Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään muuta, jonka parisuhde on kokenut "ihmeparantumisen"? Elämä on ihanaa.
15.01.2017 |
Kuuluin ennen niihin, jotka uskoivat vankasti eroamisen olevan usein lähes ainoa vaihtoehto. Itsekin olin hautonut eroa vuosikausia ja elämä muutenkin tuntui raskaalta. Huhtikuussa 2016 mies istutti minut pöydän ääreen ja juteltiin pitkään ja hartaasti siitä, miten elämän pitää muuttua jotta kaikki voisivat paremmin. Olimme eron partaalla, rehellisesti sanottuna olimme olleet sitä edeltävät n. 3,5 vuotta.
En odotellut liikoja (oikeastaan yhtään mitään) koska mitään ei ole koskaan aiemmin muuttunut vaikka ollaan sovittu ja puhuttu hengästymiseen asti. Noh, nykyään voimme sanoa olevamme onnellisempia kuin koskaan.
Täysin pienet asiat (jotka olivat lopulta niitä isoimpia riidan aiheita) ovat muuttuneet.
1. Mies tulee nukkumaan kanssani samaan aikaan. Ennen koneella roikkuminen yöllä oli normi "töitä tekemässä", mikä raivostutti minua. Mies nukkuu ehkä ensimmäistä kertaa parisuhteemme aikana kokonaisia pitkiä öitä ja on täysin eri ihminen. Mies on myös vähentänyt alkoholin käyttöä ja minä sokeria (molemmilla tippunut kuutisen kiloa painoa).
2. Meillä ei huudeta eikä riidellä enää. Miehellä oli hermot kireällä ja tapana raivota jos lapselta jäi vaikka jugurttipurkin kansi aamutohinassa laittamatta roskiin. Nykyään käyttää ainoastaan puheääntä lapsen kanssa keskustellessa, ja meilläkin on tullut näiden kuukausien (alkuharjoittelun jälkeen) vain pari kähinää stressitilanteissa mitkä voi laskea yhden käden sormilla.
3. Meillä on seksiä. Tämä on suurin muutos. Ennen sitä ei yksinkertaisesti ollut, nykyään mies tekee aloitteita 2-3 kertaa viikossa (mikä on siis saman verran kuin ennen teki ehkä parin kuukauden aikana).
Olin lentää perseelleni kun mies kertoi syksyllä käyneensä terapiassa ja psykiatrilla jo pari kuukautta omatoimisesti. Sitä enne olin minä rukoillut, kiristänyt ja pyytänyt miestä terapiaan yhdessä/erikseen, koska miehellä oli selkeästi vaikea olla ja epäilin masennusta.
Ihan kuin ois taikasauvalla joku muuttanut meidän elämän. Usein mietin, voiko tämä olla tottakaan niin monen vuoden jälkeen. Alussa olin varpasillaan kun pelkäsin "repsahdusta", mutta mitä pidemmän aikaa menee, sitä enemmän arvostan miehen ilmiselviä ponnisteluja yhteisen onnemme eteen --> minäkin haluan korjata omia tapojani ---> molemmat ovat onnellisempia --> onnellisuuden takia halu miellyttää kumppania vaan kasvaa. Eli ts. ihana positiivinen kierre. Onko kenelläkään muulla kokemusta tälläisestä?
Kommentit (8)
Ihanaa kuulla! Me olemme eron partaalla ja asiat aivan solmussa. Meillä ei ole tapahtunut mitään mikä johtaisi eroon vaan riitelemme kaikesta pienestä ja toistemme erilaista tavoista joista tulee isoja riitoja, kuten sanoit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulosta todella hyvältä, onnittelut teille. Meillä on nuomsamat ongelmat eli mies roikkuu läppärillä kaiket yöt, itse menen normaaliin aikaan nukkumaan. Hän on lähes aina yliväsynyt ja kireä eikä valitettavasti tätä itse huomaa. Lasten kanssa on kovaääninen ja kireä, eikä seksiä ole ollut noin vuoteen. Toivoisin kyllä että meillekin vielä paremmat ajat koittaa. Pariterapiaan mies ei suostu lähtemään.
Hei, en itse uskalla vielä täysin juhlia ennen kuin vuosikaan on tullut täyteen, mutta voin sanoa ymmärtäväni täysin miltä sinusta tuntuu.
Välillä mietin, voiko todella niin "pieni" muutos kuin normaali unirytmi korjata koko elämän, oliko kaikki todella siitä kiinni. Mies tosiaan teki tuota, että hautautui siihen omaan maailmaansa olohuoneeseen kun minä ja lapsi nukuttiin. Saattoi roikkua vaikka puoli kahdelta koneella jos heräsin, ettei ole vieläkään tullut viereen ja kävin katsomassa. Ei nyt joka yö eikä noin myöhään, mutta ei se normaalin ihmisen elämää ollut. Oli myöskin aggressiivinen ja äärimmäisen vittumainen kun huomautin hänelle/yritin saada hänet tulemaan sänkyyn. Sekin riitti, että vain kävelin ohi hakemaan lasin vettä, mies provosoitui minun "kontrolloinnista" ja siitä miten "ei saa aikuinen ihminen elää miten haluaa" tms. ihan naurettavaa.
Muutenkin vääntö oli hyvin usein sellaista, että minä olin se vastuullinen aikuinen ja mies oli miesvauva joissakin asioissa. Tämä sitten näkyi omalta kohdaltani niin, että esim. huomauttelin hänelle/kritisoin täysin turhastakin, eli käyttäytyin kuin teinipojalleen nalkuttava äiti asioissa missä mies ei olisi sitä ansainnut.
Oli tosiaan täysin solmussa meidän suhde. Meidän kohdalla se korjautui niin, että mies jousti alussa huomattavasti enemmän ja osoitti muuttuneensa, ja tempaisi minut samaan mielentilaansa.
Toivon vilpittömästi, että teidän suhteenne paranisi myös. Voin itse sanoa, että oma elämänlaatu on valehtelematta parantunut sellainen 200%. Näkyy ihan arjessa päivittäin ja sitä ihmettelee miten mukavaa elämä voi ollakaan. Ennen olin umpiväsynyt töistä kotiin raahautuessa ja vituttikin mennä siihen ilmapiiriin, nykyään odotan kotiinpaluuta. Noin pienenä esimerkkinä. Mies muuteen myös osallistuu myös kotitöihin enemmän ruoanlaittoon, kun ennen se kännykän sohvalla räplääminen oli hänen tapansa kiittää ruoanteosta..
Toivon, että tilanteesi korjautuisi. En itse olisi ikinä uskonut tämän voivan olla mahdollista. Kyllä sitä ihmettelee, mitä ihmettä mies koki tai mitä tapahtui, että tuli niin muuttuneena miehenä kotiin.
Huh, kuulostaa tosi hienolta. Tuo on sitä "halua rakastaa" jota pitkissä parisuhteissa tarvitaan. Mä kyllä uskon että usein parisuhteen onnellisuus on kiinni lopulta pienistä teoista - niiden taustalla vaan on isompia virtoja; miten asennoituu perheeseen ja puolisoon jne.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa kuulla! Me olemme eron partaalla ja asiat aivan solmussa. Meillä ei ole tapahtunut mitään mikä johtaisi eroon vaan riitelemme kaikesta pienestä ja toistemme erilaista tavoista joista tulee isoja riitoja, kuten sanoit.
Juuri tuota se meilläkin oli. Pieniä riitoja, kiristynyttä ilmapiiriä, ei saatu oikeen niitä pieniä nokkaisuja ja loukkauksia koskaan purettua ja ne kasautuivat ja painoivat siellä taustalla aina, vaikka yritettiin viettää hyvillä mielin kahdenkeskeistäkin aikaa. Itse koin myös tietynlaista katkeruutta siitä, miten "hyväksikäytetyksi" tunsin oloni ja miten vähän mies minua arvosti.
Näin tilanteen siis ihan täysin toivottomana, nykyään hämmästyttää miten umpikujassa voi tuntea olevansa vaikka jälkeenpäin katsottuna ja tilanteen lauettua asiat eivät olleetkaan niin pikimustia kuin ne silloin tuntuivat olevan.
Pidin itsekin eroa vahvana vaihtoehtona ja suoraan sanottuna laiskuus ja haluttomuus muuttaa ns. hyvin rullaavaa elämäämme oli suurimpia syitä, miksen jaksanut ns. vetää liipaisimesta. Tietyllä tavalla myös koen, että (itsekin tein näin, ehkä vieläkin teen vähän) elämme kulttuurissa missä parisuhde nähdään mustavalkoisesti hyvänä tai huonona (esim. joku iltasanomat on pullollaan kaikennäköisiä "tästä tiedät, että on aika erota"-artikkeleita. Tietenkään en pidä roskatabloidin artikkeleita millään tavoin yksistään vaikuttavana asiana, mutta kun se asenne ja ilmiö on kaikkialla, se vaikuttaa pikkuhiljaa). Ei joustavana ja muuttuna asiana, jonka pitäisi selvitä elämän kaikki kiemurat ja kaarteet ja jossa on selkeästi huonompia ja selkeästi parempia jaksoja, vaan ns. vakiona jonka kerran mentyä pilalle on sitä enää mahdotonta pelastaa. Eli tietyn pisteen jälkeen kaikki on menetetty ja pelkkää huonoa enää odotettavissa, ja ero on ainoa tapa korjata molempia elämä. Tässä koin itse meidän olleen, vaikka ns. oikeita ongelmia, kuten addiktiota, uskottomuutta (ainakaan omalta osaltani..), väkivaltaa tms. emme kokeneet. Toki on oikeasti olemassa parisuhteita, jotka eivät vain yksinkertaisesti onnistu enää ja molempien paha olo on ihan tarpeeksi eroamista varten. En siis syyllistä nykyistä erokulttuuria, koska entinen missä oltiin hampaat irvessä vaikka elämä oli helvettiä on huomattavasti huonompi vaihtoehto.
Toivon, että te saisitte solmun aukeamaan. Ehkä voisitte kokeilla rauhallista ja molempia kunnioittavaa keskustelua ensiaskeleena? Valitettavasti vaan parisuhdetta, jonka tilasta ainoastaan toinen on huolissaan on hyvin vaikea korjata. Meillä asia tuntui muuttuvan vasta kun mies oli aidosti ja omasta tahdostaan mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nieletkö? Jos et, et ole ansainnut nykyistä onnellista olotilaasi.
Kuulosta todella hyvältä, onnittelut teille. Meillä on nuomsamat ongelmat eli mies roikkuu läppärillä kaiket yöt, itse menen normaaliin aikaan nukkumaan. Hän on lähes aina yliväsynyt ja kireä eikä valitettavasti tätä itse huomaa. Lasten kanssa on kovaääninen ja kireä, eikä seksiä ole ollut noin vuoteen. Toivoisin kyllä että meillekin vielä paremmat ajat koittaa. Pariterapiaan mies ei suostu lähtemään.