Poikien äidit: millaisen tyttöystävän toivoisit pojallesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla olisi poikia, niin sanoisin ettei kannata sekaantua naisiin ennen kuin on vähintään 25-vuotias. Ja senkin jälkeen vain ihan varovasti, eikä mitenkään vakavasti. Näin säästyy monilta murheilta elämässä.

Kannattaa ihan sanoa, etteivät mielellään poistu kotoa ennen tuota 25 vuoden ikää. Ettei vaan mitään ikävää sattuis. Tai että siitä vois mitään oppia. Perhana, laita molemmilla peräkammariin pedit ja pleikkarit ja muut ja sanot, että sitten vasta see mennä ulos kun on 40 vuotta täynnä :)

Haloo! Jokainen tekee omat virheensa ja sitä kasvamiseksi kutsutaan! Ne pojat, jonka äiti ylisuojelee ovat arkoja vielä pitkälle aikuisenakin ja niillä jää ura, puoliso ja koulutus retuperälle.

Ura, puoliso ja koulutus lutviutuvat yleensä parhaiten niillä, jotka malttavat elää pitkän lapsuuden.

Itse en teini-ikäisenä seurustellut kenenkään kanssa, mieheni vielä vähemmän. Olimme tylsiä hikipinkoja, jotka tapasimme toisemme yliopistossa. Myöhemmässä elämässä on ollut vain positiivinen asia, ettei ole repinyt itseään rikki teinisuhteissa tai joutunut kohtaamaan isoja sitoumuksia liian aikaisin elämässä.

Tarkoituksenani ei ole ylisuojella kahta poikaani, mutta yritän tähdentää heille, että elämää on vielä päälle 20-vuotiaanakin. Itse sitten päättävät, mitä haluavat kokea ja missä vaiheessa.

Juu, paperillahan tuo kuulostaa järkevältä, mutta kun käytäntö on usein vallan toisenlainen :)

En sano, että kaikista koulunsa hyvin hoitaneista olisi tullut menestyjiä muilla elämän osa-alueilla, Mutta kyllä se keskimäärin on enemmän elämässä auttanut kuin läskiksi lyöminen ja rellestys. Nyt päälle neljäkymppisenä osa näistä rellestäjistä on jo haudassa. Mutta joo, naista ja miestä ovat epäilemättä saaneet.

Pohjimmiltaanhan kysymys on otsalohkosta, impulssikontrollista. Se näkyy jo viisivuotiaana vaahtokarkkitestissä. Eli perinnöllinen juttu. Jos lapsillani on hyvä impulssikontrolli, en aivopese heitä uskomaan, että se tekisi heistä nörttiluusereita, vaan aion opettaa että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat.

Jos jätetään ne ääripäät nyt omaksi luvukseen, niin kyllä niitä omia rajojaan alkaa kokeilla juuri teininä. Aikuiset taitavat nykyään puhua "mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä". Se on se epämukavuusalue, jossa se kehitys tapahtuu. Jos henkilö koko ikänsä pitää impulssikontrollin korkealla, ei kokeile eikä haasta itseään, niin hän ei useinkaan pärjää kovin hyvin muiden kanssa, ei menesty eikä uskalla. Arkuus on pysyvää ja sisäiset patoutumat voivat vaatia terapeutin apua lopulta.

Siis ihan tosissasiko väität, että ujo ja arka teini ei joudu riittävästi epämukavuusalueelle kehittyäkseen? Taidat nyt vähän pistää ehdolle.

Mitä taas terapeutin apuun tulee, se ei ole mikään maailman kauhein asia. Parempi mennä terapeutille kuin olla menemättä. Vaikka monelle sekin on epämukavuusaluetta.

Tarkoitan sitä, että kun teininä alkaa se vastakkainen sukupuoli kiinnostaa, aletaan luonnollisesti "kapinoida" vanhempia vastaan, hormonit hyrrää ja kaikki uusi on jännää. Jos pistetään impulssikontrolli päälle, ei kokeilla vaan padotaan ne tunteet sisälle. 

Ehkä vähän kärjistetty esimerkki: Suomi on viinaan menevää kansaa. Se on myyntiajoista, verotuksesta ja alkon monopolista lähtien niin säänneltyä, että se on jännää kun on ns. kiellettyä. Euroopassa viiniä saa kioskeista ympäri vuorokauden ja siihen suhtaudutaan samalla tavalla kuin omenamehuun. 

En nyt ihan tavoittanut analogiaa. Eli onko pitäisikö seksuaalisuuteen suhtautua kuin viinaan vai kuin omenamehuun? Ja miten tämä oikea suhtautuminen käytännössä toteutetaan?

Kun pojilla tulee teininä luontainen tarve kiinnostua tytöistä, antaa heidän kiinnostua ja kokeilla. Jos niitä impulsseja aletaan rajoittaa, se saattaa kostautua myöhemmällä iällä.

Suomessa alkoholi on hyvin rajoitettua ja yritämme sääntelyn kautta pitää ihmisten näpit siitä erossa. Euroopassa ei säännellä ja siellä suhtaudutaan alkoholiin neutraalisti, sen sijaan sääntelyn takia alkoholismi on Suomessa ongelma. Ymmärrätkö nyt analogian?

Konservatiivinen mieli tietysti on aina sääntelyn kannalla ja liberaali taas uskoo ihmisen itse kykenevän ja oppivan oman vapaan kokemuksen perusteella. Voihan tässä olla kyse siitäkin että kallistun itse enemmän liberaaliin suuntaan ja sinä konservatiivina et puhu samaa kieltä.

Mitä enemmän sääntelyä Suomessa on purettu, sitä suuremmiksi alkoholin haitat ovat kasvaneet. Onneksi kuitenkin ollaan esimerkiksi maksasairauksissa ja fas-lasten määrässä reilusti sivistyneen viinimaan Ranskan takana. En silti minäkään usko, että sääntely on tänä päivänä ratkaisu. Valistus - ja se toimiva otsalohko - on.

En näe, että itse olisin erityisen konservatiivi, tai sinä erityisen liberaali. Enemmän tässä on kysymys perisuomalaisesta alemmuudentunnosta. Suomalainen on huonompi kuin ranskalainen. Poika, joka ei ole viettänyt nuoruutaan kokeillen, on huonompi kuin kokenut, ja joutuu varmaankin terapiaan. Ja varmaankin tällä samalla ihanalla logiikalla kokenut tyttö on huonompi kuin kokematon.

Ei kuulosta todelliselta valinnanvapaudelta.

Tuo ei nyt pidä paikkaansa. Kieltolain aikana juotiin viinaa enemmän kuin ikinä. 

Pointtini on, että teini-ikäisten kanssa on hyvä antaa siimaa, antaa heidän käydä läpi se luonnollinen prosessi, joka aikuiseksi kasvamiseksi usein vaaditaan. Monilla se tarkoittaa vastakkaiseen sukupuoleen kohdistunutta ihastumista, kömpelöjä tekstiviestejä, bileitä ja ennen kaikkea niitä epäonnistumisia. Teinien ajatusmaailma pyrkii työntämään omia rajojaan kauemmas ja vanhempien on hyvä huomioida tämä. En minä anna omien teinieni luuhata kaupungilla yömyöhään, mutta ymmärrän yskän. Pistän vastaan, annan rajat, ja he pistävät vastaan ja pyrkivät rikkomaan niitä rajoja. Pointti on se, että jos ja kun niitä epäonnistumisia sen vastakkaisen sukupuolen kanssa tulee, niin se ei ole maailmanloppu. Sitä sattuu ja se on elämää. Mikä on parempi tapa oppia kuin tehdä itse? Voi sitä tietysti oppikirjasta lukea, mutta käytännös sovellus on sitten jo aivan toinen juttu.

Ihan pienenä knoppina: alkoholin kulutus kieltolain aikana oli murto-osa nykyisestä.

Muuten olen iloinen siitä, että oletkin samaa mieltä kanssani. Teinien seikkailut tai heidän seikkailemattomuutensa eivät ole maailmanloppu, vaan ihan elämää. Mukavaa jatkoa :)