeaisi tai päättyisi kuukausien tai vuosien ajaksi kun isäihminen löytää uuden naisen eikä siihen suhteen alkuhuumaan ne lapset mahdu. Kun pitäisi tajuta, että ne lapset on osa elämää aina, ihan aina. Ei se äitikään yleensä valitse, että noniin, nyt on vaikeeta tai nyt olen uuden miehen kanssa niin juu, etpäs tuokaan lapsia takaisin puoleen vuoteen.
Todellisuudessa taitaa olla melko vähän niitä tilanteita joissa isä aktiivisesti ja omasta halustaan haluaa tavata lapsiaan, mutta siitä huolimatta, että on hyvä isä ja kunnollinen ihminen, ei äiti lapsia anna tavata eikä oma aika kelpaa lainkaan!Valitettavasti ne on usein näitä joissa suunnilleen pakotat, että lapsiaan tapaa eikä homma maistu. Joskus jopa uusi nainen kuvioissa aiheuttaa esittämisen tarvetta ja ollaan niin kun aina haettas lapsia ja kun se ei sitten ihan tuosta vaan sovi kahden vuoden tauon jälkeen niin nostetaan meteli missä uusi nainen tukee poloista, kunnollista miestä saamaan oikeuksia lapsiinsa.
Sitten on näitä ketkä kyselee ja utelee lasten kuulumisia ja ikävöi, mutta syystä tai toisesta eivät saa aikaiseksi hakea lapsiaan ja olla osana heidän elämää. Tapaamissopimuksen tekeminen ei maistu, mutta kuinka ollakaan kun et vastaa niihin viesteihin niin heti tulee käräjiltä kirje, että äiti ei ole antanut lapsia tavata! Yhden yhtä kertaa ei ole isä ollut tulossa hakemaan edes lapsia ja unohtaa ettei äidin tarvitse sen lisäksi, että hän huolehtii lapsista aina yksin, vielä kirjoitella kivoja kirjeitä ja soitella kuinka lapsilla menee. On vaan kiva pitää talutushihnassa sitä entistä kumppania ja udella hänen elämästään eikä tarkoituksena ole tavata lapsia missään yhteydessä. Sitten jos saa tavattua pienen aikaa niin viime tipassa perutaan kun on niiin väsy. Ei haittaa, vaikka äiti olisi ostanut liput konserttiin ja järjestänyt itselleen menoa, sitten oletetaan, että se korvausmahdollisuus eli hakea lapset seuraavalla viikolla olisi jotenkin äitiä velvoittavaa. Ei ymmärretä, että jos äiti lapsineen on varannut omalle viikonlopulleen loman jonnekin niin kauniisti kun tästä sanoo ja joutuu kieltämään ettei onnistu lapsia hakea niin taas juostaan käräjille. Ja asianajaja-naiset itkee miesten kanssa kuinka kamalia ne jotkut naiset on.Ugh! Olen puhunut!
Niin ja vielä: puhettakaan siitä mitä lapset tuntee kun ne odottaa reput pakattuina kolme tuntia isäänsä eikäs se tulekaan.
Tämä siis etenkin leikki-ikäisten ja koululaisten kanssa. Ei väliä, vaikka lapset olisi perunut jonkun menon kaverinsa kanssa kun on menossa isälleen, mutta jääkin yksin kun se kaverikin kerkisi jo pyytäö toista. Kuinka tolkuttoman monta kertaa lasten tarvitsee joutua isän takia tuollaisia kestämään? Lain mukaan onneksi ei tartte ja tuollainen riittää syyksi evätä oikeus tapaamisille. Siksi on hyvä monelle isälle pitää selvänä se, että jos ei omana viikonloppuna hae niin seuraava mahdollisuus on kahden viikon päästä tmv, riippuen sopimuksesta. Näin säilyy myös lapsilla edes joka toiset viikonloput siten varmoina ettei heidän tarvitse olla epävarmoina, odottaa ja pettyä vaan ovat vapaita suunnittelemaan omia juttuja.
Näin ne usein kuuluu menevän. Mutta itku uusille kumppaneille onnaivan eri tarina.
Ja voi kuinka se uppoaa niiiin moneen akkaan! Otetaan tissien väliin semmoinen mies ja autetaan haastamaan koko maailma oikeuteen kun poloista noin on kiusattu. Ei siinä lapsia ajatella isän puolelta.
Nostan hattua niille iseille ketkä hakevat säännöllisesti ja peruvat vain jos täytyy eli on pakko mennä töihin tai on 40 asteen kuumeessa. Silloinkin olisi toivottavaa, että lapsia haetaan isän luokse myös silloin kun äiti on 40 asteen kuumeessa.
Tämä pitäisi mennä siten, että jos tapaamissopimuksen tekee niin saa sakot jos ei sitä noudata ja jos ei tee sopimusta niin ei olenoikeuksiakaan vaatia ja syytellä.
Se auttaisi paljon lapsia!
Ns. "kilttimiehiä" tulee isättömistä, ja liian vähän isänsä kanssa olevista pojista. Ei äidit tiedä miten mieheksi kasvetaan. Toinen asia on, että isät ovat tärkeitä myös tyttärelle, koska ilman isää, ei tytär opi koskaan arvostamaan itseään oikealla tavalla. Tytär kaipaa yhden pyyteettömän ihailijan, sillä on onhan jokainen tytär isänsä ylivertainen prinsessa.
Toki se, että isästä on jotain hyötyä, tämän itse pitää olla mies, eikä nurkissa vaimoaan väistelevä ressukka.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin on oma pikkumussukkani pärjännyt niin työ- ja opiskeluelämässä kuin naisten parissakin. Lähti toiseen kaupunkiin opiskelemaan 18-vuotiaana, sieltä ulkomaiden kautta takaisin pääkaupunkiseudulle, nyt onnelliselta vaikuttavassa avoliitossa älykkään ja kauniin naisen kanssa jo ties kuinka monetta vuotta. Avokki on tietääkseni toinen pitkäaikainen suhde hänen elämässään, lisäksi kotona ehti näyttäytyä pari lyhytaikaisempaa tyttöystävää.
Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että oli eroperheen lapsi, minä olin virallisesti yksinhuoltaja (mutta isä lapsen elämässä mukana) ja olen korkeasti koulutettu feministi.
Eli enpä usko, että selitys kilttimiesten syrjäytymiseen löytyy äidistä. Eiköhän se löydy netistä ja peleistä. Välillisesti myös vanhemmista, jotka antavat esiteinin sulkeutua huoneeseensa netin ja pelien pariin ja pysyä siellä kaikki ne ratkaisevat vuodet, kun pitäisi opetella suhteita vastakkaiseen (tai omaan) sukupuoleen, solmia muutenkin sosiaalisia suhteita ja harjoitella vuorovaikutustaitoja.
Ei tarvi nettiä tai pelejä sulkeutumiseen. Pieni pili riittää siihen, mutta sehän on naisten mieleen, kun pysyy pois "markkinoilta".
Parisuhteen peruspilarit ovat aivan samat kuin kaikissa muissakin läheisissä ihmissuhteissa: molemminpuolinen kunnioittaminen, välittäminen, toisen huomioiminen ja kohteleminen hyvin. Kilttimiehet eivät kunnioita naisia vaan pitävät jopa omia äitejään ainoastaan pillunkantotelineinä.