Tein liikaa lapsia (3) ja olen epäonnistunut äitinä
enpä ole pystynyt ihanteisiin missään asioissa. Tunnen itseni huonoksi, riittämättömäksi, mädäksi. Olen helkkarin väsynyt ja aina on huono omatunto. Kohta kotiäitiys loppuu 1,5v, 3v ja 6v lasten kanssa. Viimeiset puoli vuotta olen jaksanut hoitaa vain välttämättömän. Juttelen , annan leikki-ideoita. Mutta en jaksa enää keksiä joka päivä virikkeitä, ulkoilla joka päivä (mies vie ulos), en jaksa aina esikoisen erityislapsen raivareita vaan olen huutanut että turpa kiinni. En ole nukkunut öitä pariin vuoteen ja olen väsynyt kaikkeen arvosteluun ja kaikenmaailman ilkeisiin kommentteihin kuinka äidin pitäisi tehdä sitä ja tätä.
Kommentit (14)
Niin ja entäs taas se isä? Tekeekö hän mitään muuta kuin vie ne lapset ulos? Käy töissä ei nyt riitä.
Enää 20 vuotta täytyy jaksaa. Ole onnellinen lapsistasi, vaikka jaksamista tarvitset vielä paljon. Olet valintasi tehnyt ja perua et voi, tee elämästänne paras mahdollinen. t yksi joka voi jo huokaista helpotuksesta (kaksi parikymppistä lasta)
Voi ei, sama täällä. Kolme lasta ja kaksi erityislasta. Tosin toisella fyysistä vammaa ja toisella neurologista.
Ajatukset samoja, riittämättömyyttä ja itsensä syyttämistä. Sitä katsoo muita äitejä kun leikkivät lastensa kanssa ulkona ja ajattelee, että onpa hienoa. Minunkin pitäisi leikkiä omieni kanssa, mutta miten ihmeessä se onnistuisi? Tämä, jolla fyysistä vammaa vie kaiken aikani, voimani ja syytän itseäni omista ajatuksista ja ruokakin itseäni ajatellen "katso nyt kun naapurikin jaksaa päivittäin ulkoilla ja leikkiä lapsensa kanssa joten sinunkin on jaksettava", naapurilla yksi hiljainen ja kiltti tyttö. Minulla taas neurologisista jutuista kärsivä lapsi, joka tuo uskomattoman energian ja metelin ympärilleen sekä tämä, jolla fyysistä vammaa tuo jatkuvan metelin ja sen, ettei edes sekunniksi parane katsetta hänestä irroittaa. Kolmas sentään on "normaali".
Toisinaan ajattelen, että voi perse olen puhki, useimmiten illalla jaksan tsempata itseni tulevaan päivään. Illalla, kun rasavillit nukkuvat, ikävöin jo heitä.
Luin eräs päivä siitä miten raskasta on pienten lasten kanssa arki. Moni äiti kuvaili, että kuin pari vuotta olisi sumussa kävellyt. Luin heidän kuvailujaan arjestaan ja ajattelin, että olisipa meillä edes yksi päivä sellaista. Ei, meidän erityislapset vie sumussa kävelyn ihan uusiin sfääreihin. kubtoutusta, terapiaa, vammaistukia, sopeutumispäiviä, kontrolleja.. niistä täyttyy arki ja muu aika on kaaosta. Tosin nyt opittu pitämään se hallittuna kaaoksena.
Toivottavasti mielialasi kohenee kun pääset pois kotiäidin roolista! Et sinä ole huono äiti, et missään nimessä, kuten en minäkään. Meille on sattunut vain haastavat lapset. Jokainen päivä on aina lähempänä sitä hetkeä kun alkaa helpottamaan. Vie lapset hoitoon ja menkää miehesi kanssa vaikka viikonlopuksi kylpylään? Tarvitsette huilia!
Ihme että sua ei heti lynkattu. Hae jostai apua
Ilmeisesti olet pääsemässä takaisin töihin huilaamaan. Kyllä se siitä sitten, kun saat käydä vessassa ovi kiinni ja juoda kahvin ennen kuin se jäähtyy. Elämä jatkuu!
Joskus niitä omia resursseja voi olla vaikea arvioida etukäteen. Ei voi tietää, että se kolmas on liikaa ennen kuin tulee se vahinkoraskaus ja lapsi ja sitten on jo myöhäistä perua. Teilläkin jos tuo kolmas ei olisi tullut heti toisen perään, olisit jaksanut varmasti paremmin.
Kyllä se siitä, älä suorita niin pirusti, lapset kasvaa vähemmälläkin "hoivaamisella" Ruokit, rakastat ja katselet vähän perään etteivät telo itseään ja muita.
4 lasta
Mene ja hae apua jostain tai keksi tapa ladata akkuja. Muista että se sinun raskas arki on lapsiesi ainutkertainen lapsuus.
Ei KUKAAN jaksa jos ei saa nukkua. Se ei ole sinun vikasi.
Sun lapset on vielä tosi pieniä, kyllä se tuosta helpottaa. Epäonnistumista tuntee varmasti jokainen äiti, se on selvä. Kukaan ei ole täydellinen. Lapset pärjää vähemmilläkin virikkeillä kunhan heillä on perusasiat kunnossa. Kun palaat töihin, tee arjesta sellaista, että ehdit ladata akkujasi levätä säännöllisesti ja riittävästi. Lyhennetxn työajan tekemistä suosittelen lämpimästi.
Meidän kolme lasta ovat 10 vuotta vanhempia kuin sinun ja samat ikäerot. Elämä on paljon rennompaa kuin aiemmin, lapset on omatoimisia, itse teen edelleen 75% työviikkoa. Mutta nuo ajat kun kaikki oli pieniä ja tosi tarvitsevia, on kyllä tuoreena vielä mielessä.
Jos yhtään lohduttaa niin minä olin aivan puhki yhden lapsen kanssa. Ja lapsi ihan normaali, vähän temperamenttinen ja vilkkaanpuoleinen. Tiedän hyvin tuon tunteen kun pitäisi jaksaa ja pystyä tekemään sitä ja tätä ja tuota ja silti aina on joku arvostelemassa. En tiedä otanko herkemmin itseeni mutta tuntuu että entistä enemmän vanhempia syyllistetään millon mistäkin. Vähintään kerran viikossa kaivetaan joku psykologi kertomaan mediassa miten lapsen se ja tämä ja tuo johtuu siitä kun vanhemmat ei tee sitä tai tätä tai vanhemmat tekee niin tai noin.
Mutta, tekeekö mies muuta kun vie lapsia ulos? Sinä tarvitset nyt lepoa, ihan yksin. Vaikka edes yhden viikonlopun, mieluummin viikon.
Ei nyt ehkä lohduta, mutta kyllä se vielä helpottaa. Tuo pikkulapsiaika on rankkaa kelle hyvänsä. Älä syyllistä itseäsi, hyvä äiti olet ja hyvä että uskallat myöntää että olet väsynyt. Kovin moni ei uskalla.
Tsemppiä!
Olet hyvä ihminen ja äiti, jolla sydän paikallaan. Muuten et kirjoittaisi asiaasi muiden näkyville. Olet väsynyt ja se on ymmärrettävää. Lapset on vaativia ja erityislapsi varsinkin vie voimia. Toivottavasti voit hakea jostain apua ❤️
Kyllä se siitä helpottaa kun aikaa kuluu.
Ja muista että erityislasten kanssa elämä on aaltoliikettä. Aina sieltä vaan noustaan ja tulee parempia kausia.
Suosittelen myös että teet lyhennettyä työviikkoa jos mahdollista. Eka- ja tokaluokkalaisten vanhemmat saa kelasta tukea lyhennettyyn työpäivään sitten kun on lapset sen ikäisiä. (6h)
Muuten saattaa työssäkäynti tuntua liian raskaalta tuon kaiken päälle.
Tsemppiä 👍
Voisitko saada jostain apua? Tai jos pitäisit vähän lomaa ihan itseksesi? Viikko kylpylässä hemmoteltavana vaikka. Sun täytyy ladata akkusi jollain konstilla. Älä luovuta!