Lue keskustelun säännöt.
Poikien äidit: millaisen tyttöystävän toivoisit pojallesi?
23.01.2017 |
Mulla on parikin murrosikäistä poikaa. Ihan hyvin kasvatettuja ja käyttäytyviä. Oon viime aikoina miettinyt monta kertaa lukiessa näitä av juttuja, että toivottavasti ei tuollaisiin tyttöihin mun pojat rakastu. Oikeasti murkkuikäiset pojat on tosi epävarmoja itsestään ja aika hukassa. Ei ne ilkeyttään päästä sammakoita suusta tai käytä vääränmallisia vaatteita. Aivan järkyttävää lukea, mistä kaikesta poikia/miehiä pahalla muistetaan :( ja pojat vaan koittaa parhaansa tehdä ja monella tavalla miellyttää. Ehkä joku ominaisuus tai tapa ei olekaan niin täydellistä, niin siihen yhteen negaanko vaan takerrutaan??
Mä toivon, että mun poikien tulevat tyttöystävät on lempeitä, kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Halaavat ja kuiskaavat. Eivät polje maahan ja murskaa arkaa ja hellyydenjanoista pojan sydäntä.
Kommentit (61)
41/61
|
23.01.2017 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Mä toivon, että mun poikien tulevat tyttöystävät on lempeitä, kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Halaavat ja kuiskaavat. Eivät polje maahan ja murskaa arkaa ja hellyydenjanoista pojan sydäntä.
Ja joulupukki on olemassa.
25v kun alkaa meno vakavoitumaan, niin pojat keitetty niin kyynisiksi että "katsotaan" tai "kerron sitte jos on aihetta". Ensimmäiset pari puukotusta näyttää menevän hankalammin, sitten on vaan "ei niin vakavia" suhteita.
Toisekseen Pojillasi on kaikilla ero noin 30v tienoilla. 5v per vaimo ja sitten vaihtuu jouluvieras. Pidä lapsenlapsistas kiinni.
Yt: Pojat 33, 32 ja 32.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi poikia, niin sanoisin ettei kannata sekaantua naisiin ennen kuin on vähintään 25-vuotias. Ja senkin jälkeen vain ihan varovasti, eikä mitenkään vakavasti. Näin säästyy monilta murheilta elämässä.
Kannattaa ihan sanoa, etteivät mielellään poistu kotoa ennen tuota 25 vuoden ikää. Ettei vaan mitään ikävää sattuis. Tai että siitä vois mitään oppia. Perhana, laita molemmilla peräkammariin pedit ja pleikkarit ja muut ja sanot, että sitten vasta see mennä ulos kun on 40 vuotta täynnä :)
Haloo! Jokainen tekee omat virheensa ja sitä kasvamiseksi kutsutaan! Ne pojat, jonka äiti ylisuojelee ovat arkoja vielä pitkälle aikuisenakin ja niillä jää ura, puoliso ja koulutus retuperälle.
Ura, puoliso ja koulutus lutviutuvat yleensä parhaiten niillä, jotka malttavat elää pitkän lapsuuden.
Itse en teini-ikäisenä seurustellut kenenkään kanssa, mieheni vielä vähemmän. Olimme tylsiä hikipinkoja, jotka tapasimme toisemme yliopistossa. Myöhemmässä elämässä on ollut vain positiivinen asia, ettei ole repinyt itseään rikki teinisuhteissa tai joutunut kohtaamaan isoja sitoumuksia liian aikaisin elämässä.
Tarkoituksenani ei ole ylisuojella kahta poikaani, mutta yritän tähdentää heille, että elämää on vielä päälle 20-vuotiaanakin. Itse sitten päättävät, mitä haluavat kokea ja missä vaiheessa.
Juu, paperillahan tuo kuulostaa järkevältä, mutta kun käytäntö on usein vallan toisenlainen :)
En sano, että kaikista koulunsa hyvin hoitaneista olisi tullut menestyjiä muilla elämän osa-alueilla, Mutta kyllä se keskimäärin on enemmän elämässä auttanut kuin läskiksi lyöminen ja rellestys. Nyt päälle neljäkymppisenä osa näistä rellestäjistä on jo haudassa. Mutta joo, naista ja miestä ovat epäilemättä saaneet.
Pohjimmiltaanhan kysymys on otsalohkosta, impulssikontrollista. Se näkyy jo viisivuotiaana vaahtokarkkitestissä. Eli perinnöllinen juttu. Jos lapsillani on hyvä impulssikontrolli, en aivopese heitä uskomaan, että se tekisi heistä nörttiluusereita, vaan aion opettaa että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat.
Jos jätetään ne ääripäät nyt omaksi luvukseen, niin kyllä niitä omia rajojaan alkaa kokeilla juuri teininä. Aikuiset taitavat nykyään puhua "mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä". Se on se epämukavuusalue, jossa se kehitys tapahtuu. Jos henkilö koko ikänsä pitää impulssikontrollin korkealla, ei kokeile eikä haasta itseään, niin hän ei useinkaan pärjää kovin hyvin muiden kanssa, ei menesty eikä uskalla. Arkuus on pysyvää ja sisäiset patoutumat voivat vaatia terapeutin apua lopulta.
Siis ihan tosissasiko väität, että ujo ja arka teini ei joudu riittävästi epämukavuusalueelle kehittyäkseen? Taidat nyt vähän pistää ehdolle.
Mitä taas terapeutin apuun tulee, se ei ole mikään maailman kauhein asia. Parempi mennä terapeutille kuin olla menemättä. Vaikka monelle sekin on epämukavuusaluetta.
Kuulostaa siltä, että sä kasvatat jotain paksukalloista kusipäätä tai sitten lassukkaa. Jos kerran tytön pitää olla lempeä, kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Kahta viimeistä näkee joskus deittipalstoilla sellaisten rentuksi itseään kuvaavien miesten profiileissa ominaisuuksina unelmanaiselle. Naisen pitäisi katsoa sormien välistä pettämiset sun muut. Mutta tämä taitaakin olla lassukan aloitus, harvoin näkee 63 yläpeukkua parissa minuutissa ja kolmen kommentin aikana ellei ole manipuloitu.
Ykköskriteeri: että poikani on onnellinen tyttöystävänsä kanssa. Muita tärkeitä ominaisuuksia (satunnaisessa järjestyksessä) olisivat mm. luotettavuus, se ettei ripustaudu vaan kumpikin pärjää myös yksikseen tai kavereiden kanssa, se ettei pidä poikaystävän perhettä tai varsinkaan äitiä ensisijaisesti vihollisina, se että suhtautuu tarpeeksi vakavasti koulunkäyntiin olipa se oppilaitos sitten mikä hyvänsä, yleisesti ottaen hyvät tavat.
Kyynisenä aikuisena tiedän, että ne teini-iän elämää suuremmat rakkaustarinat eivät todennäköisesti ole ikuisia, eikä ensimmäinen tyttöystävä luultavasti ole tuleva vaimo. Niin että jos tyttöystävä ei ole äidille ihanneminiä, niin ei se niin vaarallista ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, vaan tämä on mielenkiintoinen aloitus monen äidin mielestä. Eikö tullut semmoinen vaihtoehto mieleen? Jatka vaan niitä sotapelejäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi poikia, niin sanoisin ettei kannata sekaantua naisiin ennen kuin on vähintään 25-vuotias. Ja senkin jälkeen vain ihan varovasti, eikä mitenkään vakavasti. Näin säästyy monilta murheilta elämässä.
Kannattaa ihan sanoa, etteivät mielellään poistu kotoa ennen tuota 25 vuoden ikää. Ettei vaan mitään ikävää sattuis. Tai että siitä vois mitään oppia. Perhana, laita molemmilla peräkammariin pedit ja pleikkarit ja muut ja sanot, että sitten vasta see mennä ulos kun on 40 vuotta täynnä :)
Haloo! Jokainen tekee omat virheensa ja sitä kasvamiseksi kutsutaan! Ne pojat, jonka äiti ylisuojelee ovat arkoja vielä pitkälle aikuisenakin ja niillä jää ura, puoliso ja koulutus retuperälle.
Ura, puoliso ja koulutus lutviutuvat yleensä parhaiten niillä, jotka malttavat elää pitkän lapsuuden.
Itse en teini-ikäisenä seurustellut kenenkään kanssa, mieheni vielä vähemmän. Olimme tylsiä hikipinkoja, jotka tapasimme toisemme yliopistossa. Myöhemmässä elämässä on ollut vain positiivinen asia, ettei ole repinyt itseään rikki teinisuhteissa tai joutunut kohtaamaan isoja sitoumuksia liian aikaisin elämässä.
Tarkoituksenani ei ole ylisuojella kahta poikaani, mutta yritän tähdentää heille, että elämää on vielä päälle 20-vuotiaanakin. Itse sitten päättävät, mitä haluavat kokea ja missä vaiheessa.
Juu, paperillahan tuo kuulostaa järkevältä, mutta kun käytäntö on usein vallan toisenlainen :)
En sano, että kaikista koulunsa hyvin hoitaneista olisi tullut menestyjiä muilla elämän osa-alueilla, Mutta kyllä se keskimäärin on enemmän elämässä auttanut kuin läskiksi lyöminen ja rellestys. Nyt päälle neljäkymppisenä osa näistä rellestäjistä on jo haudassa. Mutta joo, naista ja miestä ovat epäilemättä saaneet.
Pohjimmiltaanhan kysymys on otsalohkosta, impulssikontrollista. Se näkyy jo viisivuotiaana vaahtokarkkitestissä. Eli perinnöllinen juttu. Jos lapsillani on hyvä impulssikontrolli, en aivopese heitä uskomaan, että se tekisi heistä nörttiluusereita, vaan aion opettaa että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat.
Jos jätetään ne ääripäät nyt omaksi luvukseen, niin kyllä niitä omia rajojaan alkaa kokeilla juuri teininä. Aikuiset taitavat nykyään puhua "mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä". Se on se epämukavuusalue, jossa se kehitys tapahtuu. Jos henkilö koko ikänsä pitää impulssikontrollin korkealla, ei kokeile eikä haasta itseään, niin hän ei useinkaan pärjää kovin hyvin muiden kanssa, ei menesty eikä uskalla. Arkuus on pysyvää ja sisäiset patoutumat voivat vaatia terapeutin apua lopulta.
Siis ihan tosissasiko väität, että ujo ja arka teini ei joudu riittävästi epämukavuusalueelle kehittyäkseen? Taidat nyt vähän pistää ehdolle.
Mitä taas terapeutin apuun tulee, se ei ole mikään maailman kauhein asia. Parempi mennä terapeutille kuin olla menemättä. Vaikka monelle sekin on epämukavuusaluetta.
Tarkoitan sitä, että kun teininä alkaa se vastakkainen sukupuoli kiinnostaa, aletaan luonnollisesti "kapinoida" vanhempia vastaan, hormonit hyrrää ja kaikki uusi on jännää. Jos pistetään impulssikontrolli päälle, ei kokeilla vaan padotaan ne tunteet sisälle.
Ehkä vähän kärjistetty esimerkki: Suomi on viinaan menevää kansaa. Se on myyntiajoista, verotuksesta ja alkon monopolista lähtien niin säänneltyä, että se on jännää kun on ns. kiellettyä. Euroopassa viiniä saa kioskeista ympäri vuorokauden ja siihen suhtaudutaan samalla tavalla kuin omenamehuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi poikia, niin sanoisin ettei kannata sekaantua naisiin ennen kuin on vähintään 25-vuotias. Ja senkin jälkeen vain ihan varovasti, eikä mitenkään vakavasti. Näin säästyy monilta murheilta elämässä.
Kannattaa ihan sanoa, etteivät mielellään poistu kotoa ennen tuota 25 vuoden ikää. Ettei vaan mitään ikävää sattuis. Tai että siitä vois mitään oppia. Perhana, laita molemmilla peräkammariin pedit ja pleikkarit ja muut ja sanot, että sitten vasta see mennä ulos kun on 40 vuotta täynnä :)
Haloo! Jokainen tekee omat virheensa ja sitä kasvamiseksi kutsutaan! Ne pojat, jonka äiti ylisuojelee ovat arkoja vielä pitkälle aikuisenakin ja niillä jää ura, puoliso ja koulutus retuperälle.
Ura, puoliso ja koulutus lutviutuvat yleensä parhaiten niillä, jotka malttavat elää pitkän lapsuuden.
Itse en teini-ikäisenä seurustellut kenenkään kanssa, mieheni vielä vähemmän. Olimme tylsiä hikipinkoja, jotka tapasimme toisemme yliopistossa. Myöhemmässä elämässä on ollut vain positiivinen asia, ettei ole repinyt itseään rikki teinisuhteissa tai joutunut kohtaamaan isoja sitoumuksia liian aikaisin elämässä.
Tarkoituksenani ei ole ylisuojella kahta poikaani, mutta yritän tähdentää heille, että elämää on vielä päälle 20-vuotiaanakin. Itse sitten päättävät, mitä haluavat kokea ja missä vaiheessa.
Juu, paperillahan tuo kuulostaa järkevältä, mutta kun käytäntö on usein vallan toisenlainen :)
En sano, että kaikista koulunsa hyvin hoitaneista olisi tullut menestyjiä muilla elämän osa-alueilla, Mutta kyllä se keskimäärin on enemmän elämässä auttanut kuin läskiksi lyöminen ja rellestys. Nyt päälle neljäkymppisenä osa näistä rellestäjistä on jo haudassa. Mutta joo, naista ja miestä ovat epäilemättä saaneet.
Pohjimmiltaanhan kysymys on otsalohkosta, impulssikontrollista. Se näkyy jo viisivuotiaana vaahtokarkkitestissä. Eli perinnöllinen juttu. Jos lapsillani on hyvä impulssikontrolli, en aivopese heitä uskomaan, että se tekisi heistä nörttiluusereita, vaan aion opettaa että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat.
Jos jätetään ne ääripäät nyt omaksi luvukseen, niin kyllä niitä omia rajojaan alkaa kokeilla juuri teininä. Aikuiset taitavat nykyään puhua "mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä". Se on se epämukavuusalue, jossa se kehitys tapahtuu. Jos henkilö koko ikänsä pitää impulssikontrollin korkealla, ei kokeile eikä haasta itseään, niin hän ei useinkaan pärjää kovin hyvin muiden kanssa, ei menesty eikä uskalla. Arkuus on pysyvää ja sisäiset patoutumat voivat vaatia terapeutin apua lopulta.
Siis ihan tosissasiko väität, että ujo ja arka teini ei joudu riittävästi epämukavuusalueelle kehittyäkseen? Taidat nyt vähän pistää ehdolle.
Mitä taas terapeutin apuun tulee, se ei ole mikään maailman kauhein asia. Parempi mennä terapeutille kuin olla menemättä. Vaikka monelle sekin on epämukavuusaluetta.
Tarkoitan sitä, että kun teininä alkaa se vastakkainen sukupuoli kiinnostaa, aletaan luonnollisesti "kapinoida" vanhempia vastaan, hormonit hyrrää ja kaikki uusi on jännää. Jos pistetään impulssikontrolli päälle, ei kokeilla vaan padotaan ne tunteet sisälle.
Ehkä vähän kärjistetty esimerkki: Suomi on viinaan menevää kansaa. Se on myyntiajoista, verotuksesta ja alkon monopolista lähtien niin säänneltyä, että se on jännää kun on ns. kiellettyä. Euroopassa viiniä saa kioskeista ympäri vuorokauden ja siihen suhtaudutaan samalla tavalla kuin omenamehuun.
En nyt ihan tavoittanut analogiaa. Eli onko pitäisikö seksuaalisuuteen suhtautua kuin viinaan vai kuin omenamehuun? Ja miten tämä oikea suhtautuminen käytännössä toteutetaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä toivon, että mun poikien tulevat tyttöystävät on lempeitä, kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Halaavat ja kuiskaavat. Eivät polje maahan ja murskaa arkaa ja hellyydenjanoista pojan sydäntä.
Ja joulupukki on olemassa.
25v kun alkaa meno vakavoitumaan, niin pojat keitetty niin kyynisiksi että "katsotaan" tai "kerron sitte jos on aihetta". Ensimmäiset pari puukotusta näyttää menevän hankalammin, sitten on vaan "ei niin vakavia" suhteita.
Toisekseen Pojillasi on kaikilla ero noin 30v tienoilla. 5v per vaimo ja sitten vaihtuu jouluvieras. Pidä lapsenlapsistas kiinni.
Yt: Pojat 33, 32 ja 32.
Sinä siis olet kasvatanut kolme poikaa, joiden kaikkien kohdalle on sattunut ero? Juuri kolmenkympin korvilla naisten itsevarmuus kohoaa ja siinä vaiheessa kaltoin kohtelevat miehet usein saavat kenkää. Oletko koskaan katsonut peiliin? Oletko miettinyt itseäsi kasvattajana, kiintymyssuhdejuttuja ja sensemmoista? Olisiko aika?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi poikia, niin sanoisin ettei kannata sekaantua naisiin ennen kuin on vähintään 25-vuotias. Ja senkin jälkeen vain ihan varovasti, eikä mitenkään vakavasti. Näin säästyy monilta murheilta elämässä.
Kannattaa ihan sanoa, etteivät mielellään poistu kotoa ennen tuota 25 vuoden ikää. Ettei vaan mitään ikävää sattuis. Tai että siitä vois mitään oppia. Perhana, laita molemmilla peräkammariin pedit ja pleikkarit ja muut ja sanot, että sitten vasta see mennä ulos kun on 40 vuotta täynnä :)
Haloo! Jokainen tekee omat virheensa ja sitä kasvamiseksi kutsutaan! Ne pojat, jonka äiti ylisuojelee ovat arkoja vielä pitkälle aikuisenakin ja niillä jää ura, puoliso ja koulutus retuperälle.
Ura, puoliso ja koulutus lutviutuvat yleensä parhaiten niillä, jotka malttavat elää pitkän lapsuuden.
Itse en teini-ikäisenä seurustellut kenenkään kanssa, mieheni vielä vähemmän. Olimme tylsiä hikipinkoja, jotka tapasimme toisemme yliopistossa. Myöhemmässä elämässä on ollut vain positiivinen asia, ettei ole repinyt itseään rikki teinisuhteissa tai joutunut kohtaamaan isoja sitoumuksia liian aikaisin elämässä.
Tarkoituksenani ei ole ylisuojella kahta poikaani, mutta yritän tähdentää heille, että elämää on vielä päälle 20-vuotiaanakin. Itse sitten päättävät, mitä haluavat kokea ja missä vaiheessa.
Juu, paperillahan tuo kuulostaa järkevältä, mutta kun käytäntö on usein vallan toisenlainen :)
En sano, että kaikista koulunsa hyvin hoitaneista olisi tullut menestyjiä muilla elämän osa-alueilla, Mutta kyllä se keskimäärin on enemmän elämässä auttanut kuin läskiksi lyöminen ja rellestys. Nyt päälle neljäkymppisenä osa näistä rellestäjistä on jo haudassa. Mutta joo, naista ja miestä ovat epäilemättä saaneet.
Pohjimmiltaanhan kysymys on otsalohkosta, impulssikontrollista. Se näkyy jo viisivuotiaana vaahtokarkkitestissä. Eli perinnöllinen juttu. Jos lapsillani on hyvä impulssikontrolli, en aivopese heitä uskomaan, että se tekisi heistä nörttiluusereita, vaan aion opettaa että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat.
Jos jätetään ne ääripäät nyt omaksi luvukseen, niin kyllä niitä omia rajojaan alkaa kokeilla juuri teininä. Aikuiset taitavat nykyään puhua "mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä". Se on se epämukavuusalue, jossa se kehitys tapahtuu. Jos henkilö koko ikänsä pitää impulssikontrollin korkealla, ei kokeile eikä haasta itseään, niin hän ei useinkaan pärjää kovin hyvin muiden kanssa, ei menesty eikä uskalla. Arkuus on pysyvää ja sisäiset patoutumat voivat vaatia terapeutin apua lopulta.
Siis ihan tosissasiko väität, että ujo ja arka teini ei joudu riittävästi epämukavuusalueelle kehittyäkseen? Taidat nyt vähän pistää ehdolle.
Mitä taas terapeutin apuun tulee, se ei ole mikään maailman kauhein asia. Parempi mennä terapeutille kuin olla menemättä. Vaikka monelle sekin on epämukavuusaluetta.
Tarkoitan sitä, että kun teininä alkaa se vastakkainen sukupuoli kiinnostaa, aletaan luonnollisesti "kapinoida" vanhempia vastaan, hormonit hyrrää ja kaikki uusi on jännää. Jos pistetään impulssikontrolli päälle, ei kokeilla vaan padotaan ne tunteet sisälle.
Ehkä vähän kärjistetty esimerkki: Suomi on viinaan menevää kansaa. Se on myyntiajoista, verotuksesta ja alkon monopolista lähtien niin säänneltyä, että se on jännää kun on ns. kiellettyä. Euroopassa viiniä saa kioskeista ympäri vuorokauden ja siihen suhtaudutaan samalla tavalla kuin omenamehuun.
En nyt ihan tavoittanut analogiaa. Eli onko pitäisikö seksuaalisuuteen suhtautua kuin viinaan vai kuin omenamehuun? Ja miten tämä oikea suhtautuminen käytännössä toteutetaan?
Kun pojilla tulee teininä luontainen tarve kiinnostua tytöistä, antaa heidän kiinnostua ja kokeilla. Jos niitä impulsseja aletaan rajoittaa, se saattaa kostautua myöhemmällä iällä.
Suomessa alkoholi on hyvin rajoitettua ja yritämme sääntelyn kautta pitää ihmisten näpit siitä erossa. Euroopassa ei säännellä ja siellä suhtaudutaan alkoholiin neutraalisti, sen sijaan sääntelyn takia alkoholismi on Suomessa ongelma. Ymmärrätkö nyt analogian?
Konservatiivinen mieli tietysti on aina sääntelyn kannalla ja liberaali taas uskoo ihmisen itse kykenevän ja oppivan oman vapaan kokemuksen perusteella. Voihan tässä olla kyse siitäkin että kallistun itse enemmän liberaaliin suuntaan ja sinä konservatiivina et puhu samaa kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi poikia, niin sanoisin ettei kannata sekaantua naisiin ennen kuin on vähintään 25-vuotias. Ja senkin jälkeen vain ihan varovasti, eikä mitenkään vakavasti. Näin säästyy monilta murheilta elämässä.
Kannattaa ihan sanoa, etteivät mielellään poistu kotoa ennen tuota 25 vuoden ikää. Ettei vaan mitään ikävää sattuis. Tai että siitä vois mitään oppia. Perhana, laita molemmilla peräkammariin pedit ja pleikkarit ja muut ja sanot, että sitten vasta see mennä ulos kun on 40 vuotta täynnä :)
Haloo! Jokainen tekee omat virheensa ja sitä kasvamiseksi kutsutaan! Ne pojat, jonka äiti ylisuojelee ovat arkoja vielä pitkälle aikuisenakin ja niillä jää ura, puoliso ja koulutus retuperälle.
Ura, puoliso ja koulutus lutviutuvat yleensä parhaiten niillä, jotka malttavat elää pitkän lapsuuden.
Itse en teini-ikäisenä seurustellut kenenkään kanssa, mieheni vielä vähemmän. Olimme tylsiä hikipinkoja, jotka tapasimme toisemme yliopistossa. Myöhemmässä elämässä on ollut vain positiivinen asia, ettei ole repinyt itseään rikki teinisuhteissa tai joutunut kohtaamaan isoja sitoumuksia liian aikaisin elämässä.
Tarkoituksenani ei ole ylisuojella kahta poikaani, mutta yritän tähdentää heille, että elämää on vielä päälle 20-vuotiaanakin. Itse sitten päättävät, mitä haluavat kokea ja missä vaiheessa.
Juu, paperillahan tuo kuulostaa järkevältä, mutta kun käytäntö on usein vallan toisenlainen :)
En sano, että kaikista koulunsa hyvin hoitaneista olisi tullut menestyjiä muilla elämän osa-alueilla, Mutta kyllä se keskimäärin on enemmän elämässä auttanut kuin läskiksi lyöminen ja rellestys. Nyt päälle neljäkymppisenä osa näistä rellestäjistä on jo haudassa. Mutta joo, naista ja miestä ovat epäilemättä saaneet.
Pohjimmiltaanhan kysymys on otsalohkosta, impulssikontrollista. Se näkyy jo viisivuotiaana vaahtokarkkitestissä. Eli perinnöllinen juttu. Jos lapsillani on hyvä impulssikontrolli, en aivopese heitä uskomaan, että se tekisi heistä nörttiluusereita, vaan aion opettaa että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat.
Jos jätetään ne ääripäät nyt omaksi luvukseen, niin kyllä niitä omia rajojaan alkaa kokeilla juuri teininä. Aikuiset taitavat nykyään puhua "mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä". Se on se epämukavuusalue, jossa se kehitys tapahtuu. Jos henkilö koko ikänsä pitää impulssikontrollin korkealla, ei kokeile eikä haasta itseään, niin hän ei useinkaan pärjää kovin hyvin muiden kanssa, ei menesty eikä uskalla. Arkuus on pysyvää ja sisäiset patoutumat voivat vaatia terapeutin apua lopulta.
Siis ihan tosissasiko väität, että ujo ja arka teini ei joudu riittävästi epämukavuusalueelle kehittyäkseen? Taidat nyt vähän pistää ehdolle.
Mitä taas terapeutin apuun tulee, se ei ole mikään maailman kauhein asia. Parempi mennä terapeutille kuin olla menemättä. Vaikka monelle sekin on epämukavuusaluetta.
Tarkoitan sitä, että kun teininä alkaa se vastakkainen sukupuoli kiinnostaa, aletaan luonnollisesti "kapinoida" vanhempia vastaan, hormonit hyrrää ja kaikki uusi on jännää. Jos pistetään impulssikontrolli päälle, ei kokeilla vaan padotaan ne tunteet sisälle.
Ehkä vähän kärjistetty esimerkki: Suomi on viinaan menevää kansaa. Se on myyntiajoista, verotuksesta ja alkon monopolista lähtien niin säänneltyä, että se on jännää kun on ns. kiellettyä. Euroopassa viiniä saa kioskeista ympäri vuorokauden ja siihen suhtaudutaan samalla tavalla kuin omenamehuun.
En nyt ihan tavoittanut analogiaa. Eli onko pitäisikö seksuaalisuuteen suhtautua kuin viinaan vai kuin omenamehuun? Ja miten tämä oikea suhtautuminen käytännössä toteutetaan?
Kun pojilla tulee teininä luontainen tarve kiinnostua tytöistä, antaa heidän kiinnostua ja kokeilla. Jos niitä impulsseja aletaan rajoittaa, se saattaa kostautua myöhemmällä iällä.
Suomessa alkoholi on hyvin rajoitettua ja yritämme sääntelyn kautta pitää ihmisten näpit siitä erossa. Euroopassa ei säännellä ja siellä suhtaudutaan alkoholiin neutraalisti, sen sijaan sääntelyn takia alkoholismi on Suomessa ongelma. Ymmärrätkö nyt analogian?
Konservatiivinen mieli tietysti on aina sääntelyn kannalla ja liberaali taas uskoo ihmisen itse kykenevän ja oppivan oman vapaan kokemuksen perusteella. Voihan tässä olla kyse siitäkin että kallistun itse enemmän liberaaliin suuntaan ja sinä konservatiivina et puhu samaa kieltä.
Mitä enemmän sääntelyä Suomessa on purettu, sitä suuremmiksi alkoholin haitat ovat kasvaneet. Onneksi kuitenkin ollaan esimerkiksi maksasairauksissa ja fas-lasten määrässä reilusti sivistyneen viinimaan Ranskan takana. En silti minäkään usko, että sääntely on tänä päivänä ratkaisu. Valistus - ja se toimiva otsalohko - on.
En näe, että itse olisin erityisen konservatiivi, tai sinä erityisen liberaali. Enemmän tässä on kysymys perisuomalaisesta alemmuudentunnosta. Suomalainen on huonompi kuin ranskalainen. Poika, joka ei ole viettänyt nuoruutaan kokeillen, on huonompi kuin kokenut, ja joutuu varmaankin terapiaan. Ja varmaankin tällä samalla ihanalla logiikalla kokenut tyttö on huonompi kuin kokematon.
Ei kuulosta todelliselta valinnanvapaudelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies saa arvoisensa naisen. Jos vanhemmat on tehneet hyvää työtä ja kasvattaneet pojastaan miehen, joka arvostaa niin itseään, perhettään, ystäviään ja naisia, niin sellaisen tyttöystävän hän myös rinnalleen löytää. Jos taas vanhemmat ovat kasvattaneet pojastaan miehen, joka kokee automaattisesti ansaitsevansa jotakin palkintoja vain sen takia, että hän on äidin pikku kultanassukka, niin sellainen mies jää yksin tai saa kaivatun maan pinnalle palautuksen vahvan itseään kunnioittavan naisen toimesta.
Vela-nainen olisi hyvä. Saisivat nauttia vain yhdessäolosta ja jos 20 vuoden jälkeen tulee ero, siitä oikeasti pääsee eroon.
Kaunis nainen, itsestään huolehtiva. Lempeä, hauska, avarakatseinen, koulutettukin mielellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei av- mammaa. Ei muita syyllistävä, ei ärsyyntyvä muista, ei ilkeä, ei kyttäävä, ei pinnallinen, ei silikoni tissejä, ei täytettyjä huulia.
Tavallinen, positiivinen ja iloinen.
Kiltin. Sellaisen, joka on kiltti ja hellä pojalleni ja joka muutenkin on empaattinen muita eläviä olentoja kohtaan. Ulkonäkö tms. vaatimuksia mulla ei todellakaan ole.
Naiset kasvattavat poikansa pilalle Suomessa. Onko mitään ärsyttävämpää kuin tyypillinen poikalapsen äiti?
"Minun poikani ansaitsee sitä ja tätä ja tota...."
"Ihan kauhea oli se pojan eksä!"
"Täytyy tytön olla kiltti poikaraukalleni" (ja suurin osa teinipojistahan on kilttejä tytöille.. sen kun näkisi)
Ekat tyttikset ovat äärimmäisen harvoin oikeasti tulevia vaimoja. Niillä ei niin isoa merkitystä ole, toki jotain osviittaa antanee pojan naismausta :D.
Toivoisin, että se pysyvä vaimo olisi hyvä pojalleni ja kohtelisi häntä hyvin ja reilusti, olisi luotettava ja uskollinen. Mitä näitä nyt on..
Ja jos aletaan hifistelemään, niin toiveena olisi tietysti koulutettu & fiksu työssäkäyvä nainen, määrätietoinen mutta rento ja huumorintajuinen, jonka kanssa pojallani olisi hauskaa :). Ei omistava/mustasukkainen. Eikä mikään vasemmistofemakko myöskään, ei missään mielessä ääri-ihminen tai fakki-idiootti, joka tuputtaa muille ylimielisesti ajatusmaailmaansa..
Ja saa se mieskin olla, ei väliä. Kunhan poikani on onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulla olisi poikia, niin sanoisin ettei kannata sekaantua naisiin ennen kuin on vähintään 25-vuotias. Ja senkin jälkeen vain ihan varovasti, eikä mitenkään vakavasti. Näin säästyy monilta murheilta elämässä.
Kannattaa ihan sanoa, etteivät mielellään poistu kotoa ennen tuota 25 vuoden ikää. Ettei vaan mitään ikävää sattuis. Tai että siitä vois mitään oppia. Perhana, laita molemmilla peräkammariin pedit ja pleikkarit ja muut ja sanot, että sitten vasta see mennä ulos kun on 40 vuotta täynnä :)
Haloo! Jokainen tekee omat virheensa ja sitä kasvamiseksi kutsutaan! Ne pojat, jonka äiti ylisuojelee ovat arkoja vielä pitkälle aikuisenakin ja niillä jää ura, puoliso ja koulutus retuperälle.
Ura, puoliso ja koulutus lutviutuvat yleensä parhaiten niillä, jotka malttavat elää pitkän lapsuuden.
Itse en teini-ikäisenä seurustellut kenenkään kanssa, mieheni vielä vähemmän. Olimme tylsiä hikipinkoja, jotka tapasimme toisemme yliopistossa. Myöhemmässä elämässä on ollut vain positiivinen asia, ettei ole repinyt itseään rikki teinisuhteissa tai joutunut kohtaamaan isoja sitoumuksia liian aikaisin elämässä.
Tarkoituksenani ei ole ylisuojella kahta poikaani, mutta yritän tähdentää heille, että elämää on vielä päälle 20-vuotiaanakin. Itse sitten päättävät, mitä haluavat kokea ja missä vaiheessa.
Juu, paperillahan tuo kuulostaa järkevältä, mutta kun käytäntö on usein vallan toisenlainen :)
En sano, että kaikista koulunsa hyvin hoitaneista olisi tullut menestyjiä muilla elämän osa-alueilla, Mutta kyllä se keskimäärin on enemmän elämässä auttanut kuin läskiksi lyöminen ja rellestys. Nyt päälle neljäkymppisenä osa näistä rellestäjistä on jo haudassa. Mutta joo, naista ja miestä ovat epäilemättä saaneet.
Pohjimmiltaanhan kysymys on otsalohkosta, impulssikontrollista. Se näkyy jo viisivuotiaana vaahtokarkkitestissä. Eli perinnöllinen juttu. Jos lapsillani on hyvä impulssikontrolli, en aivopese heitä uskomaan, että se tekisi heistä nörttiluusereita, vaan aion opettaa että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat.
Jos jätetään ne ääripäät nyt omaksi luvukseen, niin kyllä niitä omia rajojaan alkaa kokeilla juuri teininä. Aikuiset taitavat nykyään puhua "mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä". Se on se epämukavuusalue, jossa se kehitys tapahtuu. Jos henkilö koko ikänsä pitää impulssikontrollin korkealla, ei kokeile eikä haasta itseään, niin hän ei useinkaan pärjää kovin hyvin muiden kanssa, ei menesty eikä uskalla. Arkuus on pysyvää ja sisäiset patoutumat voivat vaatia terapeutin apua lopulta.
Siis ihan tosissasiko väität, että ujo ja arka teini ei joudu riittävästi epämukavuusalueelle kehittyäkseen? Taidat nyt vähän pistää ehdolle.
Mitä taas terapeutin apuun tulee, se ei ole mikään maailman kauhein asia. Parempi mennä terapeutille kuin olla menemättä. Vaikka monelle sekin on epämukavuusaluetta.
Tarkoitan sitä, että kun teininä alkaa se vastakkainen sukupuoli kiinnostaa, aletaan luonnollisesti "kapinoida" vanhempia vastaan, hormonit hyrrää ja kaikki uusi on jännää. Jos pistetään impulssikontrolli päälle, ei kokeilla vaan padotaan ne tunteet sisälle.
Ehkä vähän kärjistetty esimerkki: Suomi on viinaan menevää kansaa. Se on myyntiajoista, verotuksesta ja alkon monopolista lähtien niin säänneltyä, että se on jännää kun on ns. kiellettyä. Euroopassa viiniä saa kioskeista ympäri vuorokauden ja siihen suhtaudutaan samalla tavalla kuin omenamehuun.
En nyt ihan tavoittanut analogiaa. Eli onko pitäisikö seksuaalisuuteen suhtautua kuin viinaan vai kuin omenamehuun? Ja miten tämä oikea suhtautuminen käytännössä toteutetaan?
Kun pojilla tulee teininä luontainen tarve kiinnostua tytöistä, antaa heidän kiinnostua ja kokeilla. Jos niitä impulsseja aletaan rajoittaa, se saattaa kostautua myöhemmällä iällä.
Suomessa alkoholi on hyvin rajoitettua ja yritämme sääntelyn kautta pitää ihmisten näpit siitä erossa. Euroopassa ei säännellä ja siellä suhtaudutaan alkoholiin neutraalisti, sen sijaan sääntelyn takia alkoholismi on Suomessa ongelma. Ymmärrätkö nyt analogian?
Konservatiivinen mieli tietysti on aina sääntelyn kannalla ja liberaali taas uskoo ihmisen itse kykenevän ja oppivan oman vapaan kokemuksen perusteella. Voihan tässä olla kyse siitäkin että kallistun itse enemmän liberaaliin suuntaan ja sinä konservatiivina et puhu samaa kieltä.
Mitä enemmän sääntelyä Suomessa on purettu, sitä suuremmiksi alkoholin haitat ovat kasvaneet. Onneksi kuitenkin ollaan esimerkiksi maksasairauksissa ja fas-lasten määrässä reilusti sivistyneen viinimaan Ranskan takana. En silti minäkään usko, että sääntely on tänä päivänä ratkaisu. Valistus - ja se toimiva otsalohko - on.
En näe, että itse olisin erityisen konservatiivi, tai sinä erityisen liberaali. Enemmän tässä on kysymys perisuomalaisesta alemmuudentunnosta. Suomalainen on huonompi kuin ranskalainen. Poika, joka ei ole viettänyt nuoruutaan kokeillen, on huonompi kuin kokenut, ja joutuu varmaankin terapiaan. Ja varmaankin tällä samalla ihanalla logiikalla kokenut tyttö on huonompi kuin kokematon.
Ei kuulosta todelliselta valinnanvapaudelta.
Tuo ei nyt pidä paikkaansa. Kieltolain aikana juotiin viinaa enemmän kuin ikinä.
Pointtini on, että teini-ikäisten kanssa on hyvä antaa siimaa, antaa heidän käydä läpi se luonnollinen prosessi, joka aikuiseksi kasvamiseksi usein vaaditaan. Monilla se tarkoittaa vastakkaiseen sukupuoleen kohdistunutta ihastumista, kömpelöjä tekstiviestejä, bileitä ja ennen kaikkea niitä epäonnistumisia. Teinien ajatusmaailma pyrkii työntämään omia rajojaan kauemmas ja vanhempien on hyvä huomioida tämä. En minä anna omien teinieni luuhata kaupungilla yömyöhään, mutta ymmärrän yskän. Pistän vastaan, annan rajat, ja he pistävät vastaan ja pyrkivät rikkomaan niitä rajoja. Pointti on se, että jos ja kun niitä epäonnistumisia sen vastakkaisen sukupuolen kanssa tulee, niin se ei ole maailmanloppu. Sitä sattuu ja se on elämää. Mikä on parempi tapa oppia kuin tehdä itse? Voi sitä tietysti oppikirjasta lukea, mutta käytännös sovellus on sitten jo aivan toinen juttu.
Vierailija kirjoitti:
Naiset kasvattavat poikansa pilalle Suomessa. Onko mitään ärsyttävämpää kuin tyypillinen poikalapsen äiti?
"Minun poikani ansaitsee sitä ja tätä ja tota...."
"Ihan kauhea oli se pojan eksä!"
"Täytyy tytön olla kiltti poikaraukalleni" (ja suurin osa teinipojistahan on kilttejä tytöille.. sen kun näkisi)
Jeps yks tällainen äidin poikarukka poltti tupakalla tyttöystäväänsä. Oli hassunhauskaa. Ihana kiltti mussukka poika. Hyvin oli opetettu arvostamaan ensimmäistä tyttöystäväänsä.