Pidätkö sukusi nimestä eli alkuperäisestä sukunimestäsi?

En pidä eli vaihdoin kauniimpaan.

En pidä. Tylsä nimi, johon ei ole lapsuudenperhettä lukuunottamatta mitään sidettä. Otin avioituessa puolison sukunimen, lähinnä siksi että halusin saman nimen hänen kanssaan ja yhteisen nimen myös tuleville lapsille.

Oma sukunimeni oli ihan tavallinen -nen loppuinen nimi, aika yleinen. Tiesin, että tässä samassa kaupungissa oli ainakin kaksi täysin saman nimistä naista, siis heidän toinen nimensäkin oli sama kuin minulla. Otin mieheni sukunimen jo ihan senkin takia, että olin raskaana ja halusin perheemme olevan yhtenäinen. Miehen nimi oli ruotsalainen, mutta tavallinen ja helppo. Tekisin saman päätöksen nytkin jos pitäisi. N42

Pidän, ja puolisoni pitää omastaan. Lapsilla minun nimeni.

Pidän. Mulla on supertavallinen sukunimi, melko yleinenkin jopa, mutta pidän siitä kovasti ja aion tulla haudatuksikin senninimisenä. Minulla on siis äitini sukunimi, periytin saman nimen myös lapselleni.

Jostain syystä se nimi on itselleni tosi tärkeä enkä voisi kuvitella vaihtavani sitä, toki mielihän voi aina muuttua vielä... :)

No, en oikein pidä, se on melko ruma nimeksi. Se on harvinainen täällä päin Suomea ja lapsena hävetti, kun nimi kirjoitettiin aina väärin ja sitä sai oikoa. Pahimmillaan aikuiset vänkäsivät vastaan, että minä olen väärässä.

Se on kuitenkin minun nimeni, joten en vaihtanut sitä naimisiin mennessä. Lapset ovat isänsä sukunimellä, se on lyhyt, ytimekäs ja helppo ulkomaillakin.

Miten niin sukuni nimi? Se oli isäni nimi.

Joo ja otin mieheni nimen avioituessamme.

Oli tapana siihen aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten niin sukuni nimi? Se oli isäni nimi.

Joo ja otin mieheni nimen avioituessamme.

Oli tapana siihen aikaan.

Miten sinulla oli isäsi nimi, mutta miehelläsi nimi oli oma? Sinähän otit appiukon nimen.

Tyttönimeni on ihan ok, melko tavallinenkin. Mutta molemmilla kerroilla avioituneena muutin nimeni miehen nimeksi. Molemmat ovat olleet harvinaisempia ja toinen -aiempi- tosi kivakin.

Mutta joo. Ei mulla ole mitään vahvoja sukusiteitä isäni nimeen. Isä on ainoa perheensä poika, ja naiset on naimisiin mennessä muuttaneet nimeään ja yksi rasittava vanhapiikatäti löytyy jolla on sama nimi kun isälläni :D. Ukin perheessä oli vaan poikalapsia, 3/5 kuoli sodassa ja kahdesta eloonjääneestä vain ukkini jatkoi sukua. Isänpuoleisen mummin sukua on sen sijaan paljon, mutta he eivät luonnollisestikaan ole saman nimisiä kuin minä aikoinaan, vaikka niistä ihmisistä tykkäänkin kovin. Enemmän olen tekemisissä äitini suvu kanssa. Eli jos nimi pitäisi valita sen mukaan kuinka arvostaa sukuaan ja pitää jostain, niin valintani olisi äitini tyttönimi.

Mutta kun hei. Nimi on nimi. En ole isäni omaisuutta joten en pitänyt isäni nimeä, enkä ole ollut miesteni omaisuutta vaikka heidän nimen olenkin siis 2 krt ottanut. Ne nimet mitä mulla on ollut, on ihan mun oma valinta ja ne on MUN nimiä.

Pidän, mutta vaihdoin toiseen myös kauniiseen. Syy: jonkinlainen halu erottautua aikaisemmasta elämästäni.

Miten niin sukuni nimestä? Tyttönimeni oli isäni sukunimi, joka tuli hänen isältään. Tämän lisäksi ihan lähisuvun nimiä on isän äidin tyttönimi, oman äitini tyttönimi, äidin äidin tyttönimi... Kaikki ovat minun sukuni nimiä, ja jos näistä saisin valita jonkun, se olisi isän äidin tai oman äitini tyttönimi. Nyt minulla on mieheni sukunimi, joka on tullut hänen isänsä kautta, ja olen siihen oikein tyytyväinen, ja nyt se on myös minun nimeni.

En  pitänyt joten vaihdoin sen äitini tyttönimeen jonka olen pitänyt avioitumisesta huolimatta.

Vaihdoin naimisiin mennessä miehen sukunimen, olen vanhanaikainen. Nyt erottua otin tyttönimen takaisin. Miehen sukunimi on harvinainen, omani tuikitavallinen, mutta koen olevani sen niminen.

Inhosin alkuperäistä nimeäni, joka tuli isältäni ja hänen isältään..hups ei tullutkaan, nimi oli tullutkin hänen äitinsä uudesta liitosta, joten ei siis mulle mitään sukua. Vaihdettu äidin tyttönimeen jo ajat sitten. En vaihda enää. Miehenkin nimi tylsä ja yleinen.

Pidän, en vaihtanut. Mielestäni nimeni on osa minua enkä minä miksikään muutu naimisiin mennessäni.

Mun sukunimi oli ihan kiva, aika harvinainen vaikka toisaalta tavallisen kuuloinen -nen päätteinen nimi, joka viittaa vahvasti lähtöperäänsä Lapissa, jossa valtaosa sen nimisistä asuu. Mieheni on ulkomaalainen ja vaihdoin hänen sukunimeensä. Lähinnä siksi, että haluan mulla olevan sama nimi kun miehelläni ja onhan se eksoottinenkin. Vaikka välillä ärsyttää kun sitä joutuu tavaan moneen kertaan. 

'Oma' sukunimeni on sellainen, että jos mun veli ei jatka sukua niin nimi (vähintään) mun isoisoisän haarasta tulee kuolemaan, en ole varma oliko hänelläkään veljiä, heillä lapsia jne. Ajatus tuntuu vähän surulliselta, mutta toisaalta, se on vain nimi ja siinä vaiheessa kun ollaan kaikki poissa niin mitä väliä sillä enää on.

En pidä, oli tylsä ja tavallinen tusinanimi. Miehen nimi on kaunis ja sointuva, otin sen ilman sen kummempaa pohdintaa. Uusi nimi on myös lyhyempi, joten se on kivempi kirjoittaa.

Tykkään sukunimestäni, mutta en tykkää suvustani, joten kun menemme naimisiin, otan mieheni sukunimen, vaikka se on aika harvinainen ja vähän hassu.

En erityisesti pidä, mutta en myöskään ole pitämättä. Sukunimeni on ihan tavallinen, "neutraali" nimi. En vaihtanut sitä naimisiin mennessäni, enemmänkin käytännöllisyydestä kuin tunnesyistä. Ei tarvinnut ruveta uusimaan ajo- tai pankkikortteja yms. 

Toisaalta pidän siitä, että nimeni yhdistää minut kotipaikkakunnalleni, koska siellä se on melko yleinen. Olen koko ikäni asustanut suunnilleen samalla seudulla, ja varsinkin vanhemmat ihmiset toteavat nimeni kuultuaan: "Sinä oletkin varmaan kotoisin paikkakunnalta X".

Odotin koko lapsuuteni että pääsen eroon tyttönimestäni. Ensinnäkin se oli ruma. Toiseksi minua luultiin aina lestadiolaiseksi, koska lähes kaikki tuon sukunimen omaavat kuuluvat tuohon kauheaan naista alistavaan lahkoon (myös isovanhempani)

Olen myös vanhanaikainen ja mielestäni koko perheellä pitää olla sama sukunimi. Enkä missään nimessä halunnut antaa tyttönimeäni lapsilleni.

Mieheni sukunimi on kaunis, ytimekäs ja kansainvälinen. Myös harvinainen (meitä on alle 100). Otin mieheni nimen siis enemmän kuin mielelläni.