Jos esim. sairastun syöpään, en mene hoitoon vaan annan sen edetä? Onko kysyttävää?

Ei muuta kun tavataan sitten tuonpuoleisessa!

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kun tavataan sitten tuonpuoleisessa!

Missä?

Kieltäydytkö myös kipulääkityksestä? Entä jos syöpä leviää aivoihin ja alat saada esim. epileptisiä kohtauksia?

Vierailija kirjoitti:

Kieltäydytkö myös kipulääkityksestä? Entä jos syöpä leviää aivoihin ja alat saada esim. epileptisiä kohtauksia?

Se on sitten minun kohtaloni.

Kyllä vähän hassuna pidän, jos ei parantava eikä palliatiivinen hoito kelpaa. Syöpä voi olla aika kivulias sairaus.

Jos näin käy niin jaathan kokemukseksi, vaikkapa blogin muodossa?

Miksi?? Perustelut?

Syöpää voi olla myös hyvälaatuista, että saatat elää silti pitkään, mutta kehittää ikäviä oheisvaivoja kuten lymfedeemaa. Silloin myös jos syöpä on aggressiivinen, siihen ei välttämättä ole mitenkään mukava kuolla, vaan mieluummin hoitaisi asian muulla tavoin. Terveisin syövän sairastanut

Vierailija kirjoitti:

Miksi?? Perustelut?

Koska millään ei ole enää mitään merkitystä. Kukaan ei tarvitse minua enää sen jälkeen, kun vanhempani ovat kuolleet.

http://www.cancertutor.com

Eihän täällä pääse ajoissa tutkimuksiinkaan ja kaikkea vähätellään. Paitsi jos olet rikas ja yhteiskunnallisesti "hyödyllinen". 

Ihan fiksu päätös. Syövän tarkoitus on jalostaa Homo sapienssia Homo evolutikseksi. Olet siis osa evoluutiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi?? Perustelut?

Koska millään ei ole enää mitään merkitystä. Kukaan ei tarvitse minua enää sen jälkeen, kun vanhempani ovat kuolleet.

Oho. Oletko koskaan ajatellut, että suhteessasi heihin on kyllä vikaa, jos tuntuu tuolta? Eli millaisille vanhemmille on ihan ok jättää lapsi maailmaan tuntemaan noin? Kannattaako sellaisten perässä nopeuttaa kuolemaansa? Eikö sulla ole omaa persoonaa ja elämää ollenkaan? Huh. Olen osakohtalotoverisi, mutta en onneksi noin vahvasti aivopesty uskomaan etten ole itselleni mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi?? Perustelut?

Koska millään ei ole enää mitään merkitystä. Kukaan ei tarvitse minua enää sen jälkeen, kun vanhempani ovat kuolleet.

Oho. Oletko koskaan ajatellut, että suhteessasi heihin on kyllä vikaa, jos tuntuu tuolta? Eli millaisille vanhemmille on ihan ok jättää lapsi maailmaan tuntemaan noin? Kannattaako sellaisten perässä nopeuttaa kuolemaansa? Eikö sulla ole omaa persoonaa ja elämää ollenkaan? Huh. Olen osakohtalotoverisi, mutta en onneksi noin vahvasti aivopesty uskomaan etten ole itselleni mitään.

Miksi tähän alapeukkuja? Kuka haluaa olla arvokas vain joillekin vanhemmilleen? :O

Hei ap. Sairastuin itse rintasyöpään. Kolmikymppisenä. Takana oli muutaman vuotta yritystä päästä hoitoon, kun rinnassani oli patti. Kukaan ei suostunut ottamaan minua vakavasti. Sen sijaan sain lähetteen psykiatrille. Rintani oli jo nekroosissa, kun pääsin hoitoon. Jonkin verran järkytyin kun kuulin diagnoosin ja kirurgi oli todella ihmeissään:) että mistä sinä tyttö noin sekaisin menit. Mistäköhän.

Minäkin ajattelin että haluan kuolla siihen. Mitään hoitoa en suostuisi ottamaan. Otin kuitenkin; minulle tehtiin rinnan osapoisto, sitten koko poisto ja lopulta tehtiin myös uusi rinta. Poiston jälkeen oli vuorossa sytostaatit, puoli vuotta. Se ei loppujen lopuksi ollut aivan kamalaa. Kynnet irtosivat jne, hiukset lähtivät.

Eniten minua häiritsi nuo mitään ymmärtämätön kirurgi. Ensimmäinen kirurgi oli erittäin arvostettu mutta täysin paska minun mielestäni.  Hän ei suostunut poistamaan rintaani koska se nyt vaan on todella tärkeä nuorelle naiselle. Onneksi sain seuraavan ajan plastikkakirurgilta ja hän lähetti minut toiselle rintakirurgille, naiselle, joka oli todella ihana.

Olin kandiharjoittelussa sairaalassa, kun käsiteltiin potilastapausta, jossa syöpään sairastunut nainen oli kieltäytynyt kaikista syöpähoidoista ja hakeutunut vaihtoehtolääketieteen piiriin. Siinä alkuvaiheessa vielä koululääketieteen syöpähoidoilla olisi kyllä ollut tarjottavaa tälle sairastuneelle.

Jokusen vuoden kokeili niitä vaihtoehtohoitoja, ja kun ne eivät mitenkään tehonneet, toivoikin apua lääkäreiltä. Siinä vaiheessa syöpä oli jo pitkälle levinnyt, eikä hänen osaltaan ollut juurikaan mitään tehtävissä lääketieteeseen perustuvien syöpähoitojen suhteen, lähinnä palliatiivista helpotusta. Negatiivisesti häneen suhtauduttiin kollegojen taholta siinä vaiheessa.

Edellinen jatkaa vielä. Olen lääkäriurallani nähnyt vanhempia naisia, joiden rintasyöpä on kasvanut ihosta todella graavisti läpi, ennenkuin ovat hakeutuneet hoitoon. Näitä naisena tulee kyllä ihmetelleeksi. Mitä siinä oikein on kyseinen nainen ajatellut, kun on päästänyt rintansa siihen kuntoon.

Nro 14, osalla potilaista RIITTÄÄ OSAPOISTO, riippuen kasvaimen koosta. Moni myös valitsee osapoiston, jos mahdollista. 

Osittain ymmärrän. Itsekin ajattelen helposti, ettei kuolemallani olisi samanlaista merkitystä, koska ei ole lähiomaisia. Sen sijaan uskon vahvasti, että vanhempani haluaisivat minun elävän vahvasti ja täysillä. Heitä muistaen, mutta ei liiaksi surren ja elämänhalun menettäen.

Vierailija kirjoitti:

Edellinen jatkaa vielä. Olen lääkäriurallani nähnyt vanhempia naisia, joiden rintasyöpä on kasvanut ihosta todella graavisti läpi, ennenkuin ovat hakeutuneet hoitoon. Näitä naisena tulee kyllä ihmetelleeksi. Mitä siinä oikein on kyseinen nainen ajatellut, kun on päästänyt rintansa siihen kuntoon.

Ei sitten tullut mieleen se, että vanhemmalle naiselle rinnat eivät ole niin tärkeät, etenkin jos on hyvä itsetunto ja ehkä se vanhuus ei ole kovin houkuttelevaa maassa, jossa vanhusten huolto on maailman huonointa?

Vierailija kirjoitti:

Edellinen jatkaa vielä. Olen lääkäriurallani nähnyt vanhempia naisia, joiden rintasyöpä on kasvanut ihosta todella graavisti läpi, ennenkuin ovat hakeutuneet hoitoon. Näitä naisena tulee kyllä ihmetelleeksi. Mitä siinä oikein on kyseinen nainen ajatellut, kun on päästänyt rintansa siihen kuntoon.

Miksi ihmettelet, ehkä heitä ei ole otettu vakavasti. Osalla taas pelkoa, hoidoista, sivuvaikutuksista ym.