Haavemaailmaan eksyneet

Vierailija kirjoitti:

Kiitos sinulle nro 9, sait minut juuri itkemään.

Lapsen leikistä se lähti ja jäi suojakilveksi. Ei tarvinne kysyä mitä varten.

Älä nyt tuollaisten takia. Niitä vain harmittaa, kun ihmiset seukkaa vaikka mielikuvitusolentojen kanssa mieluummin kuin narskuilkimysten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vittu mikä autistien ketju. Oikein naisten skitsofrenia taas rehottaa täällä

Naisten skitsofrenia? Millanen on sitten miesten skitsofrenia?

Äsht, teinit on nykyään niin skitsoja ja esittää melkein 24h jotakuta toista ihmistä. Samalla ollaan itsekeskeisiä ja huomiohakuisia, mikä on myös skitsoa. Eiväthän he ole edes oikeasti läsnä. No...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vittu mikä autistien ketju. Oikein naisten skitsofrenia taas rehottaa täällä

Naisten skitsofrenia? Millanen on sitten miesten skitsofrenia?

Äsht, teinit on nykyään niin skitsoja ja esittää melkein 24h jotakuta toista ihmistä. Samalla ollaan itsekeskeisiä ja huomiohakuisia, mikä on myös skitsoa. Eiväthän he ole edes oikeasti läsnä. No...

Skitsofreniaan kuuluu olennaisesti harhat tai vainoharhaisuus. Älä nolaa itseäsi enempää kun et f-diagnooseista selkeästi mitään tiedä. Nuo ei kuulu edes psykoosin ennakko-oireisiin.

Vierailija kirjoitti:

Onko se sitten jotenkin tuskallista tai ikävää sinulle? Itse olen valinnut olla hankkimatta ihmissuhteita ja nautin tilastani kovasti. 

- 4

Olen introvertti enkä osaisi edes haaveilla muuta, mutta haaveissani minulla on ainakin yksi hyvä ystävä😂 En halua olla juhlien keskipiste, mutten viettää koko elämääni ilman yhtäkään ystävää, you know.

Poiketen muista ihmisistä, en myöskään ole taiteellisesti lahjakas tai kiinnostunut scifistä yms. Yritän vain täyttää yhtä koloa elämässä. Olen siis vain sairas :/

-7, istp

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen topicin innoittamana tein oman keskustelun mielikuvitukseensa eksyneille jottei se ketju täyty off topicilla.

Kiinnostuneille infoa:

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Maladaptive_daydreaming

Oisko jollain linkkiä alkuperäiseen topicciin?

Tässä! Jotenkin se, että niin moni tuli tunnustamaan pahimmat salaisuudet-ketjuun kertoo aika paljon siitä, kuinka paljon tätä häpeää. Olin tulossa kertomaan omaa tarinaani, mutta muutamakin oli ehtinyt ennen minua.

- Eksynyt

Olen oikeassa elämässä melko pragmaattinen, vahva, realistinen, itsenäinen, kylmähkö ja kovahko ihminen. Haavemaailmassa olen kaiken tämän vastakohta. Varmaan tuon oman luonteeni takia koen tälläisen haihattelevan ja lapsellisen haaveilun aivan järkyttävän nolona. Osaan oikeassakin elämässä kyllä rakastaa, mutta olen siinäkin järki edellä kulkeva, ja voin rakkaudesta luopua jos elämä on parempaa niin. Jätän ihmiset helposti taakseni ja unohdan heidät, vaikka he olisivat olleet tärkeitä ja rakkaita aikanaan.

Mulla tulee aina välillä kausia kun koko haaveilu tympii, ja teen sitä vain hyvin vähän. Kuitenkin aina jostakin iskee taas uusi inspiraatio, ja seuraavat 6-36kk menevät sitten siinä, vaikka tosiaan pääasiassa haaveilu pysyy kontrollissa. Joskus haaveilun sijaan katson jotakin tv-sarjaa tai luen kirjaa samalla tavalla kuin haaveilen; kaiken muun ulkopuolelle sulkien. Välillä arvelen, että haaveiluni on pelkkä tapa jolla saan käpertyä täysin itseeni ja sulkea maailman ulkopuolelle. Maailman sulkeminen pois on yksi tärkeimpiä selvitymiskeinojani, ilmeisesti introverttiyteeni liittyen.

Tänään on ollu hankala päivä, olen ollut lähes hyödytön suurimman osan päivää. Vasta nyt illalla olen onnistunut ravistelemaan itseni takaisin tähän maailmaan muutenkin kuin vain käymään.

Intj35

Minulla ei ollut aiemmin aavistustakaan, että meitä haaveilijoita on näin paljon jo yhdellä keskustelupalstalla tai että tällä toiminnalla on nimikin.

Minulla haavemaailma on sikäli omanlaisensa, että ihmiset ovat lähes aina tosielämästä tuttuja ja minäkin olen oma itseni. Haaveen voimaa on se, että tuossa maailmassa minusta välitetään ja minulla on läheisiä ystäviä. Jos saan kehiteltyä hyvän ajatuskulun, aloitan tämän haaveen aina alusta ja elän sen uudestaan niin pitkälle kuin ehdin ennen keskeytystä. Uusia haaveitakin käyn läpi tiuhaan, mutta jotkin jäävät kiertoon kuukausiksi.

Ongelmana on se, että kontrasti haavemaailman ja tosielämän välillä on niin iso. Olen oikeasti tosi yksinäinen ja huono saamaan ystäviä. Haavemaailmassa minä autan ja minua autetaan, halataan, ollaan ystäviä ja näytetään, että välitetään. Paluu haavemaailmasta tosielämään on karu ja sattuu. Näen myös samantapaisia unia ja saatan aamulla itkeäkin, kun tunne on vielä päällä ja haluaisin tuosta maailmasta totta. Unissa halauksetkin tuntuvat oikeilta. Ahdistaa.

Minua on kiusattu päiväkodista peruskoulun loppuun ja kotini oli tunnekylmä ja muutenkin ongelmainen. Olin parikymppisenä masentunut ja samalla diagnosoitiin estynyt persoonallisuus, johon tämä haaveilukin ilmeisesti liittyy. Silloin en siitä edes ajatellut puhuvani kenellekään.

-Uni31

Minäkin olen tässä maailmassa hyvin realistinen, pragmaattinen ja kaikki on rationalisoitavissa. En ole lainkaan tunne-ihminen, vaan pidän tunteita silkasti aivokemiallisena ilmiönä. Tunnen, koska biologia määrää niin. Perustan kaikki päätökseni siihen, mikä on järkevää. Minulla on exel-taulukot melkolailla kaikesta, matematiikka on erinomainen perusta elämälle ja jokainen päätös tai mielipide on oltava erittäin hyvin perusteltu. Kuitenkin omassa maailmassani ajattelen tunteella, saan rakkautta, välittämistä, ystävyyttä, hellyyttä, kumppanuutta ja kaikkea mitä ehkä kaipaisin oikeassa elämässä. Voin kuvitella kuinka makaan sängyssä ja joku halaa minua. Voin kuvitella kuinka hyvältä tuntuisi kun ympärillä olisi välittäviä ihmisiä. Nyt olen hyvin pitkälti yksin. Päivät menee ohi ilman että saan tartuttua niihin, joko haaveilen tai itken sängyssä miettien kuolemaa, aina yksin.

- Eksynyt

Vierailija kirjoitti:

Onkohan kuitenkin niin, että kaikki haaveilevat jossain määrin juuri esimerkiksi unta odottaessaan? Vai onko (muka) ihmisiä, jotka eivät jollain tavoin vaipuisi mielikuvitukseensa rauhallisissa, häiriöttömissä tilanteissa? Onko lukijoissa sellaisia, jotka eivät missään tapauksessa tunnista mitään täällä kirjoitetusta omakseen?

Haaveilusta on näemmä valtavasti aste-eroja. Toisessa ääripäässä on pieni hupi ja toisessa reaalielämää haittaava vaipuminen.

Eivät kaikki. Toinen ääripää on nimeltään "aphantasia" joka tarkoittaa sitä, että on ihmisiä jotka eivät osaa kuvitella mitään visuaalista mielessään. Yksi ystävistäni on tällainen. Jos häntä esimerkiksi pyytää ajattelemaan punaista omenaa, hän kyllä osaa pyöritellä noita sanoja ja merkitystä mielessään, mutta hän ei pysty "näkemään" punaista omenaa ajatuksissaan. Hurjaa ja surullistakin, mutta totta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Aphantasia

Olen itse samanlainen haaveilija kuin tekin. Joskus bussissa ehkä vähän nolostuttaa, jos on huomaamattaan eläytynyt vähän liikaa... heh.

Ajattelen että omalla kohdallani häpeän juuret ovat siellä lapsuudessa ja niissä kokemuksissa kun on jäänyt kiinni muille haaveilustaan. Myös siinä kuinka ajatuksiin uppoutumista alettiin koulia minusta pois ja kerrottiin ettei se ole hyvä ja toivottava asia.

Hirveimpiä olivat ne hetket kun hiljaisessa luokkahuoneessa havahduin siihen että olen vahingossa nauranut äänen jollekin kuvitelmissani ja kaikki katsovat minua. Tai kun opettaja toisteli nimeäni luokan edessä monta kertaa ennen kuin tajusin jonkun puhuvan minulle ja koko luokka odotti milloin olen takaisin maan pinnalla. Minä odotin vain milloin pääsen kotiin piiloon muiden katseilta. Oli todella vaikeaa lähteä aamuisin kouluun. Onhan siinä ollut poisoppimista.

Kävin kuvataidekerhossa jossa oli aivan mahtava opettaja. Myöhemmin on ollut helppo nähdä kuinka suuri merkitys hänen kannustuksellaan on ollut oman tarinani kannalta. Hän yllytti meitä lapsia mielikuvitusmatkoille, joten tuo kannustavan aikuisen vaikutus on toteutunut omassa lapsuudessani selkeästi. Ala-asteen puolivälissä kuvioihin tuli mukaan myös äidinkielen opettaja, joka oli sillä hyvällä tavalla tärähtänyt kirjahullu ja tartutti saman innon minuunkin.

Minun onneni että osuivat tielleni.

Jos haaveilit tänään, kerro mitä tapahtui!

Minä kuvittelin, että olin ystävieni kanssa bilettämässä ja kävin älykkäitä, pitkiä keskusteluja pikkutunneilla. Haaveessa biletimme hulppeassa kattohuoneistossa josta jatkoimme yökerhoon.

N21

Vierailija kirjoitti:

Jos haaveilit tänään, kerro mitä tapahtui!

Minä kuvittelin, että olin ystävieni kanssa bilettämässä ja kävin älykkäitä, pitkiä keskusteluja pikkutunneilla. Haaveessa biletimme hulppeassa kattohuoneistossa josta jatkoimme yökerhoon.

N21

Mä oon tänään ollut omissa valmistujaisissa joissa oli vieraina iso kasa sukulaisia ja ystäviä. Minä söin ilman syyllisyyttä ja kaikki tulivat toimeen keskenään. Loppuillasta lähdimme ystävien kanssa baariin, pidimme hauskaa ja pääsin nukahtamaan omaan kauniiseen asuntoon jonkun viereen. Oikeassa elämässä olen yrittänyt saada itseni sängystä ylös huonolla menestyksellä.

- Eksynyt

Tänään on ollut ensimmäinen päivä pitkään aikaan kun en ole lainkaan uppoutunut haavemaailmaan, vaan olen maannut koko päivän sängyssä ja itkenyt. En tiedä miten tästä elämästä saisi elämisen arvoisen. Seuraava terapia-aika on vasta maaliskuun puolessa välissä, eikä terapeutti ole aiemminkaan vastannut yhteenkään viestiini. Ensimmäistä kertaa vuosiin mietin sairaalaan hakeutumista, edellisestä hoitojaksosta on jo vuosia. Luulisin selviäväni jos vaan uppoutuisin maailmaani, muttei sekään jaksa enää kiinnostaa. Kaikki tuntuu niin turhalta. Olen yrittänyt kuunnella musiikkia, lukea, mitä vain mutta silti sama kyllästyneisyys vaivaa. Todella turhauttavaa kun ennen on voinut paeta. Alkoholia en juurikaan käytä, mutta tänään ajattelin juoda pullollisen viiniä. Ihan vain paetakseni. Yllättävää kuinka paljon kaipaa jotain, josta on yrittänyt päästä vuosia eroon. Haavemaailmassa kaikki on niin paljon paremmin.

Olen alkanut taas haaveilemaan. Löysin uuden päähenkilön haaveisiini ja haaveilen erilaisia tilanteita ja elämänkulkuja häneen liittyen. Asun näissä haaveissa ulkomailla ja työskentelen asiantuntijatehtävissä. Muuten elän tämänhetkisissä haaveviritelmissä suhteellisen arkista ja realistista elämää. Ei superpersoonallisuutta tällä kertaa... Pitäisi jotenkin pystyä irrottautumaan tai ainakin vähentämään kuitenkin.

Minäkin olen tällainen (ja tosielämässä kylmä ja tunteeton), luulin että minulla on vain hyvä mielikuvitus..

Up

Joskus paluu todellisuuteen on kirjaimellisesti kuin herääminen syvästä unesta. Menee hetki että tajuaa ettei mikään ole ollut totta. Eikä kukaan ulkopuolinen varmaankaan pystyisi edes kuvittelemaan että missä sfääreissä sitä on taas viikon elänyt.

up

Olen nimennyt haaveilun yhdeksi harrastuksistani. Valitettavasti siitä tuli myös ainoa koronan myötä.

Haaveilen omasta miehestä ja omasta talosta, kenties mökistä ja pienestä puutarhasta .. en enää lapsista, se aika meni jo ohitse. Haaveet antavat toivoa ja auttavat jaksamaan.

En vaan tiedä mitä sitten, jos niistä viimeisestäkin pitää luopua epärealistisena.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina tehnyt tuota myös. Haaveissani olen selkeästi minä, mutta tosiaan paranneltu versio, joka saattaa työskennellä salaisena agenttina tms. Enimmäkseen kyllä sijoitan haaveeni scifi- tai fantasiamaailmaan.

Mielenkiintoista on, että kun sairastuin masennukseen, en pystynyt enää kuvittelemaan tuota parempaa versiotani. Eli haaveminäni vastaa paremmin todellisia ominaisuuksiani. Sen sijaan haaveet ovat nykyään täysin tuolla scifi- tai fantasiamaailmassa. En pysty enää kuvittelemaan millään tasolla että pärjäisin reaalimaailmassa.

Mitä tuo viimeinen lause mahtaa tarkoittaa. Jotain lievää sulkutilaa?

Maailmalla olikin kahden vuoden ajan yhteinen skenaario. Mutta se oli jämähtänyt, ei hauska! Sama "haave" mediasta ja jopa ruokakaupoissa yhä uudelleen, ja uudelleen... SE oli pakonomainen, jos jokin! Nyt on ihmiskunta koulutettu (kertaus oli opintojen äiti).