Hankala ex

Nöin juuri!

Käräjäoikeuden sovitteluun. Lastenvalvojat on turhia näissä caseissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin menette käräjille niin mies ja exänsä voisivat kokeilla paria pariterapiaistuntoa. Näitä on esimerkiksi seurakunnissa tarjota, ihan uskonnottomillekin kiitos yhteisöverojen.

Päättelen viittaamastasi törkyisästä ulosannista että lasten äidillä saattaa olla tunne että hän ei ole tullut eron yhteydessä kuulluksi. Mies istumaan ja kunnolla kuuntelemaan exäänsä saattaisi tehdä ihmeitä.

Tämä ei ole mikään helppo ehdotus, miehelläkin saattaa olla asioita hampaankolossa, mutta voi olla että tilannetta auttaisi jos hän pystyisi kuulemaan mitä exällä on sanottavanaan, ja mikä tärkeintä: puolustamatta itseään. Lasten parhaaksi, vaikka saattaa se itteä syödä riippuen mitä tykitystä tulee vastaan.

"Lasten parhaaksi" -lausetta voidaan käyttää jos jonkinlaisena perusteluna tyrannimaiselle käytökselle ja toisen hallinnalle hamaan tappiin. Me kaikki tiedämme, että lasten paras on, että vanhemmat ovat esim. neutraaleissa väleissä. Onko vielä vuosia eron jälkeen toisella osapuolella velvollisuus kuunnella eron toista osapuolta aiheesta ero? Vai tulisiko aikuisen ottaa itse vastuu omista tunteistaan ja pärjätä niiden kanssa aikuisen tavoin, käymällä vaikka itse terapiassa? Ja niin ettei heijasta omaa mielipahaa lapsiin?

Itse tapasin mieheni 2v miehen eron jälkeen. Entinen nainen oli lähtenyt uuden miehen matkaan, ero oli kuitenkin ollut sopuisa. Kun tulin kuvioon mukaan paria vuotta myöhemmin, alkoi kova hankaloittaminen: Sovitusta ei pidetty kiinni, lapsille mustamaalattiin isää. Olisi pitänyt ilmottaa mm viestein, koska olen miehen luona jne.

Ex halusi kolme vuotta eron jälkeen Pariterapiaan mieheni kanssa, kertoi miehelleni katuvansa heidän eroaan. Mies ei halunnut mennä, sillä koki että ero on aikanaan keskusteltu läpi eikä sitä enää tarvitse vetää tapetille, mikään ei tule muuttumaan eikä yhteen palaamisen mahdollisuutta ole.

Joissakin tapauksissa ehkä ylläolevan kirjoittajan pariterapiaehdotus voi toimia, omassa tilanteessani lähinnä koen ettei mies voi hamaan tappiin "lasten parhaan" varjolla joustaa ja olla pomputettavana exän mielihalujen mukaisesti. Mikäänhän ei exälle riitä, kunnes saa haluamansa eli mieheni takaisin. Mielestäni jokin vastuu käytöksessä ja sovitusta noudattamisessa pitää olla myös lasten äidillä. Lasten paras ei synny siitä että äiti temppuilee ja isä joustaa hamaan tappiin.

Mulla on hyvin samantapainen kokemus. Valitettavasti voin sanoa, että kiusanteko ei välttämättä lopu, ennen kuin lapset ovat täysikäisiä. Kunpa ihmiset oppisivat ymmärtämään, että "lapsen parhaan" nojalla tehty kiusa kääntyy aikanaan tekijäänsä vastaan. Tulee se päivä, jolloin lapsetkin näkevät sen läpi ja ottavat etäisyyttä tähän kiusaajavanhempaansa.

Kyllä vaan etävanhempi eli isä yleensä osaa kiusata. Lasten/nuorten toiveita ei kuunnella. Pakotetaan olemaan samoissa tiloissa uuden naikkosen kanssa, kielletään lapsilta kaverit ja harrastukset kun pitää olla niiin sitä uutta muka perhettä. Lopuksi haukutaan lapset ja ex uuden naikkosen ja isän toimesta kun ei niin ihqua perheaikaa ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin menette käräjille niin mies ja exänsä voisivat kokeilla paria pariterapiaistuntoa. Näitä on esimerkiksi seurakunnissa tarjota, ihan uskonnottomillekin kiitos yhteisöverojen.

Päättelen viittaamastasi törkyisästä ulosannista että lasten äidillä saattaa olla tunne että hän ei ole tullut eron yhteydessä kuulluksi. Mies istumaan ja kunnolla kuuntelemaan exäänsä saattaisi tehdä ihmeitä.

Tämä ei ole mikään helppo ehdotus, miehelläkin saattaa olla asioita hampaankolossa, mutta voi olla että tilannetta auttaisi jos hän pystyisi kuulemaan mitä exällä on sanottavanaan, ja mikä tärkeintä: puolustamatta itseään. Lasten parhaaksi, vaikka saattaa se itteä syödä riippuen mitä tykitystä tulee vastaan.

"Lasten parhaaksi" -lausetta voidaan käyttää jos jonkinlaisena perusteluna tyrannimaiselle käytökselle ja toisen hallinnalle hamaan tappiin. Me kaikki tiedämme, että lasten paras on, että vanhemmat ovat esim. neutraaleissa väleissä. Onko vielä vuosia eron jälkeen toisella osapuolella velvollisuus kuunnella eron toista osapuolta aiheesta ero? Vai tulisiko aikuisen ottaa itse vastuu omista tunteistaan ja pärjätä niiden kanssa aikuisen tavoin, käymällä vaikka itse terapiassa? Ja niin ettei heijasta omaa mielipahaa lapsiin?

Itse tapasin mieheni 2v miehen eron jälkeen. Entinen nainen oli lähtenyt uuden miehen matkaan, ero oli kuitenkin ollut sopuisa. Kun tulin kuvioon mukaan paria vuotta myöhemmin, alkoi kova hankaloittaminen: Sovitusta ei pidetty kiinni, lapsille mustamaalattiin isää. Olisi pitänyt ilmottaa mm viestein, koska olen miehen luona jne.

Ex halusi kolme vuotta eron jälkeen Pariterapiaan mieheni kanssa, kertoi miehelleni katuvansa heidän eroaan. Mies ei halunnut mennä, sillä koki että ero on aikanaan keskusteltu läpi eikä sitä enää tarvitse vetää tapetille, mikään ei tule muuttumaan eikä yhteen palaamisen mahdollisuutta ole.

Joissakin tapauksissa ehkä ylläolevan kirjoittajan pariterapiaehdotus voi toimia, omassa tilanteessani lähinnä koen ettei mies voi hamaan tappiin "lasten parhaan" varjolla joustaa ja olla pomputettavana exän mielihalujen mukaisesti. Mikäänhän ei exälle riitä, kunnes saa haluamansa eli mieheni takaisin. Mielestäni jokin vastuu käytöksessä ja sovitusta noudattamisessa pitää olla myös lasten äidillä. Lasten paras ei synny siitä että äiti temppuilee ja isä joustaa hamaan tappiin.

Mulla on hyvin samantapainen kokemus. Valitettavasti voin sanoa, että kiusanteko ei välttämättä lopu, ennen kuin lapset ovat täysikäisiä. Kunpa ihmiset oppisivat ymmärtämään, että "lapsen parhaan" nojalla tehty kiusa kääntyy aikanaan tekijäänsä vastaan. Tulee se päivä, jolloin lapsetkin näkevät sen läpi ja ottavat etäisyyttä tähän kiusaajavanhempaansa.

Samat kokemukset täälläkin. Äiti joka vuodesta toiseen kiusaa ja kostaa oaa katkeruuttaan lasten isään, on hirviö-äiti. Lasten paras on se, että äiti menee terapiaan käsittelemään omat sotkunsa, jotta ne eivät siirry lasten taakoiksi. JOkainen katkera ajatus ja epäasiallinen käytös toista vanhempaa kohtaan on väkivaltaa lapsille. Exät ja heidän puolisonsa voivat jatkaa elämäänsä monin tavoin, vaikka ex olisi kuinka inhottava. Lapset eivät pääse pakoon, vaan ovat sen vihan ilmapiirissä ja siinä välissä, ja vaurioituvat. Tiedoksi vaan kaikille katkerille lähi-äideille, jotka VAATIVAT exiltään sitä sun tätä "lastensa parhaaksi", jokainen teko ja tunne tuohon suuntaan vaurioittaa sitä omaa lasta. Siitä voi lähteä miettimään mikä on ihan oikeasti lasetn paras. Pöyrityneenä täällä jotakin ketjua just luin, missä äidit neuvoivat toisiaan mitä kaikkea ja miten kuuluuja voi exältä vaatia. Tosiasiahan on wettä ei yhtään mitään. Jokainen päättää itse ihan kaikesta,  myös siitä miten on vanhempi. Harva exä onnistuu vahingoittamaan lastaan yhtä paljon kuin katkera, terapian tarpeessa oleva lähi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin menette käräjille niin mies ja exänsä voisivat kokeilla paria pariterapiaistuntoa. Näitä on esimerkiksi seurakunnissa tarjota, ihan uskonnottomillekin kiitos yhteisöverojen.

Päättelen viittaamastasi törkyisästä ulosannista että lasten äidillä saattaa olla tunne että hän ei ole tullut eron yhteydessä kuulluksi. Mies istumaan ja kunnolla kuuntelemaan exäänsä saattaisi tehdä ihmeitä.

Tämä ei ole mikään helppo ehdotus, miehelläkin saattaa olla asioita hampaankolossa, mutta voi olla että tilannetta auttaisi jos hän pystyisi kuulemaan mitä exällä on sanottavanaan, ja mikä tärkeintä: puolustamatta itseään. Lasten parhaaksi, vaikka saattaa se itteä syödä riippuen mitä tykitystä tulee vastaan.

"Lasten parhaaksi" -lausetta voidaan käyttää jos jonkinlaisena perusteluna tyrannimaiselle käytökselle ja toisen hallinnalle hamaan tappiin. Me kaikki tiedämme, että lasten paras on, että vanhemmat ovat esim. neutraaleissa väleissä. Onko vielä vuosia eron jälkeen toisella osapuolella velvollisuus kuunnella eron toista osapuolta aiheesta ero? Vai tulisiko aikuisen ottaa itse vastuu omista tunteistaan ja pärjätä niiden kanssa aikuisen tavoin, käymällä vaikka itse terapiassa? Ja niin ettei heijasta omaa mielipahaa lapsiin?

Itse tapasin mieheni 2v miehen eron jälkeen. Entinen nainen oli lähtenyt uuden miehen matkaan, ero oli kuitenkin ollut sopuisa. Kun tulin kuvioon mukaan paria vuotta myöhemmin, alkoi kova hankaloittaminen: Sovitusta ei pidetty kiinni, lapsille mustamaalattiin isää. Olisi pitänyt ilmottaa mm viestein, koska olen miehen luona jne.

Ex halusi kolme vuotta eron jälkeen Pariterapiaan mieheni kanssa, kertoi miehelleni katuvansa heidän eroaan. Mies ei halunnut mennä, sillä koki että ero on aikanaan keskusteltu läpi eikä sitä enää tarvitse vetää tapetille, mikään ei tule muuttumaan eikä yhteen palaamisen mahdollisuutta ole.

Joissakin tapauksissa ehkä ylläolevan kirjoittajan pariterapiaehdotus voi toimia, omassa tilanteessani lähinnä koen ettei mies voi hamaan tappiin "lasten parhaan" varjolla joustaa ja olla pomputettavana exän mielihalujen mukaisesti. Mikäänhän ei exälle riitä, kunnes saa haluamansa eli mieheni takaisin. Mielestäni jokin vastuu käytöksessä ja sovitusta noudattamisessa pitää olla myös lasten äidillä. Lasten paras ei synny siitä että äiti temppuilee ja isä joustaa hamaan tappiin.

Voi apua:( Kauhulla tätä luen, sillä mieheni ex on ihan samanlainen. Hän on ihan suoraan sanonutkin, että kun lapset hankittiin yhdessä, niin ne myös hoidetaan yhdessä, ja uusia suhteita rakennetaan sitten mitä aikaa jää. Hänellä on käsitys, että lähiäitinä hän sanelee kaiken miten se parhaiten hänen elämäänsä sopii. Jos miehellä on joku pyyntö, sitä voidaan harkita, mutta siitä pitää maksaa aina vastapalveluksella.  Tai sitten hän vain iloittaa että tällaisista asioista ei edes keskustele. Hänkin on vaatinut miestä toistuvasti erilasia viranomaisia tapaamaan, myös pariterapiaan, jossa miehelle kerrottaisiin kuinka hankala ja ikävä ihminen hän ihan oikeasti, viranomaistenkin mielestä on, ja missä äitiä autetaan siis pakottamaan isää milloin mihinkin. Meille on jo selvä, ettei kyseessä ole terve ihminen ja tuota käräjäoikeutta pitänee myös harkita. Lapset ovat sekaisin kun eivät tiedä mitä milloinkin tapahtuu. Onneksi parisuhteemme ei enää tuosta kärsi, vaan puhallamme yhteen hiileen. En olis koskaan uskonut millaisia ihmisiä voi vastaan tulla. Joskus ajattelen, että ihan hirveä onnettomuus lapsille (ja myös miehelle) että ovat tuollaisesta suhteesta ja äidistä saaneet alkunsa. 

24 hyvin kiteytetty!

Apua, muidenkin lapsipuolilla on tämmöisiä äitejä? Järkkyä.. lapset kärsii katkerasta äidistä.