Pidätkö sukusi nimestä eli alkuperäisestä sukunimestäsi?

Minulla on suhteellisen harvinainen sukunimi, mutta sillä on sanana suomenkielessä ikävä ja ruma merkitys. Lapsena nimi suorastaan hävetti ja olen huomannut, että monissa tilanteissa, kun muita kutsutaan sukunimillä minua kutsutaan etunimellä.

Tuntuu, että mikä tahansa sukunimi olisi parempi, mutta olen jo tottunut. Jos joskus menen naimisiin niin todennäköisesti vaihdan ilomielin miehen nimeen.

Olen kahdesti vaihtanut kauniimpaan. Omani oli äänteellisesti hankala ja ihmiset usein kuulivat sen väärin. Vaihdoin kerran hieman helpompaan muotoon ja toisen kerran avioituessani.

En ole ollut naimisissa enkä kihloissa. Lapsilla on isänsä sukunimi joten postilootassa lukee kaksi nimeä. Nyt sinkku eikä tällainen nelikymppinen enää naimisiin pääse.

Aikoinaan kun omat vanhemmat erosivat ja äitini meni uusiin naimisiin niin hän olisi halunnut että minä otan sen uuden miehen sukunimen että olisi koko perheellä vain yksi nimi ja liittyi siihen sekin että olisi halunnut ärsyttää isääni asialla. Sain onneksi valita ja älysin olla vaihtamatta! Nyt vuosien päästä ajatus on ihan älytön.

Pidän nimestä ja pidin sen ja lapsilla on minun sukunimeni. Hyvä vaan kun erottiin niin ei tarvinnut uudestaan vaihtaa.

Mistähän niistä... meinaan vaan, kun sukupuuta katsoo, niin nimiä on vaihdeltu ja suomennettu. Ja sitten kun ottaa huomioon kaikenlaiset syrjähypyt sun muut, niin mistä sitä voi omaa sukunimeään edes tietää.

Pidin sukunimeni ja mies piti omansa. Lapsilla on minun sukunimeni, koska se on harvinaisempi ja kauniimpi kuin miehen sukunimi.

Tapasin kerran naisen, jonka nimi oli Kerttu Karvanen-Partanen. Mietin pitkään, miksi ihmeessä hän oli halunnut kaksoisnimen.