Olen miettinyt häipymistä, jättäisin lapset miehelle
Elämäni on vailla tarkoitusta, olen joka päivä vihainen. En saa tehdä mitään ilman lapsia. Esikoinen on kolme, kuopus yksivuotias. Tulevaisuus näyttää mustalta, en jaksa enää. Onko lapsille suurempi trauma että lähden, vai se että huudan heille joka päivä inhoavani heitä. En saa nukkua yölläkään kun kuopus valvottaa.
Kommentit (49)
Nyt mies ottamaan enemmän vastuuta lapsista. Jokainen, myös äiti, tarvitsee joskus kunnolla unta ja omaa aikaa. Kyllä se pää hajoaa (paitsi av:n täydellisillä mutseilla) jos elämä rajoittuu kotiin ja lapsiin.
En silti eroakaan pidä minään saatanasta seuraavana. Eihän se vanhempi mihinkään elämästä katoa ja ainakin se lastenhoito tulee tasa-arvoisemmaksi (ainakin viikko-viikko-systeemillä).
Eikö teillä ole isovanhempia/kummeja/ystäviä lähellä joille lapset voisi antaa välillä hoitoon.
Etkö käy harrastuksissatai ystävien kanssa jossain ja mies hoitaa lapsia?
Kerran kuukaudessa lapset yökylään (tai itse yökylään ja lapset isän kanssa kotiin) ja itselle kunnon nollaus siten mikä parhaalta tuntuu (nukkuminen, baari-ilta, ystävien kanssa hengailu, shoppailu, netflix maraton tms.)
Joka lapsia hankkii, on velvollinen heitä rakastamaan. Eikä kiljumaan vihaa. Ei lapsia ole pakko hankkia! Hoida itse asiassa kuntoon, ap. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Eli järjestä lepohetkiä, tai mene töihin, mitä vain mikä parantaa lasten olosuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Joka lapsia hankkii, on velvollinen heitä rakastamaan. Eikä kiljumaan vihaa. Ei lapsia ole pakko hankkia! Hoida itse asiassa kuntoon, ap. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Eli järjestä lepohetkiä, tai mene töihin, mitä vain mikä parantaa lasten olosuhteita.
Miten järjestää niitä jos mies ei suostu kantamaan vastuuta lapsista tai kuten ap sanoi, ei suostu maksamaan päivähoitomaksujaan jos ap menisi töihin?
Sinällään siinä tapauksessa näkisin eron ainoaksi vaihtoehdoksi. Vaikka mies ei ottaisi lapsia viikonlopuiksi, olisi ap:lla mahdollisuus tukiperheeseen.
Suosittelen kokeilemaan SSRI lääkitystä. Itse olin myös kuin viulunkieli, koko ajan räjähdysaltis ja todella stressaantunut. Olin ihan romuna kun en jaksanut lasta ollenkaan. Koetin kaikki "vaihtoehtohoidot", ruokavaliot, liikunnan, levon jne. mutta ei auttanut. Aloitin lääkityksen kuukausi sitten ja kas, jaksan lapsen kiukutteluja ihan eri tavalla. On tasoittanut mielialan vaihteluita eikä tarvitse koko ajan pelätä niitä. Lääkitys on pienellä annoksella, ei muuta persoonallisuutta millään tavalla, mutta aivot saavat levätä ja olo on vakaa. Muutenkin näkee asiat taas oikeassa mittakaavassa. Pääasia että saa tuon kierteen poikki ettei mene pahemmaksi ja lääkityksen turvin voi taas luottamaan itseensä.
Itsekin olin jossain vaiheessa lähdössä lätkimään. Nyt harmittaa etten aiemmin aloittanut lääkitystä, suotta olin ennakkoluuloinen!
Kiitos taas näistä viesteistä.....näin miehenä on hyödyllistä vierailla toisinaan näillä sivuilla. Pysyy mielessä miksi en halua tehdä vauvaa naisen kaa? Tätä just tarkotan kun sanon että nykypäivän naisista ei oo oikein mihinkään. Heti kakkulit housussa kun vauva kerran itkasee. Säälittävää!
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas näistä viesteistä.....näin miehenä on hyödyllistä vierailla toisinaan näillä sivuilla. Pysyy mielessä miksi en halua tehdä vauvaa naisen kaa? Tätä just tarkotan kun sanon että nykypäivän naisista ei oo oikein mihinkään. Heti kakkulit housussa kun vauva kerran itkasee. Säälittävää!
Ihan todella hyvä asia, jos et koskaan lisäänny.
Menet töihin niin pakkohan ne lapset on laittaa päiväkotiin. Jos mies ei halua maksaa päiväkotimaksuja niin jääköön hän kotiin lasten kanssa.
Jotenkin mun on vaikea antaa sympatiaa teille väsyneille äideille joiden on ollut pakko puskea ne lapset maailmaan pienellä ikäerolla. Kyllähän se lapsiarki on tullut sen esikoisen kanssa tutuksi. Ei varmaan tullut yllätyksenä ettei kahden pienen kanssa ainankaan helpompaa ole.
Hyvä, että hankit apua. Kenenkään lapsen ei tarvitse kuunnella tuollaista kiukuttelua omalta vanhemmaltaan.