Nuorten epärealistiset urahaaveet

Noin tapahtuu vain itäisessä Helsingissä. Muualta maasta ja esim. Espoosta tulee niitä kirurgeja, insinöörejä ja pelinkehittäjiä. Sinun maailmassasi 90% päätyy olemaan ei mitään.

Anna lasten haaveilla. Kyllä ne suunnitelmat muuttuvat ajastaan realistisemmiksi, kunhan ovat nähneet hiukan enemmän elämää. Tuo lähteesi ei ehkä ole ihan kaikista painavimmasta päästä!

Mitä sitten? Haaveet pitää olla korkealla, ei kukaan halua mistään siivoojan urasta haaveilla.

Juu ja sitten masennutaan kun haaveet ja todellisuus ei kohtaakaan ja pitäisi elää aikuisen arkea.

Joo, meidän tytär haluaa kansanedustajaksi... :D

Vierailija kirjoitti:

Anna lasten haaveilla. Kyllä ne suunnitelmat muuttuvat ajastaan realistisemmiksi, kunhan ovat nähneet hiukan enemmän elämää. Tuo lähteesi ei ehkä ole ihan kaikista painavimmasta päästä!

Valitettavasti aina ei käy noin.

Sukulaistyttö haavelili laulajan urasta, vaikkei sillä ole lauluääntä eikä päässyt edes musiikkiluokalle. Lauleli päivät päästyään sen sijaan, että olisi tehnyt läksyjä. Sanoin sille, että ottaa oppia Anna Puusta: Ehtii sitä kauppatieteen maisterinakin Idolsiin ja jos ei menestystä tulekaan, on hyvä ammatti. Tyttö otti neuvosta onkeensa.

Komppaan nrö 4. Ei ihme että masennus on nykyään suoranainen kansansairaus, kun lähtökohtaisesti ajatellaan kaiken olevan muka mahdollista ja että tullaan vielä saavuttamaan suuria. Sitten kun todellisuus ei kohtaakaan tätä haavemaailmaa, masennutaan.

Vierailija kirjoitti:

Joo, meidän tytär haluaa kansanedustajaksi... :D

Jos Berner on ministerinä, on tyttärelläsi mahdollisuudet vaikka mihin.

Ai ja minä kun haaveilen ihan vaan mukavasta vakiduunista, jonka palkalla tulisi toimeen eikä tarvitsisi kitsastella (+2000e brutto).

Jos tyttö haluaa mukaan politiikkaan, hän on varmasti aika fiksu ja hänellä on omia mielipiteitä. Jos taas haluaa olla silikoonibimbo ja kirurgi, joka pelkää verta, ei voi olla kovin älykäs.

Ei yksi pöljä tyttö tee kaikista nuorista pöljiä. Mä haluan amikseen ja uskon et musta tulee ihan on duunari, se riittää mulle. :)

Kai haaveita saa olla. Ite oisin halunnu taiteilijaks, kirjailijaks tai näyttelijäks. Koska totesin ettei oo noihin lahjoja, niin hakeuduin muihin hommiin.

Nro 1: olen itse varakkasta perheestä ja lääkiksessä. Olen ollut aina luokan paras koulussa, kirjoitin L:n paperit, perhe nuoresta asti kannustanut tavoittelemaan unelmiani, maksettu valmennuskurssit jne. Tottakai mulle on realismia mennä lääkikseen ja tavoitella suuria muutenkin, koska perusta on kunnossa. Mutta pointti on, että ne luokan huonoimmatkin oppilaatkin, joita ei 1) edes kiinnosta opiskelu tai 2) ole lahjoja millään osa-alueella kuvittelee voivansa saavuttaa ihan mitä vain, vaikkei olla valmiita edes tekemään töitä asioiden eteen. Itse olen raatanut koko peruskoulun ja lukion kuin hullu, vanhemmat maksaneet kalliit musiikkitunnit jne. joten tietenkin on ihan eri lähtökohdat asioihin. Surullinen tosiasia taitaa olla, että sosiaalinen asema periytyy. Monessa työläisperheissä ei lapsia edes kanusteta yrittämään mitään lapsena, annetaan lintsata jne ihan vapaasti koulusta, ei viedä musiikkiharrastuksiin tms. Eikä ole varaakaan toki kaikkiin harrastuksiin. Sitten kun teininä keksiikin suuria suunnitelmia vaikka lääkärin tai laulajan urasta, onkin jo monen kohdalla liian myöhäistä. Tuossa vaiheessa pitäisi osata kohdata nämä realiteetit, eikä ruokkia epärealistisia unelmia.

Kummasta pitäisi olla enemmän huolissaan:

1. Yksittäisestä nuoresta, jolla on epärealistiset tavoitteet

2. Yksittäisestä AIKUISESTA, joka rakentaa maailmankuvansa Seiskan varaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ai ja minä kun haaveilen ihan vaan mukavasta vakiduunista, jonka palkalla tulisi toimeen eikä tarvitsisi kitsastella (+2000e brutto).

Mulla melkein sama mutta haluaisin tuon 2000€ nettona. Vakiduunia en haluaisi, olisi kiva tehdä töitä vaikka 7-8 kk vuodessa tai sit joku osa-aikatyö 4:nä päivänä viikossa. Haluaisin oppia myös sijoittamaan ja siten saada siitä hiukan voittoa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, meidän tytär haluaa kansanedustajaksi... :D

Voi päästä aika helpolla. Toinen juttu sitten onko siitä hyötyä kuin itselleen ja osaako elää sen asian kanssa, että suuren yleisön mielestä poliitikon pitäisi olla hyödyllinen muillekin. Ks vaikka nyt Susanna Koski, Sanni Grahn-Laasonen jne broilerit. Esimerkkejä tietysti löytyy muistakin ryhmistä kuin nuoret naiset.

En ainakaan omaa lasta kannustaisi tuollaisen uran rakentamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Noin tapahtuu vain itäisessä Helsingissä. Muualta maasta ja esim. Espoosta tulee niitä kirurgeja, insinöörejä ja pelinkehittäjiä. Sinun maailmassasi 90% päätyy olemaan ei mitään.

Anteeksi mitä? Nimenomaan Itä-Helsingissä asuvat Helisngin rikkaimmat ihmiset. Katselepa Marjaniemeä, Kulosaarta ja Aurinkolahtea. 

Ysärityttö kirjoitti:

Nro 1: olen itse varakkasta perheestä ja lääkiksessä. Olen ollut aina luokan paras koulussa, kirjoitin L:n paperit, perhe nuoresta asti kannustanut tavoittelemaan unelmiani, maksettu valmennuskurssit jne. Tottakai mulle on realismia mennä lääkikseen ja tavoitella suuria muutenkin, koska perusta on kunnossa. Mutta pointti on, että ne luokan huonoimmatkin oppilaatkin, joita ei 1) edes kiinnosta opiskelu tai 2) ole lahjoja millään osa-alueella kuvittelee voivansa saavuttaa ihan mitä vain, vaikkei olla valmiita edes tekemään töitä asioiden eteen. Itse olen raatanut koko peruskoulun ja lukion kuin hullu, vanhemmat maksaneet kalliit musiikkitunnit jne. joten tietenkin on ihan eri lähtökohdat asioihin. Surullinen tosiasia taitaa olla, että sosiaalinen asema periytyy. Monessa työläisperheissä ei lapsia edes kanusteta yrittämään mitään lapsena, annetaan lintsata jne ihan vapaasti koulusta, ei viedä musiikkiharrastuksiin tms. Eikä ole varaakaan toki kaikkiin harrastuksiin. Sitten kun teininä keksiikin suuria suunnitelmia vaikka lääkärin tai laulajan urasta, onkin jo monen kohdalla liian myöhäistä. Tuossa vaiheessa pitäisi osata kohdata nämä realiteetit, eikä ruokkia epärealistisia unelmia.

Voi sinua, kyllä elämä opettaa. Monet ovat päässeet hyviin opiskelupaikkoihin, vaikka koulunkäynt ei nuorena ole niin kiinnostanut. Kuten minä. Itse vierastan todella paljon tuollaista a) itsensä jalustalle nostamista ja norsunluutoriniin asettumista b) muiden halveksimista c) elämänkokemuksen puutetta ja naiiviutta. 

Vierailija kirjoitti:

Ysärityttö kirjoitti:

Nro 1: olen itse varakkasta perheestä ja lääkiksessä. Olen ollut aina luokan paras koulussa, kirjoitin L:n paperit, perhe nuoresta asti kannustanut tavoittelemaan unelmiani, maksettu valmennuskurssit jne. Tottakai mulle on realismia mennä lääkikseen ja tavoitella suuria muutenkin, koska perusta on kunnossa. Mutta pointti on, että ne luokan huonoimmatkin oppilaatkin, joita ei 1) edes kiinnosta opiskelu tai 2) ole lahjoja millään osa-alueella kuvittelee voivansa saavuttaa ihan mitä vain, vaikkei olla valmiita edes tekemään töitä asioiden eteen. Itse olen raatanut koko peruskoulun ja lukion kuin hullu, vanhemmat maksaneet kalliit musiikkitunnit jne. joten tietenkin on ihan eri lähtökohdat asioihin. Surullinen tosiasia taitaa olla, että sosiaalinen asema periytyy. Monessa työläisperheissä ei lapsia edes kanusteta yrittämään mitään lapsena, annetaan lintsata jne ihan vapaasti koulusta, ei viedä musiikkiharrastuksiin tms. Eikä ole varaakaan toki kaikkiin harrastuksiin. Sitten kun teininä keksiikin suuria suunnitelmia vaikka lääkärin tai laulajan urasta, onkin jo monen kohdalla liian myöhäistä. Tuossa vaiheessa pitäisi osata kohdata nämä realiteetit, eikä ruokkia epärealistisia unelmia.

Nimenomaan ei näin. Minulla on kolme akateemista tutkintoa ja hyvä palkka, enkä koskaan peruskoulun lopussa/lukiossa ollut kiinnostunut kuin pojista. Ajattele, ja sain silti sen kaiken. ;) Vaarallinen asenne sinulla. Tuollainen deterministisyys iskee omaan nilkkaasi.

Nojaa. Mä olen omille lapsilleni sanonut, että ensin kokeillaan toiveammattia. Jos ei onnistu, ala ei työllistä tai ei lyö leiville, sen jälkeen tehdään jotain muuta. Opiskelin aikoinaan nuoruuteni toiveammattiin sairaanhoitajaksi ja vaikka se työllistikin ihan hyvin, ei oikein lyönyt leiville.  Vaihdoin alaa. En ole unelma-ammatissani, mutta palkka on hyvä.