En saa elämästä "kiinni". Kaikki varjoutuu häpeän alle. Muita rankkojen kokemuksien kautta haavottuneita?

Minulla on paljon ongelmia identiteetin kanssa. Valitettavasti se vaikuttaa kaikkeen ja esimerkiksi minun on hyvin vaikea olla ihmisten kanssa oma itseni.
Kuka lie minä olenkaan sitten, se on itsellenikin arvoitus.
Ihmisten kanssa olen aika jäykkä varsinkin siinä vaiheessa kun he alkavat tuntemaan minut.
Eka tapaaminen menee hyvin. Otan sen roolin päälle jossa tsemppaan itseni pirteäksi ja olen itsevarma ja kyselen paljon. Olen huomioonottavainen ja mukava tyyppi.
Sellainen itse asiassa olen oikeasti tai olisin varmasti jos minulla olisi hyvä itsetunto ja terve kuva itsestäni ja muusta maailmasta.

Sitten kun ihminen näkee minua useammin niin minuuteni jää varjoon.
En jaksa olla enää se aurinko vaan etäännyn ja keskityn siihen, että jaksan olla edes perus pirteä ja kyselen kuulumiset. Sitten kun ihmiset alkavat tajuamaan kuinka eloton ja mitäänsanomaton ihminen olen oikeasti niin alan häpeämään heidän kanssaan. Kun en ole mitään sittenkään.
En keksi keskustelunaiheita, en kehtaa heittää huulta tai löydä muutenkaan sanoja. Sekoilen sanoissa ja olen huono itsetuntoinen taakse vetäytyjä.
Mitä enemmän joku minut tuntee niin sitä enemmän häpeän.

Kun tapailen miehiä niin pidän heidän kiinnostuksen yllä seksillä ja sillä valehtelulla minkä kuvan itsevarmuudestani annan.
Kun tapailu on vakavampaa niin minusta tulee heikko.
Ahdistun kun en tahdo, että joku huomaa sen. Kuinka tyhmä ja heikko olen. Eikä minulla ole kiinnostusta elämään ja miksi kukaan sellaista rakastaisi. Lisäksi alan vihaamaan kroppaani enemmän kun mietin, ettei mies voi oikeasti siitä pitää. Halusi vain seksiä. Ja kun mies sanoo oikeasti rakastuneen minuun vieläpä sellaisena kun minä olen niin mieleen nousee vihan tunteet. Miksi tuo valehtelee?
Hän ei tunne minua. En ole yhtä upea ja eloisa kuin muut ihmiset.

Tulen siis parhaiten yksin toimeen itseni kanssa. Kun tulee rakkauden ja hyväksymisen tunteet muilta minua kohtaan niin mieleni menee sekaisin.
En pysty kohtaamaan tai hyväksymään niitä tunteita.
Minusta tulee rikkinäisempi.

Itseni kanssa tulen hyvin toimeen kun saan vain olla. En ajattele mitään.
Voin olla niin eloton kuin vain olen.
Sitten tulee syyllisyys. Pakko yrittää ja suunnitella. Tehdä tälle elämälle jotain.
Jotta olisin jotain. Ja jos en ole muiden mielestä mitään niin en kestä sitä.
Sitten olen hyvin kiltti ja teen asioita mitä muut minun haluaa tekevän.
Tämän huomaa töissä. Teen niin paljon kun pystyn ja enemmän.
Autan muita ja teen töitä enemmän kun pitäisi ja pelkään jatkuvasti etten ole riittävä. Minun on pakko saada hyväksyntää miellyttämällä muita muuten en tunne olevani mitään.

Pakko menestyä jotta olen jotain.
Olen hyvin kriittinen itseäni kohtaan ja vaikka yritän, niin tunnen olevani huono työntekijä.
Vielä kun minulla taitaa olla jonkinlaisia oppimisvaikeuksia.
En muista mitään. Olen kömpelö ja väsyn helposti.
Kiinnostusta olisi mutta mikään ei jää päähän.
Kiinnostusta siis olisi niin paljon kaikkeen oppimiseen mutta se jää vain haaveeksi.
En osaa aloittaa oppimista ja mieleen tulee vain ahdistus kun pitäisi pärjätä paremmin ja oppia.
Jotenkin kaikki mikä olisi itselle hyväksi niin ahdistaa.
Olenko jo luovuttanut? En uskalla harrastaa tai tarttua hetkeen.
Olen lukossa ja pysähtynyt.
Jatkan viestiä.