Äitini on 72 v, ja hänen mielestään minun ei saisi tehdä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mä aina ihmettelen miksi äidiltä siedetään tällaista. Ei kukaan jää missään muussa ihmissuhteessa kuuntelemaan kuinka paska on ja mee vielä vapaaehtoisesti sitä kuuntelemaan. Minä en oo ollut oman äitini kanssa tekemisissä sen jälkeen kun hän ei laillisesti voinut estää mun muuttoa kotoa. 18 vuotta kuuntelin miten musta ei oo mihinkään ja kuin paska lapsi oon ja totesin että mua ei täällä kaivata adios. Äiti toki yritti selitellä, että esti mua vaan ylpistymästä ja hyvällähän hän vaan sanoi että jos ois tiennyt mikä täydellinen epäonnistuja musta tulee ois abortoinut mut.

Ois mielenkiintoista tietää miksi niin moni jää siihen ihmissuhteesseen jossa se ihminen, kenen pitäis olla se tuki ja turva loukkaa minkä ehtii ja polkee pohjamutiin tahallaan.

Kaikki ihmiset eivät ole saaneet tasapainoista kasvatusta lapsena ja hakevat myöhemmin kaikin keinoin hyväksyntää keneltä tahansa, tavalla tai toisella. Kun ei ole lapsena saanut käydä tunteitaan terveellä tavalla läpi, niin sitten helposti ankkuroituu johonkuhun ihmiseen, vaikka tietäisi alitajuisella tavalla, että se henkilö on pahaksi itselle.

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt suoraan miksi on niin ilkeä?

Mä olen omaltani kysynyt ja vastaus voi olla vaikka kirkumista: yääh, yääh, yääh sinä senkin, että kehtaat, minä, minä en ole ilkeä vaan sinä!!

Et silleesti nää sekopäämutsit voi perustella käytöstään. Parempi olla hiljaa vaan hissukseen kuule eikä kysellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös tuollainen äiti. On soitellut ties minne kaikenmoisia "ilmoituksia" minusta, mm. entisen avomieheni vanhemmille, poliisille, tullille, työnantajilleni, opiskelupaikoihini... Kaikkea en taatusti edes ole saanut selvillekään. Ei ollut koskaan mitään saumaa tehdä tilanteeseen lapsia, ja nyt sitten olen kuulemma epäonnistunut elämässäni koska en en tehnyt lapsenlapsia. Viimeksi pilasi joulun; tuli ilman ensimmäistäkään lahjaa, sai niitä monta ja heti kun loppuivat niin alkoi huuto ja haukkuminen. Osan lahjoistaan myös hylkäsi saman tien.

Mielenkiintoinen yhdistävä piirre, sillä äitini on kanssa ains ollut kova vaatimaan lahjoja, vaikka itse ei niitä ostele. Haukkuu nimittäin aina kaikki saamansa lahjat, ja hylkää niitä myös heti. Eli lyö takaisin käteen, tai käskee jopa mennä palauttamaan/vaihtamaan kauppaan. Poikkeuksetta itken matkalla kotiin, kun mikään ei ikinä kelpaa.

Ap.

Tämä haluaisi aina kaiken mitä minulla on, veisi kalliit laukut ja puhelimet kädestä jos vain saisi, ja sitten parissa viikossa rikkoisi ne tahallaan.  Kaikessa mitä hyvää hyvyyttäni olen hänelle ostanut on aina jokin vika vaikka siitä antaessaan jonkin kiitoksen saisikin, yleensä kyllä ei saa kiitosta vaan haukkuminen alkaa heti. Olen ainoa lapsi, isäni on normaali vanhempi.

Juurikin taas näin. Minun tavaroideni vieminen/hukkaaminen/varastaminen/karehtiminen, alkoi jo lapsena.

Isäni on normaali, mutta selvästi kyykytetty hänkin.6

Ap.

Puolustaako isäsi sinua? Vai onko hän vain alistunut narsistin tukija?

Valitettavasti kyllä. Isä ei arvostele äidin käytöstä, vaan on vain hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt suoraan miksi on niin ilkeä?

En ole ap, mutta omalleni yritin kysymällä saada ulkopuolista apua ollessani suunnilleen 2-7-vuotias. Ensimmäinen selkeä muistikuva joka lapsuudestani on jäänyt, liittyy siihen että olen tajunnut että jos ilmaisen pitäväni jostain ihmisestä niin se ihminen poistetaan tuttavapiiristä saman tien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt suoraan miksi on niin ilkeä?

Mä olen omaltani kysynyt ja vastaus voi olla vaikka kirkumista: yääh, yääh, yääh sinä senkin, että kehtaat, minä, minä en ole ilkeä vaan sinä!!

Et silleesti nää sekopäämutsit voi perustella käytöstään. Parempi olla hiljaa vaan hissukseen kuule eikä kysellä.

Juurikin näin. Ei sellaiselta ihmiseltä voi kysellä syitä käytökselleen. Vastauksena on tosiaan tuota, Sinä, Sinä, ja nyt sait mut aivan pois tolalta ja kuinka kehtaat....MinäMinä Minä.....

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt suoraan miksi on niin ilkeä?

Mä olen omaltani kysynyt ja vastaus voi olla vaikka kirkumista: yääh, yääh, yääh sinä senkin, että kehtaat, minä, minä en ole ilkeä vaan sinä!!

Et silleesti nää sekopäämutsit voi perustella käytöstään. Parempi olla hiljaa vaan hissukseen kuule eikä kysellä.

Juurikin näin. Ei sellaiselta ihmiseltä voi kysellä syitä käytökselleen. Vastauksena on tosiaan tuota, Sinä, Sinä, ja nyt sait mut aivan pois tolalta ja kuinka kehtaat....MinäMinä Minä.....

Ap.

Nuo ovat just "keskenkasvuisen" äidin suhtautumista. Narsistin kanssa ei voi keskustella, eikä narsisti ota vastuuta. Narsisti kun ei selvittele ihmissuhteitaan.

Olen 33 ja minulla on samanlainen äiti. Olen kyllä naimisissa. Ennen avioliittoa seurustelin mieheni kanssa 7 vuotta, 5 niistä avoliitossa ja äitini kutsui hänet kotiinsa käymään vasta, kun olimme olleet naimisissakin jo vuoden. :D Äitini on aina inhonnut ajatusta siitä, että minulla on kavereita. En tajua, miksi. Veljelleni on kyllä sallittu kaverit...

Muutin pois kotoa ylioppilaskevään jälkeen. En olisi voinut jäädä sinne asumaan, sillä niin vahvasti äiti kontrolloi kaikkea. Vielä poismuuttoni jälkeen äiti saattoi soitella klo 21 ja 22 välillä 12 kertaa minulle ja huutaa, miten minun pitäisi olla kotonani. Olen aina ollut kiltti ja rauhallinen ja käyttänyt alkoholia maltillisesti jos yhtään. Kai nyt täysi-ikäinen saisi tavata kavereitaan illalla!

Äitini ainoat kaverit ovat olleet häntä itseään reilusti vanhempia (siis noin 30 vuotta vanhempia). Ehkä hän on ollut kateellinen? Mutta miksi kukaan on lapselleen kateellinen?

Takertuvuuden kääntöpuoli on kuitenkin välinpitämättömyys. Synnytin toisen lapsemme vastikään ja äidin mielestä on ihan ok jättää vauvan saanut perhe yksin.

Minun äitini kadehti niin ilkeään sävyyn jo etukäteen minun mahdollista lapsensaantia. Kertoi aina kuinka sitten ottaa lapsen/lapset hoitoon, ja minä maksan hänelle tuosta palkkaa. Kunhan kuljetan heidät ensin 100 km suuntaansa aamuisin, ja harn pois illalla. Oli itse niin sairas kasvattaja, jonka käytöksestä näen vieläkin painajaisia. Katsoin parhaakseni jättää lapset tekemättä, koska ihan oikeasti pelkäsin, että tekee heille kateuksissaan pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt suoraan miksi on niin ilkeä?

En ole ap, mutta omalleni yritin kysymällä saada ulkopuolista apua ollessani suunnilleen 2-7-vuotias. Ensimmäinen selkeä muistikuva joka lapsuudestani on jäänyt, liittyy siihen että olen tajunnut että jos ilmaisen pitäväni jostain ihmisestä niin se ihminen poistetaan tuttavapiiristä saman tien.

Mun äiti ei kestänyt sitä, että en oppinut kävelemään heti. Minäkin muistan noin kaukaa asioita ja totta puhuen on jälkiä eräästä fyysisestä jutusta. Eli lapsen tarvitsevuus oli hänelle liikaa. Se että olisi tukenut huteraa kävelyä. Se ei hänelle sopinut.

Ihan kamalaa. Minä en koskaan ole kritisoinut lapsiani. Tosin jostain kaverista olen sanonut, että välttelisi, kun olen tiennyt tekevän tyhmiä juttuja. Sitäkään eivät uskoneet tosin.

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kadehti niin ilkeään sävyyn jo etukäteen minun mahdollista lapsensaantia. Kertoi aina kuinka sitten ottaa lapsen/lapset hoitoon, ja minä maksan hänelle tuosta palkkaa. Kunhan kuljetan heidät ensin 100 km suuntaansa aamuisin, ja harn pois illalla. Oli itse niin sairas kasvattaja, jonka käytöksestä näen vieläkin painajaisia. Katsoin parhaakseni jättää lapset tekemättä, koska ihan oikeasti pelkäsin, että tekee heille kateuksissaan pahaa.

Samasta syystä jätin lapset tekemättä. Äitini mielestä lapsia olisi pitänyt tehdä, koska sukulaisillakin oli, mutta heillä oli kyllä erilaiset äiditkin. Ajattelin, millaiseen elämään lapset olisivat tulleet: kuunnelleet kun isoäiti haukkuu lapsille lasten äitiä ja äiti olisi joskus mietteissään. En kestä ajatusta, että lapsilta olisi jotain hyvää tai normaalia pois, syystä että elämä menisi äitini ilkeiden ja halveksivien lauseiden käsittelyyn. Tai että yritettäisiin elää, kuin niitä emme kuulisi.

Tein nuorena kerran abortin, syystä että silloinen miesystäväni raiskasi minua säännöllisesti kännissä. Myös hakkasi. Silloin koin, että kyseisestä miehestä ei vastuulliseksi isäksi ollut, viina oli ykkössijalla. Kerroin näistä äidilleni. Äiti ylisti miestäni, koska mies oli superkomea. Aborttiin äitini suhtautui vain, että mitä naapurit ja sukulaiset nyt mahtaa sanoa. Jätin alkoholistikomistuksen ja pintaliitäjä-äitini taakseni. Suojelen nykyistä elämääni tuollaisilta ihmisiltä, onnellisessa avioliitossa. Olen kuin Fenix-lintu kun jaksoin nousta sieltä likosangosta. Hilkulla oli, pitkään kesti räpiköinti.

Tuo välinpitämättömyys on tullut tutuksi myös. Ei ollut mitään sellaisia rajoja kuin lapsilla normaalisti, kotiintuloaikoja lapsena, alkoholin käyttämisestä ei sanottu sanaakaan lukiovuosina eikä ikinä estetty lähtemästä kotibileisiin. Kukaan ei kotona ollut vähääkään kiinnostunut pärjäänkö koulussa, mutta äitini valehteli omalle suvulleen asiat jälleen kerran toisin päin kun todellisuudessa pärjäsin erittäin hyvin, esim. väittäen etten päässyt ylioppilaskirjoituksista läpi (laudaturin papereilla todellisuudessa). Isäni suvulle ei pystynyt valehtelemaan. Yhtäkään äitini puolen sukulaista hän ei kutsunut ylioppilasjuhliini enkä ole heitä pikkulapsivuosien jälkeen milloinkaan nähnyt. Jossain minulla on nykyään kymmeniä äidinpuoleisia serkkuja joista en ole koskaan tavannut ensimmäistäkään ja jotka todennäköisesti "tietävät" minun asuvan katuojassa neula suonessa ja pullo huulilla. Olen myös kuullut että minulta on huostaanotettu kolme lasta (kertaakaan en ole ollut edes raskaana).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä aina ihmettelen miksi äidiltä siedetään tällaista. Ei kukaan jää missään muussa ihmissuhteessa kuuntelemaan kuinka paska on ja mee vielä vapaaehtoisesti sitä kuuntelemaan. Minä en oo ollut oman äitini kanssa tekemisissä sen jälkeen kun hän ei laillisesti voinut estää mun muuttoa kotoa. 18 vuotta kuuntelin miten musta ei oo mihinkään ja kuin paska lapsi oon ja totesin että mua ei täällä kaivata adios. Äiti toki yritti selitellä, että esti mua vaan ylpistymästä ja hyvällähän hän vaan sanoi että jos ois tiennyt mikä täydellinen epäonnistuja musta tulee ois abortoinut mut.

Ois mielenkiintoista tietää miksi niin moni jää siihen ihmissuhteesseen jossa se ihminen, kenen pitäis olla se tuki ja turva loukkaa minkä ehtii ja polkee pohjamutiin tahallaan.

Kaikki ihmiset eivät ole saaneet tasapainoista kasvatusta lapsena ja hakevat myöhemmin kaikin keinoin hyväksyntää keneltä tahansa, tavalla tai toisella. Kun ei ole lapsena saanut käydä tunteitaan terveellä tavalla läpi, niin sitten helposti ankkuroituu johonkuhun ihmiseen, vaikka tietäisi alitajuisella tavalla, että se henkilö on pahaksi itselle.

Toinen syy on siinä että tällaiset ihmiset voivat tehdä aivan mitä vain totaalisesti torjuttuina joten heitä on parempi pitää hieman silmällä, ellei halua esim. menettää työpaikkaansa yllättäen tai saada heitä ovensa taakse. Se valheiden määrä mitä nämä pystyvät syöttämään uhrinsa työ- ja yksityiselämän kontakteille on sitä kokemattomalle epäilemättä hankala uskoa.

Minä en saisi....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun äiti olen todennäköisesti läheisriippuvainen ja elää elämäänsä sinun kautta.

Luulen, vaikka hän ilkeilee sinulle, mutta kun et ole paikalla, hän on ylpeä sinusta ja kertoo vain hyvää ystävilleen.

Hän on oman aikakautensa lapsi ja kohtelee lapsiaan aikansa mukaisesti, joka oli hyväksytty, jopa suositeltava kasvatustyyli "ettei lapsesta tule ylpeä tai röyhkeä".

Voisit joskus kysyä, joltakin sukulaiselta tai hänen ystävältään, mitä hän kertoo sinusta. Todennäköisesti tulisit yllättymään.

Heh,minäpä kysyin. Äiti oli levittänyt minusta valheita, mustamaalannut ja vihjaillut, ettei minun kanssani kannata olla tekemisissä. Arvaapas miltä tuntui, kun ymmärsin, miksi sukulaiset olivat muuttuneet omituisen etääntyneiksi minusta. Sukujuhlissa kukaan ei enää puhunut minulle, korkeintaan "heit". Mielestäni tällaiset äidit pitäisi saataa vastuuseen, oman lapsen mustamaalaus rangaistuksen alle. Yrittäväthän he tuhota lapsensa elämän. En ole ap.

Sori, nyt vedän sanani pois, tuollaista käytöstä ei pidä kenenkään hyväksyä, eikä sitä voi edes selittää edes sukupolvien kuilulla. Äiti kuulostaa ihan persoonallisuus häiriöiseltä - narsistiselta.

Tuossa tilanteessa oikea ratkaisu on laittaa välit poikki tai olla mahdollisimman vähän tekemisessä, eikä uhrata edes ajatustakaan hänelle, muussa tapauksessa äiti tuhoaa elämäsi.

Onko sillä oikeastaan mitään väliä, onko äitisi käytöksen syy luonnevika vai sairaus?

Kuinka olet voinut elää tuohon ikään huomaamatta, että sinun kannattaisi aikuistua ja itsenäistyä. Vieläkin sinä ehdit hankkia oman elämän ja irrottautua äidistäsi.

Miksi ihmeessä sinä vielä roikut äitisi helmoissa, vaikka hän on sinulle niin ilkeä? Yritä hankkiutua vähän mukavampien ihmisten seuraan.

Jos äiti on narsisti tai muuten persoollisuushäiriöinen, vaikea päästä hänen otteesta.

Olen lukenut näitä kommentteja huulet pyöreänä ja miettinyt, onko narsistiäidit näin yleisiä, kun se liitetään hyvin usein miehiin. Vai onko se vaiettu asia, niin kuin naisten väkivalta.

Sitä mäkin ihmettelen, että miksi joku kirjoittaa pelkäävänsä äitinsä tekevän omille lapsilleen pahaa, eikä siksi muka tehnyt lapsia. Miksei voi hylätä ensin kyseistä äitiä ja tehdä lapset sitten?

Pahat äidit ovat todellakin yleisiä. Narsistisuutta on joidenkin arvioiden mukaan jopa 30% ihmisiä. Uhreja on 30% niinikään ja loput ovat ns. normaaleja.

Vierailija kirjoitti:

Olen 47 vuotias n. Ja äitini on puuttunut oikeastaan ihan kaikkeen Aina. Ei varmaan ole yllätys, että olen lapseton, en ole ikinä ollut kihloissa, naimisissa. Asunut olen kyllä miehen kanssa, ja äitini nälvi asiasta kokoajan. Ilkeili, ja teki inhottavaa pilaa miehestä kokoajan. Keksi hänestä jopa inhottavia juoruja, joita minulle sitten kertoi. Ne kerrat kun olimme saman katon alla kaikki, niin ilkeili ja nälvi minua äänekkäästi. Miehelle tietenkin esitti olevansa aivan muuta. No erohan siitä tuli sitten. Sen jälkeen olin pitkään yksin. Äitini nimitteli minua vanhaksi piiaksi, ja ties miksi. Kerran sitten suutuspäissäni kerroin, että minulla on miesystävä, joka siis piti paikkansa. Äitini on siitä asti puhunut minulle, että olen joko elätti, tai mies on joku toivoton tapaus. Puhuu inhottavasti henkilöstä, jota ei ole edes tavannut, tai olettaa täysin kuviteltuja totena. Ei tulisi mieleenkään, että nämä kaksi kohtaisivat joskus. Olen kärsinyt henkisesti äidistäni lapsesta saakka. Olisi kiva tietää onko hän hullu, vai kuka on. Toivon usein, että hän kuolisi äkisti pois. Ajatuskin, että pitäisi mennä katsomaan ja kuuntelemaan, mikä pettymys olen ollut, kun ei edes perhettä ole. En kestäisi inhottavia puheita jossain sairaalassa, tai vastaavassa laitoksessa.

Miksi et laittanut välejä poikki jo  29 vuotta sitten ? Vain masokisti kuuntelee tuollaista p-jauhantaa. Siis ihan oikeesti! Ei tuollaista pakota mikään laki kuuntelemaan yhtään keneltäkään.