Lue keskustelun säännöt.
En saa elämästä "kiinni". Kaikki varjoutuu häpeän alle. Muita rankkojen kokemuksien kautta haavottuneita?
22.01.2017 |
Minulla on paljon ongelmia identiteetin kanssa. Valitettavasti se vaikuttaa kaikkeen ja esimerkiksi minun on hyvin vaikea olla ihmisten kanssa oma itseni.
Kuka lie minä olenkaan sitten, se on itsellenikin arvoitus.
Ihmisten kanssa olen aika jäykkä varsinkin siinä vaiheessa kun he alkavat tuntemaan minut.
Eka tapaaminen menee hyvin. Otan sen roolin päälle jossa tsemppaan itseni pirteäksi ja olen itsevarma ja kyselen paljon. Olen huomioonottavainen ja mukava tyyppi.
Sellainen itse asiassa olen oikeasti tai olisin varmasti jos minulla olisi hyvä itsetunto ja terve kuva itsestäni ja muusta maailmasta.
Sitten kun ihminen näkee minua useammin niin minuuteni jää varjoon.
En jaksa olla enää se aurinko vaan etäännyn ja keskityn siihen, että jaksan olla edes perus pirteä ja kyselen kuulumiset. Sitten kun ihmiset alkavat tajuamaan kuinka eloton ja mitäänsanomaton ihminen olen oikeasti niin alan häpeämään heidän kanssaan. Kun en ole mitään sittenkään.
En keksi keskustelunaiheita, en kehtaa heittää huulta tai löydä muutenkaan sanoja. Sekoilen sanoissa ja olen huono itsetuntoinen taakse vetäytyjä.
Mitä enemmän joku minut tuntee niin sitä enemmän häpeän.
Kun tapailen miehiä niin pidän heidän kiinnostuksen yllä seksillä ja sillä valehtelulla minkä kuvan itsevarmuudestani annan.
Kun tapailu on vakavampaa niin minusta tulee heikko.
Ahdistun kun en tahdo, että joku huomaa sen. Kuinka tyhmä ja heikko olen. Eikä minulla ole kiinnostusta elämään ja miksi kukaan sellaista rakastaisi. Lisäksi alan vihaamaan kroppaani enemmän kun mietin, ettei mies voi oikeasti siitä pitää. Halusi vain seksiä. Ja kun mies sanoo oikeasti rakastuneen minuun vieläpä sellaisena kun minä olen niin mieleen nousee vihan tunteet. Miksi tuo valehtelee?
Hän ei tunne minua. En ole yhtä upea ja eloisa kuin muut ihmiset.
Tulen siis parhaiten yksin toimeen itseni kanssa. Kun tulee rakkauden ja hyväksymisen tunteet muilta minua kohtaan niin mieleni menee sekaisin.
En pysty kohtaamaan tai hyväksymään niitä tunteita.
Minusta tulee rikkinäisempi.
Itseni kanssa tulen hyvin toimeen kun saan vain olla. En ajattele mitään.
Voin olla niin eloton kuin vain olen.
Sitten tulee syyllisyys. Pakko yrittää ja suunnitella. Tehdä tälle elämälle jotain.
Jotta olisin jotain. Ja jos en ole muiden mielestä mitään niin en kestä sitä.
Sitten olen hyvin kiltti ja teen asioita mitä muut minun haluaa tekevän.
Tämän huomaa töissä. Teen niin paljon kun pystyn ja enemmän.
Autan muita ja teen töitä enemmän kun pitäisi ja pelkään jatkuvasti etten ole riittävä. Minun on pakko saada hyväksyntää miellyttämällä muita muuten en tunne olevani mitään.
Pakko menestyä jotta olen jotain.
Olen hyvin kriittinen itseäni kohtaan ja vaikka yritän, niin tunnen olevani huono työntekijä.
Vielä kun minulla taitaa olla jonkinlaisia oppimisvaikeuksia.
En muista mitään. Olen kömpelö ja väsyn helposti.
Kiinnostusta olisi mutta mikään ei jää päähän.
Kiinnostusta siis olisi niin paljon kaikkeen oppimiseen mutta se jää vain haaveeksi.
En osaa aloittaa oppimista ja mieleen tulee vain ahdistus kun pitäisi pärjätä paremmin ja oppia.
Jotenkin kaikki mikä olisi itselle hyväksi niin ahdistaa.
Olenko jo luovuttanut? En uskalla harrastaa tai tarttua hetkeen.
Olen lukossa ja pysähtynyt.
Jatkan viestiä.
Kommentit (42)
Hyvin tuttua tekstiä. Olen itse hyvin samanlaisesta lapsuudenkodista ja kamppaillut samanlaisten ajatusten kanssa. Kuten sinäkin, sain kaikesta huolimatta nuorena kouluni kunnialla käytyä ja pääsin kiinni työelämään. Uskon, että sillä on ollut suuri vaikutus parantumiseeni. Matka itseni ymmärtämiseen on isossa kuvassa ollut nousujohteinen (toki masennusjaksoja välissä), vaikkakin hyvin pitkä. Olen nyt 45-vuotias, elän hyvää perhe-elämää, olen työelämässä ja enimmän osan ajasta tunnen itseni "ihan normaaliksi".
Mielialalääkitystä olen syönyt jo yli 20 vuotta, aluksi muutaman kuukauden jaksoina, välillä taukoa ja sitten taas lääkitys päälle, kun ilman en ole pärjännyt. Viimeiset vuodet lääkitys on ollut jatkuva. Sain kotikunnan kustantaman vuoden mittaisen terpiajakson n. 25-vuotiaana, ja siitä oli iso apu elämässä eteenpäin.
Kun työpaikalla tuli (ihmissuhde- ja ilmapiirimielessä) eteen erittäin rankka jakso pari vuotta sitten, ja ahdistus alkoi nostaa taas päätään toden teolla, hain tuota Kelan kuntoutustukea (sillä nimellä tuo psykoterapiaan annettava tuki kulkee) runsas vuosi sitten ja tuntuu, että nyt "uudella terpiakierroksella" moni asia on loksahtanut paikalleen. Olen oppinut näkemään toiset ihmiset ja sitä kautta itseni uudesta näkökulmasta ja vihdoin alkaa tuntua siltä, että voin sanoa parantuneeni.
Tsemppiä sinulle, ap, omalla matkallasi, ja lähde ihmeessä hakemaan tuota Kelan tukea. Koska määräraha siihen on kalenterivuotuinen, kannattaa olla liikkeellä nyt alkuvuodesta, Kelan rahat loppuvat yleensä syksyllä ja ko. vuonna ei sitten enää uusia tukia myönnetä. Käy vaikka ihan terveyskeskuslääkärillä, josta saat lähetteen psykiatrian polille ja sieltä psykiatrin lausunnon hakemusta varten. Terapeutin etsiminen voi olla raskas prosessi, mutta on tärkeää löytää ihminen, jonka kanssa kemia toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet luonnostasi analyyttinen ihminen. Hyötyisit varmasti terapiasta. Tässä onkin tullut jo hyviä kommentteja. Tsemppiä sinulle![/quote
Olipas taitavasti analysoitu omaa ajattelua. Tekstisi kuulostaa aivan kuin minun ajatuksiltani. Monet muutkin kommentoijat pystyivät samaistumaan tekstiisi. Teksti kolahti minuun syvästi ja auttoi ymmärtämään ajattelun taustalla olevia monimutkaisia asioita. Toivotan sinulle paljon onnea tulevaisuuteen.
Kiitos paljon kaikille vastaajille.
Kiitos kun tsemppaatte.
Haluan paljon sinne terapiaan ja olen enenmän kuin valmis kohtaamaan kätketyt tunteeni ja vapautumaan niistä.
Hieman pelottaa kyllä kuinka tuskaisia hetkiä tulen niitä kohdatessa kokemaan koska minulla on todellakin taipumusta kausittaiseen masennukseen joka sitten johtaa siihen, että pakotan tukahduttamaan ikävät tunteet ja pakenen riippuvuksien äärelle.
Juon ja pelaan. Sekä yritän löytää irtosuhteista jännitystä ja iloa.
Sitten itken ja lopetan ja päätän nousta.
Menee kuukausi, kaksi ehkä jopa kolme ihan hyvin ja taas sama alkaa.
Toisaalta olen kyllä normaalisti koko ajan melko eloton ja väsynyt, juurikin masentuneen oloinen ihminen mutta hyvinä kausina pystyn sen kätkemään todella hyvin.
Ja hyvinä päivinä tunnen oikeasti onnellisuutta ja syvää kiitollisuutta elämästäni.
Mutta tosiaan aion kohdata ja repiä vähän haavoja auki jos se on tie "vapauteen".
Soitan huomenna aamupäivällä sinne terveyskeskukseen ja selitän tarvitsevani psykoterapiaa.
Lämmin kiitos tosiaan. Jos en olisi kirjoittanut tänne ja saanut näin ihania vastauksia ja myötätuntoa niin en olisi saanut vieläkään aikaiseksi tehdä asialle mitään.
Positiivistakin on esimerkiksi se, että olen kuitenkin vasta 21-vuotias, joten minulla on elämässä kaikki mahdollisuudet vielä enkä ole ns. menettänyt kokemuksieni kautta niin paljon, että elämäni olisi jäänyt lukkojeni ja ahdistuksen takia vajavaiseksi.
Olisi voinut käydä niinkin, että olisin aina vain sulkenut silmät totuudelta ja tukahduttanut kaiken ja lopulta juonut elämäni.
Niinkuin esimerkiksi vanhempani.
Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Ehkä nämä kokemukset käännän vielä voitokseni elämässäni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omien ajattelumallien muuttaminen on vaikeaa, mutta vaivannäkö kannattaa. Kliseiset "kirjoita paperille hyviä puoliasi ja lue niitä ääneen" auttavat lopulta kun niitä jankkaa tarpeeksi. Myöskin jonkin harrastuksen aloittaminen voi auttaa rakentamaan positiivisempaa kuvaa itsestä kanssakäymisen kautta muiden ihmisten kanssa. Joskus ihmisen omat ajattelun jumiutuvat ovat pahin elämän rajoittajia. Voi olla pelottavaa hypätä ajattelemaan itsestä positiivisesti , kun ei ole tottunut ajattelemaan itseään siinä valossa. Kuitenkin positiivinen sykli elämässä alkaa siitä, kun alkaa pitämään itseään arvossa ja uskaltaa ajautua sellaisten asioiden pariin, jotka tuottavat hyvää mieltä. Kannattaa miettiä, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä ja lähteä kohti unelmia ajatellen, että olen hyvä tyyppi ja ansaitsen sen. Elämä on lyhyt ja kannattaa elää täysillä, vaikka se joskus pelottaakin :).
Tunnistan tekstissäsi paljon samaa kun mietin omaa elämääni. Hienosti olet jaksanut ja kaikkea hyvää ja tsemppiä kovasti tulevaan! Älä jää yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika varattu lääkärille ensi viikoksi :)
Ap
Hienoa, kyllä kaikki vielä järjestyy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten joku voi olla niin samassa tilanteessa, ajatella samoin, käyttäytyä samoin<3 tuli itku. Selkeytit myös mun päätä tekstilläsi. Alotin kirjottamaan tähän jo pitkää tekstiä, mutta väsähdin pohtiessani jo mitä kaikkea haluan kertoa tähän, jotta tiedät ettet oo yksin. Ehkä jaksan huomenna alkaa käymään asioita päässäni läpi ja kirjoittaa samalla niitä tähän. Se vaan on niin voimaa vievää, vaikkakin terapeuttista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi olla niin samassa tilanteessa, ajatella samoin, käyttäytyä samoin<3 tuli itku. Selkeytit myös mun päätä tekstilläsi. Alotin kirjottamaan tähän jo pitkää tekstiä, mutta väsähdin pohtiessani jo mitä kaikkea haluan kertoa tähän, jotta tiedät ettet oo yksin. Ehkä jaksan huomenna alkaa käymään asioita päässäni läpi ja kirjoittaa samalla niitä tähän. Se vaan on niin voimaa vievää, vaikkakin terapeuttista.
Sama juttu mullakin! Aloin kirjoittamaan pitkää sepitelmää, mutta kadotin jotenkin fokuksen. Toi ap:n teksti oli niin oivaltava ja aiheutti mullekin ajattelun aihetta. Pitää jotenkin ensin kirkastaa ajatus. Ap:llä on selvästi kirjoittamisen ja analysoinnin taito.
Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle, hän vapahti minut kaikista peljätyksistäni. Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu. Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistansa. Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät. Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa! Peljätkää Herraa, te hänen pyhänsä, sillä häntä pelkääväisiltä ei mitään puutu. Nuoret leijonat kärsivät puutetta ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiväisiltä ei mitään hyvää puutu. Tulkaa, lapset, kuulkaa minua: Herran pelkoon minä teidät opetan. Kuka oletkin, joka elää tahdot ja rakastat elämän päiviä, nauttiaksesi onnea: varjele kielesi pahasta ja huulesi vilppiä puhumasta; vältä pahaa ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri siihen. Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän huutoansa. Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan, hävittääksensä maasta heidän muistonsa. Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa. Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista. Hän varjelee kaikki hänen luunsa: ei yksikään niistä murru. Pahuus tappaa jumalattoman, ja jotka vanhurskasta vihaavat, ne tulevat syynalaisiksi. Herra lunastaa palvelijainsa sielut, eikä yksikään, joka häneen turvaa, tule syynalaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtavaa, että tekstini on vaikuttanut joihinkin teistä! Myötätunto ja se, että joku toinen voi tuntea samoin ja olla yhtä hukassa tunteidensa kanssa on lohduttavaa kuulla. Se, ettei ole heikko kun kamppailee menneisyyden ja isojen kysymysten äärellä, etsii itseään ja pelkää olevansa jollain tavalla vääränlainen.
Tunnen nyt, että se ei ehkä olekkaan heikkoutta.
Jonkinlainen prosessi josta tuntee jatkuvasti halua nousta. Löytää se minuus ja saada sellainen oma elämä ja hyväksyä minä ja sallia itselleen juuri ne unelmat ja rakkaus mitä olisi jo lapsena pitänyt saada.
Mutta kun ne kuitenkin jäivät pimentoon. Piti vain selvitä ja sulkea tietynlainen "minä" pois, olla ajattelematta ja vain puskea eteenpäin.
Miettien, että jonain päivänä minäkin olen onnellinen ja toteutan haaveeni kunhan selviän tästä.
Kun se jonain päivänä vain piteni ja tunteet sen kun pysyivät taka-alalla niin en ihmettele identiteetin kärsineen.
Vieläpä kun siihen tottui ja pelkoa oli kohdata tunteitaan, niin oli helpompi vain olla tuntematta menneisyyden haavoja. Olla elämättä ja piilossa.
Vaikka toisaalta eihän sekään ollut helppoa löytää aina itsensä riippuvuuksien keskeltä kun yritti elää.
Vähätteli tunteitaan ja luuli selvinneensä kunnes taas ymmärsi olevansa pullossa kiinni, jotta jotain tuntisi.
Itse koen tällä hetkellä vahvasti, että olen valmis löytämään ja kohtaamaan itseni.
En halua enää olla siellä taka-alalla.
Minullakin on oikeus tuntea ja olla minä.
Eikä tämä ole itsekäs teksti, yritän avata mieltäni täällä ja hyvä jos joku muukin saa rohkeutta etsiä minäänsä.
Sen olen myöskin ymmärtänyt, että on tärkeää, ettei tässä elämässä jää "norsulauman" tallaamaksi. Tarkotan, ettei jää elämättä sen takia, että on vain muille hyödyksi kun ei oikein osaa itseään kunnioittaa ja auttaa kun ei näe sitä kovin merkilliseksi.
Kun sen minän on tottunut jo ingooraamaan.
Kukaan ei sitä ansaitse, olla tallattavana.
On lohduttavaa kun tietää, että auttava käsi löytyy kyllä jos siihen uskaltaa tarttua.
Haluan todellakin lukea teidän kirjoituksia ja oivalluksia. Ihanaa jos jaksatte kirjoittaa jos tekstini avasi omaa mieltä vähän. Tiedän, että se on aika raskasta kun joutuu mieltänsä avaamaan mutta kun aloittaa vain kirjoittamaan niin se helpottaa ja selkeyttää omia ajatuksia, se vie jonnekkin eikä ole oikein päämäärää.
Kunhan purkaa jotain sisällä olevaa ahdistusta ja ajatuksia.
Minäkään en koskaan tiedä mitä kirjoitan, alan vain miettimään tunteita ja sisällöstä en etukäteen tiedä.:D
Haluan vain avautua ja olen otettu, että olette vastailleet ja olleet todella kannustavia :)
Olet luonnostasi analyyttinen ihminen. Hyötyisit varmasti terapiasta. Tässä onkin tullut jo hyviä kommentteja. Tsemppiä sinulle!