Mitä tehdä kun lapsi 4v huutaa tauotta jopa kaksi tuntia ja raapii/hakkaa itseään jos en anna tablettia hänen halutessaan?
Neurologin tutkimuksiin olemme jo jonossa.
Siis kyse ei ole nyt mistään pienestä ininästä ja satunnaisesta tavaran heittelystä vaan se raivokohtaus on usein niin valtava että olen välillä "kuset housussa" itsekin kun alkaa riehumaan.
Tilanne saattaa olla usein esim. tällainen. Olemme iltapuuhissa, iltapala syöty, hampaat pesty. Pyytää tablettiaan, sanon että peliaika on täynnä, ei enää. No, sitten luemme sadun ja toivotan hyvät yöt. 5-10 min, niin poika marssii olohuoneeseen ja vaatii tablettia. Sanon jälleen "Ei enää, huomenna sitten kun pääset päiväkodista" Ja siitä se sitten alkaa. Karjuu, kiljuu, raapii itseään, paiskoo tavaroita, mielellään sellaisia jotka hajoavat. (Kaikki lasi/posliiniesineet ovat yläkaapeissa ettei saa niitä) hakkaa päätään seinään, sängyn päätyyn... Tietysti otan tuolloin hänestä kiinni ettei satuta itseään. Siinä syliasennossa saattaa sitten huutaa täyttä kurkkua vaikka kuinka pitkään. Kun rauhoittuu ja käskee uudestaan antamaan tabletin, kaikki alkaa alusta.
Pitäisikö minun vaan luovuttaa ja antaa tabletti hänelle halutessaan? Olen henkisesti ja fyysisesti aivan loppu. En siis ole antanut tablettia kertaakaan hänen riehuttuaan mutta alan olla todella, todella väsynyt.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen huomannut lapsessa jo hyvin pienellä käytöllä pelottavan kiintymisen tablettiin. Lapsi on 1,5v ja tablettia ei ole nähnyt edes viikottain, sen jälkeen kun n. 1v sitä ensimmäisen kerran katsottiin. Lähinnä joskus pitkällä automatkalla on katsottu videota, tai joskus kotona huvikseen joku musavideo, lasten peliä tms. Se ei ole edes palkinto tai lapsenvahti meillä, vaan ihan satunnainen viihde.
Nyt parilla viime kertaa on noussut aivan suhteettomat kilarit kun tabi on otettu pois. Huuto ei ole missään suhteessa siihen miten suuttuu jos jotain muuta mieluisaa kielletään. Eli meillä lähti nyt laite kokonaan valikoimista pois, tuo kiihtyminen oli oikeasti aika järkkyä, ja vielä noin vähällä ruutuajalla.
T. Kukkahattutäti joka nörää koneella ammatikseen
TV:t ja tablet eivät ole tarkoitettu joka päiväiseen lapsen vahti käyttöön.
PK:ssa vasta 5- ja 6- vuotiaat saavat maksimissaan puolituntia tablettiaikaa.

Niin. Enkös minä vähän niin sanonut. Muutaman kerran kuussa hetki kerrallaan. Joka siis oli näköjään liikaa sekin.
Mitä ihmettä 4 v tekee tabletilla sun muilla härveleillä. ? Nyt täytyy satsata lapsen kanssa yhdessäoloon. Menkää uimahallille, luistelemaan, lukekaa kirjoja, leikkikää jne.
Meillä 1,5-vuotias katsoi tabletilla 2 kertaa 10minuuttia teletappeja. Aivan järjetön raivari näiden kertojen jälkeen, pahin mitä koskaan on ollut. No, nyt ei todellakaan katso tablettia.
5-vuotiaan kanssa on sovittu, että saa katsoa tablettia ruoanlaiton ajan. Eli katsoo 45min-1h päivässä ja antaa kiltisti tabletin pois kun alamme syömään. Telkkaria meillä ei katsota lasten aikana ollenkaan.
Minäkin ottaisin tuossa tilanteessa tabletin kokonaan pois, Ap.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä 4 v tekee tabletilla sun muilla härveleillä. ? Nyt täytyy satsata lapsen kanssa yhdessäoloon. Menkää uimahallille, luistelemaan, lukekaa kirjoja, leikkikää jne.
Aloittajan tapauksessa on menty överiksi aikaa sitten, mutta en näe varsinaisesti tarpeellisena sulkea pelejä täysin pois jostain periaatteellisesta käpylehmäideologiasta johtuen. Ne ovat osa 2000-luvun ihmisten elämää. Eiväthän ne lapselle välttämättömiä ole, mutta ovatko lautapelitkään? Laitteilta löytyy musiikkia, kirjallisuutta ja pelejä aivan samoin kuin analogisesta maailmastakin. Vanhempien tehtävä on vain pitää joku roti sen käytön kanssa, aivan kuin senkin kanssa jos futistreenit syrjäyttävät koulunkäynnin.
Meillä 5v tyttö saa samanlaisia kohtuuttomia raivareita jos ei saa tahtoaan läpi tietyissä asioissa. Hänen tabletin käyttöään ei rajoiteta, tällä hetkellä se on ollut ainakin kuukauden laatikossa. Aktiivisimmillaan käyttää sitä 1-2 kertaa viikossa, yleensä paljon vähemmän.
Raivarit ovat silti todellinen ongelma ja voi olla että ap:n lapsellakin kyse on ihan jostain muusta kuin tabletista.
Tabletti nyt kuitenkaan ei ole se ongelma, vaan se on pään sisällä
Vierailija kirjoitti:
Meillä 1,5-vuotias katsoi tabletilla 2 kertaa 10minuuttia teletappeja. Aivan järjetön raivari näiden kertojen jälkeen, pahin mitä koskaan on ollut. No, nyt ei todellakaan katso tablettia.
5-vuotiaan kanssa on sovittu, että saa katsoa tablettia ruoanlaiton ajan. Eli katsoo 45min-1h päivässä ja antaa kiltisti tabletin pois kun alamme syömään. Telkkaria meillä ei katsota lasten aikana ollenkaan.
Minäkin ottaisin tuossa tilanteessa tabletin kokonaan pois, Ap.
Meillä oli siis ihan vastaavan oloinen tilanne taaperon kanssa. Varmasti on taaperoita jotka eivät tuosta kilareita ota, enkä näe ongelmaa jos he silloin tällöin videonpätkän katsovat. Meillä ei onnistunut ja laite lähti mäkeen.
T. Kukkis/41
Mutku se on niin helppo lykätä 1-vuotiaan käteen tabletti niin saa vähän omaa aikaa
Lapsi on kuin alkoholisti. Jollekin se sopii ja joku pysyy kohtuukäytössä ja joku jää välittömään ja tuhoisaan koukkuun. Tabletti ainakin pariksi vuodeksi kokonaan pois. Ja hyvä tiedostaa tuo addiktiotaipumus myöhempääkin elämää varten (päihteet, netti, seksi/porno, uhkapelit tms.).
Sano että joulupukin tontut hakivat tabletin pois( siis jos uskoo joulupukkiin). Voit myös käyttää toista taruolentoa, johon poika uskoo. Sanot vielä että ne tuovat tabletin takaisin sitten kun olet vähän isompi/ et kiukuttele tabletista/ mikä vaan minkä luulet uppoavan lapseesi.
Saman tyyppisessä tilanteessa meillä tuli pelipäivä kerta viikkoon (jolloin saa pelata etukäteen kerrotun ajan). En jaksanut sitä jatkuvaa kiukuttelua asiasta. Edelleen tuntuu että vähän turhan hartaasti sitä pelipäivääkin odotetaan.
Vierailija kirjoitti:
Tabletti nyt kuitenkaan ei ole se ongelma, vaan se on pään sisällä
Meillä ei ainakaan ole mistään muusta tullut sellaisia raivareita. Jos se pään sisältö ei sovi yhteen tabletin kanssa, niin helpompi vaan jättää se tabletti pois tai vähemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Mutku se on niin helppo lykätä 1-vuotiaan käteen tabletti niin saa vähän omaa aikaa
Kiitos älykkäästä panoksesta hyvään keskusteluun. Tässäpä tuore näkökulma.
Vastaajat on ihan hukassa jankuttaessaan tabletista ja ruutuajasta. Ei tuo ole normaalia kuin pahimmassa uhmaiässä, ja silloin raivari syntyy monesta muustakin. Neurologiset tutkimukset ovat paikallaan. Tabletti on tässä sivuseikka, eikä vika ole teidän kasvatustaidoissa. Normaalilta huolestuneelta vanhemmalta kuulostat.
Vierailija kirjoitti:
Mutku se on niin helppo lykätä 1-vuotiaan käteen tabletti niin saa vähän omaa aikaa
Niinhän se on. Meillä esikoinen oli hankala tapaus - jatkuvasti vaatimassa viihdyttämistä ja seuraa. Ainoa "vapaa"aika mitä sain lapsesta oli se, että annoin lapselle tabletin käteen. Ja kyllä, tämä alkoi käyttämään tablettia jo päälle vuoden ikäisenä.
Nuorempi taas on helpompi tapaus, leikkii paljon itsekseen jne. Eli emme ole antaneet tablettia ollenkaan käyttöön, kun pärjätään hyvin ilmankin.
Vierailija kirjoitti:
Mutku se on niin helppo lykätä 1-vuotiaan käteen tabletti niin saa vähän omaa aikaa
Niin onkin. En toisaalta ihan tajua, miksi sitä vanhemman omaa aikaa pitää näin nälvien vähätellä? 1-vuotias on varmaan pahin oman ajan tappaja maailmassa, kukaan muu tuskin koskaan tulee olemaan susta yhtä riippuvainen ja roikkumaan sussa samalla tapaa kuin se 1-vuotias.
Mulla on lapset 1v 10kk ja 4v 6 kk, 4-vuotiaan kanssa on jo valovuoden verran helpompaa kuin 1-vuotiaan kanssa, joka on iholla KOKO AJAN. Todellakin annan sen välillä pelata pikku kakkosta, niin saan edes ruuanlaiton kriittisimmät vaiheet tehdä rauhassa tai käydä yksin p*skalla. Tiedätkö millaista on olla vessassa samalla kun toinen kiipeää pyyhehyllyyn, roikkuu ovenkahvassa, varastaa käsisaippuan, vetelee vessapaperia, tunkee vessapaperia pyttyyn sun jalkojen välistä, kiipeää saunan lauteille, varastaa kiukaalta kiviä... tai vaihtoehtoisesti voit laittaa oven lukkoon ja kuunnella kun toinen paukuttaa sitä ovea rytmikapulalla 5 minuuttia ja huutaa kuin syötävä.
Aloittajalle neuvoisin että tabletti kokonaan pois toistaiseksi. Voi olla että lapsella on jotain poikkeumaa, mutta varmasti on siihen tablettiin lisäksi pahasti addiktoitunut. Meillä huomaa lapsista heti jos ovat olleet tabletilla liikaa, niistä tulee ylipäätään kiukkuisia eivätkä osaa enää oikein leikkiä. Mutta kun laitan tabletin pariksi viikoksi kaappiin niin tilanne paranee heti jo toisena päivänä. Ja kun otat tabletin taas käyttöön, niin asetat sille tiukat käyttörajat. Munakello on hyvä, kun kello soi niin tabletti laitetaan takaisin kaappiin. 4-vuotiaalle minusta 30 min päivässä tablettia riittää. Tosin lapset on yksilöitä, jollekkin tuokin voi olla liikaa!
Vierailija kirjoitti:
Vastaajat on ihan hukassa jankuttaessaan tabletista ja ruutuajasta. Ei tuo ole normaalia kuin pahimmassa uhmaiässä, ja silloin raivari syntyy monesta muustakin. Neurologiset tutkimukset ovat paikallaan. Tabletti on tässä sivuseikka, eikä vika ole teidän kasvatustaidoissa. Normaalilta huolestuneelta vanhemmalta kuulostat.
Siitä nyt ei ole mitään haittaa että kokeilee ensin sitä kaikkein loogisinta vaihtoehtoa. Kattoo jatkuuko raivarit sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heittele sitä tablettia kun se heittelee tavaroita ja sano, että nyt tabletti meni rikki.
Näin käy kun heittelee tavaroita. Kaksi opetusta yhden hinnalla.
Ei kovin hyvä neuvo.Aikuisen ei tule riitatilanteissa asettua lapsen rooliin,vaan olla järkevä malli.Tavaroiden heittelyä ei varmaan haluta vahvistaa?
Niin ja se tabletti pois,selvä juttu.Ei ole vaihtoehtoa.Jos annat asian lapsen päätettäväksi,niin sitten vasta olet todellisissa ongelmissa.Varmasti on alkuun hankalaa,mutta ohi menee,tuo soutaminen ja huopaaminen ei mene.