Jos ei saa omalta isältä huomiota, hakee miesten huomiota lopun elämäänsä??

Se on tullut joskus ystävieni kanssa esille, että se millainen isä on ollut, vaikuttaa siihen miten suhtautuu auktoriteetteihin. Osa ystävistäni ei selvästikään osaa/osannut suhtautua (vanhempiin ja miespuolisiin) opettajiin, professoreihin, työnantajiin yms. tasavertaisesti. Minä osaan. Tarkoitan siis, että en mene lukkoon, vaan osaan sanoa mielipiteeni, ja suhtaudun heihin kuin ihmisiin, ja oletan heidän kuuntelevan minua. Ja niinpä he sitten kuuntelevat:)



Sillä, että oma isäni on aina ollut erittäin kannustava ja on uskonut minuun erittäin paljon, on ihan taatusi ollut suuri merkitys tähän. Surullisen monilla ystävistäni isä on ollut ihan kokonaan poissa kuvioista tai sitten suhde on jotenkin etäinen tai vaikea.



Muunlaisiin mieskuvioihinkin nämä jutut varmasti vaikuttavat, mutta en omasta tuttavapiiristäni ole huomannut yhtä selvää vaikutusta.

ihan turhaan pokkuroidessa ja nöyristellessä vanhempien miesten edessä. En osannut suhtautua luontevasti ja miten olisinkaan, kun oma isä lähti lätkimään perheestämme jo kun olin vauva.



Samoin kyllä seksin kautta on tullut haettua sitä hellyyttä ja hyväksyntää, muta sitoutumaan musta ei ole ollut. :(

Minulla on ollut erittäin huono ja etäinen isä-suhde. Pelkäsin isää lapsena hurjasti, saattoi lyödä, tukistaa tms. Ainut, milla sai rakkautta, oli menestyminen opinnoissa. Ja sitä olen totisesti tehnyt... Siitä ei tässä enempää.



Miesten huomiota olen hakenut, mutta olin nuorena niin ujo ja arka, että sitä huomion hakua ei kyllä kukaan huomannut. Menin naimisiin ensimmäisen varsinaisen poikaystäväni kanssa, ja vuosia ripustauduin häneen. Jätin oman elämän elämättä.



Sattui vaan hyvä tuuri siinä mielessä, että mieheni ei ole väkivaltainen, alkoholisti tai mitään muuta. Ja antaa minun mennä miten haluan. Viimeiset vuodet on kuitenkin käyty kädenvääntöä, sillä olen oppinut itsenäiseksi ja vahvistunut. Aikaisemmin olisin pelännyt hirmuisesti, että jos jään yksin, en kelpaa kenellekään enää. Ei kiinnosta enää, yksinkin voisin elää. Itsenäistymiseni lähes suisti meidät eroon, minun takiani.



Mutta mieheni on ollut minulle pelastus. Vaikka hänessä on huonot puolensa, hän on kannustanut ja antanut minun kasvaa. Olen oikeasti kehittynyt hänen ansiostaan. Yhdessä olemme olleet 14 vuotta.



Aikaisemmin oli kamala flirtti baareissa, vaikka koskaan en ole mennyt muiden kanssa sänkyyn. Ei kiinnosta enää moinen, en tarvitse muiden huomiota.



Lieneekö syynä, että annoin anteeksi isälleni? Hän oli niin hyvä isä kuin osasi, mutta parempaan ei pystynyt.

Oma isäni hylkäsi, kun olin 5. Ei sen jälkeen pitänyt mitään yhteyttä.. Olenkin aina seurustellut vanhempien miesten kanssa, hakenut huomiota pukeutumiselle, kiukuttelulla ym. varsinkin humalassa.



Huomionhaku loppui kuin seinään, kun sain ensimmäisen lapsen.

olin isän tyttö ja isän tukema ja ihailema. En kaipaa huomiota muilta kuin omalta mieheltäni, olen itsevarma ja pärjään hyvin työelämässä välillä aika miehisessä ympäristössä.



Ystäväni kaipasi aina isäänsä, joka juopotteli. Seurusteli milloin kenenkin kanssa ja yleensä itseään tosi paljon vanhempien miesten kanssa. Mutta hänkin on nykyään ihan onnellinen ja tasapainoisessa suhteessa. Ei nämä mitään lopullisia kohtaloita ole. Ihmiset voivat kasvaa elämänsä aikana ja huomata oman käytöksensä syyt ja seuraukset.

Työpaikalla nuori nainen hakee aivan huomiota herättävästi kaikkien miespuolisten kollegoiden huomiota ja joutuu paniikkiin, jos naispuoliset työtoverit yrittävät tulla juttusille. Jne. Näitä vastaavia tapauksia on samanlaisia vuosien mittaan tullut vastaan useita ja kaikissa on taustalla jollakin tavalla puutteellinen//vääristynyt isäsuhde.

esitän ettei ole väliä, miten miehet suhtautuu. mutta oikeesti on. kauhee tarve olla seksikäs. tätähän en tunnusta jos multa kysytään...

oma ei ole ollut kauheesti kuvioissa. muuten ku myöhemmin vähän niinku " kaverina"

koko aikuisiän ns ylikorostuneella maksuliinisuudella. Usein vaikeuksia rakentaa rakastava ja pitkä ihmissuhde. Puhutaan ns Don Juan syndroomasta vai mikä se olikaan.



Tällaisilla miehillä vaikeuksia näyttää tunteitaan ja herkkyyttään.

Minä:

Isäni lähti kun olin alle 2-vuotias, sseuraavaksi tuli mutsia hakkaava ja pettävä isäpuoli ja sen jälkeen vaihtuvia isäpuolia. Neitsyys meni 16-vuotiaana kännissä tuntemattomalle, eka seurustelu 18-22v., petin kerran, mies ilmeisesti useammankin, mies löi, jätin hänet, nyt sinkkuna 1,5v, muutamia yhdenillanjuttujakin on mahtunut matkan varrelle.



Kaverit:

1) Käsittääkseni suht onnellinen ydinperhe, hyvät välit isään. Neitsyys meni 15-vuotiaana kännissä tuntemattomalle, eka seurustelu 16-22v., petti pari kertaa, mies joi, vei rahat, petti ja löi, oli sinkkuna vajaan vuoden minkä aikana suhteita useisiin miehiin, myös varattuihin, nyt suhteessa väkivaltaisen ja mustasukkaisen miehen kanssa, pettää miestä melkein aina kun on tilaisuus.



2) Ydinperhe, vanhempien silmäterä. Neitsyys meni 15-vuotiaana kännissä tuntemattomalle, eka seurustelu 16-20v., heti putkeen toinen seurustelu 20-22v., heti taas kolmas, huomattavasti vanhempi mies 22-23v, petti miestä nyksän kanssa, jonka nyt yhdessä. Lisäksi parikymmentä yhdenyönjuttua, yleensä huomattavasti vanhempiin miehiin.



3) Avioerolapsi, isäpuoli ollut väkivaltainen. Neitsyys meni kännissä tuntemattomalla iässä 16v., sen jälkeen ollut yksi seurustelun tynkä. Elää yksin ja valittaa ettei saa ketään.



4) Ydinperhe. 1 lyhytkestoinen suhde takana, tietääkseni edelleenkin neitsyt. Ei ole kovin kiinnostunut miehistä ainakaan omien sanojensa mukaan.



5) Ydinperhe. Neitsyys meni 14veenä nettitutulle, ollut satoja miessuhteita, myös esim. isän työkavereita on tullut hoideltua liuta. Useita seurusteluja, joiden aikana on jatkuvasti kuitenkin pettänyt, suhteita rikollisiin, huumeidenkäyttäjiin jne.



6) Ydinperhe. Neitsyys meni 15-vuotiaana koulukaverin kanssa, sen jälkeen ollut useita suhteita ja yhdenillanjuttuja vanhempien miesten kanssa, esim. 15-vuotiaana n. 35-vuotiaan miehen kanssa puolen vuoden seksisuhde. Nyt suhteessa omanikäisen miehen kanssa.

.

.

.

.

Että vaikea on sanoa, mikä pelkän isäsuhteen merkitys on. Itse en ehkä oikein luota miehiin enkä arvosta heitä kovin paljon, mutta en myöskään tavoittele huomiota (pikemminkin kiusaannun siitä) tai jakele ympäriinsä.

Kun on tutkittu poikkeuksellisen hyvin menestyneitä (esim. yritysjohdossa olevia) ihmisiä, ainoa yhteinen tekijä näiden naisten elämässä on ollut se, että he ovat saaneet isältään paljon positiivista huomiota ja kannustusta.



Eli isäsuhteella saattaa olla vaikutusta myös yleiseen elämässä ja työelämässä menestymiseen.

Hirveetä kattoo, kun niille ei riitä mikään ja sisimissään ne on onnettomia juuri siitä syystä.

Sen sijaan olen miesten seurassa (tai ainakin tällainen mielikuva minusta muodostuu) hyvä jätkä, karsi muija, vaikken haluaisikaan. En olisi selvinnyt lapsuudenkodissani, jos olisi keskittynyt vaalimaan naisellisiksi leimattuja piirteitä kuten avuttomuutta, syrjäänvetäytyvyyttä ja myöntyväisyyttä.



Tapasin vasta 23-vuotiaana itseäni 10 vuotta vanhemman miehen, jolla oli riittävästi kanttia kestää vahvaa ja määräilemätöntä luonnettani, epäsovinnaista ja vaativaa huumoriani, ja itsetuntoa olla vaatimatta naiselta jatkuvaa ihailua ja ylöspäin katsomista. Mentiin vuoden sisään naimisiin, kaikkien kauhuksi, ja pian juhlitaan 7-vuotishääpäivää.

koskemaan sukupuoliryhmää, joka on hajanainen mm. seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Ts. on olemassa isättömiä naisia, jotka ovat lesboja jne. Kyse on henkilöistä eikä lainalaisista muuttujista tilastoissa.



Itse koen varttuneeni hyvin ilman isäni huomiota. Alusta lähtien oli selvää, että kasvan yksinhuoltajaperheessä eli esim. minkäänlaista isän huomion menetystä en ole kokenut vanhemmalla iällä.



Se ei ole vaikuttanut tässä ketjussa kuvailemallanne tavalla sukupuolisuhteisiin, perheen muodostamiseen, koulutustaustaan, aatemaailmaan jne. Pikemminkin koen tulevani hyvin toimeen miesten kanssa tavallisten kaveri-ja ystävyyssuhteiden tasolla. Ei kyse ole aina siitä että nainen on alistetumpi ja heikompi kuin mies. Mitä sitten isättömistä pojista tulee? Naisten miellyttäjiä?

jos tyttö on kokenut hyväksyntää omalta isältään, odottaa sitä myös mieheltään eikä hyväksy kohdeltavan itseään huonosti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että isätön lapsi ei voisi toimia samoin. Hänen omanarvontunteensa on syntynyt ja kehittynyt muiden ihmissuhteiden kautta.



Mutta jos lapsella on isä, joka kohtelee huonosti, tyttö usein ajautuu varhaisiin seksisuhteisiin ja etsii niistä hyväksyntää.

isäni tuttava kysyi minulta poikaystävästä. Isäni vastasi puolestani, että eihän tuollainen ketään saa... Hymyilin vaan, vaikka pahaa teki. Seurustelin silloin salaa ukkomiehen kanssa...



Kun olin pieni, isäni leikki minun ja sisarusteni kanssa usein, mutta en muista kuulleeni kehuja mistään asiasta. Kerran äitinikin sanoi, että pienimmästä sisarestani tulee nätti, eikä niinkuin minusta.



Varmaan myös koulukiusaaminen sai itsetunnon niin alas, että hain/haen kovasti miehiltä hyväksyntää.

Toisaalta taas luulen aina, että miehet kiusallaan kiinnostuvat jotta voivat sitten nauraa ja pilkata minua kun totuus selviää. Eli en usko, että minusta pidetään sellaisena kuin olen.

Meillä vain poikien touhut kiinnosti, joten itsestäkin tuli poikatyttö. Piti pelata fudista, kiivetä puuhun ja tapella, että isä olisi huomannut.



Mutta ei silti huomaa edelleenkään kuin keittiöpiikana.

siihen mihin suuntaan elämä menee. Kaikestahan voisi syyttää huonoa lapsuutta, ikkuna oli metsään päin, lelut naulattu patteriin kiinni, isältä ei saanut huomiota ja sen takia minusta tuli automaattisesti isona vankilassa istuva pirihuora, itse en voinut asialle mitään.



Mutta toisaalta... Kyllä tuossa voi olla peräkin. Jos muutenkaan ei ole mahdollista rakentaa vahvaa itsetuntoa, niin varmasti voi olla helpommin altis hakemaan huomiota vahingollisilla tavoilla. Huomaan tämän piirteen itsessäni ja lähipiirin muissakin isättömissä. Mutta ehkä voisi sanoa, että liittyy enemmän nuoruusikään ja ainakin itse olen aikuistuttuani enemmän ja enemmän löytänyt oman paikkani ja huomannut olevani arvokas sellaisena kuin olen.

Minusta pitää paikkansa. Ellei elämässä ole ollut toista miehen mallia, joka on sinua huomioinut ja pitänyt arvossa.



Minulla oli aina kylmä ja kohtuuton isä. Hän ei juuri koskaan huomioinut minua, haukkui, vähätteli, oli etäinen. Naiseksi kasvamiseni oli hänelle täysin sietämätöntä. Isäni kohteli myös äitiäni huonosti, ei ollut koskaan romanttinen vaan aina arvosteleva, petti äitiä, haukkui häntä, oli täysin kohtuuton.



Ja minä olen aina etsinyt samanlaisia miehiä, jotta saisin " isäni korvikkeen" rakastamaan minua. Mutta eivät he koskaan rakasta, kohtelevat vaan p*skasti.



Usein vieläkin nyt aikuisena itken, kun mieheni kohtelee minua todella huonosti. Ensin itken mieheni tekoja ja jossain vaiheessa nyyhkytän yksikseni lohduttomasti ja mietin: mikset isä koskaan huomioinut minua, rakastanut minua, mikset ollut minusta koskaan ylpeä? Ehkä jos olisit rakastanut niin minun olisi käynyt toisin. Olisin uskonut ansaitsevani rakkautta ja kunnioitusta.



Se tapa, jolla vanhempamme kohtelevat meitä jättää meihin ikuiset jäljet. Osa meistä jää loppuelämäkseen vajaiksi, osa onneksi uskoo ansaitsevansa parempaa.



Minä tiedän nyt, että ansaitsisin parempaa. Mutta nyt se on myöhäistä. Olen tässä kelvottomassa avioliitossa enkä uskontoni takia voi erota.

...mulla oli ailahtelevainen ja lapsellinen isä joka ei kantanut vastuuta perheestään ja jätti kaiken vastuun äidillemme, vaikka ei se kyllä mitään varsinaista hirveän pahaa koskaan tehnyt. Teininä annoin pillua kaikille miehille jotka pyysi ja nyt aikuisena on tosi vaikea kunnioittaa miehiä, kun pidän niitä pohjimmiltaan pelkkinä vätyksinä ja naisten riesoina. Toivottavasti pääsen tästä ajatuksesta, kun nyt mulla on pieni poika.