Onko kukaan täällä laittanut opiskelua/työtä ihmissuhteiden edelle?

Me oltiin tapailtu miehen kanssa pari kuukautta kun sain opiskelupaikan toiselta puolen suomea. Sinänsä mulla olisi ollut täydet edellytykset jäädä samalle paikkakunnalle (oli työ, koti jne)., mutta niin sitä vain otin ja läksin. Parisuhde tosin onnekseni on kestänyt koko tämän ajan. Lähes viikottain tulee reissattua puolin ja toisin, ja nyt syksymmällä kun oli kiireisempää niin nähtiin vaan huomattavasti vähemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Joku olikin jo sanonut hyvin,että suhteesta tulisi saada voimia ja tukea muuhun elämään. Pääasiassa siis hyvä suhde antaa enemmän kuin ottaa. Jos näin ei ole, väärä tyyppi.

Harva oikeasti on niin paljon töissä tai koulussa etteikö ehtisi seurustella,lähinnä se on aikataulutus ja organisointikysymys.

Omalla kohdallani ei ole ollut kyse ehtimisestä vaan siitä, kuinka paljon olen jaksanut (käytännössä halunnut) panostaa ihmissuhteeseen. Ihmissuhde ei ole aina näyttäytynyt "vaivan arvoisena", suoraan sanottuna. 

Raha-asioiden takia laitoin opiskelut parisuhteen edelle. Olimme asuneet vasta vähän aikaa yhdessä ja minulla oli lapsi aikaisemmasta liitosta, joten en voinnut odottaa miehen ottavan sellaista taakkaa itselleen. Sanoin, että muutetaan erilleen, voidaan seurustella mutta ei tarvitse olla niin vakavasti ja ottaa niin isoa vastuuta meistä. 

Mies yllätti ja tukikin opiskeluani. Täytyy sanoa, että mies oli ne vuodet uskomaton tuki ja voimavara. En varmasti olisi jaksanut niin hyvin sitä kaikkea silloin yksin.

Itsellä sama valinta edessä. Mies kannustaa laittamaan opinnot etusialle, mutta toivoo samalla että voitaisiin edelleen jatkaa yhdessä. Kaukosuhteeseen kumpikaan meistä ei ole valmis, sillä kummatkin on sen kokenut eikä olisi järkeä siinä tilanteessa useaa vuotta viettää. Varmaan vielä vuoden lykkään opintoja, jotta voisin mennä viereiseen kaupunkiin. Sinne kun ei vielä tänävuonna oteta haluamalleni alalle porukkaa sisään.

Olen ap vähän samanlainen kuin sinä. Seurustellessani keskityn liikaa toiseen etenkin kun vietetään yhteistä aikaa. Itse siis asuin avoliitossa neljä vuotta, joista viimeiset kaksi olin aika paljon töissä ja opiskelin nuorten puolella. Koulumenestyshän siitä kärsi ja kursseja jäi kesken. Viime kesänä mies sitten sanoi, etten ole enää haluttava eikä halua olla kanssani. Hetken siinä vielä yritettiin, mutta loppuvuodesta erottiin ja muutin omaan asuntoon.

Nyt olen 100% keskittynyt opiskeluihin ja haluan vielä raapia joskus sen maisterin kasaan! Opiskelen nyt siis ammattikorkeakoulussa. Mun ex oli vielä sellainen, että pääsi isän omistamaan yritykeen töihin ja tietenin heti alussa hyville liksoille. Hän ei siis ole suorittanut mitään tutkintoa peruskoulun jälkeen. Ja asenne mun opiskeluun oli myös sellainen. Varoitteli monta kertaa, että opiskeluistani huolimatta päädyn luultavasti alepan kassalle. Ja vähätteli koulutettuja ylipäänsä.

Välillä mietin et onkohan mussa vikaa, kun en pystynyt keskittymään sekä opintoihin, töihin että parisuhteeseen. Mut sitten vaan tajusin et kumppani oli väärä. Uskon et jos mies ois ollu oikeasti oikea, niin kaikki olisi mennyt omalla painollaan. Ja luojan kiitos, että asiat meni näin. Enää en ikinä laske mitään suhteen varaan, vaan priorisoin koulutuksen! Lesson learned!

Meillä suhde kesti mm. kahden vuoden 300 km päässä asumisen, tuossa vaiheessa oltiin oltu yhdessä 8 vuotta. Töiden perässä jouduttiin välillä eri paikkakunnille.

Exä laittoi. Siksi on ex.

Minä en laittanut, ja se on yksi asioista joita kadun eniten! Kaksi kokonaista lukuvuotta meni pilalle, kun keskityin liikaa parisuhteeseen ja sitten eron jälkimaininkeihin. Tyhmä olin ja itseäni vain syytän, mutta näin jälkiviisaana on hyvä sanoa, että kyllä olisi helvetti sentään ollut parempi pitää omasta elämästä tiukemmin kiinni. Opinnot on ollut todella hankala saada käynnistymään uudelleen kun putosin kelkasta niin pahasti.

Löysin nykyisen mieheni 27-vuotiaana ja lapset saimme, kun olin 32- ja 38-vuotias. Siinä ehti paneutua opiskeluihin ja töihin piiiiiitkään ennen sitä

Nyt olen 42-vuotias ja edelleen rakastan samoja asioita ja teenkin niitä, tietenkin ajallisesti vähemmän kuin ennen lapsia.

Kauhee kun itselle tuli alisuoriutujaolo. Opiskeletteko te oikeesti noin paljon, ettei aikaa jää muulle elämälle? Mulla kyllä parikin tutkintoa, mutta ikinä ei ole tuollaisia ongelmia ollut. Ei ole kyllä riviä vitosiakaan mutta arvosanani pääosin kuitenkin 3-5.

Vierailija kirjoitti:

Kauhee kun itselle tuli alisuoriutujaolo. Opiskeletteko te oikeesti noin paljon, ettei aikaa jää muulle elämälle? Mulla kyllä parikin tutkintoa, mutta ikinä ei ole tuollaisia ongelmia ollut. Ei ole kyllä riviä vitosiakaan mutta arvosanani pääosin kuitenkin 3-5.

Tai sitten olet vaan oikeasti fiksu!! Itse saan aikaa kulumaan opiskeluihin runsaasti, sillä olen vähän hitaampi oppimaan ja tiedosta asian täysin! :) Olisin erittäin tyytyväinen itseeni, jos pystyisin olemaan töissä, parisuhteessa ja vetää koulusta 3-5!