Tuntuu, että olen pelkkä "haittatekijä" ja ärsytyksen aiheuttaja teinilapselleni :´(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä 13-v. poika, joka vapaa-ajat lähinnä pelaa tietokoneella, no ehkä siihen liittyy vähän sellaista kunnianhimoakin ja halua kehittyä, kavereiden kanssa pelaa tiimipeliä. Viikonloppuisin käy pelisession välillä kyllä yleensä ulkoilemassa. Kaipaan vaan ihan hirveästi sitä iloisempaa poikaa, joka halusi joskus jutellakin, tehdä asioita yhdessä. Nyt kaikki kommunikointi on sitä, että yritän ohjeistaa mitä tarvitsee tehdä ym., mikä on tietysti nalkutusta, mutta mielestäni on ihan normaalia asiallista neuvontaa, ei kyykytystä, mutta pointti on siinä, että sen lisäksi ei ehdi ja pysty juttelemaan mitään hauskaa, viettämään kivaa aikaa yhdessä, koska pelaa vaan tai sitten muuten murjottaa. Eli hänen näkökulmastaan olen hirviö, joka aina nähdessä pyrkii vaan keksimään lisää velvollisuuksia yms.

No kun näet oman toimintamalliksi niin voisitko kehittyä? Sano vaikka pojalle, että saa valita mennäänkö hohtokeilaamaan vai leffaan tai että hän valitsee leffan ja tekee popparit ja sä haet limppaa ja karkkia ja vietätte mukavan illan leppostellen (säännöllisesti) - ja suostut myös istumaan ja katsomaan sen Star Warsin tai mikä häntä nyt kiinnostaakaan. Kun annat lapsellesi lepposteluaikaa saat aika paljon myös takaisin!

Kyllä me nyt jotain yhdessä tehdään, viime viikonloppuna pelattiin mitä lie "jääsählyä" pihalla ja kivaa oli, mutta tuo on vaan niin harvinaista nykyisin. Poika itse on intohimoisen kiinnostunut pelaamisesta, se ei ole sellaista paremman puutteessa -tekemistä. Ei ole ikinä ollut mitenkään menevä tyyppi, joka haluaa lähteä harrastamaan kaikenlaista, mutta kotioloissa on puuhailtu yhdessä. Ja vaikka välillä on kiva käydäkin yhdessä jossain, en nyt oikein näe mieltä siinä, että pitäisi hirveästi alkaa keksiä mitään superhyperkivaa ja rahaa vievää menoa, kun muut tyytyvät ihan "tavalliseen elämään", jossa kotona puuhailukin on kivaa. Äh, en osaa tätä oikein selittää, mutta vaikka lapsi ja nuori tarvitsee jakamatonta huomiota, laatuaikaa jne., niin jotenkin sellaiselta "nöyristelyltä" tuntuisi, että pitäisi tehdä kaikkensa, jotta tuo yksi "hapannaama" viihtyisi, eikä vain pahoittaisi mieltään, kun muilta tässä taloudessa voi reilusti jotain vaatiakin. Tämä teini kun suuttuu heti, kun vaatii yhtään mitään. Positiivista huomiota yritän kyllä antaa kotiasioista ja koulusta onkin helppo, kun wilmassa on paljon positiivisiakin merkintöjä.  Kai tässä on minun puoleltani paljon sellaista luopumisen tuskaa, mitä en voi lapsen harteille sälyttää. Silti vaan toivoisin, ettei minua suurinta osaa ajasta katsottaisi kuin halpaa makkaraa. Itse asiassa muistan omasta nuoruudestani, että kaikki sellainen "mielistely" äitini osalta oli minusta tosi ärsyttävää ja toivoin, että hän olisi ollut jotenkin rohkeampi "elämään omaa elämäänsä", eikä olisi yrittänyt olla niin KIVA, vaikka se nyt toisaalta hullulta tuntuu. Ei minusta ole hyvä, että äiti on se, joka aina kääntää toisenkin posken, sanoi ja teki nuori mitä vaan, vaikka sillä tavalla saisi pidettyä kommunikaatiokanavan auki ym. mitä nykyisin korostetaan. Mutta ehkä tästä johtuen siis haluaisin antaa nuorelle omaa aikaa ja vapautta, enkä halua olla mikään pahan mielen säiliö, johon nuori voi dumpata kaikki pahat olonsa. Joo, vähän olisin vailla sellaista ihan peruskunnioitusta. Yritän myös kunnioittaa nuorta, olen esim. tuossa pelaamisasiassa joustanut ihan hirveästi johonkin vuoden takaiseen, enkä tiedä, onko nyt varsinaisesti hirveän epäkunnioittavaa ja tylyä asiallisesti kehottaa nuorta tekemään läksyt (jättäisi mieluusti iltamyöhään, jolloin ei jaksa keskittyä) tms.

En tarkoittanut että teinille pitäisi tarjota vain "leipää ja sirkushuveja" mutta

A) hän voi kokea että sinä vain tylytät - yllätä!

B) ajankäytöstä voisi toimia myös sellaiset ohjeet kuin "tämän viikon aikana sun täytyy vaihtaa nuo sun lakanat" - itse muistan miten ärsyttävää oli, kun äidin mielestä ne asiat piti tehdä "nyt ja heti" koska hän oli ne juuri tähän tuokioom suunnitellut - aivan sama mitä itse juuri oli tekemässä. - läksyissä ei toki samanlaista joustoa ole mutta voisitko ehdottaa/vaatia että läksyt tehdään "heti kun tullaan kotiin niin päästään eroon tästä jankutuksesta että rupea NYT jo tekemään niitä läksyjä.."?

C) Kun muistat omaa toivettasi, että äitisi olisi elänyt rohkeammin omaa elämäänsä - voisitko hankkia itsellesi jotain harrastusta - vaikka työväenopistolla jotain Espanjaa tms mikä sinua kiinnostaa - lapset kyllä oikeasti tykkää kun vanhemmilla on myös omaa elämää ja se on oiva esimerkki myös (tee sitä mikä kiinnostaa, ei vain sitä mitä muut määrittelee pakoksi, esim työ)

Kaiken kaikkiaan luulen kyllä että teillä menee tosi hyvin ja kyllä tuo nuorinkin siitä aktivoituu ;

:) - eipä se niin vakavaa ole, se on vain elämää :)

Sano pojalle suoraan,  että toi ei ole kivaa.  On normaalia, että teineillä on angstia mutta rajansa silläkin. Minusta vanhempi voi odottaa ja vaatia kaunista käytöstä kotona.  Se helpottaa lastakin kun vanhempi sanoo suorat sävelet suoraan. Nuori tietää mitä häneltä odotetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä 13-v. poika, joka vapaa-ajat lähinnä pelaa tietokoneella, no ehkä siihen liittyy vähän sellaista kunnianhimoakin ja halua kehittyä, kavereiden kanssa pelaa tiimipeliä. Viikonloppuisin käy pelisession välillä kyllä yleensä ulkoilemassa. Kaipaan vaan ihan hirveästi sitä iloisempaa poikaa, joka halusi joskus jutellakin, tehdä asioita yhdessä. Nyt kaikki kommunikointi on sitä, että yritän ohjeistaa mitä tarvitsee tehdä ym., mikä on tietysti nalkutusta, mutta mielestäni on ihan normaalia asiallista neuvontaa, ei kyykytystä, mutta pointti on siinä, että sen lisäksi ei ehdi ja pysty juttelemaan mitään hauskaa, viettämään kivaa aikaa yhdessä, koska pelaa vaan tai sitten muuten murjottaa. Eli hänen näkökulmastaan olen hirviö, joka aina nähdessä pyrkii vaan keksimään lisää velvollisuuksia yms.

No kun näet oman toimintamalliksi niin voisitko kehittyä? Sano vaikka pojalle, että saa valita mennäänkö hohtokeilaamaan vai leffaan tai että hän valitsee leffan ja tekee popparit ja sä haet limppaa ja karkkia ja vietätte mukavan illan leppostellen (säännöllisesti) - ja suostut myös istumaan ja katsomaan sen Star Warsin tai mikä häntä nyt kiinnostaakaan. Kun annat lapsellesi lepposteluaikaa saat aika paljon myös takaisin!

Kyllä me nyt jotain yhdessä tehdään, viime viikonloppuna pelattiin mitä lie "jääsählyä" pihalla ja kivaa oli, mutta tuo on vaan niin harvinaista nykyisin. Poika itse on intohimoisen kiinnostunut pelaamisesta, se ei ole sellaista paremman puutteessa -tekemistä. Ei ole ikinä ollut mitenkään menevä tyyppi, joka haluaa lähteä harrastamaan kaikenlaista, mutta kotioloissa on puuhailtu yhdessä. Ja vaikka välillä on kiva käydäkin yhdessä jossain, en nyt oikein näe mieltä siinä, että pitäisi hirveästi alkaa keksiä mitään superhyperkivaa ja rahaa vievää menoa, kun muut tyytyvät ihan "tavalliseen elämään", jossa kotona puuhailukin on kivaa. Äh, en osaa tätä oikein selittää, mutta vaikka lapsi ja nuori tarvitsee jakamatonta huomiota, laatuaikaa jne., niin jotenkin sellaiselta "nöyristelyltä" tuntuisi, että pitäisi tehdä kaikkensa, jotta tuo yksi "hapannaama" viihtyisi, eikä vain pahoittaisi mieltään, kun muilta tässä taloudessa voi reilusti jotain vaatiakin. Tämä teini kun suuttuu heti, kun vaatii yhtään mitään. Positiivista huomiota yritän kyllä antaa kotiasioista ja koulusta onkin helppo, kun wilmassa on paljon positiivisiakin merkintöjä.  Kai tässä on minun puoleltani paljon sellaista luopumisen tuskaa, mitä en voi lapsen harteille sälyttää. Silti vaan toivoisin, ettei minua suurinta osaa ajasta katsottaisi kuin halpaa makkaraa. Itse asiassa muistan omasta nuoruudestani, että kaikki sellainen "mielistely" äitini osalta oli minusta tosi ärsyttävää ja toivoin, että hän olisi ollut jotenkin rohkeampi "elämään omaa elämäänsä", eikä olisi yrittänyt olla niin KIVA, vaikka se nyt toisaalta hullulta tuntuu. Ei minusta ole hyvä, että äiti on se, joka aina kääntää toisenkin posken, sanoi ja teki nuori mitä vaan, vaikka sillä tavalla saisi pidettyä kommunikaatiokanavan auki ym. mitä nykyisin korostetaan. Mutta ehkä tästä johtuen siis haluaisin antaa nuorelle omaa aikaa ja vapautta, enkä halua olla mikään pahan mielen säiliö, johon nuori voi dumpata kaikki pahat olonsa. Joo, vähän olisin vailla sellaista ihan peruskunnioitusta. Yritän myös kunnioittaa nuorta, olen esim. tuossa pelaamisasiassa joustanut ihan hirveästi johonkin vuoden takaiseen, enkä tiedä, onko nyt varsinaisesti hirveän epäkunnioittavaa ja tylyä asiallisesti kehottaa nuorta tekemään läksyt (jättäisi mieluusti iltamyöhään, jolloin ei jaksa keskittyä) tms.

En tarkoittanut että teinille pitäisi tarjota vain "leipää ja sirkushuveja" mutta

A) hän voi kokea että sinä vain tylytät - yllätä!

B) ajankäytöstä voisi toimia myös sellaiset ohjeet kuin "tämän viikon aikana sun täytyy vaihtaa nuo sun lakanat" - itse muistan miten ärsyttävää oli, kun äidin mielestä ne asiat piti tehdä "nyt ja heti" koska hän oli ne juuri tähän tuokioom suunnitellut - aivan sama mitä itse juuri oli tekemässä. - läksyissä ei toki samanlaista joustoa ole mutta voisitko ehdottaa/vaatia että läksyt tehdään "heti kun tullaan kotiin niin päästään eroon tästä jankutuksesta että rupea NYT jo tekemään niitä läksyjä.."?

C) Kun muistat omaa toivettasi, että äitisi olisi elänyt rohkeammin omaa elämäänsä - voisitko hankkia itsellesi jotain harrastusta - vaikka työväenopistolla jotain Espanjaa tms mikä sinua kiinnostaa - lapset kyllä oikeasti tykkää kun vanhemmilla on myös omaa elämää ja se on oiva esimerkki myös (tee sitä mikä kiinnostaa, ei vain sitä mitä muut määrittelee pakoksi, esim työ)

Kaiken kaikkiaan luulen kyllä että teillä menee tosi hyvin ja kyllä tuo nuorinkin siitä aktivoituu ;

:) - eipä se niin vakavaa ole, se on vain elämää :)

Joo, olen tuon tietokonepelinkin takia yrittänyt ottaa sen linjan, että eipä sen nyt niin väliä ole, tekeekö jonkun homman nyt vai tunnin päästä. (Siis peliä ei "rangaistuksetta" voi jättää aina kesken, eikä olisi kavereillekaan reilua.) Mutta kun ongelma on, että se homma jää helposti kokonaan tekemättä. Ennen toimi mielestäni paremmin tämä, että tekee omaan tahtiinsa. Pojalla on (lievä) Aspergerin syndrooma ja siksipä uppoutuminen asioihin on voimakasta ja epämiellyttävien asioiden tekeminen tosi vaikeaa, mutta omasta mielestään on sitten niin iso, että päättää itse. Monesti tekee ja päättää fiksusti, mutta ei aina, mikä on aika ymmärrettävää tuossa iässä, mutta kun ei vaan voi toimia määräysten mukaan, ei niin millään. Olen itse välillä asiasta tosi stressaantunut. Monesti tuntuu, että parempi antaa vaan olla ja sittenpä tajuaa kantapään kautta, että jos pelaa pitkään ja vasta sen jälkeen muistaa läksyt, kirjat, suihkun jne., on aamulla väsynyt, mutta kun se väsymyshän johtuu vain siitä, että koulu alkaa niin aikaisin. Hänellä itsellään ei ole osuutta asiaan :( Tuo neuvo, että hankkisin omaa elämää on loistava ja olen sitä yrittänyt. Käytännössä minun on vaan tosi vaikeaa antaa piut paut oman lapsen asioille ja käytökselle, vaikka mikään murehtiminen ei niitä asioita miksikään muuta eli kannattaa keskittyä tekemään muuta.