Ihminen yli 40 v, onko suunnitelmat valmiina?

No en. Miten tarkkaan tarkoitat, että ne pitäisi olla suunniteltuina? Tai pitäisikö siis sinun mielestäsi olla? Olen viisikymmentä nyt, eikä ole vanhainkodista ikkunapaikkaa varattuna, eikä hautapaikkaakaan. 

Niin kauan asutaan ok-talossa kun kunto kestää eli ainakin yli 30 vuotta vielä. Sitten torppa myyntiin ja joku kerrostalokämppä tilalle. Kun sielläkään ei enää pärjää, saa sukulaiset hoitaa johonkin laitokseen. Sukuhaudassa odottaa paikka sitten kun sen aika on.

Samaa asiaa voi kysyä yhtä hyvin yli 16 vuotiaalta.

Ikää 42 v. En ole miettinyt enkä mieti. Murehdin sitä sitten kun on aika, en etukäteen. Todennäköisintä on, että jossan vaiheessa siirryn rivitaloasunnostani esim. palvelutaloon, jos ei enää voimat riitä täysin itsenäiseen asumiseen.

Kyllä tässä pitäisi jo miettiä mihin ja miten haluaisi tulla haudatuksi. Muut saa jäädä miettimättä. Ai, mutta onhan vielä hoitotestamenttikin!

On montakin suunnitelmaa, joista valitaan tai joita vaihdetaan ja säädetään sitten sen mukaan, mitä oikeasti tulevaisuudessa eteen tulee. Mitä asumiseen tulee, on suunnitelma, että noin 10-15 vuoden sisään asun keskustassa judend-kaksiossa ja kesämökillä. Molemmat on olemassa. Tätä yhdistelmää aion sitten asua niin pitkään kuin pystyn omilla jaloilla kävelemään ja tietämään, mihin olen menossa. Nykyinen omakotitalo jäänee siihen mennessä pojan perheelle. Se on ihan liian iso mulle ja miehelle nyt, mutta ihan vielä me ei myöskään sujuvasti mahduta kaksioon. Välikokoista asuntoa en osta.

Mulla on myös suunnitelma hautajaisistani ja olen sen kertonut läheisille. (Tämä tapahtui silloin kun järjestimme isäni hautajaisia ja asia oli pinnalla.)

LIsäksi on olemassa suunnitelma siitä, millä elän, mitä harrastan, millaisissa tapahtumissa käyn, miten matkustan, mitä luen ja miten pärjään sitten kun silmät eivät enää kestä lukemista ja käsitöitä.

Kaikkia suunnitelmia toki todennäköisesti tullaan muuttamaan. Mutta onpa kuitenkin mietitty ja valmistauduttu.  ikää nyt 43.

Vanhuus sujuu mukavasti  Välimeren lämmössä. Kassavirta tulee  lähteistä joihin Suomen valtiolla ei verotusoikeutta.

Ihana tuo maininta jugend-kaksiosta. :D 

Kaikenikäisten pitäisi miettiä suunnitelma b: Entä jos joudut vaikka onnettomuuteen ja halvaannut kaulasta aaspäin, onko mahdollinen laitospaikka jo katsottuna?

Hitot hoitotestamentista. Tarkoitin asunnon myyntiä tms.

Pohjalla on kokemus omista ja appivanhempien sekoiluista. Esim.oma, liki 70 v äitini ei vieläkään tiedä mihin hän päätyy. Talo romahtaa kohta niskaan, rahaa ei ole, mutta uusi nuoruus on ikuinen....no.

Vaikkei olla läheskään arkkukamaa, ollaan laadittu skenaario, koska suunnilleen asunto myyntiin ja paperit palvelutaloon/senioriasuntoon vetämään. Rahakin ratkaisee näissä asioissa, joten sekin on mielestäni otettava ajoissa huomioon.

En tahdo olla lapsille ja miehelle kiusankappaleena.

Uraakin suunnitellaan. Miksei sen jälkeistä elämää?

Meidän talo on mitoitettu tämänhetkisen tarpeen mukaisesti, eli lapsille on omat huoneet ja lisäksi vierashuone. Vanhempiemme ikääntyessä ja lasten muuttaessa pois voimme ottaa tarvittaessa vanhukset meille asumaan jos paikkaa hoitokodista ei löydy. Ja hoitajalle on sitten oma huone. 

Ja kun me ikäännymme, jää talo huoneineen meidän ja meillä asuvan hoitajan käyttöön. 

Tämä siis sellainen tämän hetken suunnitelma. Talo on esteetön, yksitasoinen ja ovet leveitä että pyörätuolilla mahtuu kulkemaan. 

Ainoastaan se, että konmaritan kaiken mahdollisen ja sitten teen testamentin eläinten suojeluun. Olemme vela-pariskunta.

Vanhuuden varalla? No en! Meidän perheessä eletään vasta pikkulapsiaikaa. Ei vanhuuden suunnittelulle ole aikaa eikä tilaa (eikä tarvetta). Kuinka raihnaisina yleisesti nuoremmat nelikymppisiä oikein pitää??

Olen 44 v. -ap.

Miehelleni ja ystävilleni olen kertonut, että haluaisin tuhkani siroteltavan mereen. Myöhemmin on kyllä tullut mieleen, että aivan sama minulle siinä vaiheessa, mies saa päättää jos on vielä itse hengissä. Jos kuolen ennen vanhempiani, heille tulee kyllä yllärinä etten ole kuulunut kirkkoon sen jälkeen kun täytin 20. Olen kuitenkin siskoni lapsen kummi, mutta ei siinä kukaan kysellyt kirkkoon kuulumisesta mitään todisteita (lapsi kastettiin ulkomailla ja tärkeintä papille oli, että lapsi saa yhden oikean katolisen kummin, toinen sai olla muka-luterilainen).

Ei tuo ole ajankohtaista edes kuuskymppisille vanhemmilleni, 93-vuotias mummoni sen sijaan on alkanut miettiä että mahtaako enää ensi kesänä jaksaa omakotitalon pihatöitä.

Rinnastan tämän sijoittamiseen ja testamentin tekoon. Jälkimmäinen yhdistettynä aikaiseen perinnönjakoon on nykyään normi homma.

Haluaisin ajoissa (-> 65v ) senioritaloon, jossa olisi esim. kuntosali, kampaamo ym. Toinen vaihtoehto on myydä nykyinen asunto, kh+k rivarissa, muuttaa kaksioon ja asua siinä kunnes menee palvelutaloon. Sitä voisi vielä vuokrata muutaman vuoden.

Meilläpäin on tarjolla tämän tyyppistä asumista. Tk:n päivystys on jo nyt lähimmässä kaupungissa, miten se on järjestetty 20-25 vuoden päästä onkin eri juttu.

Ihanne olisi paikka, jossa voisi siirtyä osastolta toiselle.

Minut saa tuhkata ja jos tulen dementiksi ja hankalaksi, saa dumpata vähemmän prameaan hoitopaikkaan.

40 mittarissa ja suunnitelmissa matkoja... Asutaan sellaisessa kämpässä, että tässä pystyy kyl asuu tosi pitkään, remonttia jossain vaiheessa.

Entä oletteko miettineet mistä revitte leipänne yli 45-vuotiaana? Silloin, kun työura tilapäisenä työntekijänä loppuu ja nuorempia tulee tilalle?