Millaisia ovat tuntemanne super-saidat ihmiset? Piheistä piheimmät?
Meillä on yksi tuttavaperhe, joilla rahaa riittää, mutta ovat niin saitoja, ettei tiedä itkeä vaiko nauraa. Ruokatarjoilut ovat niin syvältä kuin olla ja voi. Hyvä jos raaskivat edes kananmunia tarjota.
Kommentit (2134)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen nuorena piheillyt ja lokkeillut varmaan jonkun verran koska olin oppinut niin kotona. Tekisi mieli pyytää anteeksi kaikilta, mutta en muista tapauksia niin tarkkaan.
Olin myös just se jonka tussit kuivuu sillä aikaa kun en raaskinut käyttää ettei kulu.Meillä isä halusi että vaatteet ostetaan ne halvimmat, tykkäsi niistä tai ei, tai vaikka ne ei ois ollu ihan sopivat - koska oli halvat ja se oli pääasia.
Kaupasta myös halvinta ruokaa. Kerran äiti osti kalliimpaa leikkelettä ja isä meni ihan sekaisin.
Tyhjin käsin oli ihan tavallista mennä kylään, opin vasta aikuisena että niin, yleensä viedään jotain.
Nuo ei ollut hauskaa. Ihan hyvätuloiset vanhemmat on.
Kaikkea myös puolitettiin, osa oli järkevää osa ei.
Sama kokemus täällä, olen ollut nuorena lokki ja nyt hävettää ja kovasti. Lapsena opin että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, on tavallisia ja sitten on etuoikeutettuja rikkaita, jotka matkustelevat ja asuvat omakotitaloissa ja törsäilevät rahaa. Ja rikkailla on millä mällätä ja jos rikkaalta jotain saa, niin voi ottaa huoletta vastaan kun kyllä niillä on mistä tarjota.
Mitään vastavuoroisuutta ja vierailuihin liittyviä kohteliaisuussääntöjä en oppinut kotoa. Aikuistuttuakin meni hyvä tovi ennen kuin aloin oppia kantapään kautta että on kohteliasta viedä tuomisia kun menee kylään, on kohteliasta tarjota takaisin jos joku tarjoaa sinulle jotain, jos saa apua tai ekstraa niin on hyvä antaa apua takaisin tai tarjota rahaa tms vastineeksi. Tämä sitten johti siihen että menin usein "rikkaiden" tuttujen luo valmiiseen pöytään kahta kättä heilutellen. Ja kyllä nyt nelikymppisenä hävettää ja kovasti!
Vanhemmalla iällä aloin myös hahmottaa ettei kaikki omakotitaloasujat tai matkailijat todellakaan ole mitään etuoikeutettuja superrikkaita joilla on rahaa loputtomiin, vaan useimmat ovat ihan tavallisia ihmisiä jotka ovat tehneet kovasti töitä että ovat pääseet parempaan taloudelliseen asemaan. Olisipa nuorena ymmärtänyt että noin voi tehdä kuka vain kun vain opiskelee ja tekee kovasti töitä, enkä olisi vain tyytynyt siihen köyhän kohtalooni mikä oli lapsesta asti mieleen iskostunut.
Eli ihan sosiaalisten taitojen puutteesta itselläni kyse. Ihan empaattinen ja tavallinen ihminen olen noin muutoin, mutta tässä kohtaa ollut iso sokea piste. Voi kun joku olisi silloin nuorena aikuisena nykäissyt sivuun ja selittänyt rautalangasta vääntäen miten ihmisen kanssa tulee toimia, olisi ollut paljon vähemmän kivinen tie. Vaan ei voi kuin ajatella eteenpäin ja yrittää olla parempi ihminen. Ja yrittää tarjota takaisin nuoruuden lokkeilut niille ihmisille jotka onneksi ovat vielä elämässäni.
Laitan aina maitotölkit ja viilipurkit sivuun.
Olen talvella - keväällä kasvattanut siemenistä mm samettiruusuja.
Olen myynyt niitä aina Siivouspäivänä, mutta tänä vuonna myin alueen fb.ssä.
Kaikki meni sitä mukaa, kun laitoin myyntiin.
Vähän aikaa sitten löysin jemmasta ison muovipussillisen maitotölkkejä. 20 kpl.
Leikkasin yhden reunan pois ja laitoin tomaattia kasvamaan.
Tänään sitten myin.
Jokaisessa oli 3 taimea ja myin ne kympin setti.
Päätinkin kokeilla 10, alunperin piti myydä 5 eurolla.
Siinä tuli kivat juhannusrahat 200 e puhtaana käteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amisope kirjoitti:
Amisope jatkaa vielä. Eli ei ole edes mahdollisuutta keittää itse kahvia - ellei sitten hanki omalle työpisteellensä kahvinkeitintä.
Ihan hyvinhän teillä menee, meillä kiellettiin omat kahvinkeittimetkin. Työnantaja myy kahvia. Onneksi en juo lainkaan kahvia.
Oot varmaan Hyvinkään kaupungilla :D meinasin pyörtyä kun kuulin että henkilökunnan kahvinkeittimet on kielletty (mukamas tulipalovaaran vuoksi) ja kahvin joutuu ostaa kaupungintalon kahvilasta sikakalliilla.
Ootteko kuulleet termospulloista?
Vierailija kirjoitti:
Mieheni pesee minigrip-pusseja. Vieläpä niitä Ikean halpiksia, jotka maksavat pari senttiä kappaleelta. Aika painokkaasti sanoin, että omia kamojaan laittakoot minne laittaa, mutta yhteisiä elintarvikkeita ei mihinkään vedellä huljutettuihin, huonosti kuivuneisiin ja rasvatahraisiin pusseihin laiteta.
En ole ole pihi, mutta itsekin olen tehnyt tätä ekologisuuden vuoksi. Hirveää muovin tuhlaamista ja ympäristön kuormittamista turha kertakäyttöisyys!
Vierailija kirjoitti:
Laitan aina maitotölkit ja viilipurkit sivuun.
Olen talvella - keväällä kasvattanut siemenistä mm samettiruusuja.Olen myynyt niitä aina Siivouspäivänä, mutta tänä vuonna myin alueen fb.ssä.
Kaikki meni sitä mukaa, kun laitoin myyntiin.Vähän aikaa sitten löysin jemmasta ison muovipussillisen maitotölkkejä. 20 kpl.
Leikkasin yhden reunan pois ja laitoin tomaattia kasvamaan.
Tänään sitten myin.
Jokaisessa oli 3 taimea ja myin ne kympin setti.
Päätinkin kokeilla 10, alunperin piti myydä 5 eurolla.Siinä tuli kivat juhannusrahat 200 e puhtaana käteen.
Kymmenen pistettä tästä!! Ihana lukea että joku osaa/viitsii tehdä pienestäkin rahaa jolla kustantaa juhlapäivän tarjoilut. Joka paikassa ihmiset itkee kun ei ole rahaa ostaa juhannukseksi mitään valivalivali ja kyynel. Näin helpolla sitä saa kun vaan viitsii nähdä vaivaa. Laiskat ihmiset aina ajattelee että ei kannata minkään euron tai kahden takia nähdä viikkoja vaivaa mutta sitten kun joku sen viitsii tehdä ja nettoaa kymmeniä euroja tai jopa satoja euroja sillä "muutaman euron työllä" niin ollaan kateellisia. Viitseliäisyydestä se on kiinni. Itsekin kerran kasvatin taimia joita myin kirppiksellä euron kappalehintaan. Kaikki meni mitä tarjolle vein ja sillä kattoi kivasti pöytävuokran, muusta tavarasta sitten sain rahat käteen.
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen kaverini oli kaikessa piheydessään jo ihan naurettava. Ei siinä mitään jos on tarkka rahasta, mutta akka pitä huolen että hän ei vaan jäänyt paitsi mistään jos vähänkin oli mahdollisuus hyötyä rahallisesti, mutta itse ei koskaan ollut valmis sijoittamaan mihinkään euroakaan. Esimerkkejä akan piheydestä:
- Tuli nyyttäreille, joihin oli ohjeistettu tuomaan tietty ruokalaji + omat alkoholijuomat mitä aikoi juoda. Nainen toi salaatin (vei lähtiessään salaatinjämät kotiinsa) "unohti" käydä alkossa ja kittasi muiden juomia tyylillä "ostan sulle sit baarissa jonkun juoman". Kiskoi varmaan pullon skumppaa ja 3-4 siideriä päälle, baariin lähdettäessä ilmoitti ettei jaksakaan nyt lähteä - vältti kuittaamasta juomat mitä oli muilta varastellut
- Annoin naiselle 3 jätesäkillistä itselleni käyttämättömäksi jääneitä vaatteita, moni ihan uusia ja kaikki todella hyväkuntoisia. Ahneesti vaatteet kelpasi, eikä tarjonnut vaatteista tietenkään mitään korvausta.
- Nainen oli ulkomailla reissussa ja pyysin häntä tuomaan yhden asian jota suomesta ei saa, tavaran arvo n. 6 euroa. Olin juuri tätä reissua ennen antanut nuo kolme vaatejätesäkkiä naiselle. Nainen sanoi että joo, voi tuoda tuon tavaran jos laitan etukäteen tilillensä tuon 6 e :D "kun velat jää niin helposti maksamatta" - niin hänellä muille.
- Nainen tunki itsensä usein kylään ja istui niin kauan että sai varmasti lämpimän ruoan, söi vähintään kerran viikossa siis luonani. Jonkun tekosyyn varjolla aina tunki itsensä käymään. Kerran sanoin ihan piruuttaan että nyt teen ruokaa vain lapselleni ja sen kaverille, jolloin nainen yritti lokkeilla lasten nugetteja ja ranskiksia :D
- syötyään usein luonani, sanoi että olisi hänen vuoronsa tarjota ateria minulle, voisi kokata. No, menimme sitten ruokakauppaan ja hän ostamaan ruokatarvikkeita. Osti yhden pakastepizzan, jonka kuulemma voisimme jakaa. "Nyt kun mä tarjoan täl kertaa ruoat niin voisiksä hakee meille pari pulloa viiniä illaksi" - akka siis tosissaan pokkana ehdotti että koska osti jonkun 3 euron pakastepizzan, minä maksaisin parinkympin viinit - en itse ollut edes ajatellut juovani mitään viiniä tuona iltana. En ostanut viinejä, nainen valmisti sitten tuon pakastepizza-aterian meille ja mainosti pitkään sen jälkeen kuinka anteliaasti olikaan valmistanut ruokaa.
No, arvaatte varmaan että on entinen kaverini, ei tuollaista lokkeilua kukaan jaksanut. Aina hyötymässä muista, eikä ikinä valmis antamaan kenellekään mitään. Kyseessä 30-v nainen.
Tulee niin mieleen eräs entinen tuttavanainen, jonka etunimi on Jaana ja sukunimi alkaa v-kirjaimella. Itse en ehtinyt irtisanoa sitä meiän "ystävyyttä", koska nainen itse hävisi mystisesti kuvioista. Aikansa kuppasi ja vapaamatkusti ja sitten hylkäsi seuran, koska hän ei tee mitään semmoisella ihmisellä, josta ei ole hänelle mitään hyötyä. Just. Mitä nyt "vain" 3000 € velat jätti pystyyn. Olin silloin avioerosta sekaisin ja hän käytti meikäläisen tilaa härskisti hyväksi. Kaikenlaisia kusipäitä sitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani saidat ihmiset ovat myös saitoja tunneilmaisujen suhteen. Esm. lapsenlapsia ei halata, tai muuten pidetä hyvänä. Köyhät, jotka antavat vähästäkin, niin myös osaavat ilmasta tunteensa. Saavat lapsenlapsensa tuntemaan että ovat tykättyjä ja erikoisia. Ihan niikun halaus olisi rahallisesti pois näiltä saitureilta.
Minulla oli nuorena yksi superpihi kaveri. Luin niihin aikoihin jostain psykologiaa käsittelevästä kirjasta, että on yleistä, että piheillä on ummetusta. He "pidättävät" kaikkea, myös mahan sisältöä.
Hän kärsi kovasta vatsasta, ja pihi myös tunneilmaisussa. Ei olisi kuulemma koskaan ilmaissut pitämistä tai ihastumista, ellei ollut 100 % varma, että tunteisiin vastataan.
Eräs tuntemani henkilö kuluttaa paljon aikaa laskiessaan että mitä kaupasta kannattaa ostaa että saa välttämättömät ravintoaineet ja energian niin halvalla kuin suinkin saa. Kaikki ruoat laittaa itse ja ruokaa on aina vain juuri sen verran, että hengissä pysyy ja kaikki tuotteet (leivät, lihat, kala, munat yms) ovat kilohinnaltaan halvinta laatua. Mitään ruokaa ei saa heittää pois vaikka se olisi jo pilaantumassa. Mieluummin se kuuluu syödä ja sitten vaikka sairastaa ripulia kuin heittää vaikka se vanhentunut jogurtti pois. Tosin mikään ruoka harvoin pääsee pilaantumaan kun hänellä ruokaa on niin vähän, että .se tulee syötyä ennen pilaantumista. Tietenkin on hyvä, että ruokaa ei mene hukkaan ja katsoo mitä se maksaa mutta täsdä tapauksessa se tuntuu menneen liiallisuuksiin kun edes leivästä tippuneita muruja ei saa heittää pois ja hän olisi mieluummin syömättä ja käyttämärtä rahaa ollenkaan jos se olisi mahdollista vaikka rahaa kyllä olisi.
Eräs osti uuden samanlaisen lampun rikki menneen tilalle ja ”palautti” vanhan kauppaan, kun ei kuulemma toiminut.
Kyseinen henkilö on sairaalloisen pihi ja näköjään menee jo varastelun puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Tuhkaus ei ole halvempaa. Siinä pitää joka tapauksessa olla se arkku, mutta lisäksi pitää maksaa tuhkaus ja uurna. Eli tuhkaus on kalliimpaa.
Mutta samaan hautaan mahtuu tosi monta uurnaa, kun arkkuja mahtuu vain 2-3. Tai jos haluaa kunnolla pihistää, ne tuhkat voi ripotella mereen tai järveen! Ei tarvitse hautapaikasta maksaa.
Vierailija kirjoitti:
kukaonkaanpihi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä hiukan vanhahko ulko-ovi joka vetää alta, mieheni laittaa talvisin siihen oven eteen kasan viltteja, ettei kylmää tulee sisään ja sitten me itse tai vieraat kaadumme niihin viltteihin tai ne kulkeutuvat ulos kengän mukana. Muuten nätti omakotitalo mutta mies ei raaski ostaa uutta ulko-ovea tai tiivistää sitä!
Miksi et itse maksa uutta ovea?
Miksi kirjoittajan pitäisi se yksin maksaa - yhteiseen taloon?
Senhän voisi ostaa miehelle syntymäpäivälahjaksi tai jouluksi...
Tai sekä-että. Piisaa pitemmäksikin aikaa iloa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni nauratti teininä kun isoäitini käytti teepusseja uudestaan ja uudestaan. Samoin hän lantrasi maitoa vedellä, että sitä riitti pidemmäksi. Keräsi myös kaikki jogurttipurkit talteen.
Nyt itse nelikymppisenä huuhdon maitopurkin jämät pienellä tilkalla vettä maitolasilliseen tai ruokaan. Teepusseja saatan käyttää parikin kertaa uudestaan. (haudutan teetä pannullisen ja 1 pussi riittää erinomaisesti pariin pannulliseen)
En silti tee tätä piheyttäni omasta mielestäni. Enkä säästä wc-papereissa tai vedessä.
Toinen nelikymppinen täällä. Ostan piheyttäni lähinnä punalappuisia ruokia ja pakastan ne (muisto opiskeluajoilta), mutta teestä en kyllä tingi. Yksi pussi kahteen pannulliseen..?! :D
Vannoutuneena irtoteen käyttäjänä ihmettelen näitä pussien säästäjiä.
Irtona paljon edullisempaa ynnä ekologisempaa.
Eikä tarvitse uittaa juomassaan ylimäärisiä naruja ja mitälie paperihöttöä.
Yrttiteeaineksia lisäksi kerään/kuivaan itse ja teen omia seoksia.
Näitä myös halukkaat saavat tuliaisiksi tai kotiinviemisiksi meillä kyläillessään.
Suvussa oli vanhempi varakas mies. Hänen saituus oli joissain asioissa sairasta.
Esim mökkisaunan lämmitys. Pidoissa kuutioittain halkoja ja klapeja. Saunaa lämmittäessä puita piti säästää, kuulemma 60-astetta riittää kesäsaunaan. Uuniin keräsi maasta risuja ja käpyjä ja sanomalehtiä, joilla lämmitti, ettei polttopuuta kulu. Sauna oli kostea hautomo ennemmin kuin kuuma.
Puupinoissa alkoi sit tavara jo osin lahota. Ja perikunta joutui purkamaan altapäin homehtuneet lauteet,joissa kasvoi sienenkaltaista ja lisäksi uusimaan saunan paneloinnin.
Toinen missä säästi, oli mökin lämmitys. Ja kun lähti mökiltä, sulki jokaisen ilma-aukon tiiviisti. Että lämpö säilyy tyhjässä mökissä. Perikunta raahasi kaiken homehtuneet irtaimiston pihalle ja poltti.
Äitini pummeilu hävettää, mutta ei ole varsinaisesti saita koska tuhlaa kyllä alkoholiin ja vaatteisiin.
Majoitin äitiäni ja hänen miestään yön, kun palasivat lomalta yölennolla ja aamulla vasta lähti juna heidän asuinkaupunkiin. Olin ostanut kotiin aamupalatarvikkeita, itse en aamupalaa syö mutta hankin sämpylää, kinkkua, juustoa, mehua jne heille.
Lähdettiin sitten aamupäivällä vielä keskustaan hetkeksi odottelemaan junaa, ja halusivat mennä lounaalle. Mentiin nepalilaiseen, sellainen perus 10€ lounas. Kysyin tarjoaako äiti lounaani, ja pitkin hampain suostui. Olin siis silloin 19v ja oletin että äiti voi sen verran tarjoutua kun minä heitä majoitin, ruokin, kävelytin kaupungilla sun muuta. Mutta ei olis halunnut tuon vertaa tulla itse vastaan.
Juhlissa tai baareissa juo muiden jämiä. Menee usein tuttavilleen kylään ilman juotavaa, ja vain sen takia että saisi jotain.
Kaiken huippu: ei tullut häihini koska ei halunnut ostaa junalippua, joka olisi maksanut 14,90€.
Aika monilla on ihan järkeviä säästämiskeinoja. E n ymmrrä mitä nauramista kirpputoroilla käymisessä on. Ainakin meillä päin on valtavan upeita kirpputoreja. Vien sinne vanhoja tai väärin ostettuja. Koko kesäpaikan verhot ja taloustavarat saa sieltä jopa helpommim kuin kaupasta. Siellä tekee oikein löytöjäkin. Säästyy itsestään rahaa, jos on hyvätuloinen. Aika moni vaihtaa siellä aikakausilehdetkin. Mitä enemmän on varakkaita ihmisiä läheisyydessä sitä parempaa tavaraa on siellä kirpputoreilla. Ei minusta ole säästämisessä mitään naurettavaa. Se että syö pahentunutta ruokaa tai ei raaski käydä kotona pesulla seon oku muu vika päässä. Jotkut isät kieltäävät kaiken ja pitävät näin sairaasti vallassaan omaa perhettään. Ja toinen juttu : jos työantaja ottaa vessamaksun ja pakottaa ostamaan pullovettä se on varmasti valetta Suomessa. Eikä voi kieltää tuomasta omia eväitä. Palkkatyöliset eiväy maksa kahvitauollaa kahvikupistaan 1.90 e. Se on vale !!
Olin kerran töissä kauppiaalla, joka vei myytävänä jo olleet, itämään alkaneet perunat takaisin isänsä perunamaalle, koska niistä tulisi vielä uutta satoa.
Kauppiaan vuositulot olivat 60-80 tonnia vuodessa. Yhden perunan arvohan on noin 5 senttiä kpl.
Yyy kirjoitti:
Olin kerran töissä kauppiaalla, joka vei myytävänä jo olleet, itämään alkaneet perunat takaisin isänsä perunamaalle, koska niistä tulisi vielä uutta satoa.
Kauppiaan vuositulot olivat 60-80 tonnia vuodessa. Yhden perunan arvohan on noin 5 senttiä kpl.
No toisaalta hyvä ettei haaskata ruokaa? Käyttökelpoisiahan ne tuohon tarkoitukseen oli.
Mulla oli tässä vähän aikaa sitten kirppispöytä. No, kauppa kävi heikonlaisesti, joten en viitsinyt ihan kaikkea raahata takaisin kotiin ja pölyyntymään, joten laitoin ne siihen kirppiksen eessä olevaan saa ottaa laatikkoon. Kappas, kun ne 40 sentin ja euron tavarat menivät siitä heti, kun taas kirpputoripöydässä ne saivat seistä viikkotolkulla, kun olivat semmoista "huonoa, ei kelpaa kellekään" tavaraa. Ei menny jumalauta millään kaupaksi, mutta saa ottaa lootasta ne lähtivät kuin kuppa töölöstä het samantien.
Ei noita saitureita tarvi kaukaa ettiä, niitä näkyy olevan 13 tusinassa.
Ja oli sitten viiminen kerta, kun meikäläinen vie mitään kirppikselle myyntiin. Lahjottamiseksi ja hyväntekeväisyydeksi meni taas tälläkin kertaa. Pelkkää ajan ja rahan hukkaa. Edes pöytävuokria kuppanen myynti ei kattanut. Kaikki näiden täytyis ilmasiksi saada.
Eikö "Saida" ole nimi? Vai mitä tarkoittaa "saidat"?
Siis mitä ihmettä? Vanhemmat ei jaksa käydä kaupassa ja antaa sen takia lasten olla nälässä? Nyt on kyllä pahasti elämänhallinta pielessä....