Jos ei saa omalta isältä huomiota, hakee miesten huomiota lopun elämäänsä??

Siis pitää kohdallani täysin paikkaansa.



Vanhempani erosivat, kun olin 4-vuotias. Isän kanssa suhde on aina ollut etäinen ja huono, en oikeastaan tunne häntä lainkaan.



Mikään jakorasia en tosiaan ole ollut, mutta hakenut ihan lapsesta asti vastakkaisen sukupuolen huomiota. Ja edelleen, vaikka olen onnellisesti naimisissa todella hyvän miehen kanssa (eka sänkykumppanini ja oikea seurustelusuhteeni), tarvitsen jatkuvasti muiden miesten huomiota. Flirttailen, pukeudun seksikkäästi ja käyn baareissa. Koskaan en ole miestäni pettänyt, enkä varmasti petäkään, mutta peliä on PAKKO pitää koko ajan muiden kanssa.



Juuri viime viikolla mietin, mikä mussa oikein on vikana, kun täytyy koko ajan pitää flirttiä ja " metsästystä" päällä. Työpaikallakin yritän saada (onnistuneesti:-)) kaikki miehet ihastumaan itseeni. JA vaikka kuinka yritän muuttua, en osaa:-(

Sain paljon positiivista huomiota isältäni.



En ole koskaan yrittänyt miellyttää miehiä tai ollut heistä riippuvainen. Olen naimisissa onnellisesti ja kaksi lasta.

Minulla on hyvä isä suhde ja olen saanut huomiota ja hyväksyntää isältä. Äiti oli se joka piti kurin, vaatetti, syötti ja laastaroi, isä lohdutti ja opetti elämisen taitoja.

Olen kuitenkin eronnut, syytän tästä kasvuympäristöni, joka oli hyvin naisvaltainen, ainoa mies elämässäni oli isä ja kuvittelin että kaikki miehet ovat samanlaisia. En ymmärtänyt, että miehissä voi olla jotain vikoja. Niinpä otin ensimmäisen joka halusi lapsia.

Tunnen syvääkin syvempää epäluuloa miehiä kohtaan ja olen aina epäillyt ettei kukaan mies voisi minusta välittää. Menin lopulta naimisiinkin ekan seurustelukumppanin kanssa koska olin ihan ihmeissäni että ylipäänsä joku minut " huoli" .



Isä oli etäinen ja silloin kun sillä oli asiaa se oli kritiikkiä tai vähättelyä.

ja huonoja miehiä olen vain löytänyt.

Ja hän korosti isän ja tyttären suhdetta! Ja mainitsi siinä että isän pitää nostaa tytär jalustalle. Ja minulla on muutamia kavereita jotka ovat kasvaneet ilman isää ja he hakevat hellyyttä ja rakkautta hyvin voimakkaasti nykyisiltä puolisoiltaan. Ja se hellyyden tarve on voimakas verrattuna itseeni joka olen ollut " isin tyttö" vielä 20:nä. Halasimme isän kanssa monesti vielä aikuisenakin ja juttelimme hyvinkin henkilökohtaisia asioita. Isäni on jopa kertonut minulle kuukautisista kun äitini ei ole asiasta uskaltanut mainita.

Koska et ole saanut huomiota isältäsi niin luulet että sinussa on vikaa. JOs taas isäsuhde on kunnossa niin isäsi olisi kehunut sinut taivaisiin ja itsetuntosi olisi kohdallaan.

Vierailija:

Tunnen syvääkin syvempää epäluuloa miehiä kohtaan ja olen aina epäillyt ettei kukaan mies voisi minusta välittää. Menin lopulta naimisiinkin ekan seurustelukumppanin kanssa koska olin ihan ihmeissäni että ylipäänsä joku minut " huoli" .

Isä oli etäinen ja silloin kun sillä oli asiaa se oli kritiikkiä tai vähättelyä.

Isäni ja äitini erosivat minun ollessa nuori, pettivät toisiaan. Isäni hankki uuden perheen ja uusista lapsista tuli tärkeämpiä kuin minä. Minua myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi.



Minun nuoruuteni meni päin helvettiä. Vihasin miehiä, mutta silti suostuin lähes kenen tahansa kanssa sänkyyn. Join, harrastin seksiä ja jos tapasin hyvän miehen, niin petin häntä, koska ajattelin " ehtiä ensin" . (oon kova, ei se musta kumminkaan oikeasti välitä) Tuhosin ihmissuhteita, vihasin miehiä, vihasin itseäni, tunsin olevani pelkkä patja. Inhosin seksiä, mutta silti tein sen. En osannut kieltäytyäkään.



Olin 18-vuotiaana masentunut, koditon, melkein alkoholisoitunut ja aivan sekaisin, viiltelin itseäni ja itkin, itkin ja itkin. Yritin itsemurhaa ja olin suljetulla osastolla. Tuntui, ettei kukaan ymmärrä. Ettei kukaan pysty käsittämään sitä tuskan määrää, joka minussa silloin oli.



Pitkän terapian avulla selvisin tai selviän joka päivä vähän. Nyt 25-vuotiaana minulla on kiltti ja ihana mies, suloinen tytär, työpaikka, opiskelut yliopistolla kesken... Kaikki hyvin. :-) Kun mietin menneitä, en tunnista niistä itseäni. Vaikea edes uskoa, että se olin minä.

Mutta ap kyselee onko muut hellyydenkipeitä ja hakee miesten huomiota. En todellakaan ole hellyydenkipeä vaan päinvastoin. Enkä myöskään koe koskaan hakeneeni miesten huomiota.

Vierailija:

PItäähän se sinun osalta paikkansa!! Sinä otit ensimmäisen vastaantulevan puolisoksi

Koska et ole saanut huomiota isältäsi niin luulet että sinussa on vikaa. JOs taas isäsuhde on kunnossa niin isäsi olisi kehunut sinut taivaisiin ja itsetuntosi olisi kohdallaan.

Sain isältä huomiota todella paljon, olin isintyttö. Mutta murrosiässä koetut kiusaamiset ja poikien minuun kohdistuneet haukkumiset ovat saanett itsetunnon niin alas että yhteen vaiheeseen hain todella pahasti huomiota miehiltä. Mitä useampi mies minulla oli (yhdenillanjttuja) sitä " parempi" olo minulle tuli, olin kerrankin/viimeinkin hyväksytty ja haluttu.

Kotoa olen saanut vahvan itsetunnon, kannustettu ja iloittu pienistäkin onnistumisista. Isä tärkeä ihminen ja itse en ole koskaan tarvinut hakea mitään hyväksyntää keneltään. Elän hyvässä parisuhteessa ja miesmalleja ei ole tarvinut hakea mistään muualta. Kotoa isä antanut hyvän roolimallin.

Mielenkiintoista olisi myös tietää, onko tutkittu, miten asia vaikuttaa poikiin.

Mun isä alkoholisti ja vanhemmat erosi kun olin ekalla luokalla. Neitsyys meni 13- vuotiaana ja olin PALJON poikien perään. Kun seurustelin niin ripustauduin liikaa ja olin omistushaluinen ja erittäin mustasukkainen. Yritin kynsin ja hampain pitää suhteesta kiinni. Ne miehet oli vaan isän korvikkeita ja jotenkin kuvittelin että jos he jäävät luokseni niin kaikki korjaantuu, olisin onnellinen... suhteen laadusta viis. Onko muut huomannu saman?

Siten isäsuhteen laatu ei ole ihan mitätön juttu.

Kasvoin yh-perheessä, ei ollut edes veljiä. Mullakin on se juttu, etten uskalla sanoa juuri kenellekään miehelle ei, koska ajattelen, että se on loukkaavaa miestä kohtaan. Sänkyyn olen mennyt vaikka millaisten retaleiden kanssa ja kukaan normaali itseään arvostava nainen ei näin toimisi. Samoin jotenkin ripustaudun mieheen, joka on kiinnostunut minusta ja jos miehestä paljastuu jotain niin annan aina anteeksi esim. yhdenkin pettämisreissuja katsoin läpi sormien, koska enhän uskaltanut jättää miestä, olen jotenkin riippuvainen. Toisaalta taas itsekin olen pettänyt, koska useinkaan en uskalla kieltäytyä jonkun miehen edessä. Tiedän tämä on todella naurettavaa ja säälittävää.

joku joka antaa aitoa kiinnostustaan ja läsnäoloaan lapselle. Niin että lapselle kasvaa vahva itsetunto!



On paljon, paljon perheitä joissa molemmat vanhemmat ja kumpikaan ei ole aikaansa lapselle antanut ja sen huomaa kun lapsi aikuistuu. Heistä tulee niin huomion hakuisia, että tekevät tyhmiä ratkaisuja elämässä ja ottavat miehikseen " päähän potkujoita" En halua yleistää mutta omassa lähipiirissä näkee.

siksi itsetuntosi kerjää edelleen huomiota.



Naiset joilla on ollut hyvin vahvaluonteinen ja rakastava isä, hakevat myös miestä joka on ennenkaikkea älykäs ja vahva. Naiset joiden isä on ollut alkoholisti, hakevat reppanoita.

vaikka isäni onkin hyvin etäinen ollut aina. Meillä äiti hoiti ja kasvatti minut. Isän kanssa en muista tehneeni mitään yhdessä. Emme osaa edes keskustella keskenämme. Lapsena olin ihan varma, että isäni ei minua rakasta.

Mielestäni en hae nykyisen mieheni huomiota vaan päinvastoin haluan että ei olla liian riippuvaisia toisistaan. Eikä koko aikaa yhdessä. En pidä siitä, että minua kehutaan. Ja siitä piirteestä miehestäni pidän, ettei turhia kehu ja huomio. En minäkään häntä kehu ja huomio jatkuvasti.

Uskotko tuohon? Minusta aivan hirveä ajatuksena, mutta ainakin omalla kohdalla pitää paikkansa. Isäni oli tosi " kova" eikä häneltä hellyyttä herunut, vaikka olikin usein paikalla. Mutta pääosin telkkarin vieressä. Teini-iässä hain paljon miesten huomiota ja nykyäänkin sitten oman miehen antama huomio ja kehut ovat liiankin tärkeitä. Miten muilla??

Siitä monta kertaa tuleekin mieleeni, että älkää aina korostako sitä isän merkitystä pelkästään pojalle, koska se on aivan yhtä tärkeää tytölle.