Miten isovanhempasi söivät ja treenasivat?

Pappa kuoli viiskymppisenä sydäriin ja mummo seitsämänkymppisenä.Ruokavalio ei päätä huimannut ja liikuntana arkiliikkuminen marjassa.

Toinen pappa samalla ravinnolla,arkiliikunta ja juoksu.Eli kasikymppiseksi.Mummo kuoli vikana,arkiliikkui ja ruoka oli mitä oli.

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tuo vastaajien isovanhempien elämäntapa. Palstan enemmistön, eli 20-30-vuotiaiden nuorten äitien omat vanhemmat lienevät syntyneet 60-luvulla ja isovanhemmat 40-luvulla. Näin ollen he ovat eläneet aktiiviaikaansa 70- ka 80-luvulla. Itse tuolloin lapsuutta eläneenä voin kertoa, että ei tuolloin enää missään omavaraistaloudessa eletty, vaan ihan marketeista ne ruoat ja muut haettiin. :)

NiIn just ja osalla nytkin elossa. Se et ovat varmaan laajassa otannassa elintasosairainta ikäluokkaa ikinä. Eivät treenaile, mutta valmisruuat ja vaalea ranskis makkaralla maistuu. Nuoremmat sentään yrittää vähän.

Isän puolen isovanhemmat olivat syntyneet 1800-luvun viimeisinä vuosina. Mummo kuoli reilu 50kymppisenä syöpään ja ukki 80-vuotiaana "vanhuuteen". En tiedä kuolinsyytä, mutta vanhana tuohon aikaan häntä pidettiin. Olivat pientilallisia ja sotaevakkoja. Ruoka oli perusmaatilallisen ruokaa: perunaa, karjalanpaistia, ruskeaa kastiketta ja tirripaistia. Lisäksi oli paljon kalaa, koska kalastivat itse. En ole koskaan kuullut mitään tarinoita heidän urheiluharrastuksista - tuskin oli.

Äidin puolen isovanhemmat olivat 1920-luvulta. Isoisä elätti perheen tekemällä metsätöitä. Isoäiti oli kotona lapsien kanssa. Elivät hyvin vaatimatonta elämää. Ruokina vellejä ja mitä nyt oli, perunaa ja kastiketta, jonkin verran myös kalaa. Molemmat kuolivat nuorina: isoäiti 62- ja isoisä 68-vuotiaana aivoinfarktiin ja sydänkohtaukseen. Isoisä harrasti nuorena suunnistusta, mutta vanhempana hieman alkoholisoitui.

Itse olen nyt 40-vuotias ja hyvin vähän on muistoja isovanhemmista, joista viimeinenkin kuoli, kun olin alle 10-vuotias.

1960-luvulle saakka kuoltiin työiässä sairauksiin jotka nykyään havaitaan ajoissa ja hoidetaan rutiininomaisesti. Niiden suhteen ravitsemuksella ja liikunnalla ei ole vaikutusta. Tämä kannattaa ottaa huomioon arvioita tehdessä.

Miten mahtoivat mummomme ottaa peppuselfiet koko kansan katsottavaksi? Se minua askarruttaa.

Mulla on ollut onni pitää suurin osa isovanhemmistani pitkään ja he ehtivät tavata lapsenlapsenlapsensakin.

Isänpuoleinen isoisäni oli syntynyt 1918 ja lapsuudenaikainen ruokavalio oli surkea, koska äiti kuoli varhain ja juoppo-isästä ei ollut kokkaamaan. Joutui töihin jo 10-veenä ja armeijan harmaat kutsuivat syksyllä 1938, sieltä suoraan sotaan. Itse asiassa lihoi ja kasvoi pituutta armeijassa (tiedän sotilaskortista). Harrasti ennen sotaa ja sodan jälkeen painia ja oli aika hyväkin. Ruokavalio lie ollut ajalle tyypillinen voita, lypsymaitoa, puuroa, perunaa, kalaa ja lihaa. Kuoli sydänkohtaukseen 40-veenä. 

Isänpuoleinen mummoni kuoli kolme vuotta sitten, eli 92 vuotiaaksi. Ei elämänsä päivänä harrastanut mitään treeniä, ja kauppareissutkin loppuivat 65-veenä (epilepsia). Eleli melko lailla kaupan eineksillä, kaurapuurolla ja sukulaisten  laittamalla kotiruualla. Arki oli kovaa nuorena leskenä, lehmät, vedenkanto, pyykinpesu, halonhakkuu, kasvimaa, kävellen kauppaan...talossa ei ollut sisävesiä. Kyllä aika omavaraisia talossa oltiin tuonne vuoteen 77,  jolloin lehmät lähtivät. Mm. voi kirnuttiin (lähtisi multa varmaan vieläkin, koska mummi opetti 8-veetä..) ja kirnu on mulla edelleen tallessa. Mummi oli todella nuuka tyyppi ja säästi kaiken käyttökelpoisen siististi,  talo on yksi 50-luvun museo. Ennen kuolemaansa tunsi olonsa huonoksi, soitti itse itselleen ambulanssin. Sairaalassa tarjosivat apua vessareissulle, mummi  92-v. tiuskaisi "Olen minä sinne ennenkin osannut kävellä ja perseeni pyyhkiä!" ja niin käveli, kuoli muutaman tunnin sisällä nukkuessaan. Sydän vaan väsähti.

Äidinpuoleinen isoäiti oli melko lihava 50-veeksi ja sairastui diabetekseen. Siihen asti ainoa liikunta oli raskas tehdastyö. Mummi alkoi nousta aamulla kello 5 ja lähti 6 km lenkille, sama heti töiden jälkeen, kävi laittamassa ruuan ja lähti taas lenkille. Laihdutti kaalisopalla 37 kiloa. Talvisin hiihti, minäkin kävin hänen kanssaan lenkillä ja mummi meni lujaa (olin silloin 14 v ja en ihan huono hiihtäjä minäkään). Mentiin ylämäessä varuskunnan pojistakin ladulla ohi (tosin niillä oli täyspakkaukset selässä) matkalla kahville sotkuun (siihen aikaan 80-luvulla vielä pääsi sotkuun kahville). Ruokavalio oli hyvin terveellinen. Mummi kuoli Alzheimeriin 88-veenä.

Äidinisä fillaroi ja hiihti ja kävi mummin kanssa kävelyillä, ja vanhakin paineli melko lujaa potkukelkalla. Ukki kuoli tapaturmaisesti 86-veenä, kaatui sillä potkukelkallaan ja löi päänsä. Ei suostunut sodan käynyt mies kypärää pitämään, piti naurettavana kun sukulaiset ehdottivat. Ukki oli hieno mies, vieraatkin lapset tykkäsivät hänestä. Hoiti mummia. Kun mummista ei ollut enää kokiksi, ruokavalio oli loppuaikoina niin, että ukki kävi kaupassa ja sukulaiset kävivät vuorollaan auttamassa ja tekemässä ruokaa. Ukki oli kova syömään kalaa ja lääkärintarkastuksessa vähän ennen ukin kuolemaa lääkäri oli sanonut, että pumppu on hyvässä kunnossa ja kunto muutenkin ikäisekseen tosi hyvä.

Kamala kun tuli taas ikävä niitä...

toiset isovanhempani ovat syntyneet 1910-luvun alussa. Mummo kuoli jo vuonna 1988, eli noin 75 vuotiaaksi pappa kuoli uudenvuoden aattona 2006 eli kuoli 85-vuotiaana.

Toiset isovanhempani ovat syntyneet 1925 ja 1929, eli ovat ysikymppisiä, ovat elossa vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tuo vastaajien isovanhempien elämäntapa. Palstan enemmistön, eli 20-30-vuotiaiden nuorten äitien omat vanhemmat lienevät syntyneet 60-luvulla ja isovanhemmat 40-luvulla. Näin ollen he ovat eläneet aktiiviaikaansa 70- ka 80-luvulla. Itse tuolloin lapsuutta eläneenä voin kertoa, että ei tuolloin enää missään omavaraistaloudessa eletty, vaan ihan marketeista ne ruoat ja muut haettiin. :)

Ei nyt ehkä kannata oletuksia ihmisten ikiin tehä. Mun isovanhemmat syntyivät 20-luvulla ja olen 25v.

Näin on. Omat isovanhempani ovat myös syntyneet 20-luvulla , vanhemmat -50 luvulla ja itse synnyin -80 luvulla. Omat vanhempani elivät maaseudulla nuoruutensa ja omista pelloista ja navetasta se ruoka siellä pääosassa tuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tuo vastaajien isovanhempien elämäntapa. Palstan enemmistön, eli 20-30-vuotiaiden nuorten äitien omat vanhemmat lienevät syntyneet 60-luvulla ja isovanhemmat 40-luvulla. Näin ollen he ovat eläneet aktiiviaikaansa 70- ka 80-luvulla. Itse tuolloin lapsuutta eläneenä voin kertoa, että ei tuolloin enää missään omavaraistaloudessa eletty, vaan ihan marketeista ne ruoat ja muut haettiin. :)

NiIn just ja osalla nytkin elossa. Se et ovat varmaan laajassa otannassa elintasosairainta ikäluokkaa ikinä. Eivät treenaile, mutta valmisruuat ja vaalea ranskis makkaralla maistuu. Nuoremmat sentään yrittää vähän.

Mistähän ikäpolvesta puhut?

Jaa, kyllä kaikki ovat liikkuneet. Kun maatiloilta lähtivät, tuli tilalle urheilu, pirkanpyöräilyt ja hiihdot ym.

Paljon hedelmiä ja marjoja. Säännöllinen ateriarytmi, tämä ainakin yhdistää.

Vierailija kirjoitti:

1960-luvulle saakka kuoltiin työiässä sairauksiin jotka nykyään havaitaan ajoissa ja hoidetaan rutiininomaisesti. Niiden suhteen ravitsemuksella ja liikunnalla ei ole vaikutusta. Tämä kannattaa ottaa huomioon arvioita tehdessä.

Toinen mummuni kuoli n 5-kymppisenä sydäninfarktiin. Tuolloin ei vielä veren korkeita rasva-arvoja hoidettu, ei ollut pallolaajennuksia, ohitusleikkauksia. Tänä päivänä noilla hoidoilla elinvuosia voidaan lisätä vuosikymmenillä. Tuohon aikaan runsas tupakointi ( miehillä ) rasvaisen ruuan ohella laski elinaikaodotusta varsinkin miehillä.