Teinisarja Skam
Tääl 3-kymppinen mamma kehtaa anonyyminä myöntää seuraavansa Skam-sarjaa ja oon niin koukussa! Katoin kaks ekaa kautta ku ne löyty Areenasta ja kolmonenki löytyy google drivesta englanninkielisellä tekstityksellä, joten sen pariin seuraavaksi. Onko täällä muita sarjaa seuraavia? Tunnustakaa! :D
Kommentit (2202)
Hei, ihanaa, että löytyi tämä suomenkielinen keskustelu! En käsitä, miksi en ole tsekannut vauvalta aiemmin, eilen löysin tämän vahingossa, kun googlettelin Nooran huulipunan sävyä :) Täällä 38-vuotias (hetero)nainen, joka on täysin hurahtanut Skamiin. Ihan siksi, kun se vaan on niin laadukasta televisiota. Kaikki toimii, käsikirjoitus, ohjaus, näyttelijät (Tarjei <3), musiikki... Aivan kaikki. Kolmoskausi on tietenkin parasta, siinä tämä kaikki on saatu toimimaan vielä paremmin kuin aiemmin. Julie Andem on nero! Luin eilen illalla tän ketjun läpi silloin, kun ei voinut enää kommentoida. Mulla ei ole ketään irl kaveria, jonka kanssa analysoida tätä. FB:n faniryhmässä toki olen hahaa.
Tässä mielestäni ihanin youtube-videoista. Yksi mun suosikkibiiseistä vieläpä. En keksi, että mikään tv tai elokuva olisi koskettanut mua yhtä vahvasti kuin tämä kolmoskauden tarina. Näyttelijöiden, erityisesti Tarjein hyvyys suurena osana.
Vierailija kirjoitti:

Voin niin allekirjoittaa tekstisi. Ikää tosin vielä vuosi enemmän :) Rakkauden kokemus ja tunteet ei katso ikää. Tarjein näyttelijäntyö on hienovaraista, mutta syvältä kouraisevaa. Huippuvideo tuo, yksi parhaista vastaavista.
Vierailija kirjoitti:
Hei, ihanaa, että löytyi tämä suomenkielinen keskustelu! En käsitä, miksi en ole tsekannut vauvalta aiemmin, eilen löysin tämän vahingossa, kun googlettelin Nooran huulipunan sävyä :) Täällä 38-vuotias (hetero)nainen, joka on täysin hurahtanut Skamiin. Ihan siksi, kun se vaan on niin laadukasta televisiota. Kaikki toimii, käsikirjoitus, ohjaus, näyttelijät (Tarjei <3), musiikki... Aivan kaikki. Kolmoskausi on tietenkin parasta, siinä tämä kaikki on saatu toimimaan vielä paremmin kuin aiemmin. Julie Andem on nero! Luin eilen illalla tän ketjun läpi silloin, kun ei voinut enää kommentoida. Mulla ei ole ketään irl kaveria, jonka kanssa analysoida tätä. FB:n faniryhmässä toki olen hahaa.
Tässä mielestäni ihanin youtube-videoista. Yksi mun suosikkibiiseistä vieläpä. En keksi, että mikään tv tai elokuva olisi koskettanut mua yhtä vahvasti kuin tämä kolmoskauden tarina. Näyttelijöiden, erityisesti Tarjein hyvyys suurena osana.
Sun viesti oli niin kivasti kirjoitettu, että voisin yläpeukuttaa sitä vaikka kuinka monta kertaa. Skam vaan on
Voiko olla enää parempaa kautta kuin Isak ja Even??????
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla enää parempaa kautta kuin Isak ja Even??????
Helposti voi, koska heidän kautensa oli ylivoimaisesti huonoin.
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla enää parempaa kautta kuin Isak ja Even??????
Ei voi olla.
Viehättäviä poikia ja romanttinen tarina.
Olen nyt katsonut kaksi ensimmäistä kautta ja olen kovasti pitänyt sarjasta. Kuten joku tuossa aiemmin mainitsikin, tuo Nooran ja Williamin juttu oli ehkä vähän liikaa venytetty ja jotenkin se alku oli niin kliseinen. Mutta tuo tyttöporukka on niin ihana. Se kohtaus, kun Sana jutteli Nooran kanssa, oli ihan mieletön ja silmäkulma kostui 36-vuotiaalla av-mammalla. Se ei ollut ollenkaan kliseinen, vaan siinä tuli ainakin itselleni ihan uusia näkökulmia ja pisti kyllä miettimään.
Mä pelkään, että Isakin ja Evenin suhde ei tule jatkumaan pitkään seuraavalla kaudella. Sitä jo vähän pedattiin vikassa jaksossa, kun Isak sanoi, Evalle, että ei ole varma onko Evan hänen elämänsä mies. Mutta on iloinen, että he tapasivat.

Joo, tuota tarinaa voi tosiaan lähteä viemään molempiin suuntiin. Mietin kans, että sillä voidaan pedata selitystä suhteen päättymiselle myöhemmässä vaiheessa. Mutta sit toisaalta taas, se oli myös hyvin tarpeellinen ja terve, realistinen havainto Isakilta. Ns. valmistautumista tulevaan.
Isak kun oli aiemmin odottanut Evenin olevan täydellinen. Evenhän ei voinut kertoa mt-ongelmistaan kun tiesi, että Isak helposti hylkää heidät, jotka eivät täytä tiettyjä vaatimuksia. Niinpä pudotus siellä ruusunpunaisissa unelmissa elävälle Isakille olikin melkoinen, kun Evenin epätäydellisyys lopulta selvisi.
Itse tosiaan kakkoskaudella koin, että Williamin ja Nooran suhde oli hieman epärealistinen ja leffamainen, mikä varmaan myös johti suhteen epäonnistumiseenkin. Realiteetti ei vastannut unelmaa. Siksi tuo Isakin loppupohdinta antoi minusta ymmärtää, ettei hän lähde suhteeseen samalla tavalla unelmissa liihotellen, vaan ymmärtää, että siitä tulee myös todella haastavaa. Eli siinä mielessä Isakilla ja Evenillä voi olla paremmat mahdollisuudet pitempiaikaiseen parisuhteeseen kuin Nooralla ja Williamilla. Saa nähdä, kumpaan suuntaan tarinaa viedään.
Hyvä näkökulma myös tuo. Hienointa kolmoskaudella olikin Isakin roolihahmon kehittyminen.

Suhteen epäonnistuminen johtui siitä että Thomas Hayes jätti sarjan.
Vierailija kirjoitti:
No joo, mulla hävis Isakia kohtaan kaikki ~romanttiset ajatukset siitä, kun Eskildin piti tuoda sen huoneeseen ilmanraikastin. Tosi söpöä poikarakkautta kun toinen osapuoli haisee hielle ja pierulle. En vaan päässyt siitä enää yli. :D
Haha!
Yäk, pystyin jotenkin sivuuttamaan tuon laventelikohdan, mutta nyt ajatuskin huoneen kauhulöyhkästä yököttää.
Siitä huolimatta, että Isak ja Even olivat liikuttavan söpöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että Isakin ja Evenin suhde ei tule jatkumaan pitkään seuraavalla kaudella. Sitä jo vähän pedattiin vikassa jaksossa, kun Isak sanoi, Evalle, että ei ole varma onko Evan hänen elämänsä mies. Mutta on iloinen, että he tapasivat.
Joo, tuota tarinaa voi tosiaan lähteä viemään molempiin suuntiin. Mietin kans, että sillä voidaan pedata selitystä suhteen päättymiselle myöhemmässä vaiheessa. Mutta sit toisaalta taas, se oli myös hyvin tarpeellinen ja terve, realistinen havainto Isakilta. Ns. valmistautumista tulevaan.
Isak kun oli aiemmin odottanut Evenin olevan täydellinen. Evenhän ei voinut kertoa mt-ongelmistaan kun tiesi, että Isak helposti hylkää heidät, jotka eivät täytä tiettyjä vaatimuksia. Niinpä pudotus siellä ruusunpunaisissa unelmissa elävälle Isakille olikin melkoinen, kun Evenin epätäydellisyys lopulta selvisi.
Itse tosiaan kakkoskaudella koin, että Williamin ja Nooran suhde oli hieman epärealistinen ja leffamainen, mikä varmaan myös johti suhteen epäonnistumiseenkin. Realiteetti ei vastannut unelmaa. Siksi tuo Isakin loppupohdinta antoi minusta ymmärtää, ettei hän lähde suhteeseen samalla tavalla unelmissa liihotellen, vaan ymmärtää, että siitä tulee myös todella haastavaa. Eli siinä mielessä Isakilla ja Evenillä voi olla paremmat mahdollisuudet pitempiaikaiseen parisuhteeseen kuin Nooralla ja Williamilla. Saa nähdä, kumpaan suuntaan tarinaa viedään.
Suhteen epäonnistuminen johtui siitä että Thomas Hayes jätti sarjan.
Oltaisiin voitu käsikirjoittaa suhteen loppu myös toisin. Mutta Nooran puheiden perusteella juttu kaatui tuohon.

Eihän sitä suhteen loppua olisi ollut pakko käsikirjoittaa sarjaan mukaan, jos tekijät eivät oikeasti olisi halunneet sitä niin päättää näyttelijän lähdöstä huolimatta. William oli jo lopettanut lukion, joten häntä ei olisi juuri arkisissa koulukuvioissa muutenkaan näkynyt. Lisäksi hän muutti Lontooseen, mikä olisi ollut ihan järkevä selitys sille, ettei näyttelijää näytetä sarjassa. Ja Nooran kausi oli jo ohi, joten tämä tarina olisi muutenkin ollut vain taustalla pienin maininnoin hoidettavissa.
Periaatteessa sarjassa olisi voitu yksinkertaisesti vain kertoa, että Noora oli viettänyt loman Lontoossa Williamin kanssa ja kaikki oli mennyt ihanasti, mutta nyt hän tuli jatkamaan lukion loppuun. Seuraavalla lomalla ja tietenkin lukion jälkeen Nooran suunnitelmissa olisi kuitenkin mennä taas Williamin luo. Eli tarinan olisi voinut antaa jatkua ruudun ulkopuolella, jos oltaisiin haluttu onnellinen loppu heidän suhteelleen. Ja kun sarjassa juonta viedään paljon eteenpäin tekstareilla ja somen avulla, niin se olisi ollut itse asiassa hyvin helposti ja luontevasti toteutettavissa. Mutta tekijät päättivät laittaa pisteen koko jutulle ja selitykseksi annettiin Nooran pohdinnat rakkauden elokuvamaisuudesta, joka ei sitten vastannutkaan todellisuutta.
Noora nyt muutenkin ylianalysoi ja spekuloi kaikkea ihan liikaa. En jaksa tuollaisia ihmisiä, joiden pitää jokaisen elämän asian tarkoitusta miettiä. Muut tytöt ovat rennompia.
Tokalla kaudellahan Nooran piti muuttaa Williamin kanssa yhteen (teinit...), millä siis pohjustettiin sitä Isakin muuttoa Nooran huoneeseen. Thomas Hayes kuitenkin lopetti, joten piti keksiä jotain uutta sille, miksi Noora ei jää asumaan sinne kimppakämppään. Eli heivataan se sitten Lontooseen Williamin perässä, että Isak saa huoneen. Miten muuten ne ois hoitanut tän asumisongelman, kun Isak piti saada juonen takia sinne kimppakämppään asumaan?
Noora ainakin pitää Williamia vielä poikaystävänään, vaikka muut on eri mieltä. Että kyllähän tohon jätettiin tollasta avoi loppu -fiilistä. Saa sitten jokainen itse päättää, mitä niiden suhteelle kävi. Ja mitä tulee tohon, että Nooran ja Williamin tarinaa ois voinu luontevasti jatkaa somen tai tekstareiden avulla, niin se nyt ei vaan ois onnistunut, varsinkaan Isakin kaudella.
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että Isakin ja Evenin suhde ei tule jatkumaan pitkään seuraavalla kaudella. Sitä jo vähän pedattiin vikassa jaksossa, kun Isak sanoi, Evalle, että ei ole varma onko Evan hänen elämänsä mies. Mutta on iloinen, että he tapasivat.
Kasijaksossahan Isak sanoo Eveniä elämänsä mieheksi, ja pian sen jälkeen se koko Isakin onnellisuuskupla räjähtää, ja kaikki romahtaa. Mä ajattelen ton niin, että Isak ehkä tajusi, ettei kaikki ole vain pelkkää ruusuilla tanssimista ja näkee asiat realistisemmin kuin siinä alkuhuumassa. Ja menee päivä kerrallaan, miettimättä enempiä :)
Mä toivon ainakin että Isak ja Even olis tulevallakin kaudella yhdessä kuten myös Eva ja Chris. Nyt tuotanto vois näyttää miten se toteuttaa parisuhteen ylläpidon vaikka toinen on nyt intissä oikeassa elämässään.
Yleisradion Instagramissa oli, että neloskausi saadaan kevään aikana Yle Areenaan!