Hohhoijaa... Äitini lapsellinen käytös (muutto toiselle paikkakunnalle)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin  ymmärrän että äidistäsi tuntuu pahalta, mutta tuommoinen syyllistäminen ja puhelimessa itkeminen kuulostaa kyllä tosi ikävältä.

Minusta sinulla on oikeus sanoa, että jos sinä äiti olet pettynyt minun ratkaisuun niin täytyy sanoa että minäkin olen pettynyt sinuun semmoisena äitinä joka voisi lastaan tukea isoissa ratkaisuissa, niin kuin nyt muutossa toiselle paikkakunnalle. Soita äiti mulle sitten kun pystyt taas juttelemaan asiallisesti ja se on moro.

Siinä käy niin ettei tosiaan ikinä näe kun pilaa välit kiukuttelemalla. Luuleeko oikeasti että itsekkyydellä ja haukkumisella, saa toiset jäämään. Lähinnä ei nähdä sitten Joulunakaan tai lomalla.

Sano että voitte toki jäädä jos hommaa miehellesi vastaavan työn nykyiseltä asuinpaikalta tai maksaa teille ao palkan per kk tilille ja hommaa sun haluaman opinahjon siirron nykyiselle paikkakunnalle. Tekee vaan ne niin mielellänne jäätte :-)

Ihme juttu tämä suomalainen ajatus, että lasten tulisi asua vanhempiensa naapurissa kohdusta hautaan saakka. Tätä päivää on isovanhemmuus eri maassakin jollei eri mantereella. Meillä anoppi asuu Amerikassa eikä kertaakaan ole valittanut että poikansa muutti tänne. Toimiihan ne kulkuyhteydet ja skypet ja puhelimet. Ihmehemmoteltu vanhaksi naiseksi sulla äiti.

No jösses!

Minä muutin opiskelemaan 300 km:n päähän kotikaupungistani ja sille tielle jäin. Kunnes 1. lapsen ollessa 8 kk ikäinen sai mies työtarjouksen Brysselistä. No itkihän äitini, mutta ei näyttänyt sitä meille, fiksu ihminen kun on.

Palasimme takaisin ja seuraava muutto oli Müncheniin. Jne. Kahdeksan muuttoa maasta toiseen. Viimeisen muuton jälkeen myimme kaiken omaisuutemme Suomessa, eli emme suunnittele paluuta. Vanhempani ovat matkustaneet sen minkä ovat päässeet ja me tietysti vierailleet Suomessa.

Lasten suhde isovanhempiinsa ei tietenkään ole aivan yhtä läheinen kuin jos olisimme naapurissa asuneet, mutta hyvä, rakas suhde kuitenkin. Tämä on kuitenkin meidän elämämme, ei vanhempieni, ja tämä elämä on meille hyvä.

Mä laittaisin tekstiviestin, että "äiti olet kummallinen, kun et osaa olla iloinen siitä, että meidän elämä kääntyy paremmaksi. Tätäkö kiukuttelua ja syyllistämistä se sun tarkoittamasi tuki olikin? Olen hyvin pettynyt sinun ns. tukeesi. Olen pahoillani välimatkasta, mutta meidän pitää päästä elämään kiinni. Me ei eletä kuule äiti pelkästään sinun tarpeitasi varten. Tervetuloa kylään sitten, kun osaat käyttäytyä.Nyt en aio soitella kanssasi vähään aikaan tai tekstitellä, koska en jaksa kuunnella tuota sinun ns. tukemistasi. Hyvää lopputalvea"

Sitten alkaisi ns. radiohiljaisuus. Puoli vuotta, niin luulisi rouvan tulevan järkiinsä. 250 km on muutama tunti bussissa.

Äidilläsi on tunteensa, sinulla omasi.

Ikävä yllätys että äitisi ei kyennyt hanskaamaan tilannetta paremmin, mutta ainakin hän välittää teiatä paljon ja on kommunikoi avoimesti.

250 kilsaa ei ole syy panna välejä poikki, mutta se on jos nyt alat vaatia äitiäsi käyttäytymään toisin ja hän oanee aktiivisesti hanttiin: saatte vielä kunnon riidan pystyyn.

Kiitos vinkeistä! Mahtava tuo tekstiviesti! :) Mä tässä vielä yön yli nukun ja mietin sitten ihan tosissani, että mitäs nyt. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olemme koko perheen (minä, mies ja lapsi) muuttamassa toiselle paikkakunnalle miehen työn perässä. Tämä uusi paikkakunta on n. 250 km päässä. Tämä tilaisuus on ainutlaatuinen miehelle. Ja minullekin paljon enemmän mahdollisuuksia töiden puolesta. Olemme kaikki todella innoissamme tästä, kaikki ystävämme, mieheni vanhemmat ja isäni on hyvin innoissaan tästä tulevasta, sillä mieheni on ollut työttömänä jo kolmatta vuotta. Olemme minun palkalla sinnitelleet tähän asti. Nyt helpottaa.

Mutta sitten. Äitini. Hän suuttui meille verisesti, viemme häneltä kaiken ilon elämästään viemällä ainoan lapsenlapsen muualle, eikä "hän näe enää häntä aina silloin kuin hän haluaa". Ei ole ollenkaan iloinen puolestamme, vaan syyllistää minua minkä ehtii. Sanoi puhelimessa "oon tosi pettynyt suhun, oon oikeesti VIHANEN !!" Oli kuulemma pelännyt tätä päivää blabla.. nyt minulle tuli vain mitta täyteen. Tällä paikkakunnalla minulla on viimein mahdollisuus hakea ammattikorkeakouluun ja kouluttautua alalle, mikä oikeasti tuntuu omalta. En ymmärrä, miksi äitini ei voi olla onnellinen puolestamme, syyttää vain että nyt häneltä viedään kaikki pois. Soitti vielä ja käski kuunnella kuinka hän nyt itkee, sitäkö halusin. Äääääh, en jaksaisi enää tuota marttyyrikäytöstä, nyt vinkkejä, mitä sanon hänelle???!

Sanot hänelle että sulla on oikeus tehdä omaa elämänlaatuasi parantavia päätöksiä etkä ole velvollinen jäämään kotipaikkakunnalle.  Kerrot myös että on tervetullut käymään kunhan osaa käyttäytyä ja olla syyllistämättä. Äiteelläs on liian pienet kuviot, käske sen hankkia oma elämä ja harrastuksia.Moinen syyllistäminen on törkeää käytöstä.Et sä sitä lastasi ole mummon iloksi tehnyt!

Oikein hyvää uutta elämää uudella paikkakunnalla.

Vierailija kirjoitti:

Koeaika! Toivottavasti pitkäaikaistyötön mies pystyy tekemään töitä yli 6 kk ajan, ettei palata maitojunalla kotiin.

Eiköhän tuo työnteko maistu ihan hyvältä, kun on niin kauan kärvistelty ;) Ja vaikka loppuisikin lyhyen, mitä sitten? On minulla työpaikka. Me emme ole miehen palkan varassa, taitaa olla teillä toisinpäin ;) ap

Vierailija kirjoitti:

Tähän asti on apu kelvannut, nyt muutetaan niin hienoina pois. Tottahan se on, että varmasti viet äitisi elämän tärkeimmän asian häneltä, miksei olisi asiasta pahoillaan?

Kuule jos lapsenlapsi on mummolle se  elämän tärkein asia niin silloin mummon prioriteetit ovat pahasti vinksallaan. Pelkka ajatuskin etoo. Eikö mummoikäisellä saa olla ihan oma elämä jo kun omat lapset on onnistuneesti hoidettu itsenäisiksi?Onko naisen osa ikuisesti vain hoitaa lapsia? Juu ei kiitos!

ohis

Voi harmi, ettei äitisi pystynyt olemaan iloinen ja tukemaan teitä. Ymmärrän kyllä äidin harmistuksen, mutta silti hänen olisi pitänyt niellä pettymyksensä ja edes esittää tyytyväistä naamaa. Anna äidille aikaa. Anna hänen nyt itsekkäästi mököttää, jospa menis nopeasti ohi.

Mietin jo, että muuttaako kohta perässä? Mun kaverilla kävi niin, että äitinsä ei pystynyt käsittelemään lapsensa muuttoa, joten lähti perässä (isä myös). Ovat nyt tyytyväisinä asuneet kolmisen vuotta uudella paikkakunnalla. Kaikki työllistyikin kivasti.

Onnea teille uusiin seikkailuihin.

Kullostaa täysin mun äidiltä. Hänen mielestään ihminen, joka pitää toisesta, ei muuta pois. Hän ei kuulemma olisi voinut tehdä samoin omille vanhemmilleen. Samassa tilanteessa, käski mun jättää mieheni, koska hän itse, ja isäni on mun oikeaa perhettä.... ..Hullu... Sai mut kyllä tuntemaan itseni hirviöksi, jne....

Vierailija kirjoitti:

Tähän asti on apu kelvannut, nyt muutetaan niin hienoina pois. Tottahan se on, että varmasti viet äitisi elämän tärkeimmän asian häneltä, miksei olisi asiasta pahoillaan?

Ei lapsen pidä olla äidille kiitollisuudenvelassa, se on kontrollointia, manipulointia ja vallankäyttöä. Tsempit myös eilisen ketjun kasvatusäiti-tuskailijalta!

Minäkin painottaisin äidille sitä, ettei lähteminen ja ns. tyhjästä aloittaminen uudessa paikassa ole teillekään helppoa, joten ette jaksa nyt kuunnella valittamista ja syyllistämistä, muutossa on sulattelemista ilman sitäkin. Ja tuo matka ei ole kovin pitkä, päivävierailukin onnistuu jos ei aina ole aikaa yökyläilyyn.

Anoppi sai raivokohtauksen, kun muutimme 20 km kauemmas. Aiemmin asuimme noin kilometrin päässä hänestä. Haukkui mut puhelimessa, kuulemma pilasin hänen vanhuutensa. Jep.

Ymmärrän! Meillä tulee olemaan kanssa muutto edessä, miehellä melko varma työpaikka toisessa kaupungissa ja sinne lähdemme, mies ollut työttömänä 6vuotta. Itse olen opiskellut, ei ole hurraamista ollut tuloissa. Mutta tiedän tämän saman olevan meillä edessä. En jaksaisi. Jokaikinen asia elämässäni jolloin olen toteuttanut unelmiani, on ollut äitini kommentti:"Voi ei." Tuntuu kuin olisin epäonnistunut äitini mielestä.

Muutin 100km päähän töiden perässä. Elämäni oli aivan ahdingossa, kulutin päivät aiemmin hengailemalla äidin luona vailla päämäärää. Muutosta kun kerroin niin mut haukuttiin niin pahasti, etten äitiäni puhelimen päästä tunnistanut ollenkaan. Mulle väitettiin teatraalisesti, että nähdään jatkossa kerran vuodessa jouluna, jos silloinkaan, sen muuton takia siis. Noo nyt on muutosta pari vuotta aikaa, mun elämä hymyilee ja nykyään se eräs ei aina ees vastaa mun puheluihin ku ei omalta elämältään ehdi. Että niin kova ikävä sitten mua olikin. Nyt on hyvä että elämä on taas niinku ennen mutta jäi muutosta vähän semmone fiilis vaan että.. Kiitos tästäkin tuesta.

Voi luoja,tasan ei käy onnenlahjat.Minun tyttäreni ei muuttaisi mihinkään kaupungista missä vanhempansa asuvat,eli minä ja isänsä.Tyttärellä on neljä lasta ja mies.Hoidan lapsia kun tulee sairaustapauksia,kuluneena syksynä nuorimmat olivat kovassa flunssassa viikkotolkulla.Tosi oli itsekin poissa,vuorottelimme.Miehensä olisi kans poissa lasten takia,mutta tasa-arvo ei pelaa sillä työpaikalla.

No on siinäsyy se,että tyttäreni on opiskelija ja miehensä opettaja samassa laitoksessa.

Muutenkin hoidan n. kerran kuussa pitkän viikonlopun,että saavat omaa aikaa.Teen sitä ihan mielelläni,väittäkööt muut vastaan mitä haluavat.Olen työttömänäjoten arkenakin on aikaa.Kun on töitä,niin ei sitten tietenkään.

Niin,harppasin aiheesta,mutta tarkoitin siis,että tytär ei lähtisi samasta kaupungista mihinkään.Nyt lisäksi isänsä on hyvin huonossa kunnossa,pelkään,milloin tulee pahempi viesti.Toivon,että vielä on parempi kunto tulossa,eletään päivä kerrallaan.

Vävyni äiti muutti toiselle puolelle Suomea ja perusti vielä oman yrityksen.Häntä näkeekin sitten harvemmin.

Kun hän tulee,on etelässä liuta lastenlapsia kiskomassa mummua eri suuntiin.

Olen tosi onnellinen,että näin on.Mutta jos muutos tapahtuisi,hyväksyisin sen.En kuitenkaan usko,että muuttavat elinaikanani mihinkään kauaksi.Nyt on huoli isän vanhenemisesta ja sairauksista,sit on ehkä minun vuoro.