Kerro noloin "Miksi sanoin sen" hetkesi

Katselimme työkaverin kanssa,

miten huoltomies korjasi ilmanvaihtohormia.

Hän oli aika erikoisen näköinen nuorimies: huisin pitkä, tanakka poika, jolla vahvat ja paksut oranssit hiukset.

Sanoin työkaverille, että hän on aika hassunnäköinen

poika, mulle tulee mieleen se sarjakuvan Obelix.

Siihen työkaverini vastasi jäykästi eteensä tuijottaen: -Se on mun poika.

Menin hiljaiseksi...

Tein parin kanssa oparia ja oparin paperiversio piti palauttaa koululle. Parini lupasi hoitaa asian. Menin kysymään vielä jälkeenpäin viestillä, että onnistuiko palautus. Kaverilta alkoi tulla vihaista viestiä, kuinka epäilen häntä/en luota häneen ja ihan kuin yhden oparin palautus olisi niin vitun vaikeaa, ettei hän sitä osaisi.

Olisi pitänyt olla kysymättä, mutta halusin kai vaan varmistaa, kun yhteisestä oparista ja viimeisestä palautuspäivästä oli kyse.

Toisen kerran hermostui, kun hän lupasi auttaa putkiremontin jälkeen minua siivoamaan ja järjestelmään tavaroita. Ilmoitin viestillä: "Remontti ei ole vielä valmis, eli ei tarvitse auttaa"

Joo, huonosti muotoiltu tuo viesti kyllä. Kaveri soitti vihaisena, että hän hyvää hyvyyttään lupautui auttamaan ja vastaan hänelle noin tylysti.

Siinä oli kyllä sellainen tyyppi, että koko ajan sai olla varpaillaan. Räjähdys saattoi tulla ihan mistä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Katselimme työkaverin kanssa,

miten huoltomies korjasi ilmanvaihtohormia.

Hän oli aika erikoisen näköinen nuorimies: huisin pitkä, tanakka poika, jolla vahvat ja paksut oranssit hiukset.

Sanoin työkaverille, että hän on aika hassunnäköinen

poika, mulle tulee mieleen se sarjakuvan Obelix.

Siihen työkaverini vastasi jäykästi eteensä tuijottaen: -Se on mun poika.

Menin hiljaiseksi...

Aika hyvä :

Minä jo aikaa sitten päätin olla kommentoimatta kenenkään ulkonäköä, koska ihan varmasti mun tuurilla se tyyppi olisi just joka sen keskustelukumppanin sukulainen/läheinen.

JOKA SAATANAN KERTA KUN AVAAN SUUNI!

Minun aivot rekisteröi kaiken häpeälliseksi mitä sanon. Voi jeesus että ottaa päähän.

Veli tarjosi vastasyntynyttä esikoistaan syliini ensimmäistä kertaa. Sanoin "En halua"

Reagointi oli täydellinen hiljaisuus. En vain keksinyt muuta sanottavaa. En vain halunnut. Olisipa annettu vähän enemmän sanavalmiutta ja sosiaalista älykkyyttä. En minä kyllä itse asiassa tuota juurikaan hävennyt, koska olen aika tunneköyhä ihminen noin yleisellä tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Katselimme työkaverin kanssa,

miten huoltomies korjasi ilmanvaihtohormia.

Hän oli aika erikoisen näköinen nuorimies: huisin pitkä, tanakka poika, jolla vahvat ja paksut oranssit hiukset.

Sanoin työkaverille, että hän on aika hassunnäköinen

poika, mulle tulee mieleen se sarjakuvan Obelix.

Siihen työkaverini vastasi jäykästi eteensä tuijottaen: -Se on mun poika.

Menin hiljaiseksi...

:D

Noloa.

Vierailija kirjoitti:

JOKA SAATANAN KERTA KUN AVAAN SUUNI!

Minun aivot rekisteröi kaiken häpeälliseksi mitä sanon. Voi jeesus että ottaa päähän.

Sinua on lapsena vähätelty. Tuosta on vaikea päästä eroon. 

T: Samat

Vierailija kirjoitti:

JOKA SAATANAN KERTA KUN AVAAN SUUNI!

Minun aivot rekisteröi kaiken häpeälliseksi mitä sanon. Voi jeesus että ottaa päähän.

Sama täällä. Aina kun olen puhunut ihmisille jotain, harmittaa että olen puhunut. Saatan miettiä vielä pitkään jälkikäteen, että oliko mun nyt pakko mennä puhumaan jotain.

Silloin vielä suht uusi kaverini, jonka kanssa en osannut olla vielä ihan rennosti ja jouduin välillä keksimällä keksiä sanottavaa ettei tulisi hiljaista, oli raskaana. Kävin sitten ekaa kertaa kylässä uutisen paljastamisen jälkeen. Kaverin koira pyöri siinä jaloissa ja kaveri pohdiskeli että mitenkähän vauva ja koira tulevat toimeen. Minä siihen sitten laukaisin kysymyksen, että mitä meinaatte tehdä jos ne ei tule toimeen. Kaveri siihen mutisi jotain että kai koira on annettava pois. Luoja että häpesin kun tajusin mitä olin sanonut. Ei kai sitä vauvaa voi pois antaa joten vastaus kysymykseeni oli itsestäänselvä. Ja aivan turhaan stressiä aiheutin kaverilleni joka hormoonihuuruissaan oli selvästi asiaa jo stressannut, koira oli kuitenkin hyvin rakas. Olisinpa ennemmin vain tsempannut tai sitten ollut vain hiljaa.

Koira ja vauva tulivat hyvin toimeen ja ovat nykyään parhaita kamuja.

Juuri nyt ei tule mitään esimerkkiä mieleen. Mutta aika usein kun sanon jotain tyhmää niin yritän korjata sanomisen jollain täydentävällä lauseella, joka lopulta vain pahentaa tilannetta. Pitäs olla vaan hiljaa.

Aloitin uudessa työpaikassa ja meillä oli koulutuspäivä. Istuin samassa pöydässä uuden kollegan kanssa joka sanoi: "Saara (nimi keksitty, mutta siis meidän esimies) tulee kohta, hän vain äkkiä imettää vauvansa". Minä vastasin salamana: "Otitkos hörpsyt, maiskis maiskis?". Siis mitä?!? miksi????

Työkaverini vastasin lyhyesti: "Ei, en kyllä." Ja paneutui hiljaa kalenterinsa kätköihin. En tajua, mikä tyhmä imetysläppä suustani tuolloin karkasi. Siitä ei ole sen koommin puhuttu. Ottaisin takaisin jos voisin.

Olin kaverilla ja puhuttiin miehistä. Sanoin, että mun mielestä sellainen pieneksi kuutioksi ajeltu partakappale leuassa on todella ällöttävän näköinen. Siihen mun kaveri sitten sanoi, että hänen isoveljellään on sellainen parta..

Parikymmentä vuotta sitten esimieheni kertoi että hänet on ylennetty reservinkapteeniksi. Minä onnittelin ja kannustin että seuraavaksi sitten luutnantiksi. Pomo katseli aika oudosti mutta ei sanonut mitään. Mistä noita olisi voinut tietää parikymppinen tytönhupakko, tiesin vaan että luutnantti on aika "iso herra"!

Vierailija kirjoitti:

Aloitin uudessa työpaikassa ja meillä oli koulutuspäivä. Istuin samassa pöydässä uuden kollegan kanssa joka sanoi: "Saara (nimi keksitty, mutta siis meidän esimies) tulee kohta, hän vain äkkiä imettää vauvansa". Minä vastasin salamana: "Otitkos hörpsyt, maiskis maiskis?". Siis mitä?!? miksi????

Työkaverini vastasin lyhyesti: "Ei, en kyllä." Ja paneutui hiljaa kalenterinsa kätköihin. En tajua, mikä tyhmä imetysläppä suustani tuolloin karkasi. Siitä ei ole sen koommin puhuttu. Ottaisin takaisin jos voisin.

Olet kyllä outo.

Olin ostanut m-kokoisen paidan ohimennen. Olikin ihan liian iso. Siisti ja kiva muuten. Kaveri tuli sitten käymään. Hän on sellainen XL-kokoinen. Kerroin sitten, että oli tullut tehtyä ihan törkee hutiostos, kun kokolappu sanoi, että m ja ei ollut. Sitten tuli se sammakko "Sopisi varmaan sulle, kun se oli niin helvetin iso!". Ei tullut ihan sellaisena ulos kun olin tarkoittanut. Noloooooo... Asiaan ei koskaan palattu, fiksu kaveri kun itse en ollut.

Eräälle kaverille (Tiina) toisen kaverin (Emmi) miehestä: "Onneksi se Joni on sellainen tavallisen näköinen. Jos se olisi tosi komea, niin olis tosi vaikea olla ja ujostuttais aina sen seurassa."

Tiinaa vaan totesi hervottoman naurun seasta: "Hitto, mä en kyllä uskalla ikinä esitellä sulle miesystävääni"

En käsitä, miten oon voinut sanoa noin hölmösti. Olin toki vähän humalassa, mutta silti... tuosta sai ihan sellaisen kuvan, kuin havittelisin kavereiden miehiä ja hihittelisin kavereiden komeiden miesten seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Olin ostanut m-kokoisen paidan ohimennen. Olikin ihan liian iso. Siisti ja kiva muuten. Kaveri tuli sitten käymään. Hän on sellainen XL-kokoinen. Kerroin sitten, että oli tullut tehtyä ihan törkee hutiostos, kun kokolappu sanoi, että m ja ei ollut. Sitten tuli se sammakko "Sopisi varmaan sulle, kun se oli niin helvetin iso!". Ei tullut ihan sellaisena ulos kun olin tarkoittanut. Noloooooo... Asiaan ei koskaan palattu, fiksu kaveri kun itse en ollut.

Eikä... tää oli huippu :D

Onneksi kaveri ei ainakaan silminnähden loukkaantunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

JOKA SAATANAN KERTA KUN AVAAN SUUNI!

Minun aivot rekisteröi kaiken häpeälliseksi mitä sanon. Voi jeesus että ottaa päähän.

Sama täällä. Aina kun olen puhunut ihmisille jotain, harmittaa että olen puhunut. Saatan miettiä vielä pitkään jälkikäteen, että oliko mun nyt pakko mennä puhumaan jotain.

Anteeksi, mutta ihanaa, olen 61 vuotta luullut olevani ainoa, josta tuntuu tuolta.

En ole koskaan ajatellut että minua olisi lapsena vähätelty. Nyt täytyy miettiä. En oikein usko tuota syytä kohdallani, mutta nolosteliha olen.

Kaveri kertoi tuttavan lapsen nimen ja omiin korviin se oli aika erikoinen. Kuvitteellisesti vaikka "Omna". Möläytin sitten että, " Omna? No onpas omituinen nimi! Tulee ihan mieleen joku lukihäiriöinen omena tai jotain heh heh." Kaveri oli sitten hetken hiljaa ja totesi, että lapsen isä oli nimennyt lapsen edesmenneen parhaan kaverinsa mukaan, kuka oli kuollut nuorena traagisesti auto-onnettomuudessa. Onneksi tämä kaverini ei ottanut tätä henkilökohtaisesti mutta omalta osaltani maan alle vajoaminen on aika osuva kielikuva.

Olen opettaja ja manailin lukuvuoden alkaessa opehuoneessa, että taas pitää opetella sadan pennun nimet ja miten pirullista on, kun joka toisen pojan nimi on Ville (muutettu). Että eikö niitä ole muita nimiä maailmassa, miksi kaikilla pitää olla sama tylsä nimi, häh! Noh, myöhemmin tulin tietämään, että erään paikalla olleen kollegan pojan nimi on tietenkin...Ville!