Jos ei saa omalta isältä huomiota, hakee miesten huomiota lopun elämäänsä??

isän huomiota ja se huomaa vielä aikuisenakin. Olin murrösiässä ja myöhemminkin todella herkästi riippuvainen miehistä ja " retkahdin" jatkuvasti johonkin uuteen tyyppiin. Veljeni taas ovat aikuisenakin hyvin epävarmoja itsestään miehinä.

Lapsena olin isäni lempilapsi ja todellinen " isin tyttö" . Teini-iässä en enää saanut huomiota sillä isäni työnkuva muuttui ja myöhäisteini-iässä ollessani hän perusti oman firman eli oli töissä 7 pv/vko. Juuri silloin kuin olisin isäni huomiota tarvinnut ja muutenkin olisin kaivannut hänen tukeaan naiseksi kasvaessa. Yhteisen ajan puute johti siihen, että etäännyimme henkisesti toisistamme.



Murrosiästä lähtien olen ollut TODELLA riippuvainen muiden miesten huomiosta. Nyt olen yli 30-v. ja naimisissa ja melkein pakkomielteen omaisesti tarvitsen päivittäin miesten katseita yms. En pukeudu mitenkään halpamaisesti kuten voisi kuvitella vaan naisellisen tyylikkäästi, nuorekkaasti ja kauniisti.



Nautin katseista ja miesten ihailusta.



Kumma juttu, että tämän ongelman aiheuttajan tiedostaa mutta silti siitä ei pääse eroon vaikkei se huomionhakuisuus nyt oikeastaan

ongelma olekaan.

Meen äiti ja isä on eronnu kun oon ollu vuoden vanha. Isää näin parin kuukauden välein.

Oon tosiaan ollu hyvin paljon miesten perään, hakenu huomioo.

Neitsyytenikin menetin 13 vuotiaana..

Ja nyt vasta aikuisena olen tasapainoinen, yhden miehen nainen.

mä en saanut mitään erityistä huomiota isältäni... meitä oli 7 lasta. Eikä isä ollut sen tyyppinen, että olisi meitä huomioinut erityisemmin. Nyt tämän ketjun lukiessani tajusin, että minäkin tykkään kun saan miehiltä katseita! Enkä myöskään pukeudu halpamaisen näköiseksi. Mutta nautin jos miehet huomaavat... Ja miesystävältäni kaipaan jatkuvasti halauksia ja hellyyttä, kauniita sanoja yms.

Mitenköhän käy mun tyttärein, kun erosin lasten isästä. Ja lapset harvoin näkevät isäänsä :(. Silloin kun näkevät, niin kaipaavat selkeästi isältään hellyyttä ja huomiota! Ja hakevat huomiota myös miesystävältäni! Voi kun tytöt eivät nyt sen takia sorru " vääriin" miehiin :(

No ei tuokaan ihan paikkaansa pitävää ole.

Eiköhän aika yleistä ole, että naiset haluat miesten katsovan peräänsä ilman sen kummempaa syytä.

Mut jos isän rakkauden puute näkyy niin, ettei itsekään osaa lastaan rakastaa eikä näyttää hellyyttään,niin sit voisi jo arvailla,että se johtuu huonoista suhteista vanhempiinsa.

Ja jos lapsen vanhemmat ei kerta kaikkiaan tule toimeen keskenään,niin kyllähän silloin ero on huomattavasti parempi vaihtoehto lapsia ajatellen.

Ei äiti tietenkään voi isää korvata,mut jossain tilanteissa lapsen on parempi yhden vanhemman kanssa. Ja keskustelette lastenne kanssa asiasta kun ne on sen ikäisiä, että ymmärtää aisoita.

itse en koskaan edes oikeaa isääni tuntenut ja huomaan itsestäni että haen hyväksyntää miehiltä esim töissä ja kotonakin jatkuvasti.... =/

Mä en ole todellakaan miesten huomion perään, olen enemmänkin epävarma siitä että olenko viehättävä ja heidän silmissään varteen otettava nainen. Onneksi nykyinen mieheni on saanut itsetuntoni nousemaan kohisten ja nykyään uskallan vähän flirttaillakin ;)



Isältäni en saanut erityistä huomiota, mutta hän oli kyllä kotona, teki pihatöitä, luki lehteä, oltiin yhteisessä ruokapöydässä. Hän ei sinällään osallistunut mun kasvatukseen olemalla erityisesti kiinnostunut elämästäni, mutta sellaista arkipäivän välittämistä ja huolehtimista kyllä. Meidän iskä on vähän omituinen mutta ihan kiva ;)



Eli ehkä tuen ap:n väittämää minäkin.



ps. Katsoitko ap DrPhilin eilen? Jäi muakin mietityttämään..

Mulla isä kuoli kun olin 1,5v, eli huomiota ei isiltä sen jälkeen saanut. Ja kokemuksini kyllä todistavat väitteesi paikkaansa pitävyyden.

isäni oli alkoholisti jolta " oikeanlaista" huomiota ei teininä varsinkaan herunut. Sittemmin lopetti juomisen ja välit korjaantui mutta liian myöhään. Omaa teineyttäni varjosti liian aikaisin alkanut mielenkiinto miehiin ym.. Olen kuitenkin aina ollut ns isäntyttö ja kerjännyt huomiota isältäni. moni seikka tietysti vaikuttaa mutta nyt yli kolmikymppisenä tasaannuttuani olen 100% sitä mieltä että isän huomiolla tyttäreen on vaikutusta tytön itse tuntoon koko loppuelämän!

Mut mitäs mieltä tästä ootte: Kaveriani isä hyväksi käytti, kun hän oli pikkutyttö. Nykyään kaverini on seksinnälkäinen. Siis hän on itsekkin sanonut, että tarvitsee seksiä monta kertaa päivässä. Eli taitaa johtua tuo kans jostain hyväksytyksi tulemisen halusta? Niin ja kaverilla on tosin äitisuhdekin aivan p*rseestä.

ainakin niin, etten osaa ottaa miesten lausumia kohteliaisuuksia ja rakkauden tunnustuksia totena!

eli kai se on jotain, että jos oma isä ei ole minua rakastanut, niin ei sit voi kukaan muukaan...

mun isä on ollut mulle aina tosi hellä ja ihana isä! Maailman paras!:))).



Mä uskon, että just sen takia en olekaan ikinä retkahtanut mihinkään kummiin epäluotettaviin tyyppeihin. 16-vuotiaana löysin tämän ihanan miehen kenen kanssa vieläkin olen. Luotettava, mukava ja kiltti mies hän on. Meillä on hyvä suhde! Monesti olen miettinyt että luultavasti mun ja mun sisarusten hyvät avioliitot johtuvat just siitä että meillä on ollut hyvät vanhemmat. Erityisesti ISÄ on ollut mainio tyyppi.

Tuli murkkuiässä ja vielä myöhemminkin, sekoiltua kaikenlaisten miesten ja poikien kanssa, jotenkin vaan tuntui siltä, että jos joku halusi seksiä minun piti antaa etten vaan jotenkin loukkaisi toista... tai jotain sellaista älytöntä. Tulee aina niin paha olo kun muistelee noita aikoja, kun ne saisi pyyhittyä pois.

Isä oli kyllä varmaankin aikalailla tavallinen, ei vaan koskaan näyttänyt tunteitaan, ei puhettakaan että olisi halinut, en muista että olisi pitänyt edes sylissä, kai joskus ihan pienenä. Ja itseasiassa en koskaan kyllä haaveillut että meidän isä olisi esim. halinut, vaan että meillä olisi isä (siis eri tyyppi) joka olisi läheisempi.

Minä ajattelin koko nuoruusaikani, että isä inhoaa ja halveksii minua. En tiedä mistä sen käsityksen sain, koska näin vanhemmiten isä ei tunnu mitenkään erityisen hirviömäiseltä ihmiseltä. En vaan muista lapsuudesta juuri mitään, ja nekin asiat mitä muistan, on negatiivisia. Muistan isästä lähinnä vain ne tapaukset, kun hän vähätteli minua.



Aikuisena on sitten vaivana erittäin syvä epäluulo miehiä kohtaan, seksuaaliset ongelmat, ylipäänsä huono itsetunto. Sinnittelen huonossa parisuhteessakin, koska en ole ikinä uskonut että mulla vois olla mies joka rakastaa mua.

Tämä pitää paikkansa myös mulla. Isä on kyllä ihan ok, muttei juurikaan minua noteerannut koskaan eikä varsinkaan siinä vaiheessa, kun tulin murrosikään.



Aloitinkin seurustelut tosi nuorena ja kestin kaikenlaista ikävää kohtelua vaan, että olisin ollut hyväksytty. Lisäksi nuo kumppanit olivat aika paljon itseäni vanhempia. Lienen päässyt tuosta jo iän myötä ohi, toivottavasti..

Tuttavapiirissä on kyllä monta tällaista tapausta, itse asiassa kaikki epätoivoisesti miesten huomiota hakevat naiset ovat juuri isättömiä. Epätoivoisuudella tarkoitan esim. täydellistä mieheen ripustautumista ja alistumista kaikenlaiselle huonolle kohtelulle, huomionhakemista ulkonäön avulla, jos vaikka joku toinen nainen seurueessa saa kehuja tai miesten huomiota enemmän se on tällaiselle miellyttäjälle kovin katkera pala. Tunnen myös pari todella paljon irtosuhteita harrastavaa naista (useita satoja miehiä) jotka eivät ole koskaan olleet tavallisessa seurustelusuhteessa. Heillä ei kummalalkaan ole isää.



Itselläni on hyvä isäsuhde ja olen ollut aina isin tyttö, en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut miesten huomiosta vaikka kehut tietenkin imartelevat. Monet " isin tytöt" ovat kyllä hyvin vahvoja naisia eivätkä kelpuuta oikein ketään kumppanikseen ja siitä syystä sinkkuina.



Ja nämä olivat sitten vaan havaintoja suppeasta tuttavapiiristäni : )

on tämä ketju av:n tarjonnassa. Asiallista keskustelua ilman v*******a.

Tämä on vaikuttanut siten, että vaikka olisi ollut kykyjä, en ole käynyt muuta kuin kauppiksen. Kauppisaikana kuitenkin oivalsin itse, että olen oikeasti ihan fiksu, eipä tarvinnut juurikaan tehdä töitä, jotta sain hyvät paperit.



Lisäksi minulla oli kaksi isoa veljeä ja siitäkin johtuen on jollain tasolla aavistuksen " äijä" . Siis nainen, joka pitää itsestään huolta, treenaa, tukka ja meikit kondiksessa, mutta kun avaisen suun, niin naiselliset naiset haukkoo suutaan. Olen aivan liian suora.



Nuorena harrastin tosi paljon irtosuhteita. Sitoutua en osannut. Uskoin, etten kelpaa. Kun löysin mieheni, niin hän jollain tasolla eheytti minua, ihaili ja rakasti. Kun erosimme, niin sen jälkeen en ole irtosuhteita harrastanut, mutta sitoutua en uskalla vieläkään. Pakenen paikalta, vaikka tahtoisinkin olla tarjolla olevan miehen kanssa. Jollain tasolla pelkään antaa itselleni ja tunteilleni luvan, kun en kuitenkaan onnistu.



Eli todellakin, isän hyväksyntään olen ollut vailla, olen edelleen :(

Paljoa minulla ei isästä muistoja ole, mutta valitsin aikoinani itseäni 8 vuotta vanhemman miehen. Muuten suhtautumiseni muihin miehiin on mielestäni aika normaalia. Kyllähän joku ulkonäön kehuminen piristää päivää, mutta se ei ole elämäni tarkoitus.

todella flirtisti lähes kaikkia miehiä kohtaan, pukeutuvat niukasti ja nauttivat siminnähden huomiosta. Molemmilla on ollut huono isäsuhde.