Miten narsisti käyttäytyy?
Tästä aiheesta toki on varmasti googlettamalla jos jonkin näköistä tekstiä, mutta kuitenkin haluaisin kuulla OMIA KOKEMUKSIANNE.
Jos tuttavapiiristäsi löytyy narsisti .. miten tämä on ilmennyt hänessä? Voiko narsistin kanssa asua? Jos kumppanisi on narsisti? Kertokaa olen aivan hukassa :(
Kommentit (32)
Kaikki asiat ovat aina sinun syytäsi. Vääntelee asioita niin, että joudut syylliseksi kaikkeen. Muuttuu mahtavaksi ihmiseksi kodin ulkopuolella ja joutuessaan kohtaamaan tappion, esim. erotilanteessa. Näistä täytyy pyrkiä nopeasti eroon. Ne ovat mielisairaita ja tekevät äärimmäistä henkistä väkivaltaa. Se ei parane koskaan, vaan pahenee iän mukana.
Oma kokemukseni, epäilen nykyään ex-miehen olleen narsisti. Alussa mies vaikutti melkeinpä täydelliseltä, juuri sellaselta mieheltä, josta olin aina unelmoinut. Pikkuhiljaa miehen käytös kuitenkin muuttui, todella hienovaraisesti, etten sitä edes heti tajunnut. Mulla ei ois saanu olla oikeestaan mitään omaa elämää tai ystäviä ja kun tähän en täysin alistunu niin siitä seurasi riitoja. Koskaan miehessä ei ollut mitään vikaa, aina onnistui puhumaan niin, että vika oli joko minussa tai jossain muussa henkilössä, vaikkei näin siis todellisuudessa ollut. Hienosti ja hyvin hienovaraisesti tää mies myös onnistui romuttamaan itsetuntoni osittain ja sai joka kerta uskomaan, että oli kyse mistä tahansa niin miehessä ei koskaan mukamas ollut vikaa. Jos edes puhuin erosta, mies hetkellisesti muuttui ja kertoi mm. itkien, ettei voi elää ilman minua jne. Ja monta kertaa uskoin tuon kaiken, kunnes vihdoin tajusin, ettei tämmönen ole normaalia. Ero oli vaikea ja mies sanoi, että tulee tekemään elämästäni helv*ttiä jos lähden. Lähdin silti ja on kyllä yrittänyt pilata elämäni eron jälkeen, mutta nyt on löytänyt uuden uhrin ja minä olen sen myötä unohtunut.
Pitäs erottaa toisistaan aidosti diagnosoidut ja keittiöpsykologien omat kotidiagnoosit. Noin 99% tapauksista on jälkimmäisiä - erityisesti jos kyseessä on exä.
Silti v-mäisen (= väärän) ihmisen kanssa ei kannata elää - siihen aika täällä on vaan aivan liian lyhyt. Miten v-mäisyys ilmenee - mitä sillä on väliä - tärkeintä on se, et jos homma ei toimi itselle se ei toimi ja vastaus on diagnoosista riippumatta aina sama - pysy poissa jos et itse voi kestää. Naapurin Jaskan kokemukset ovat naapurin Jaskan kokemuksia. Toki yhteiset lapset tms. tekee kuvion aina vaikeammaksi, koska kokonaan sivuun siirtäminen on vaikeampaa, mut Jaska ei voi siinäkään auttaa - itse sekin on ratkaistava koska ainoastaan itse joutuu seuraukset kantamaan.
Yleensä näistä puhutaan vain parisuhteiden yhteydessä ja ratkaisuehdotus on silloin selkeä: Jätä se sika! Oma kokemukseni on kuitenkin hyvin itsekkäästä ja omaa etuaan raivokkaasti koko ajan tavoittelevasta sisaruksesta. Olen minäkin hänet "jättänyt", mutta se aiheuttaa aina ihmisissä tarvetta kysellä, enkö nyt kuitenkin voisi sopia jne. En voisi, en oman henkisen hyvinvointini takia. Eikä hän muutu, ei vaikka kuka toivoisi.
Sisareni siis on erittäin huomionhakuinen. Hän valittaa mielellään omia sairauksiaan, ennustaa kuolevansa milloin mihinkin oireeseen ja jos joku muu on jostain kipeä, hän pyrkii heti kertomaan, miten itse on vielä sairaampi. Esimerkki: Isämme sairastui syöpään, se leikattiin ja syöpä uusi. Sisareni kertoi heti, miten isäni syöpä on paljon vähäisempi asia kuin hänen omat sairautensa, joihin hän kuulemma sai "syöpälääkkeitä", vaikkei kyseessä olekaan syöpä.
Sisareni kokee vielä usean vuosikymmenen jälkeenkin katkeruutta siitä, että minä synnyin viemään hänen paikkansa nuorimpana lapsena. Hän oli teini-ikäinen syntyessäni. Hänellä oli vielä äitimme eläessä tapana kertoa, miten äidistä tuli lihava juuri minua odottaessaan (ei ollut totta), miten hänet syntyessäni jätettiin "yksin" kotiin (17-vuotiaan veljemme kanssa, kun äiti vietiin ambulanssilla synnytyssairaalaan), miten hän joutui sitten luopumaan huoneestaan minun hyväkseni (kun oli jo asunut monta vuotta poissa kotoa) jne. Minun vikani on myös se, ettei hän osaa juuri laittaa ruokaa. Koska siinä vaiheessa kun olin teini-ikäinen, aloin äidin apuna kokkailla innokkaasti kotona. Siinä meni siis jo kolmeakymmentä lähestyvän, muualla asuvan ihmisen mahdollisuudet oppia äitinsä polvella ruoanlaittoa.
Sisareni korostaa usein hyvin mielellään olevansa luonteeltaan "uhrautuvainen", tuntevansa turhaa syyllisyyttä asioista ja kärsivänsä ystäviensä ja meidän perheenjäsenten, varsinkin isän itsekkyydestä. Itse asiassa isä on hänen mukaansa narsisti. Hän harjoittaa mielellään hyvin julkista hyväntekeväisyyttä uskonnollisten järjestöjen puitteissa ja ostaa ihmisille lahjaksi ei näiden toivomia asioita vaan uskonnollista materiaalia. Sen sijaan isäämme hän ei nyt äidin kuoleman jälkeen ole auttanut mitenkään ja kuulemma valehtelee asiaa ihmetteleville sukulaisille, miten hän ennen teki kaiken ja minä en mitään, joten nyt on minun vuoroni.
Sisareni on myös perännyt minulta myötätuntoa, koska hänen äitinsä on kuollut. Sen vuoksi minun tulisi kuulemma kuunnella vielä lisää hänen vuosikymmeniä jatkuneita sairausvalituksiaan. Sen sijaan minun kuulumisistani hän ei koskaan kysy mitään, jollei sitten "mitä kuuluu, minä olen niin sairas, blaa, blaa" -tyyliin.
En tiedä, uskooko hän itse näitä juttujaan vai onko hänen narsisminsa niin sisäsyntyistä ja persoonallisuutensa vääristynyt, ettei hän itsekään sitä tajua.
Narsisti käyttäytyy narsistisesti.
Eristää sinut muista ja kaikesta mikä on sun "omaa juttua" ja tuottaa sinulle iloa ja hyvää itsetuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni, epäilen nykyään ex-miehen olleen narsisti. Alussa mies vaikutti melkeinpä täydelliseltä, juuri sellaselta mieheltä, josta olin aina unelmoinut. Pikkuhiljaa miehen käytös kuitenkin muuttui, todella hienovaraisesti, etten sitä edes heti tajunnut. Mulla ei ois saanu olla oikeestaan mitään omaa elämää tai ystäviä ja kun tähän en täysin alistunu niin siitä seurasi riitoja. Koskaan miehessä ei ollut mitään vikaa, aina onnistui puhumaan niin, että vika oli joko minussa tai jossain muussa henkilössä, vaikkei näin siis todellisuudessa ollut. Hienosti ja hyvin hienovaraisesti tää mies myös onnistui romuttamaan itsetuntoni osittain ja sai joka kerta uskomaan, että oli kyse mistä tahansa niin miehessä ei koskaan mukamas ollut vikaa. Jos edes puhuin erosta, mies hetkellisesti muuttui ja kertoi mm. itkien, ettei voi elää ilman minua jne. Ja monta kertaa uskoin tuon kaiken, kunnes vihdoin tajusin, ettei tämmönen ole normaalia. Ero oli vaikea ja mies sanoi, että tulee tekemään elämästäni helv*ttiä jos lähden. Lähdin silti ja on kyllä yrittänyt pilata elämäni eron jälkeen, mutta nyt on löytänyt uuden uhrin ja minä olen sen myötä unohtunut.
Kai olet kertonut tälle uudelle?
Joo exät tulkitaan aina narsisteiksi, vaikka kyseessä normaali ero.
Mun kokemus työpaikan narsistista: puhuu jokaiselle sitä, mitä tämä haluaa kuulla. Sanoo päin naamaa toista ja selän takana aivan toista, koska hyödyntää jokaisen tilanteen itsensä kohottamiseen. Jos joskus jää kiinni jostain (varastamisesta vaikka) on tämä muiden vika. Syyttää muita ties mistä. KAIKKI on muiden vikaa. Normaali ihminen pyytää anteeksi ja joskus nauraa itselleen. Tai harmittelee, kuinka itse on jossain huono. Narsisti on sisältään lapsuuden kokemuksistaan johtuen niin rikki ja huonoitsetuntoinen, ettei kestä pisaraakaan itsensä mollaamista tai virheiden myöntämistä. Vaikeissa tilanteissa psykologisena reaktiona on vain kieltäminen, torjuminen ja muiden syyttäminen. Normaali ihminen edes jälkeenpäin tai edes jossain tilanteessa myöntää olleensa väärässä. Narsistin kanssa neuvotteluista ei ole mitään hyötyä, sillä hän ei kykene kompromisseihin, joissa hän olisikin väärässä tai luopuisi haluistaan. Valehtelee vaikka mieluummin, täysin ilman omantunnon tuskia. Koska muut ovat ansainneet valehtelun.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä näistä puhutaan vain parisuhteiden yhteydessä ja ratkaisuehdotus on silloin selkeä: Jätä se sika! Oma kokemukseni on kuitenkin hyvin itsekkäästä ja omaa etuaan raivokkaasti koko ajan tavoittelevasta sisaruksesta. Olen minäkin hänet "jättänyt", mutta se aiheuttaa aina ihmisissä tarvetta kysellä, enkö nyt kuitenkin voisi sopia jne. En voisi, en oman henkisen hyvinvointini takia. Eikä hän muutu, ei vaikka kuka toivoisi.
Sisareni siis on erittäin huomionhakuinen. Hän valittaa mielellään omia sairauksiaan, ennustaa kuolevansa milloin mihinkin oireeseen ja jos joku muu on jostain kipeä, hän pyrkii heti kertomaan, miten itse on vielä sairaampi. Esimerkki: Isämme sairastui syöpään, se leikattiin ja syöpä uusi. Sisareni kertoi heti, miten isäni syöpä on paljon vähäisempi asia kuin hänen omat sairautensa, joihin hän kuulemma sai "syöpälääkkeitä", vaikkei kyseessä olekaan syöpä.
Sisareni kokee vielä usean vuosikymmenen jälkeenkin katkeruutta siitä, että minä synnyin viemään hänen paikkansa nuorimpana lapsena. Hän oli teini-ikäinen syntyessäni. Hänellä oli vielä äitimme eläessä tapana kertoa, miten äidistä tuli lihava juuri minua odottaessaan (ei ollut totta), miten hänet syntyessäni jätettiin "yksin" kotiin (17-vuotiaan veljemme kanssa, kun äiti vietiin ambulanssilla synnytyssairaalaan), miten hän joutui sitten luopumaan huoneestaan minun hyväkseni (kun oli jo asunut monta vuotta poissa kotoa) jne. Minun vikani on myös se, ettei hän osaa juuri laittaa ruokaa. Koska siinä vaiheessa kun olin teini-ikäinen, aloin äidin apuna kokkailla innokkaasti kotona. Siinä meni siis jo kolmeakymmentä lähestyvän, muualla asuvan ihmisen mahdollisuudet oppia äitinsä polvella ruoanlaittoa.
Sisareni korostaa usein hyvin mielellään olevansa luonteeltaan "uhrautuvainen", tuntevansa turhaa syyllisyyttä asioista ja kärsivänsä ystäviensä ja meidän perheenjäsenten, varsinkin isän itsekkyydestä. Itse asiassa isä on hänen mukaansa narsisti. Hän harjoittaa mielellään hyvin julkista hyväntekeväisyyttä uskonnollisten järjestöjen puitteissa ja ostaa ihmisille lahjaksi ei näiden toivomia asioita vaan uskonnollista materiaalia. Sen sijaan isäämme hän ei nyt äidin kuoleman jälkeen ole auttanut mitenkään ja kuulemma valehtelee asiaa ihmetteleville sukulaisille, miten hän ennen teki kaiken ja minä en mitään, joten nyt on minun vuoroni.
Sisareni on myös perännyt minulta myötätuntoa, koska hänen äitinsä on kuollut. Sen vuoksi minun tulisi kuulemma kuunnella vielä lisää hänen vuosikymmeniä jatkuneita sairausvalituksiaan. Sen sijaan minun kuulumisistani hän ei koskaan kysy mitään, jollei sitten "mitä kuuluu, minä olen niin sairas, blaa, blaa" -tyyliin.
En tiedä, uskooko hän itse näitä juttujaan vai onko hänen narsisminsa niin sisäsyntyistä ja persoonallisuutensa vääristynyt, ettei hän itsekään sitä tajua.
Mun mielestä tuo ei ihan kuulosta narsistilta, vaan joltain muulta persoonallisuushäiriöltä ja erittäin katkeralta ihmiseltä. Narsisti kostaa ja tekee kaikkea myös piiloisesti. Koittaa toisinaan saada sinunkin kunnioituksen mukavilla teoillaan.
Vierailija kirjoitti:
Pitäs erottaa toisistaan aidosti diagnosoidut ja keittiöpsykologien omat kotidiagnoosit. Noin 99% tapauksista on jälkimmäisiä - erityisesti jos kyseessä on exä.
Silti v-mäisen (= väärän) ihmisen kanssa ei kannata elää - siihen aika täällä on vaan aivan liian lyhyt. Miten v-mäisyys ilmenee - mitä sillä on väliä - tärkeintä on se, et jos homma ei toimi itselle se ei toimi ja vastaus on diagnoosista riippumatta aina sama - pysy poissa jos et itse voi kestää. Naapurin Jaskan kokemukset ovat naapurin Jaskan kokemuksia. Toki yhteiset lapset tms. tekee kuvion aina vaikeammaksi, koska kokonaan sivuun siirtäminen on vaikeampaa, mut Jaska ei voi siinäkään auttaa - itse sekin on ratkaistava koska ainoastaan itse joutuu seuraukset kantamaan.
Kuinka monella narkilla on ihan oikea diagnoosi? Varmaan alle prosentilla. Miten ne saa tutkimuksiin, jos narsismiin kuuluu ajatus, että itsessä ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, narkki yleensä ajattelee olevansa joku yli-ihminen.
Eli valitettavasti usein on pakko tehdä itse diagnoosi. Mielestäni narkin käyttäytyminen on melko selvää ja helppo erottaa tavallisesta munapäästä. Usein kannattaa kysyä lapsuudesta, jos sieltä löytyy tunnekylmä vanhempi niin tod.näk narsismiin kasvaa.
Narsisti voi tarvittaessa esittää mukavaa ja ihanaa ihmistä, mutta sisältä hän on täysin tyhjä, kylmä ja muista piittaamaton. Ne harvat hetket, kun narkki rehellisesti paljastaa sisimpänsä naamion takaa, ovat hurjia ja jopa pelottavia.
Katkaisin juuri välit naraistiystävään,alkoi mustamaalaus heti,huvittavaa käytöstä,matki minua aivan kaikessa ja nyt olen muka kateellinen hänelle,en voinut kuin nauraa esim.sanoin hankkivamme auton(säästössä 40 000)seuraavana päivänä hän osti 6000€ auton velalla,syksyllä sanoin että maaliskuussa lähdemme 2 viikoksi thaimaaseen,seuraavan kerran nähdessä hän oli varannut maaliskuulle matkan thaimaaseen,hän asuu kuppaisessa vuokratalossa me velattomassa ja omaisuutta satoja tuhansia,mitä hän ei tiedä eikä tule tietåmäån.ikinä en olisi päivääkään niin pinnallinen kuin hän .luojan kiitos ohi,kunnianloukkaussyytteen saa muistoksi sanomisistaan :)
Vierailija kirjoitti:
Joo exät tulkitaan aina narsisteiksi, vaikka kyseessä normaali ero.
Mun kokemus työpaikan narsistista: puhuu jokaiselle sitä, mitä tämä haluaa kuulla. Sanoo päin naamaa toista ja selän takana aivan toista, koska hyödyntää jokaisen tilanteen itsensä kohottamiseen. Jos joskus jää kiinni jostain (varastamisesta vaikka) on tämä muiden vika. Syyttää muita ties mistä. KAIKKI on muiden vikaa. Normaali ihminen pyytää anteeksi ja joskus nauraa itselleen. Tai harmittelee, kuinka itse on jossain huono. Narsisti on sisältään lapsuuden kokemuksistaan johtuen niin rikki ja huonoitsetuntoinen, ettei kestä pisaraakaan itsensä mollaamista tai virheiden myöntämistä. Vaikeissa tilanteissa psykologisena reaktiona on vain kieltäminen, torjuminen ja muiden syyttäminen. Normaali ihminen edes jälkeenpäin tai edes jossain tilanteessa myöntää olleensa väärässä. Narsistin kanssa neuvotteluista ei ole mitään hyötyä, sillä hän ei kykene kompromisseihin, joissa hän olisikin väärässä tai luopuisi haluistaan. Valehtelee vaikka mieluummin, täysin ilman omantunnon tuskia. Koska muut ovat ansainneet valehtelun.
No mä oon seurustellu neljä kertaa enkä oo kaikkia exiä narsisteiks leimannu, ainoastaan tämän viimeisimmän exän, koska hän käytöksensä perusteella siltä vaikuttaa.
3
Hyvin moni käyttäytyy narsistisesti, varsinkin alle kolmikymppisenä. Yleensä narsistisuuden häviämistä pidetään henkisenä kasvuna. Itsekeskeisyys häviää ja ihminen tunnistaa oman vastuunsa myös lähimmäisistään. Kriisitilanteissa narsismi usein lisääntyy, se toimii "kuorena", jonka taustalla jokin muu henkinen ongelma. Myös esim addiktioissa narsismi kehittyy rinnalle ikäänkuin lisäsairaudeksi, tällöin se suojaa pohjimmaista sairautta, eli addiktia. Narsistisia persoonallisuushäiriöitä on useita, esim huomionhakuinen persoona, epävakaa persoona... Ja kaikilla eri alatyyppinsä ja sekoituksensa. Oireiden ilmenemistä voidaan luokitella 1-10 asteikolla, joista vain se "pahin" eli kymppi luokitellaan persoonallisuushäiriöksi. Useimpia ei kuitenkaan diagnosoida eikä se ole sairaus, vaan persoonallisuuden muoto.
Narsistisuutta on ihmisillä valitettavan paljon. Jokaisen kannattaisi analysoida näitä piirteitä myös itsestään. Mutta jokainen varmasti tietää ja tuntee vähintään yhden patologisen narsistinkin.
On muuten potaskaa, että väkivaltaisuus tai mustasukkaisuus liitetään narsismiin. Tällöin on usein taustalla jotain muuta. Sellaisia kirjoituksia näkee paljon.
Olen kerran lukenut täältä kirjoituksen, joka ilmeisesti oli narsistin itsensä kirjoittama. Hän esiintyi pelokkaana miehenä, jota mustasukkainen vaimo vainosi. Kyseli vinkkejä, miten juonia lapset mukaan salaiseen osoitteeseen, ettei vaimo pääsisi vainoamaan häntä ja hänen uutta perhettään. Täällä porukka sääli "uhria" ja ehdotteli miten lapset voidaan erottaa "pahalta äidiltä". Mies ei nähnyt mitään yhteyttä mustasukkaisuuden ja hänen salasuhteensa välillä, koska ei ollut tunnustanut sitä. Narsisti on liero, joka aina kääntää asiat päälaelleen ja projisoi pahuutensa lähimmäisiinsä. Itse on aina oikeutettu tekoihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella narkilla on ihan oikea diagnoosi? Varmaan alle prosentilla. Miten ne saa tutkimuksiin, jos narsismiin kuuluu ajatus, että itsessä ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, narkki yleensä ajattelee olevansa joku yli-ihminen.
Eli valitettavasti usein on pakko tehdä itse diagnoosi. Mielestäni narkin käyttäytyminen on melko selvää ja helppo erottaa tavallisesta munapäästä. Usein kannattaa kysyä lapsuudesta, jos sieltä löytyy tunnekylmä vanhempi niin tod.näk narsismiin kasvaa.Narsisti voi tarvittaessa esittää mukavaa ja ihanaa ihmistä, mutta sisältä hän on täysin tyhjä, kylmä ja muista piittaamaton. Ne harvat hetket, kun narkki rehellisesti paljastaa sisimpänsä naamion takaa, ovat hurjia ja jopa pelottavia.
Pakkomielteensä kullakin. Ja kuulostaa aika omnipotentilta (yli-ihmiseltä?) jos ihan vaan harrastuspohjalta kykenee diagnosoimaan ihmisiä - varsinkin kun ihan koulutetuilta ihmisiltäkin moinen kysyy aikaa. Mut mikäs mä olen väittelemään kotipsykologien kanssa - onhan osa sitäkin mieltä et nettipersoonallisuustestit toimii oikeesti (siis muuna kuin ajanvietteenä).
No edelleen kysymykseksi jää, et miten se maailma muuttuu, kun se itsetehty diagnoosi on kädessä - muuten kuin et voi netissä hakeutua virtuaalivertaistukeen. Jokaisessa mielen häiriössä on toki omat piirteensä, mutta kaikki on aina aika veteenpiirrettyä ja lopulta jokainen on yksilö. Myös yksilönä toisen ihmisen joutuu aina kohtaamaan. Jos yrittää taklata asioita standardimalleilla on hyvin nopiasti aika syvällä suossa - ja jos narsisteille olisikin standardimalli ei vastakappaleelle sitä ole.
En tiedä onko narsismia vai huonoa itsetuntoa/ahdistusta, mutta tulee lähinnä mieleen kyvyttömyys tavanomaiseen väittelyyn, pakonomainen tarve tietää kaikki, kyvyttömyys olla väärässä ja toisten ihmisten mielipiteiden tuomitseminen/lyttääminen. Myös tietty mitätöinti, neuvominen ja vastaava tulee mieleen.
Tässä kuvaus ex-työkaveristani ja aika paljon narsistisia piirteitä tässä mielestäni täyttyy;
Tuli töihin ennen sianpierua eli heti kun se oli sallittua (klo 6) ja oli naama norsun veellä, kun osa porukkaa saapui puoli yhdeksän aikaan (aamuliukuma yhdeksään) ja huokaili raskaasti ja marttyrimaisesti selitti miten on ehtinyt jo tehdä sen ja sen työn, kun muut vielä makaavat. Pois lähti töistä toki heti, kun liukuma sen salli, koska hänellä on lapset kotona ja liuta kotitöitä (lapset 18 ja 16v). Ei ikinä antanut arvoa muille kuin itselleen ja itseään muistikin kehua joka käänteessä, jos esimies antoi tunnustusta jollekin tämän hyvin tehdystä työstä niin tämä puhisi naama punaisena ja haukkui kehuttua työntekijää joka välissä. Puhui aina vain itsestään ja lapsistaan ja jos joku muu kertoi omista asioistaan niin ei kuunnellut vaan räpläsi puhelintaan tai saattoi vaikka poistua paikalta kesken lauseen.
Minulla oli huonoja kokemuksia narsistista ja ajauduin porukkaan joka perusti Narsistien uhrien tuki RYn.
Totuus nyt olikin, että tuo porukka oli itse kovin narsistista ja väänsivät ihan oman diagnostiikan narskuille.
Kuitenkin minuun vaikuttanut narsisti oli saanut paperitkin asiasta, oli jopa ylpeä.
Lähdin tuosta porukasta heti. RAY antoi porukalle rahaa suunnilleen heti.
Raimo Mäkelä on haastatellut minua kirjoihinsa ja tiedän asiasta itsekin jotain. Narsisti on yleensä se kenestä viimeksi ulkopuolinen ihminen osaisi mitään epäillä. Elämän kokemus toki auttaa, ylimukavat tyypit on vaarallisia.
Narsisti on aluksi valovoimainen persoona, viehättävä, "unelmien täyttymys". Saatuaan uhrista tiukan otteen, alkaa systemaattinen sortaminen, alistaminen, mitätöinti. Aluksi uhri ei voi uskoa todeksi tätä törkeää käytöstä tästä ihanasta ihmisestä. Se alkaa hienovaraisesti piilovittuilulla jättäen uhrin miettimään: "tarkoittiko tuo todella asian niin kuin sen ymmärsin?" Joo kyllä tarkoitti, asiassa kuitenkin sen verran tulkinnanvaraa että uhri saattaa alkaa epäilemään omaa mielenterveyttään. Narsisti tarttuu myös tähän ja alkaa uhrin syyllistäminen "hulluksi" ja "mielipuoleksi". Uhrin yrittäessä irrottautua suhteesta, narsisti näennäisesti "romahtaa", vuodattaa krokotiilin kyyneleitä, vetoaa tunteisiin, lupaa parantaa tapansa. Jos tämä ei tehoa enää, alkaa uhkailu, aikoo tehdä uhrin elämästä helvettiä jne. Ja ei, ei pysty elämään narsistin kanssa, kannattaa häipyä hyvissä ajoin kun epäilykset heräävät ja luottaa vaistoihin ne useimmiten osoittautuvat oikeiksi.