"Lapsi saa olla ujo – vanhemman tehtävä on puolustaa häntä eikä patistaa reippaammaksi, neuvoo emeritaprofessori"

Mä olin lapsena tosi ujo, ja muistan jo ekoilta luokilta kun todistuksessa aina luki, että pitäisi osallistua tunneilla enemmän ja viitata.

Muistan vieläkin miten se harmitti ja suretti jo silloin kun en vain ollut sellainen kuin "piti" olla. Enää en ole ujo, mutta edelleenkään en tykkää olla äänessä, kuuntelen mielummin.

Minusta taas on outoa, kun nykyään julistetaan, että "ujous on ihana ominaisuus lapsessa" tms. Eikä ujoudesta saisi sanoa mitään negatiivista. Totuus on kuitenkin se, että ujous on suorastaan invalidisoivaa ja huomattavasti tavallista elämää haittaavaa! Olen itse ujo ja minulla on ujo lapsi, joten tiedän kyllä mistä puhun!

Ei ujous ole invalidisoivaa. Se on sitä vain jos lapsi ahdistuu jatkuvasta moittimisesta ja patistamisesta. Meillä on kotona esimerkki ujosta joka on saanut olla ujo ihan rauhassa ilman patistamista ja hän on ihana ja sisäisesti vahva tyyppi, vaikka reagoikin tietyissä tilanteissa vetäytyvästi eikä rohkeasti.

Itse koen kyllä ujot lapset ja aikuiset välillä jopa rasittavina ja itsekkäinä. Heidän huomioiminen ja vastausten odottelu vie hirveästi aikaa ja kivaa siinä sitten odotella kaikkien muiden, että "ujo" saa katseensa nostettua ja soperrettua asiansa. Tuttavaperheessä tällaisia lapsia. Kun ollaan ruokapöydässä, niin 5min ootellaa, että mitähän nyt Paavo tahtoo "otatko makaronilaatikkoa?", "entä porkkanaa?", kurkkua, tomaattia, jne. Paavon äiti hellästi maanittelee häntä vastaamaan ja juoman valinta se vasta pitkä prosessi onkin. Mutta kun Paavo niin söpösti kurkkii alas painetuilla kasvoillaan. Paavoa ja hänen samanlaista äitiään pitää myös kaikkien huomioida keskusteluissa, kun he hitaasti ja harkiten miettivät näkökantojaan esim siihen, että sopisko leikkitreffit huomenna. Joo, olen nopea luonteeltani, mutta mikä oikeus ujoilla on topedoida muiden elämää?

Itsekin olen pohjimmiltani ujo. Vanhetessa olen oppinut "toimimaan" sen kanssa eikä se vaikuta elämääni. Osaan nykyään psyykata itseäni siten, että ujous ei ole niskanpäällä.

Juu saa olla ujo, kunhan se ei ole meiltä muilta pois. Ujouden ylistys on todella rasittavaa. Oikeasti ujoudessa on kyse omien resurssien säästämisestä ja muiden kuluttamisesta. Ihanaahan se olisi, jos muut jatkuvasti arvailisivat ajatuksiani ja kannustaisivat ja keskittyisivät Minuun, Raukkaparkaan. Ujous on eräänlaista uhriutumista.

Vierailija kirjoitti:

Juu saa olla ujo, kunhan se ei ole meiltä muilta pois. Ujouden ylistys on todella rasittavaa. Oikeasti ujoudessa on kyse omien resurssien säästämisestä ja muiden kuluttamisesta. Ihanaahan se olisi, jos muut jatkuvasti arvailisivat ajatuksiani ja kannustaisivat ja keskittyisivät Minuun, Raukkaparkaan. Ujous on eräänlaista uhriutumista.

Wot :D. Tosiasia on se että ujo joutuu tsemppaamaan ihan joka päivä ja kuluttamaan omia resurssejaan tilanteissa, joissa rohkea ei koe mitään haastetta. Sen takia oikealla tavalla kasvatetulle ujolle kasvaakin kova paineensietokyky, koska hän harjoittelee paineen sietämistä ihan joka päivä. Olen tämän ihan konreettisesti nähnyt, kun se oma todella ujo lapseni selviää joulujuhlan näytelmistä täysin rauhallisena ja toimintakykyisenä, samalla kun koulun kingi rohkea Rolle on ihan selvästi havaittavasti paineessa ja takeltelee osansa läpi söheltäen ja hosuen.

Vierailija kirjoitti:

Juu saa olla ujo, kunhan se ei ole meiltä muilta pois. Ujouden ylistys on todella rasittavaa. Oikeasti ujoudessa on kyse omien resurssien säästämisestä ja muiden kuluttamisesta. Ihanaahan se olisi, jos muut jatkuvasti arvailisivat ajatuksiani ja kannustaisivat ja keskittyisivät Minuun, Raukkaparkaan. Ujous on eräänlaista uhriutumista.

Ulospäinsuuntautuneet ovat itsekkäitä mulkvisteja, joille on mahdotonta ottaa toisten ihmisten erilaisuus huomioon vaan kaikki pitäisi tehdä juuri heidän tavallaan ja juuri silloin kun he haluavat, sillä se on ainoa oikea tapa. :)

Mitä tässä ujoudella tarkoitetaan? Minusta ujous on sitä, että ei uskalla tehdä jotain vaikka haluaisikin (esim. sanoa mielipidettään, mennä mukaan leikkeihin, mennä uusiin paikkoihin jne.). Se ei ole hyvä juttu ja mielestäni vanhemman tehtävä on tosiaan rohkaista lasta tästä pois. Rakentavasti ja tukevasti, ei todellakaan syyllistäen.

Se, että ei ole ensimmäisenä äänessä, kuuntelee mieluummin tai harkitsee sanojaan, ei ole mielestäni ujoutta.

Itse olin todella ujo ja varautunut lapsena, en luottanut ihmisiin, enkä oikeastaan vieläkään. Olin vain jostain syystä sellainen erakko. Äitini aina tuuppasi väkisin sosiaalisiin tilanteisiin, pakotti itku kurkussa puhumaan vieraalle jne. Piti kuulemma vain reipastua, ei siskotkaan ole tuollaisia omituisia mököttäjiä, kuten hän asian ilmaisi. Oli narsisti muutenkin, joten kaikkea muutakin on jäänyt käytökseen, mutta lisänä vielä tietysti kova sosiaalisten tilanteiden pelko ja aivan järjetön puhelinkammo.

Huomaan joskus pelkääväni niin paljon jonkun ihan pienen asian kertomista jopa omalle miehelleni, että itku pääsee ja häpeän tätä ihan kauheasti. Asia voi olla vaikka se, että olen unohtanut kirjoittaa kauppalistaan voin, vaikka kaapissa sitä vielä olisi, mutta haluan ostaa sitä varastoon. Tai jotain muuta yhtä typerää. Onneksi mies ymmärtää minua, on kuitenkin ollut sen verran tekemisissä äitini kanssa, että ymmärtää kyllä miksi käyttäydyn näin. 

Jep, meidän ala-asteen luokkaretki meni ihan pilalle yhden ujon tytön takia. Oltiin säästetty monta vuotta sitä varten ja sit lähdettiin Lappiin bussilla. No tämä uniikkiujo ei voinut sanoa, että on kipeä olo, vaan kyhjötti jossain bussin keskellä mulkoilemassa kuten tavallista. No sit sata kilsaa ennen perillä oloa kuiskaa, että ei pysty liikkumaan. Oli saanut jonkun allergisen reaktion jalkoihin, no ei muuta kuin bussin nokka lähimpään sairaalakaupunkiin ja sitten kaikkea ihme säätöä. Open tartti olla tämän ujouden kanssa sairaalassa, me muut istuttiin jossain urheilukentällä.. No sai jotain lääkettä ja joskus aamuyöstä päästiin perille. No sit oli huoltajavaje, kun tän yhden seurana piti olla. Lopulta ei päästy moottorikelkkasafarille eikä lasketteleen ym.

Saako aikuinenkin olla ujo? Olin ujo lapsena, ja yhtä ujo olen myös nyt aikuisena. Tällä palstalla oli joskus keskustelu, jossa oltiin sitä mieltä että aikuisen pitäisi uskaltaa vastata tervehdykseen. Minä en uskalla. Ujouteni takia en tee montaa muutakaan asiaa, joita useimmat ihmiset tekevät itsestäänselvästi. Minkä ikäisenä ihminen ei saa enää olla ujo? Pitääkö muutoksen tapahtua maagisesti sinä hetkenä, kun täyttää 18 vuotta?

Vierailija kirjoitti:

Itse koen kyllä ujot lapset ja aikuiset välillä jopa rasittavina ja itsekkäinä. Heidän huomioiminen ja vastausten odottelu vie hirveästi aikaa ja kivaa siinä sitten odotella kaikkien muiden, että "ujo" saa katseensa nostettua ja soperrettua asiansa. Tuttavaperheessä tällaisia lapsia. Kun ollaan ruokapöydässä, niin 5min ootellaa, että mitähän nyt Paavo tahtoo "otatko makaronilaatikkoa?", "entä porkkanaa?", kurkkua, tomaattia, jne. Paavon äiti hellästi maanittelee häntä vastaamaan ja juoman valinta se vasta pitkä prosessi onkin. Mutta kun Paavo niin söpösti kurkkii alas painetuilla kasvoillaan. Paavoa ja hänen samanlaista äitiään pitää myös kaikkien huomioida keskusteluissa, kun he hitaasti ja harkiten miettivät näkökantojaan esim siihen, että sopisko leikkitreffit huomenna. Joo, olen nopea luonteeltani, mutta mikä oikeus ujoilla on topedoida muiden elämää?

Voin kertoa, että ujous on kaikista suurin rasite sille ujolle itselleen. Joka päivä. Tuolla sinun asenteellasi esim. liikuntavammainenkin on häiritsevä hidaste ja rasite muille ihmisille. Mutta sinun asenteellasi suurimmasta osasta ihmisistä tuleekin nykyään itsekkäitä m*lkkuja.

Vierailija kirjoitti:

Jep, meidän ala-asteen luokkaretki meni ihan pilalle yhden ujon tytön takia. Oltiin säästetty monta vuotta sitä varten ja sit lähdettiin Lappiin bussilla. No tämä uniikkiujo ei voinut sanoa, että on kipeä olo, vaan kyhjötti jossain bussin keskellä mulkoilemassa kuten tavallista. No sit sata kilsaa ennen perillä oloa kuiskaa, että ei pysty liikkumaan. Oli saanut jonkun allergisen reaktion jalkoihin, no ei muuta kuin bussin nokka lähimpään sairaalakaupunkiin ja sitten kaikkea ihme säätöä. Open tartti olla tämän ujouden kanssa sairaalassa, me muut istuttiin jossain urheilukentällä.. No sai jotain lääkettä ja joskus aamuyöstä päästiin perille. No sit oli huoltajavaje, kun tän yhden seurana piti olla. Lopulta ei päästy moottorikelkkasafarille eikä lasketteleen ym.

Mikä ero vaikka olisi sanonut aikaisemmin? Olisitte vetäneet aikaisemmin bussin nokan lähimpään sairaalakaupunkiin ja kaikkea ihme säätöä. Perillä olisitte olleet samaan aikaan aamuyöstä ja edelleen se sama huonosta varautumiseta johtunut huoltajavaje. Huvittavaa että ilmeisesti vuosien jälkeenkin jaksat olla tuollaisetsa katkera ja syyttää ilmeisesti sitä sairaskohtauksen saanutta tyttöä koko hommasta :D

Olen itse ollut ujo lapsena ja olen ujo vieläkin mitä monet ei meinaa minusta uskoa ja itse koen että vanhempani ovat tehneet suuren palveluksen minulle kasvatuksessaan koska minua on aina rohkaistu ja "patistettu" toiminaan reippaasti ja rohkeasti vaikka on ujostuttanut.

Tilannetta on myöskin auttanut monivuotinen tanssiharrastus, jossa on ollut paljon esiintymistilanteita ja esimerkiksi kouluissa esitelmien pitämiset sujuivat hyvin koska esiintymistä oli harjoitellut vapaa-ajallakin.

Nykyään ajattelinkin niin, että jos jokin asia minua pelottaa, niin se on juuri se mitä minun on tehtävä ja kokeiltava! Ahdistusta vieläkin aiheuttaa kaikki "uudet sosiaaliset tilanteet" ,kuten esimerkiksi johonkin uuteen paikkaan meneminen (eka kerta subwayssa tilaaminen, työhaastattelut, ensimmäiset pvät uudessa koulussa/ työpaikassa/ työhaastattelut jne).

Se mikä harmittaa on se, että monet ihmiset luulevat minun olevan ylimielinen / leuhka/ kylmä vaikka kyse onkin ujoudesta.

Tutussa porukassa olen huomionkeskipiste ja äänekäs , mutta vieraassa isommassa porukassa hiljainen ja vetäytyvä tarkkailija.

Itse uskon omalla kohdallani, että ujous on luonteenpiirre, josta ei ikinä voi päästä eroon, mutta että ujokin ihminen voi harjoitella ja pyrkiä olemaan "rohkeampi" (rohkea huono sana tähän, en nyt keksinyt parempaa, myös ujot ihmiset ovat rohkeita ja monesti rohkeampia kuin enemmän luontaisesti ulospäinsuuntautuneet, koska joutuvat kohtaamaan ja ylittämään oman ujoutensa)

Vierailija kirjoitti:

Juu saa olla ujo, kunhan se ei ole meiltä muilta pois. Ujouden ylistys on todella rasittavaa. Oikeasti ujoudessa on kyse omien resurssien säästämisestä ja muiden kuluttamisesta. Ihanaahan se olisi, jos muut jatkuvasti arvailisivat ajatuksiani ja kannustaisivat ja keskittyisivät Minuun, Raukkaparkaan. Ujous on eräänlaista uhriutumista.

Ujot sentään usein ymmärtävät, että ovat ujoja ja tsempaavat esim. kokouksiin tai esiintymistilanteisiin. Voi kun "teistä muista" (= suulaista päällepäsmäreistä, jotka ei näe mitään muuta tapaa toimia kuin omansa) voisi sanoa samaa. Suurempi haitta yhteistyölle tai millekään on tuo asenne, että oikeita tapoja tehdä on tasan yksi ja suunvuoronsa saamiseksi täytyy täytyy todella asiakseeen kytätä sopivaa väliä.

Mitäpä jos puhuttaisiin enemmän myöskin vaikkapa epäsosiaalisuudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä, kateudesta, masennuksesta, vihapuheesta, syrjäytymisestä... Mitä näitä keskeisiä yleisiä ilmeneviä ongelmia täällä nyt on jokseenkin havaittavissa.

Onko niin, että "ujojen" lasten ei tarvitse osallistua tunnilla mihinkään, eli ei tarvitse heidän osoittaa tuntiaktiivisuutta. Kunhan vain äityli ilmoittelee joka paikkaan, että hänen lapsensa on sitten ujo ja hänet tulee vapauttaa ko. toiminnasta.

Hänen ei myöskään tarvitse olla kohtelia kun häneltä kysytään jotakin, taas vain ilmoitetaan, että minun lapseni on ujo ja hänen ei tarvitse vastata kenellekään mitään, hän voi vain katsella kohti maata tai taivasta.

Näinhän se oli ujot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu saa olla ujo, kunhan se ei ole meiltä muilta pois. Ujouden ylistys on todella rasittavaa. Oikeasti ujoudessa on kyse omien resurssien säästämisestä ja muiden kuluttamisesta. Ihanaahan se olisi, jos muut jatkuvasti arvailisivat ajatuksiani ja kannustaisivat ja keskittyisivät Minuun, Raukkaparkaan. Ujous on eräänlaista uhriutumista.

Ujot sentään usein ymmärtävät, että ovat ujoja ja tsempaavat esim. kokouksiin tai esiintymistilanteisiin. Voi kun "teistä muista" (= suulaista päällepäsmäreistä, jotka ei näe mitään muuta tapaa toimia kuin omansa) voisi sanoa samaa. Suurempi haitta yhteistyölle tai millekään on tuo asenne, että oikeita tapoja tehdä on tasan yksi ja suunvuoronsa saamiseksi täytyy täytyy todella asiakseeen kytätä sopivaa väliä.

Älä nyt viitsi liioitella, aikuinen ihminen.

Varmasti jokaisen ujon vanhemmat patistaa lastaan niissä rajoissa joissa se on lapselle hyväksi. Tuskin kukaan sanoo että älä ny vaan mene tuonne vaan seiso sen sijaan nurkassa hiljaa ja mitään puhumatta. Tottakai sillä lailla "patistetaan" että ensisijaisesti laitetaan lasta tilanteisiin, mutta niin että tilanne on lapsen kannalta ok. Sinä joka tuolla kiittelet vanhempiasi, on syytä kiitellä ennen kaikkea siitä, että vanhempasi ovat haistaneet hyvin mikä on sietokykysi ja osanneet valita sopivan kuormituksen sillä lailla. Itselläni on kokemus siitä miten jatkuvasti koin joutuvani sietokyvyn ylittäviin tilanteisiin ja ennen kaikkea koko ajan oli tunne siitä että olen hirveän huono ja kelvoton lapsi koska olen ujo. Se EI tehnyt minulle hyvää.