Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vihdoin sain varattua ajan lääkärille - kertokaa omia kokemuksianne masennuksesta.
23.01.2017 |
Sain vihdoin varattua ajan lääkärille, jotta pääsen juttelemaan asioistani. Haluaisin kuulla teidän kokemuksistanne kuitenkin. Miten kaikki eteni tuosta ensimmäisestä tapaamisesta? Kuinka saitte diagnoosin? Minkälainen masennus teillä on? Minkälaista hoitoa saitte ja auttoiko se? Miten voitte nyt?
haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia masennuksesta, joten avoimesti vaan kertomaan.
Kommentit (28)
Mä en olisi varmasti selvinnyt ikinä masennuksesta ilman aktiivista itsehoitoa. Terapia jäi aika vähiin sekaannuksen vuoksi mutta lääkitys ja se että hoidin itseäni sairaslomalla vaikka "väkisin". Mulle sattui hyvä lääkäri joka kertoi masennuksesta sairautena ja painotti sen hoitoa. Toivuin todella nopeasti, kliseisesti vahvempana kuin koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos menee terveyskeskuspsykologille tms., maksaako se? Ei ole todellakaan varaa laittaa viikossa 20e mihinkään ylimääräseen.
Ap
Mä menin yleislääkärin vastaanotolle, joka laittoi lähetteen mielenterveyskeskukseen. Pari, kolme kuukautta meni ja sitten sain ajan mielenterveyskeskukseen, siellä haastattelu lääkärin kanssa, joka sitten ohjasi mielenterveyssairaanhoitajan juttusille (koska pyysin nimenomaan keskusteluapua, en halunnut lääkkeitä). Hoitajalle sain ajan myös n. 2-3 kuukautta lääkärin vastaanoton jälkeen.
Saitko "pelkältä" hoitajalta tarvitsemaasi apua? Oon ihan hukassa näiden asioiden kanssa, en tiedä yhtään mistä apua saisin. Otin yhteyttä oman kouluni terveydenhoitajaan ja hänen luokseen olen menossa, keskustellaan kai vähän ja mietitään jatkoa. Jännittää.
Helpottunut olo kuitenkin. En vain tiedä miten kertoisin miehelleni, etten enää jaksa yksin. Hän ei ole ikinä surullinen eikä ymmärrä ihmisiä, joilla on vaikeuksia mielenterveyden kanssa, vaikka muuten ihana ja ymmärtäväinen ihminen onkin. Mitenhän hänelle kertoisi?
Ap
En saanut tarpeeksi apua. Tapaamisia oli aika harvoin ja asioita käsiteltiin pintapuolisemmin. Hakeuduin itse yksityiselle terapeutille, jonka kanssa tapasin alussa joka viikko. Nyt olen käynyt harvemmin. Mutta se voisi olla ensi askel sulle. Olisi ainakin hyvä saada nyt heti jotakin keskusteluapua, jos tunnet olevasi siihen valmis. Jos se ei tunnu susta riittävältä, voit miettiä muita ratkaisuja.
Mulla siis itsellä oli vuosia kestänyt krooninen unettomuus, joka johti ruokahalun menettämiseen, kunnon totaaliseen romahtamiseen ja vuosien erakoitumiseen. Siinä vaiheessa kun sain apua olin elänyt jo viitisen vuotta lähes täysin ilman kontakteja ellei kaupan tätiä lasketa. Ja kaupassakaan en tosiaan pystynyt käymään huonon kunnon tai sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi, minkä erakoituminen sai aikaan. Pelkäsin liikkua julkisilla paikoilla ja kaikenlainen kontakti muihin ihmisiin itketti (puhelimessa puhuminen, sähköpostin/tekstiviestien kirjoittaminen...). Eli mulle ne käynnit sairaanhoitajan juttusilla eivät olleet tarpeeksi tiiviitä, eikä niissä oikein päässyt käsittelemään asioita siinä mittakaavassa kuin olisin tarvinnut.
Vierailija kirjoitti:
Mä en olisi varmasti selvinnyt ikinä masennuksesta ilman aktiivista itsehoitoa. Terapia jäi aika vähiin sekaannuksen vuoksi mutta lääkitys ja se että hoidin itseäni sairaslomalla vaikka "väkisin". Mulle sattui hyvä lääkäri joka kertoi masennuksesta sairautena ja painotti sen hoitoa. Toivuin todella nopeasti, kliseisesti vahvempana kuin koskaan.
Miten hoidit itseäsi? Mä olen fyysisesti kunnossa, syön, treenaan, lepään. Silti ei mieli parane. Olen yrittänyt niin, etten mieti mitään huonoja juttuja, mutta ne pyörivät päässä aina ja jos en mieti hetkeen, kaikki tulee kerralla mieleen ja sitten ollaankin jo vaarallisilla vesillä. En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä itse, että tästä selviäisi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos menee terveyskeskuspsykologille tms., maksaako se? Ei ole todellakaan varaa laittaa viikossa 20e mihinkään ylimääräseen.
Ap
Mä menin yleislääkärin vastaanotolle, joka laittoi lähetteen mielenterveyskeskukseen. Pari, kolme kuukautta meni ja sitten sain ajan mielenterveyskeskukseen, siellä haastattelu lääkärin kanssa, joka sitten ohjasi mielenterveyssairaanhoitajan juttusille (koska pyysin nimenomaan keskusteluapua, en halunnut lääkkeitä). Hoitajalle sain ajan myös n. 2-3 kuukautta lääkärin vastaanoton jälkeen.
Saitko "pelkältä" hoitajalta tarvitsemaasi apua? Oon ihan hukassa näiden asioiden kanssa, en tiedä yhtään mistä apua saisin. Otin yhteyttä oman kouluni terveydenhoitajaan ja hänen luokseen olen menossa, keskustellaan kai vähän ja mietitään jatkoa. Jännittää.
Helpottunut olo kuitenkin. En vain tiedä miten kertoisin miehelleni, etten enää jaksa yksin. Hän ei ole ikinä surullinen eikä ymmärrä ihmisiä, joilla on vaikeuksia mielenterveyden kanssa, vaikka muuten ihana ja ymmärtäväinen ihminen onkin. Mitenhän hänelle kertoisi?
Ap
En saanut tarpeeksi apua. Tapaamisia oli aika harvoin ja asioita käsiteltiin pintapuolisemmin. Hakeuduin itse yksityiselle terapeutille, jonka kanssa tapasin alussa joka viikko. Nyt olen käynyt harvemmin. Mutta se voisi olla ensi askel sulle. Olisi ainakin hyvä saada nyt heti jotakin keskusteluapua, jos tunnet olevasi siihen valmis. Jos se ei tunnu susta riittävältä, voit miettiä muita ratkaisuja.
Mulla siis itsellä oli vuosia kestänyt krooninen unettomuus, joka johti ruokahalun menettämiseen, kunnon totaaliseen romahtamiseen ja vuosien erakoitumiseen. Siinä vaiheessa kun sain apua olin elänyt jo viitisen vuotta lähes täysin ilman kontakteja ellei kaupan tätiä lasketa. Ja kaupassakaan en tosiaan pystynyt käymään huonon kunnon tai sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi, minkä erakoituminen sai aikaan. Pelkäsin liikkua julkisilla paikoilla ja kaikenlainen kontakti muihin ihmisiin itketti (puhelimessa puhuminen, sähköpostin/tekstiviestien kirjoittaminen...). Eli mulle ne käynnit sairaanhoitajan juttusilla eivät olleet tarpeeksi tiiviitä, eikä niissä oikein päässyt käsittelemään asioita siinä mittakaavassa kuin olisin tarvinnut.
Ei ole mahdollisuutta yksityiselle, koska ei ole siihen varaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos menee terveyskeskuspsykologille tms., maksaako se? Ei ole todellakaan varaa laittaa viikossa 20e mihinkään ylimääräseen.
Ap
Mä menin yleislääkärin vastaanotolle, joka laittoi lähetteen mielenterveyskeskukseen. Pari, kolme kuukautta meni ja sitten sain ajan mielenterveyskeskukseen, siellä haastattelu lääkärin kanssa, joka sitten ohjasi mielenterveyssairaanhoitajan juttusille (koska pyysin nimenomaan keskusteluapua, en halunnut lääkkeitä). Hoitajalle sain ajan myös n. 2-3 kuukautta lääkärin vastaanoton jälkeen.
Saitko "pelkältä" hoitajalta tarvitsemaasi apua? Oon ihan hukassa näiden asioiden kanssa, en tiedä yhtään mistä apua saisin. Otin yhteyttä oman kouluni terveydenhoitajaan ja hänen luokseen olen menossa, keskustellaan kai vähän ja mietitään jatkoa. Jännittää.
Helpottunut olo kuitenkin. En vain tiedä miten kertoisin miehelleni, etten enää jaksa yksin. Hän ei ole ikinä surullinen eikä ymmärrä ihmisiä, joilla on vaikeuksia mielenterveyden kanssa, vaikka muuten ihana ja ymmärtäväinen ihminen onkin. Mitenhän hänelle kertoisi?
Ap
En saanut tarpeeksi apua. Tapaamisia oli aika harvoin ja asioita käsiteltiin pintapuolisemmin. Hakeuduin itse yksityiselle terapeutille, jonka kanssa tapasin alussa joka viikko. Nyt olen käynyt harvemmin. Mutta se voisi olla ensi askel sulle. Olisi ainakin hyvä saada nyt heti jotakin keskusteluapua, jos tunnet olevasi siihen valmis. Jos se ei tunnu susta riittävältä, voit miettiä muita ratkaisuja.
Mulla siis itsellä oli vuosia kestänyt krooninen unettomuus, joka johti ruokahalun menettämiseen, kunnon totaaliseen romahtamiseen ja vuosien erakoitumiseen. Siinä vaiheessa kun sain apua olin elänyt jo viitisen vuotta lähes täysin ilman kontakteja ellei kaupan tätiä lasketa. Ja kaupassakaan en tosiaan pystynyt käymään huonon kunnon tai sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi, minkä erakoituminen sai aikaan. Pelkäsin liikkua julkisilla paikoilla ja kaikenlainen kontakti muihin ihmisiin itketti (puhelimessa puhuminen, sähköpostin/tekstiviestien kirjoittaminen...). Eli mulle ne käynnit sairaanhoitajan juttusilla eivät olleet tarpeeksi tiiviitä, eikä niissä oikein päässyt käsittelemään asioita siinä mittakaavassa kuin olisin tarvinnut.
Ei ole mahdollisuutta yksityiselle, koska ei ole siihen varaa. Ap
No sitten kannattaa kokeilla tuota mielenterveyssairaanhoitajaa. Meidän lähtötilannehan on kuitenkin hyvin erilainen. Sä olet ilmeisesti hyvässä kunnossa fyysisesti eikä sulla ole ongelmia liikkua julkisilla paikoilla tai olla ihmisten kanssa tekemisissä. Eli ehkä saat tarpeeksi keskusteluapua myös sairaanhoitajan juttusilla.
Mun lähtötilanne oli tosiaan se, että ensimmäiset tapaamiset vain itkin, itkin, itkin. En siis oikeasti pystynyt juuri lainkaan puhumaan eikä mun puheesta saanut selvää, koska mua ahdisti niin paljon, että yleensäkin jouduin olemaan jonkun kanssa samassa tilassa ja jonkun toisen ihmisen katseen alla. Eli tuossa tilanteessa se vie aikaa, että yleensäkin tottuu olemaan sen henkilön seurassa ja sitten vielä, että pystyt keskustelemaan ja jotenkin avautumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä jos menee terveyskeskuspsykologille tms., maksaako se? Ei ole todellakaan varaa laittaa viikossa 20e mihinkään ylimääräseen.
Ap
Terapia on kallista mutta sen avulla pääset työ ja opiskelukykyiseksi saamaan sitä rahaa. Mieti jos tilasi ei muuttuisi, se olisi pysyvää köyhyyttä. Ja lääkkeistä, minäkään en ssri-lääkitystä enää näillä tiedoilla ja kokemuksilla aloittaisi. Latistaa kaikki tunteet sun muut. Tietty ne äärettömät pahan olon tunteetkin latistuu, mut mieluummin kohtaisin ne ja terapian avulla opettelisin tulemaan niiden kanssa toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos menee terveyskeskuspsykologille tms., maksaako se? Ei ole todellakaan varaa laittaa viikossa 20e mihinkään ylimääräseen.
Ap
Terapia on kallista mutta sen avulla pääset työ ja opiskelukykyiseksi saamaan sitä rahaa. Mieti jos tilasi ei muuttuisi, se olisi pysyvää köyhyyttä. Ja lääkkeistä, minäkään en ssri-lääkitystä enää näillä tiedoilla ja kokemuksilla aloittaisi. Latistaa kaikki tunteet sun muut. Tietty ne äärettömät pahan olon tunteetkin latistuu, mut mieluummin kohtaisin ne ja terapian avulla opettelisin tulemaan niiden kanssa toimeen.
Joo, mutta jos mulla ei ole tällä hetkellä rahaa, mistä maksaa ne terapiat sun muut niin en niihin voi osallistua.
Alue: Aihe vapaa
Saitko "pelkältä" hoitajalta tarvitsemaasi apua? Oon ihan hukassa näiden asioiden kanssa, en tiedä yhtään mistä apua saisin. Otin yhteyttä oman kouluni terveydenhoitajaan ja hänen luokseen olen menossa, keskustellaan kai vähän ja mietitään jatkoa. Jännittää.
Helpottunut olo kuitenkin. En vain tiedä miten kertoisin miehelleni, etten enää jaksa yksin. Hän ei ole ikinä surullinen eikä ymmärrä ihmisiä, joilla on vaikeuksia mielenterveyden kanssa, vaikka muuten ihana ja ymmärtäväinen ihminen onkin. Mitenhän hänelle kertoisi?
Ap