Olen itsekäs hedonisti, mutta kaipaan moraalijärjestelmää tuekseni. Onko sinulla suositella sopivaa?
Olen periaatteellinen ihminen mutta en moraalisessa mielessä. Haluan kohdella ystäviäni hyvin, enkä halua joutua vaikeuksiin, mutta esimerkiksi kierrättämisestä en perusta ja lataan netistä sisältöä laittomasti mielin määrin. Eläinten kärsimykset eivät kiinnosta, ja muutenkin mietin aina ensin omaa etuani. Kristinuskon ns. orjamoraali lähinnä ällöttää.
Kaipaisin kuitenkin jonkinlaista moraalista järjestelmää elämääni. Tuntuu oudolta, kun tietyissä asioissa minulla on vahva kanta, jota voi pitää eettisenä eli oikean ja väärän kysymyksiin liittyvänä (mm. antinatalismi) mutta monissa muissa yhteyksissä pidän itseäni amoraalisena, eli moraalilla ei ole minulle merkitystä enkä mieti, mikä on "oikein" vaan lähinnä mitä haluan ja miten voin saada sen. Tämä ristiriita hämmentää.
Onko olemassa moraalijärjestelmää, joka sopisi kaltaiselleni ihmiselle? Satanismi?
Kommentit (52)
Kyllä se Raamattu paras olis sullekin. Tottakai ihminen haluaisi itse päättää mikä on oikein ja noudattaa vaan niitä " sääntöjä", jotka sopii itselle. Kymmenen käskyä on tarkoitettu sekä itsen, että lähimmäisten parhaaksi ja suojelemiseksi. Ja vahvan tulee suojella heikompaa.
Vierailija kirjoitti:

En nyt äkkiä keksi, miksi juuri seemiläisen paimentolaiskansan vuosituhansia vanha, naurettavia yliluonnollisia uskomuksia ja fantasiaa vilisevä uskonnollinen teksti olisi hyvä perusta moraalijärjestelmälle. -ap
Satanismi toimii. Kristinusko on huuhaata.
Kultainen leikkaus on kaikessa.
Muita samassa tilanteessa? Tuskin olen ainoa, kun miettii, miten itsekkäiksi nykyisin ihmisiä haukutaan. -ap
Juuri tuollaiset ihmiset ovat syynä siihen, että maailma on sellainen kakka paikka kuin se on. Minä taistelen paremman puolesta, pidän huolta läheisistä, teen vapaaehtoistyötä ja teen osani sen vuoksi, että ihmisten ei tarvitsisi kärsiä niin paljoa.
Kun itse kohtaat elämässäsi tilanteen jolloin tarvitset apua, niin kummasti alkaa toisten epäitsekkäät teot kelpaamaan, vaikka itse et niitä muille antaisikaan.

Eli mikä on tarjoamasi ratkaisu? -ap
Budhalaisuus. Ei tarvitse uskoa jumalolentoihin.
Ja sanottakoon, että vastavuoroisuus on minulle hyvin tärkeää, ja kannatan kyllä molemminpuolista apua, koska siitä on kaikille hyötyä. Haluan antaa sen verran apua, että voin sitä odottaa itsekin saavani. Tämä ei nyt vielä ole mikään moraalisysteemi. Mutta sitten kun tullaan esimerkiksi eläinetiikan alueelle, eli saako eläimille aiheuttaa kärsimystä ja kuolemaa kulinaristisista syistä, siihen minulla ei ole mitään eettistä kantaa. Eläimet eivät aiheuta minulle mitään uhkaa, eikä minulle koidu lihan syömisestä muuta haittaa kuin kohonnut syöpäriski, joten en pysty selittämään itselleni, miksen lihaa söisi. -ap
Vierailija kirjoitti:
Panteismi
Ei ole moraalijärjestelmä. -ap
Vierailija kirjoitti:
Budhalaisuus. Ei tarvitse uskoa jumalolentoihin.
En ole etsimässä uskontoa vaan moraalijärjestelmää. Miksi arvelet juuri buddhalaisuuden sopivan minunlaiselleni ihmiselle? -ap

En ole tuo alkuperäinen buddhismia ehdottanut, mutta muistutan sinua, ja minusta buddhismi toimii minulla oikein hyvin. Sen kantava ajatus on oman mielen hallinta, ei niinkään mikään sääntöjärjestelmän oppiminen. Tavoitteena on toki lempeyden ja tasapainon tavoittelu, mutta oman mielen ymmärtämisen ja hallinnan kautta. Eli moraalinen palkinto tulee tavallaan itsestään harjoittelun kautta. Ja harjoittelun tahdin ja tavoitteet määrää kukin itse. Tavoitteena on totuus ja elämän ymmärtäminen ilman päälleliimattuja arvovalintoja. Luulenpa silti, että jos tuolle tielle lähdet, alat lopulta ajatella myös mm. eläinten kärsimystä eri tavalla kuin nykyään. Hedonismi ei nimittäin tuo syvää tyydytystä kenellekään, ja itseymmärryksen lisääntyessä asian sisäistää kivutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se Raamattu paras olis sullekin. Tottakai ihminen haluaisi itse päättää mikä on oikein ja noudattaa vaan niitä " sääntöjä", jotka sopii itselle. Kymmenen käskyä on tarkoitettu sekä itsen, että lähimmäisten parhaaksi ja suojelemiseksi. Ja vahvan tulee suojella heikompaa.
En nyt äkkiä keksi, miksi juuri seemiläisen paimentolaiskansan vuosituhansia vanha, naurettavia yliluonnollisia uskomuksia ja fantasiaa vilisevä uskonnollinen teksti olisi hyvä perusta moraalijärjestelmälle. -ap
Miksi harhaisten hokkuspokkussetien satanismi olisi yhtään sen parempi? Samaa scheissea, fantasiaa ja yliluonnollisuutta ja pohjautuu ko. seemiläisen paimentolaiskansan lanseeraamaan maailmankuvaan. Olet väsyttävä, ap.

Tämä on mielenkiintoinen lähestymistapa ja tavallaan ohittaa koko ongelman. Olen kyllä harjoittanut meditointia ja tutustunut mm. stoalaisuuteen, jossa on paljon yhtymäkohtia buddhalaisuuteen esimerkiksi juuri tuon oman mielen hallinnan ja hyväksymisen kohdalla. Kuitenkaan kumpikaan oppi ei tarjoa vastausta siihen, miksi esimerkiksi juuri lempeys muita kohtaan olisi tavoittelemisen arvoista. Stoalaisuus olettaa, että moraali tulee jumalilta ja se siitä, ja buddhalaisuudessa kaiketi uskotaan, että moraalinen käyttäytyminen vain nousee ihmisestä itsestään, kun tarpeeksi kilvoittelee, mikä on minusta aika optimistinen näkemys.
Onko joku lukenut Kurt Baierin teoksia: https://en.wikipedia.org/wiki/Kurt_Baier? Törmäsin tyyppiin selvitellessäni eettistä egoismia ja oman edun tavoittelun ja moraalin ristiriitoja. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se Raamattu paras olis sullekin. Tottakai ihminen haluaisi itse päättää mikä on oikein ja noudattaa vaan niitä " sääntöjä", jotka sopii itselle. Kymmenen käskyä on tarkoitettu sekä itsen, että lähimmäisten parhaaksi ja suojelemiseksi. Ja vahvan tulee suojella heikompaa.
En nyt äkkiä keksi, miksi juuri seemiläisen paimentolaiskansan vuosituhansia vanha, naurettavia yliluonnollisia uskomuksia ja fantasiaa vilisevä uskonnollinen teksti olisi hyvä perusta moraalijärjestelmälle. -ap
Miksi harhaisten hokkuspokkussetien satanismi olisi yhtään sen parempi? Samaa scheissea, fantasiaa ja yliluonnollisuutta ja pohjautuu ko. seemiläisen paimentolaiskansan lanseeraamaan maailmankuvaan. Olet väsyttävä, ap.
Satanismi ei kyllä minun tietääkseni sisällä mitään yliluonnollisia uskomuksia, ja se pohjautuu kristinuskoon vain siinä mielessä, että se kehittyi vastustamaan kristinuskon moraalikäsitystä. -ap
Täällä vähän samanlaisia ajatuksia, muttei läheskään niin pitkälle vietyinä kuin sinulla. Olen sisäistänyt valitettavan voimakkaan uskon vapaisiin valintoihin, minkä vuoksi minun on usein hankalaa tuntea empatiaa ongelmistaan valittavia ihmisiä kohtaan. Sen sijaan vaistojaan seuraavia eläimiä kohtaan tunnen suurta myötätuntoa ja myös niitä ihmisiä, joiden katson olevan syyttömiä ongelmiinsa.
Halveksun yleistä käsitystä "moraalisesta toiminnasta" rikkomattomana ja loukkaamattomana sääntönä. Kuitenkin näitä sääntöjä tarvitaan sekasorron välttämiseksi, sillä vapaista valinnoista huolimatta ihmiset mitä todennäköisimmin toimisivat muutoin itsekkäiden halujensa mukaan. Henkilökohtaisesti toiminkin monesti itsekkäästi ja edistääkseni omia pyrkimyksiäni. Tarjoan ja annan esimerkiksi apuani lähinnä silloin, kun joku sen mielestäni ansaitsee, mutta saatan itse pyytää apua silloinkin, kun en sitä ansaitsisi. Käytän surutta kaikki mahdolliset keinot oman etuni edistämiseksi.
Kykenen kyllä epäitsekkäisiinkin tekoihin, mutta jos joudun valitsemaan, valitsen oman parhaani. Tästä huolimatta tunnen syvää inhoa ja vastenmielisyyttä esimerkiksi raiskaajia kohtaan. Ristiriitani syntyy siitä, että sallin itselleni itsekkään toiminnan, mutten muille. Jos universaaleja moraalisääntöjä ei ole, miksi mikään teko olisi paheksuttava? Jos rikoksentekijä seuraa omia itsekkäitä vaistojaan, eikö minun pitäisi tuntea empatiaa myös häntä kohtaan, kun häntä rangaistaan?
Annoin ehkä itsestäni vähän rosoisen käsityksen. Oikeasti amoralismini ei juurikaan näy päälle päin, koska noudatan useimpia lakeja, pidän yllä lämpimiä ystävyyssuhteita, maksan veroni ja niin edelleen. Suuin osa tiukkaa moraalisäännöstöä noudattavista ihmisistä ei kuitenkaan lahjoita hyväntekeväisyyteen, ryhdy vegaaniksi ja niin edelleen. Ulkomaailman kannalta ei ainakaan tällä hetkellä ole välttämätöntä, että löydän moraalisen struktuurin ajatteluuni. Lähinnä ihmiset, jotka tuntevat minut hyvin, tietävät turhautumiseni ja moraalisen piittaamattomuuteni. Itseäni varten sitä tässä etsin. -ap
Miksi sinä et noudata Sanoma Osakeyhtiön ja Helsingin Sanomien moraalijärjestelmää? Olet silloin aina oikeassa ja elämäsi on helppoa. Sinun ei tarvitse huolehtia ja miettiä maailman ja Suomen tapahtumien syy- ja seuraussuhteita. Älä ajattele. Helsingin Sanomien älykäs ja nuorekas toimittajakunta tekee sen puolestasi. Liity johtavan mediatalon moraalijärjestelmään. Se on sinun etusi mukaista. Mielestämme.
nosto