VS: Jopa kuperkeikan tekeminen liian vaikeaa osalle lapsista – "Monella kunto on romahtanut"
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/477459-jopa-kuperkeikan-tekemine…
"– Jos mennään esimerkiksi 1970-luvulle, jolloin Suomessa oli sekä hiihdon että kestävyysjuoksun menestystä, myös lapset ja nuoret harjoittelivat näitä lajeja paljon enemmän ja kulkivat kouluun aktiivisesti. Siihen verrattuna voitaisiin ainakin kestävyyskunnon puolesta puhua romahtamisesta, Mäkelä sanoo."
Kommentit (128)
Osa lapsista ei varmaan ole koskaan ollutkaan kuntossa, joten se ei voi romahtaa.
Kuperkeikka antaa kuvan koordinaatiokyvystä ja liikkuvuudesta. Ihanaa tahalleen väärin ymmärtämistä molemmilta. On oikeasti surullista kun kaikki lapset eivät osaa edes kyykkyyn mennä tai eivät taivu siihen
Vierailija kirjoitti:
Mitä kuntoa kuperkeikan tekemiseen tarvitaan? Lisäksi, mihin ihminen tarvitsee kuperkeikantekemiskykyä? Ja pitäisikö sen olla luontainen kyky? En osannut sitä koulussa enkä koskaan oppinut, ja hyvin olen pärjännyt.
Ei kuperkeikan tekemisen tarvita kuntoa vaan motorisia taitoja. Osalla tosin ne taitavat olla huonot ihan perinnöllisestikin, mutta niitä voi kyllä oppia jollainlailla harjoittelemalla. Itse olen tanssitunneilla harjoitellut aikuisena kuperkeikan tekemistä taaksepäin.

Jaahas. Ja miksi minun pitäisi osata tehdä kuperkeikka? En tanssi työkseni enkä harrasta myöskään. Osaan kyllä juosta ja punnertaa yms hyödyllistä.
No moniko teistä aikuisista pystyy tekemään kuperkeikan nyt kovalla lattialla?
Kerro myös ikä ja sukupuoli.
Minulla onnistuu 50/M.
Jos nyt ei takerruta ainoastaan tuohon kuperkeikkaan, niin onhan tämä suuntaus todella huolestuttava. Kenen mamman lapsi vielä tällä älypuhelin-aikakaudella liikkuu vähintään kaksi tuntia päivässä, käsi sydämellä?

Kuka väitti että sinun pitäisi osata? Se että et osaa kertoo vain, että sinulla on ollut/on edelleen motorisia vaikeuksia kehosi kanssa. Osa voi olla perinnöllisiä ja osa sitten harjoittelun puutetta.
Aamutvn aihe oli kerran kuinka jotkut lapset ei osaa tehdä kuperkeikkaa
Vierailija kirjoitti:
No moniko teistä aikuisista pystyy tekemään kuperkeikan nyt kovalla lattialla?
Kerro myös ikä ja sukupuoli.
Minulla onnistuu 50/M.
Onko kovalla lattialla tehty kuperkeikka jokin extreme-temppu? En ole koskaan osannut sitä tehdä, enkä oppinut koulussa. En ole kaivannut tuollaista turhaa kykyä.
Mihin käytät tätä hienoa kykyäsi? Vedätkö työmatkat kuperkeikkaamalla vai heitätkö iltamenoissa naisten päät pyörälle saavia kuperkeikkoja housut ratkeamispisteessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kuntoa kuperkeikan tekemiseen tarvitaan? Lisäksi, mihin ihminen tarvitsee kuperkeikantekemiskykyä? Ja pitäisikö sen olla luontainen kyky? En osannut sitä koulussa enkä koskaan oppinut, ja hyvin olen pärjännyt.
Ei kuperkeikan tekemisen tarvita kuntoa vaan motorisia taitoja. Osalla tosin ne taitavat olla huonot ihan perinnöllisestikin, mutta niitä voi kyllä oppia jollainlailla harjoittelemalla. Itse olen tanssitunneilla harjoitellut aikuisena kuperkeikan tekemistä taaksepäin.
Jaahas. Ja miksi minun pitäisi osata tehdä kuperkeikka? En tanssi työkseni enkä harrasta myöskään. Osaan kyllä juosta ja punnertaa yms hyödyllistä.
Kuka väitti että sinun pitäisi osata? Se että et osaa kertoo vain, että sinulla on ollut/on edelleen motorisia vaikeuksia kehosi kanssa. Osa voi olla perinnöllisiä ja osa sitten harjoittelun puutetta.
Erikoista. Pystyn kyllä kaikkeen muuhun, mutta olenkin nyt jotenkin "vajaa", koska en osaa tehdä kuperkeikkaa :D Esim. tasapainoliikkeet, erilaiset venyttelyt, lihastreeni, aerobinen treeni. Mikähän vajavaisuus tämä kuperkeikattomuus nyt oikein onkaan? Olenkohan jotenkin motorisesti vammainen ihan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No moniko teistä aikuisista pystyy tekemään kuperkeikan nyt kovalla lattialla?
Kerro myös ikä ja sukupuoli.
Minulla onnistuu 50/M.Onko kovalla lattialla tehty kuperkeikka jokin extreme-temppu? En ole koskaan osannut sitä tehdä, enkä oppinut koulussa. En ole kaivannut tuollaista turhaa kykyä.

Aijaijai! Kyllä taitaa kismittää kun ei iso maha anna sen verran periksi että saisi kuperkeikan tehtyä. Selittelet ja kyselet varmaan samalla tavalla joka asiassa kun pyydetään jotain tekemään. ;)
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ei takerruta ainoastaan tuohon kuperkeikkaan, niin onhan tämä suuntaus todella huolestuttava. Kenen mamman lapsi vielä tällä älypuhelin-aikakaudella liikkuu vähintään kaksi tuntia päivässä, käsi sydämellä?
2 tuntia on aika paljon. Välillä meillä menee yli välillä ei tule mitään liikuntaa.
Meillä onneksi puolet tuosta hoituu koulumatkoilla, joka meillä on 3,5 kilsaa suuntaansa ja sinne tuo pyörllä tänäkin aamuna lähti. Tänään on koulussa luistelua jäähallissa 2 tuntia ja päälle vielä 1,5 km kävely hallille eli tänään tulee täyteen ja ylittyykin reippaasti. Voi olla että illalla menee vielä luistelemaankin.
Viikonloppuisin käydään kaupassa pyörällä n 6km kun ei ole autoa. Parasta meillä on ollutkin että kun auto jäi pois niin lapsen kanssa ei tarvitse vääntää autolla kuljettamisesta, itsellä paino putosi yli 10 kg ja ollaan molemmat paremmassa kunnossa. Kaupastakin tulee raahattua vähemmän syötävää ja juotavaa eikä siellä tule käytyä ex-temporee ainakaan näin talvella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No moniko teistä aikuisista pystyy tekemään kuperkeikan nyt kovalla lattialla?
Kerro myös ikä ja sukupuoli.
Minulla onnistuu 50/M.Onko kovalla lattialla tehty kuperkeikka jokin extreme-temppu? En ole koskaan osannut sitä tehdä, enkä oppinut koulussa. En ole kaivannut tuollaista turhaa kykyä.
Mihin käytät tätä hienoa kykyäsi? Vedätkö työmatkat kuperkeikkaamalla vai heitätkö iltamenoissa naisten päät pyörälle saavia kuperkeikkoja housut ratkeamispisteessä?
Aijaijai! Kyllä taitaa kismittää kun ei iso maha anna sen verran periksi että saisi kuperkeikan tehtyä. Selittelet ja kyselet varmaan samalla tavalla joka asiassa kun pyydetään jotain tekemään. ;)
Ai että meni miehellä kipeästi hermoon. Kannattaa vähän ottaa iisimmin ne kuperkeikat noin vanhana setänä.
Olin lapsena normaalipainoinen ja sitä olen yhä. En muuten tiennytkään, että "motorinen ongelma" tarkoittaa isoa mahaa. No, siitä ei ole kyse.
Tuo aijaijai kommentti ei ollut minun. Jos niin luulit. Ei sinun täydy pystyä tekemään kuperkeikkaa vaikka minä pystynkin.
Etäisesti muistelen jonkun lääkärin pitäneen sitä jonkinlaisena "mittarina" joissakin asioissa.
50/M
Kärrynpyörää en osaa tehdä kuin vaan puusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kuntoa kuperkeikan tekemiseen tarvitaan? Lisäksi, mihin ihminen tarvitsee kuperkeikantekemiskykyä? Ja pitäisikö sen olla luontainen kyky? En osannut sitä koulussa enkä koskaan oppinut, ja hyvin olen pärjännyt.
Ei kuperkeikan tekemisen tarvita kuntoa vaan motorisia taitoja. Osalla tosin ne taitavat olla huonot ihan perinnöllisestikin, mutta niitä voi kyllä oppia jollainlailla harjoittelemalla. Itse olen tanssitunneilla harjoitellut aikuisena kuperkeikan tekemistä taaksepäin.
Jaahas. Ja miksi minun pitäisi osata tehdä kuperkeikka? En tanssi työkseni enkä harrasta myöskään. Osaan kyllä juosta ja punnertaa yms hyödyllistä.
Kuka väitti että sinun pitäisi osata? Se että et osaa kertoo vain, että sinulla on ollut/on edelleen motorisia vaikeuksia kehosi kanssa. Osa voi olla perinnöllisiä ja osa sitten harjoittelun puutetta.
Erikoista. Pystyn kyllä kaikkeen muuhun, mutta olenkin nyt jotenkin "vajaa", koska en osaa tehdä kuperkeikkaa :D Esim. tasapainoliikkeet, erilaiset venyttelyt, lihastreeni, aerobinen treeni. Mikähän vajavaisuus tämä kuperkeikattomuus nyt oikein onkaan? Olenkohan jotenkin motorisesti vammainen ihan?
Ottipas sulla hermoon. :D No tilastollisesti suurin osa osaa tai on ainakin osannut tehdä kuperkeikan joten olet varmasti vähemmistössä tältä osin. Motoriikkalla ei muuten ole mitään tekemistä aerobisen treenin, lihastreenin kanssa.
Ihmiset on erilaisia ja rakenteisia sekä sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Kuperkeikat ym hiihtoliikkeet on tarpeellisia oppia sillä ne on aivoperäisiä eli jos et hallitse ristikkäisliikkeitä eli hiihtoa vaikuttaa sekin aivojen toimintaan.
Siksi olisi kaikkien lasten opittava konttaamaan ennen kävelyä jne eli liikunta lapsilla eikä aikuisillakaan ole turhaa.
Ihan oma väitteeni on, että liikkumattomuus vaikuttaa älykkyyteenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kuntoa kuperkeikan tekemiseen tarvitaan? Lisäksi, mihin ihminen tarvitsee kuperkeikantekemiskykyä? Ja pitäisikö sen olla luontainen kyky? En osannut sitä koulussa enkä koskaan oppinut, ja hyvin olen pärjännyt.
Ei kuperkeikan tekemisen tarvita kuntoa vaan motorisia taitoja. Osalla tosin ne taitavat olla huonot ihan perinnöllisestikin, mutta niitä voi kyllä oppia jollainlailla harjoittelemalla. Itse olen tanssitunneilla harjoitellut aikuisena kuperkeikan tekemistä taaksepäin.
Jaahas. Ja miksi minun pitäisi osata tehdä kuperkeikka? En tanssi työkseni enkä harrasta myöskään. Osaan kyllä juosta ja punnertaa yms hyödyllistä.
Kuka väitti että sinun pitäisi osata? Se että et osaa kertoo vain, että sinulla on ollut/on edelleen motorisia vaikeuksia kehosi kanssa. Osa voi olla perinnöllisiä ja osa sitten harjoittelun puutetta.
Erikoista. Pystyn kyllä kaikkeen muuhun, mutta olenkin nyt jotenkin "vajaa", koska en osaa tehdä kuperkeikkaa :D Esim. tasapainoliikkeet, erilaiset venyttelyt, lihastreeni, aerobinen treeni. Mikähän vajavaisuus tämä kuperkeikattomuus nyt oikein onkaan? Olenkohan jotenkin motorisesti vammainen ihan?
Mä en tajua näitä sun alapeukuttajia. Mitä ihmeen kuperkeikkafanaatikkoja täällä pyörii? :D
Oma lapsi oppi kuperkeikan puolitoistavuotiaana. On tosin ollut aina motorisissa asioissa ajoissa ja me vanhemmat olemme olleet todella aktiivisia tekemään kaikkea hänen kanssaan. Oppi kävelemäänkin 8kk iässä ja pyöräilemään ilman apupyöriä alle kolmevuotiaana. Opiskelin yliopistolla lastentarhanopettajaksi lapsen ollessa pieni. Töihin päästyäni järkytyin vähän, kun ryhmässäni oli viisivuotiaita, jotka eivät osanneet tehdä kuperkeikkaa, jaksaneet kävellä alle kilometrin päähän kentälle pelaamaan pallopelejä, saati pelata niitä pelejä ja kävellä takaisin. Itsekin vanhempana ymmärrän, että arki on oikeasti todella kiireistä ja lasten kanssa ei kovin usein jaksa jäädä työpäivän jälkeen vielä remuamaan ulos. Siksi minun mielestä päiväkotien ainakin pitäisi ottaa tästä suurempaa vastuuta. Alle kouluikäiset ovat meidän kanssamme suurimman osan päivästä arkisin. Kouluikäisillä vastuu on kyllä vanhemmilla, mutta me päiväkodissa voimme luoda tälle hyvän pohjan. Lapsen kynnys ulkoilla ja liikkua paljon kouluikäisenä on varmasti matalampi, jos on siihen tottunut jo päiväkodissa.