Lue keskustelun säännöt.
Mihin työhön kelpaa 35-vuotias jolla ei työkokemusta?
08.01.2017 |
Takana on ensin vuosien kuntoutuminen kamalasta lapsuudesta ja nuoruudesta, sitten perhe-elämää (ja samalla kuntoutumista myös, ja aikuislukion suorittamista). Nyt iski järkyttävä ahdistus ja paniikki. En kelpaa minnekään enää. En tiedä, mitä alaa opiskelisin, enkä usko että koskaan saan töitä mistään tällä historialla.
Kommentit (36)
Hei, ei siitä työstä tarvitse niin nauttia, se on kaikenmaailman taivaanrannanmaalarien luoma harhakuva. Suurin osa meistä on ihan duunareita, koska se nyt vaan on niin että töitä on tehtävä. Elämänsisältö löytyy ihan muusta kuin hoivatyöstä, vaikken sitä erityisesti inhoakkaan. Työ töiden joukossa. Ei meistä kaikista tarvi mitään erityisiä tulla.
Tsemppiä valitsemallasi uralla! Ehdit kyllä vielä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä menin postiin 31 v opintojenkeskeyttäjänä. Lähes ilman työkokemusta. Sain vakituisen paikan ja oon vielä toistaiseksi väistänyt irtisanomiset. Yövuorosta ihan hyvä palkkakin 16e/h.
tsemppiä, koita keksiä jotakin josta pidät niin sitä jaksaa sitten opiskellakkin (ammattikoulu, oppisopimus) tai sitten koitat päästä harjoittelemaan jotakin työtä mitä nyt et ainakaan inhoa ja mietit jatkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalityö? Ei varsinaisesti hoitoalaa, mutta sillä alalla on töitä. Henkilökohtaisista kokemuksistasi voisi olla jopa etua, jos pää on kunnossa.
Jos päätä riittää opiskele juristiksi tai lääkäriksi. Molemmille riittää töitä. Ja lääkäri ei tee varsinaisesti hoitotyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulle parasta terapiaa olis pistää ilmasen rahan hanat kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku ehdotteli koodarin hommaa. 35-vuotiaana ilman koulutusta ja kokemusta saa unohtaa koko jutun. Päteviäkin koodareita pitkällä koulutuksella on vapaana ja halvalla saa taas huomattavasti nuorempia suoraan koulun penkiltä
35-vuotiaana mulla oli jo 10 vuoden työkokemus alalta.
Vaikea on ap:n tilanne, kun ei ole kumpaakaan, ei työkokemusta tai koulutusta. Itse yrittäisin tuossa tilanteessa tehdä jotain hanttihommia. Lyhyet sijaisuudet päiväkodeissa, kaupoissa, ihan kaikki mitä pääsee tekemään. Työkokeilut voisivat olla myös hyviä, löytyisi ehkä ala joka kiinnostaa. Niiden hanttihommien ohella opiskelua iltakoulussa, aloja on paljon, joita näin voi opiskella.
Tietenkään peli ei ole menetetty vielä. Sulla on kuitenkin 30 vuotta työuraa edessä. Varmin tapa työllistyä olisi lukea lähihoitajaksi... Siinäkin on suuntautumisvaihtoehtoja, joissa ei tarvitse varsinaisesti hoitaa. Ainakin hammashoitopuoli ja joku sihteerin tyyppinen vaihtoehto. Voisit saada töitä ja siinä sivussa vielä kouluttautua lisää. Kukaan ei pakota jäämään siihen hommaan. Nyt olisi kuitenkin tärkeää hankkia sitä työkokemusta. Avoimen yliopiston puolella voisit opiskella muutaman vuoden ja yrittää väyläopinnoilla tutkinto-opiskelijaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoituksesi voisi olla minun. Olen hieman sinua vanhempi ja paineskelin saman asian kanssa. Minulla oli kamala lapsuus, ikävuodet 4-11 olin seksuaalisesti hyväksikäytetty. Minulla ei ollut ketään, kenelle kertoa ja vaikka olisikin, en olisi tiennyt mitä sanoa. Sitäpaitsi sairas pedofiilisetäni sai minut vakaasti uskomaan, että kaikki oli minun syytäni.
Sulkeuduin itseeni, katosin haavemaailmaani. Ujo, kengänkärkiään tuijotteleva lapsi oli "oiva" uhri koulukiusaajille. Sitä helvettiä kesti kuusi vuotta. Ne vuodet olivat pitkiä. Itsemurhaa yritin kerran. Viiltelin itseäni, syytin itseäni kaikesta, mitä oli tapahtunut. Ajattelin, että vain huonolle ihmiselle voi käydä niin, miten minulle oli käynyt. Lopulta romahdin totaalisesti. Vuodet vierivät, ikätoverit juhlivat nuoruuttaan , opiskelivat, menivät töihin. Saivat lapsia, hankkivat hienoja asuntoja. Minä olin välillä mielisairaalassa, suljetuilla osastoilla ja silloin kun pystyin, tein ns. hanttihommia. Ennen "romahdusta" pystyin lukemaan ylioppilaaksi, siihenpä se opiskelu sitten jäikin.
Minulle tarjottiin ensimmäisen kerran työkyvyttömyyseläkettä kun olin 23-vuotias. Kieltäydyin. Ajattelin, että jonain päivänä pystyn elämään tavallista elämää, opiskelemaan, käymään töissä jne. Lopulta vuosien taistelun jälkeen kuntouduin siihen pisteeseen, että pystyin ajattelemaan opiskelua. Olin 36- vuotias. Hain Helsingin yliopistoon ja pääsin opiskelemaan alaa, joka oli ollut haaveni jo pitkään. Olen pärjännyt opinnoissani hyvin ja tällä hetkellä olen oman alani töissä. Tulevaisuus ei ole enää mustavalkoinen, vaan pystyn näkemään värejä. Olen iloinen, että jaksoin taistella, vaikka se olikin todella vaikeaa ja raskasta. Selvisin.
Älä sinäkään mieti, että "kaikki on liian myöhäistä". Ei tosiaankaan ole. Sinulla ja minulla (ja monella muulla) on vain keskivertoa poikkeuksellisempi elämäntarina. Se ei tee meistä parempia, mutta ei se tee meistä muista huonompiakaan! Toteuta vain unelmiasi ja onnittelut siitä, että selvisit.
Yle toimittelijaksi tai kansanedustajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohta 35v, eläkkeellä vuodesta 2011 asti. Palkkatöitä takana 0 päivää.
Ulkoisesti näytän urheilijalta ja pukeudun siististi, voisi olla ihmisten ilmeet aikamoisia jos olisi ihmissuhteita. Kukaan suvusta ei äitiä lukuunottamatta tiedä asiasta, luulevat että olen työtön.
Eipä voi suositella oikein tälläistäkään, pitäisi keksiä mitä teen seuraavat 50 vuotta.
Tule tänne Aasiaan. Kävin juuri yhdessä 1000 työntekijän ompelimossa jonka ulkopuolella oli työnhakukyltti:
- 18 - 35 ikä
- 2-vuorotyö, 10 tunnin vuorot sisältäen 1 tunnin ruokatunnin
- palkka 300 - 500 USD/kk käteen
- aikaisempaa työkokemusta ei tarvita
Eläminen tässä maassa on halpaa. Esim vuokra-asunnon saa 40 taalalla ja sen voi jakaa useamman kanssa. Säät on hyvät.
Se firma teki naisten iltapukuja, länsimaisia kokoja.
Onhan monilla yliopisto-opiskelijoillakin mt-häiriöitä ja aika pahojakin saattaa olla. Mieti mitä oikeasti haluat ja aloita ylhäältä koska jos et nyt kokeile esim. korkeakouluopintoja niin vanhempana se on vielä vaikeampaa. Jos korkeakouluopinnot eivät onnistu niin mieti sitten niitä keittiö- tai lähihoitajaopintoja. Minuakin kiinnosti puoluetoiminta mutta en tiennyt mikä puolue olisi minulle sopiva, parin puolueen tilaisuuksissa kävin mutta sisäänlämpiävää porukkaa eikä sisälle oikein päässyt. Eräs tapahtuma oli vielä suunnattu uusille toiminnasta kiinnostuneille mutta siellä ei kerrottu mitään toiminnasta vaan vanhat jäsenet juttelivat keskenään ja nautiskelivat antimista.